Eilen oli sitten yksi niistä monista hetkistä joka miun piti/pittää käydä läpi tässä maaillisessa vaelluksessani.

   Tästä ajankohdasta vuos taakse päin käytiin Maunon kera mökillä monen monituista kertaa rankasavotoissa mettää harventamassa, saunomassa kahen kesken, ja taijettiin käydä joku kerta viinimarjojakin poimimassa keskenämme - jos en väärin muista.

Tehtiin töitä sillä mummo oli "antanut ukaasin" Maunolle jotta kun teet polttopuita itelles niin voisit sitä tehhä samointein mökillekkii häntä varten kun hän ain keittiön hellaa portuuttaa siin kokkaillessa ja mehuja keittellessä. Toisinaan vain mentiin ja lämmähytettiin sauna. Kylvettiin ja nautittiin kahen keskisistä tuokioista. Olla öllöteltiin. Ja sitten himpun aikasemmin kun heinäkuu taittui elokuun puolelle ja elokuun aikanakin, keräiltiin joku kerta kahellemmo viinimarjoja itellemmö.

   Piha piirissä, saunan kuppeella, viinimarjapuskiin keskellä, yms. paikoilla olen jo käyskennellyt hänen viime syksyisen lähtönsä jälkeen monet kerrat. Tämän vuu´uven keväästä lähtiin. (Syksyllä en voinut mennä yksinäni edes pihanmaalle.) Silloin oli tullut niihin paikkojen aika. Kirpasi mutta totuin kesän myötä pikkuhiljaa.

Mutta koko tämän "vuoden kierron" ajan tiesin että on viel yksi paikka jonka joudun tämän ajan umpeetuessa käymään läpi. Ja se oli se mettäpaikka jossa teimme juuri ennen hänen kuolemaansa rankasavottaa. Harvensimme yhdessä metsää ja hän ajo sitten rangat mökkimme vanhalla traktorilla pihan hirs´laan päähän. Siitä sitten kevään koittaissa ne siitä joukollamme (Mauno ite, mie ja poikamme) tehdään polttopuiksi, klapeiksi... Toisin kävi: kevään korvalla mie ja poijat tehtiin ne klapit - Mauno puuttu joukostamme. Se oli vaikia ja haikia paikka meil kaikille.

Tälle mettäpalstalle ei miulle oo ollut ieti mennä tätä hetkeä ennen. En ole yksinkertaisesti voinut mennä. Kunne nyt tuli siihen juuri oikea hetki: syksy, elokuu ja aurinko taivaan kannella juuri oikiassa asennossa, oikiassa valossa. Kaik oli kohillansa - mie lähdin astelemaan. Astelin pellon pieltä - paikkaa johka poikiin ja Maunon kanssa kaadeltiin ihan ensimmäisenä, savotan alussa, suuren suuria koivupuita.

2014.8.16.%20mustaviinimarjojen%20poimin

Kuljin perille asti, pellon päähän. Kävin palstan viimeisessä nurkassa.

2014.8.16.%20mustaviinimarjojen%20poimin

Hypähdin mettään, mettäajotielle. Poikkesin puiden siimeksessä, pellon pientareella, ja palasin takaisin metsään. Kuvasin ja ajattelin. Ajattelin niitä aurinkoisia hetkiä...

"Bensa loppuu; tuo kanisteri tänne." "Kaavetaanko tämä puu - vai tuo toinen?" "Onko tästä kasvajaksi; otetaanko pois?" "Tuo kasvaa vielä mahtavaksi." "Ketju löystyy - kiristän sitä." "Lähetään syömään", tai "lähetään kahville." Voi, onneksi en silloin tiennyt että kuin lyhyt elämä voi olla. Kuin äkkiä se tulee päättymään. Ja onneksi ei hänkään tiennyt. (Vaikka nyt ain muisti puheissaan jutella tyyliin että sitten joskus kun häntä ei ole niin teette näin tai näin. "Kato, tää tehdään näin sitten...")

Kiertelin, kävelin. Ajattelin, muistelin, ja itkin kyynelteni loistaessa yhteisen aurinkomme säteissä...

   "Vuoteni kierrossa" tähän asti kaikista vaikein paikka.