Vaik kuin sitä toitotetaan, sanotaan, kerrotaan, ja näin Suomalaisittain pessimistisesti, itseämme lokaan polkien ( ja toisillemme huonea onnea toivoen ) ain sanotaankin ettäs "kel onni on, se onnen kätkeköön", NIIN miksi ihmeessä? Mikä siin on että onni pitäs kätkeä, olla näyttämäti sitä toisillemme, vahi onkoo se se perin suomalainen mustasukkainen kateus joka sen "pakottaa" tekemään: ettei vain kukaan tiedä että onni on olemassa juurikin miulla, nyt ja tässä, ettei kukaan tule ja "vie" sitä poies? Ettei kukaan tule kateelliseksi ja ota sitä miulta jollain konstilla poies? Sitäkö/tätäkö se on? 
Sen sijaan jos ( meillä ) miulla menee kehenosti niin vähintäänkin mie sitä vähättelen josko en ihan "toreilla ja turuilla" kuuluta ja suureen ääneen kailota kuin on nyt kehenosti asiat ja asian tola! "Nyt pitää kaikkien tietää tämä että on kurja olo Kulkijalla tällä Poloisella?!" "Tiedä vaikka joku vähintäänkin säälistä tulisi voivottelemaan miun oloa ja tilaa, josko ei peräti tulisi vaik viel hivenen tuuppaamaan ettäs varmasti tuon "rotkon reunamalta" alas tipahtaisin...." Sittenkö olisi kaik hyvin?
   Näinhän mie-kin tosiaan usein teen: voivottelen oloa ja tilaa kurjaa, ja sit ne hyvät hetket, ne parhaimmat-para-hultaiset kätken visusti "vakan alla" ettei vaine kukaan tietoon saisi ettäs "paistaa se päivä joskus tähänkin risukasaan". Korkeintaan jollahin sivulauseella, kuin ohi mennen vaine, viittaan että "nytpä sitä miekin lotossa voitin!". 
   Ollaan me Maan Matoset aikas kurjaa Kulkijakuntaa, kerrassansa! Oi, voi!



45759033_2194403817259679_72963849403152

   Muttas tänä pänä, tänä aamunapa, mie otimma ja kaikelle kansalle ilmineerasin tuolla netti-sfääreissä kun "kerrankin onni tupaani astuvi":
"Miten ihanaa on olla tytyväinen, iloinen, hyvillään, kylläinen, täysi, pakahtumassa, pursua, hykerellä, riemuita, vähän jopa hyräillä... sanalla sanoen olla ONNELLINEN!
Jeeru sentäs!"
   En ynmärrä, en totta tosiaankaan HALUA YNMÄRTÄÄ, miksen mie olisi tätäkin sanoiksi pukenut, ilmoille iloksein, ja toistenkin kuullen, antanut? Miksi tätä onnentilaa, tätä kehrättävän ihanaista tilaa pitis toisilta piilotella? Vasiten kun onhan se tiedosa ettäs "jaettu suru on vaine puolikas enää ja sit JAETTU ilo on KAKSIN kertainen ilo"!
   Eiköö tuo ole ihan ynmärrettävää, sallittua, ja ihan oikeutettuaki "turuilla ja toreilla" raikata ettäs nyt on Mummerolla tällä Humisevanharjun onni osakseen tullut? Jos joku ( nostakoon hän täsä ja nytten kätensä ylös ilmineeratakseen itsensä? ) tästä nyt "hernehen klyyvariinsa vetää" niin voi, voi - "omapa on häpiänsä" jos ei kestä toisen ( miun ) onnevani. Muhikoon "limessään", kiehukoon, kuplikoon ja "mustaksi muuttukoon" ihan rauhasansa - miun puolestain; oi ja voi.

   Olipas kiva ja ilo näin täsäkin kertoa tämä "Ilo sanoma" teille Armaat Lukijain, sillä tuntuu vaine että tosiaankin onnein tästäkin kuin hivenen olisi lisääntynyt? Ties vaikkas tääkin jota-kuta toista "Polaoista" helpottaisi ja tämä jokunen tästä sit luottoa saisi jotta kyl se viel täsä hällekkin... joskus... vuottakaahan vaine...