Aamulla huomasin osaksi tiedostamattani valmistautuvani lähtöön. Vaihdoin sään mukaisen vaatetuksen ylleni. Kasasin kuvauskalustoni lähtökäskyä odottamaan eteiseen suntinsuulle. Vetäisin päälysvaatteet niskaan, käsineet käteen ja menomonot jalkoihin. Sittenpä nakkasin kalustoni taakaksi harteilleni ja astuin ovestani ulos. Vielä viimeinen vilkaisu taakse taloa kohti, - ja matkaan.

   Povasivat että Luoja antaisi vielä lunta ilmoilta ikäviltään mutta menoani tämä tieto ei haitannut tahi hidastanut. Päässäni vain pyöri suunnitelmia mihkä menisin, minne kamerani kera kaartaisin? Ainakin ensimmäiseksi Järvenpäätä kohde. Sinneppä siis.

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

  " Ka´ Kuovi tuolla huuteloo! Yrittää hädissään huudella varoituksia kumppanilleen: vieras kulkee liian liki!"

Kuovi heilui pellolla. Nappasin kuvan. Kuin kokeillakseni toimiiko kamerani, vieläkö sihti on kohillaan? Kaik´ toimi oikein.

   Askel veti, jalka jousi, kulku kuljetti ielleen. Pistin piikin kulkuun, poikkesin järven rannalla. Lokit kirkui ja huukajakin huhuili jossain. Tsiikasin ja tsuumailin. "Ei, ei täältä mitään saa. Ei ole hyvä." Siis, eteenpäin menevän mieli!

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   Kulkiessa kuva tuosta...

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

...kuva täältä.

   Samoja reittejä kulku kuljetti kuin aina. Tutut, vanhat paikat. Tutut toisen kera... Askel joutu, vieri...

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

...kääntyi kujalle tälle. Niin tutulle, muistoja täynnä olevalle. `Tännekkö tulin? Nytkö on aika minun?´

   Kuljin, ajattelin. Ajatukset pyöri ja poukkoili. `Tähänkö on tultu? Tännekkö piti?´

Jatkoin kulkuani. Ylitin tutut pellot: `Nämäkin ne olisivat hänen jos aikoinaan hänen ukkinsa ei olisi kuollut tälle pellolle hammasmätään...´. Matkani joutui pientareelle ja siitä rotkon seinämää alas. Alas lammen rannalle. Hänen lammelleen. Vene, venho oiva veikkonen on yhä paikallansa; kuin odottaen soutajaansa. Se on paikallaan. Siinä mihkä se vejetiin viime syksynä teloille. Pois edestä kylmän talven selän, pois kovan jään puristuksista. Pois vesiltä kun ei ole enää soutajaa...  Astun ihan rantaan, kokeilen heteikköä: `Pääsisinköhän tuonne ihan vedelle asti?´ Kopasen, ei kestä. `Mutta tuollahan on runko ja kaksikin: Niitä pitkin - ehkä.´ `Näin sitä mennään. Olempa minä oiva.´ Pääsin yli heteikön. Katselin, tuumailin. Saisiko kuvaa? Ei, ei löytynyt sopivaa kuvakulmaa. `Ollappa nyt airot venheessä tuossa. Ollappa paikallansa. Vetäisin venhehan vesille ja lähtisin ulapalle. Mutta ei ole. Eikä ole lupaa venheeseenkään. Sillä sehän myytiin naapurin pojille. Pojille... käyvätköhän he ja milloin soutelemassa? Vastako syksyllä metällä ollessaan? Voiskohan heiltä kysyä lupaa veneen käyttöön, pyytää airoja veneen luokse...?´

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   Paluumatkalle: nokka kohti rantaa. Muistoksi kuva. `Mä tein sen! Kävin veneellä.´ Ja itkin. Itkin ikävää. Itkin tajuntaan tulevalle oivallukselle ettei soutajaa ole enää. `Miksi? Miksi näin piti käydä?´

   Jatkan matkaa. Hän kertoi aikoinaan ( oliko se sama syksy kun käytiin majavan pesällä vai viime kevät? ) että kävi jalkasin majavan puulla asti. Ei veneellä millä me mentiin aina kaksistaan sitä katsomaan, tai muuten majavaa etsimään ja katselemaan. Vaan jalan maita myöten. `Onnistuskohan? Miksei?´

    Ei muuta kuin kinttua toisen eteen. Askel askeleelta etiäpäin. Rämmin kurassa, ylitin soisia, vesisiä paikkoja. `Ovat tehneet aukon tähän, auttaa se kulkuani vähän.´ `Voi tietäisitpä sinäkin tämän - varmaan tiedätkin sieltä taivaasta katsoessasi... kuin ovat tehneet tähän aukon.´ `Nyt on rinne paljaana! Voi kauhia kuin on paljas. Ja näin kurainen nyt.´ `On mettäpohja "ojitettu" valmiiksi mettäkoneella - ei tarvii aurailla erikseen kun on kone painunut paikoin niin syvään.´ `Juokseepa rineteen harjalta vesi suloisesti rotkon pohjalle, lammelle asti nuissa uusissa uomissa - entisten purojen tietämillä tosin.´ `Olisipa siullai nyt tästä helpompi kulkea sinne majavan puulle asti.´ Tosin täytyy sanoa että oli se kyllä aika rämpimistä sittenkin. Velliä. Välillä humpsahti lenkkarijalka aika syvälle. Olisi ollut kumikengän paikka mutta kun en lähteissäin tiennyt että tänne joudun - ja että tälläinen maasto odottaa edessä...

   Manasin mielessäni että jos te ootte ( siis en tiedä ketkä TE, mutta ajattelin vain näin - jotkuthan sen ovat joka tapauksessa tehneet! ) menneet ja kaataneet sen majavan puun niin mie kyllä otan teitä munista kiinni ( ajattelin siis "luonnostaan" että miespuoliset ovat ollet konedin poikoissa kiinni! ) ja ripusten teijät tuonne närreen oksaan roikkumaan!  Näin ajatellen kävelin, kävelin, kävelin ja etsin...

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   ...poikkesin välillä rannan tuntumassa. Kun en muistanut missä se puu on? Minne asti pitää kävellä? Otin suuntaa lammen maisemista. Ne mie muistan. Sieltä me kahdestaan ain souveltiin sille puulle. Ne ovat tutummat mielikuvat kuin tää mettä pohja ja sen muuttunut maisema aukkoineen. Nappasin kuvia lammesta. Alkoi himputtaa lunta. Vähitellen lisää ja lisää. Sakiaan tuli välleen, maahan asti. Mutta suli saman tein. Ei jäänyt valkaisemaan maapohjaa.

   Toivoni eli yhä. Vielä on matkaa sähkölinjalle. Vielä on mahdollisuus että puu on pystyssä; sitä ei ole koneet kaataneet. `Jos ei sitten majava itse ole sitä jo lompsauttanut lampeen! Murkinakseen itselleen. Ajatella jos se on sen kaatanut - viimeinkin!´ `Vielä vähän. Kohta tulee linja, kohta alkaa linjan takainen metsä.´ `Sitä ennen se on jos on edelleen hengissä.´

3.10.2012.%20Majavan%20pes%C3%A4ll%C3%A4

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   `Täällähän tämä.´ Puu oli kuin olikin edelleen pystyssä. Koskemattomana. Siis täysin koskemattomana! `Apua!´ `Mitä, mitä on tapahtunut majavalle?´`Missä majava?´ `Miksi se ei ole itse käynyt puulla? Missä se on?´ Eli pettymys oli minulle suuri: puu uljasa, vahva, taipumaton, seisoi edelleen pystyssä mutta täysin koskemattomana. Ei, kone ei ollut sitä ronkkinut, kaatanut. Mutta ei ollut majavakaan sitä nykinyt. "Mitä on tapahtunut?"  `Onko majava hylännyt kotilampensa ja lähtenyt "muille maille vierahille" "paremman leivän perään"?´ "Vai ovatko metsästäjän luodit tahi jouset sen tavoittaneet?" `Tästä mie otan vielä selvää...´

   Lohdullista oli että osasin tälle puulle itse, ilman opastajaa. Lohdutonta että taivalsin sille yksin, ilman toista. Lohdullista oli että puu seisoi paikallansa, koneet eivät ole kajonneet siihen, lohdutonta että majavakaan ei ole siihen kajonut.

   Kiertelin, kaarteli puuta. Kuin hyvästi jättäin. Hyvästit puulle, majavalle ja kumppanilleni. Puulle joka merkitsi hänelle paljon sillä olihan se hänen löytämä majavan "eväsreppu". Hyvästit majavalle joka oli hänen lammella kalassa käydessään hänen oma "norppansa" ( Veikko Lavin laulu: Nestori Miikkulainen ) josta hän aina kertoili miulle että oliko kaveri ollut lammella vai ei? Mitä siellä tällä kertaa tapahtui - tai ei tapahtunut? Tuliko kalakeveri morjastamaan vai ei?  Hyvästit hänelle - joka oli miulle paljon!

   2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

      "Vesi vanhin voitehista."

   Pääsin perille. Tajusin että saavutin sen minkä takia minun piti tänne tulla. Kotvan viivyin, ajatuksia ajattelin kunneka äänsin kelkkani kohti kotia. `Alkaa tuo satamaankii jo niin. Luppailivat runsaampaakii sajetta tälle päivälle. Siis poies satehen alta...´ Palajin tulojälkiä pitkin. Jälkiä jotka tiesin siinä aukonpohjalla joten kuten kantavan minut suht´ kuivin jaloin takaisin. Välleen kumarsin Luonnolle ja polvistuin kuvaamaan rinteeltä alaspäin solisevia puro-pahasia. Voi että ne olivat somia! Missä solisi enempi, missä vähempi. Toinen hädin tuskin kulki edelleen, toinen ryöppysi koko keväisellä voimallaan muodostaen putouksia ja pieniä koskia. Joissakin oli vielä lunta uomenissaan, joissain jäätä syvyyksissään. Rantansa risukoilla peitetty, viimekesäisillä heinikoilla koristeltu. Unohtamatta kuvan kauniita jääpuikkoja ja jäämuodostelmia. `Voiko Luoja parempaa lohtua antaa? Lohtua ihmiselle joka pitää vedestä luonnossa yli kaiken, ihmiselle jonka rakas piti vedestä, kulki kalassa - ja tuolla lammella?´

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   Ylitin haat, ylitin pellot. Kuljin ielleen. Saavuin sinne mistä tulinkin tälle tielle. `Tuolta me aina tultiin.´ `Tuolta hän aina yksiksensä meni lammelle.´ Tuttu on polku, tuttu on tienoo. Tuttu on vanha kyläntien pohja... `Tuostako se on hänen ukkinsa aikoinaan talollensa kulkenu? Tuonne laakson toiselle rinteelle.´

   Käännän kelkkani suuntaan toiseen. Nyt suuntana oli luode. `Tästä sitä vanhaa kyläntien pohjaa pitkin ylös ja likemmä kotia.´ Mäki jyrkkenee, nousen rotkon reunalta sen reunaharjalle. Tasa-maastolle, maan pinnalle. `Onpa jännää: pohjalla on rotko ja sen vesistöt, sitten entiset tiet ( ja uudet ) sen reunamilla ja sitten vasta tämä pinta jossa ollaan, asutaan ja eletään?´ Näin tuumailen ja kummastelen tätä Luojan luonaa maailmaa. Ihmisen sitä muokkaamaa. Kuin on ennen muinoon tiet rakennettu rotkon seiniä kiertämään kun muuten olisi kieseille ja sen vetäjille olleet tiet liian jyrkkiä kulkea. Kuin nykyään ne laaksot ja rotkot on oikaistu ja autoilla yms. kulkupeleillä surautetaan tuosta vain niiden rotkojen yli. Vaikka siltoja pitkin, jos ei uomaa täytetä maa-aineksilla....

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   Tästä se tie kulki. Nyt kinttupolkuna, kulkijalle kummalle lenkkipolkuna.

Tästä mekin kahdestaan kuljettiin. Kuljettiin pitkin kujia kuusten. Sinä kertoilit tarinoita lapsuudestasi, nuoruudestasi. `Kuinka kuljit tästä? Mitä sillä tiellä on tapahtunut? Mitä poijan kossit olette kuijeitanne siellä puuhanneet?´ Monet kerrat tästä mentiin tai tultiin. Kohti rotkon pohjaa - lammella asti. Tai tätä myöten ylös - kotiin.  `Olisipa siulla tässäkin ihmettelemistä; ovat harventaneet reilulla kädellä tätä taimikkoa koko tien matkalta sen ympäriltä.´ `Varmaan sie sen näät sieltä taivahasta...´

2014.5.1.%20Maunon%20lammella.%20Oravain

   Saavuin "ihmisten-ilmoille", pellon pientareelle tälle. Taivaan hanat aukesi, sade sakeni. `Nyt kameralla viimeiset näppäykset tästä uudesta ihmeellisestä toukokuisesta "takatalvesta" ja sitten se takaisin laukun kätköihin.´  Näin näppäsin viimoiset kuvaset. Märissäni rämmin tietä myöten, rivakasti jalkaa siirsin jalan eteen, joutuakseni nopsaan kotini, pirtin lämpöön ihanaiseen.

   Hyvästi.

 

   PS. Näin pari päivää tämän reissuni jälkeen selvittelin majavan kohtaloa kyläni mehtämiehiltä ja niiltä hänen venhosensa ostaneilta pojilta. Sain selville että majavaa ei ole kukaan nähnyt sitten viime syksyn jolloin kumppanillani oli siitä viimeiset havainnot ennen kuolemaansa. Voinen kai sanoa siis että silloin syksyn puolla siirtyivät "vanhatpojat viiksekkäät", niin "Nestori Miikkulainen kuin yksinäinen norppa", muille maille vihreämmille. Kumpikin todennäköisesti samoihin aikoihin.