Asiaa olisi vaik kuin paljon kerrottavana mutta kaik on taasen sellasina pieninä palasina et niitä oikeestaan "hävettäs" kirjotella ollenkaan. Ne ois sen verta lyhyttä ja tökkivää tekstiä et ei niitä varmaan kukaan haluais lukia. Joten mitä tässä sen sijaan turinoisin...? Oiskoo nyt sopiva repliikki vaikka: "On ilmoja piellyt."?

Tosin ilmoista puheen ollen ni ei tuo Luoja ole niitä tällä haavaa oikein tarkkaan funtsinut. Tai ainakin se siltä tuntuu näin immeisen näkökulmasta. Vai mitä tuumitte; ensin on siedettävät pakkaset kera ihanan hentoisen puuterilumen. Sitten onkin kohta pakkanen joka hieman nipistelee, tahi vähän paneekin. Mutta mitäs sitten, mitä on nyt? Hei haloo, nyt ovat asteet nousseet tuonne "pilviin" asti plussan puolelle ja tienoot ovat kuin pahaisenakin alkukevään päivänä. Nuoskalunta josta ei oikein mitään lumilinnaa tahi edes -ukkoa saa aikaseks. Ja jokahinen kohta, jokahinen maan pinta josta on enempi kuin yksi ainua kulkija kulkenut, on peilikirkkaalla jäällä! Tammikuussa siis! On taasen nää ilmat muuta kuin "pitämistä" paikallansa; pakkasen puolella. Unta vain saa nähhä "vanhoista hyvistä ajoista" jolloin pakkasta oli -30´C ja rapiat. Pässinpökkimät, huopikkaat, vilsat ja kai maholliset villaset sai ettiä käsiinsä ja vetää yllensä jotta oli ies jonkinlaista ietiä mennä ulos.

 

   Meni tässä vuorokausi sujuvan sukkelaan kun oli pirpanaiset mummotettavana tykönäin. Silloin ain sattuu ja tapahtuu. Näin niin kuin positiivisessa mielessä. Touhua riittää eikä ole "sen siunaamaa hetkee" et toimetonna tarviis olla. Ei aivot kerkii ajatella jotta mitähän tuota tekisin?

Mietin vain "vanhoja kultaisia aikoja" kun omassa kotonani oli samanlainen tilanne. Muoskia pääle puolen tusinaa ja kotihommat kera kaiken muun ylimääräsen... Ja kuin sitä sai silloin-kin paljon aikaseksi - vaik vähäsenäkin aikana. Kuin nyt: muksuin hoitaminen kaikkivaltaisesti. Tilapäis-petien teot ja purkamiset lattialle/lattialta. Ruokiin laitot, palasten teot... siinä sivussa pyykkiin hoidot, himpun siivousta, jne.. Sitten sain viel "ylimääräsenä" vaihettua kahdelle kukalle mullat ( kiitos avustasi Sandrukka ) sekä muutamat kukkaset käytettyä suihkussa. Ja kerkesinpä mie jopa ensikerran pitkästä aikaa ( tasan kuukauteen ) kasvattaa tuota Honkaani tuonne keittiöni seinälle!

17.1%20%285%29.jpg

( Näkyy vähän himeesti mut ei se mitään - keskeneräinenhän tää muutenkin viel on. )

Et näin oikeestaan kateeksi käypi kaikkia pienten lasten perheitä: niissä tapahtuu koko ajan ja niissä saadaan tehdyksi kaikenlaista. Toisin kuin tällasen yksin asuvan taloudessa: voi ihan "rauhassa" tehdä yhden asian kerrallaan. Ja vaik alusta loppuun asti jos haluaa. Ei kukaan keskeytä askarretta , eikä "projektit" jää kesken - jos et sitten niitä tieten tahtoin jätä kesken.... Voin itte pättää mitä teen ja milloin. Ei joku "huuda" jossain että äiti/isä/mummo/ukkiiii! "Tuu apuun!" Ja silloin jää toimeni niille sijoilleen kun riennän toisaalle hätiin. Tärkeämmän toimen tekoon.  Tosin, kuten jo sanoin niin voinhan mie toki yksin ollessainkin jättää toimeni kesken jos vaine haluan... ja tehdäkkin yllättäin jotain muuta. Mutta tää pointti täsä on siis: kun on näin vipinää niin tällänen "vanha konkarikin" saa näköjään tehtyä paljon ja useammankin askareen sukkelammin ja pienessä ajassa.