Tirautimma taasen tipan silmästäni, toisen toisesta ja leukaperäni tutisi kuin pahasellakin neitipuolisella teinillä... Ja tää kaikki vaine yhden kaksilahkeisen takia! Haloo, herää jo Pahvi! Aikuistu välleen!

   Meinaan jotta istuimma tunteroisen hammaslekurissa tänään. Miespuolinen henkilö ähersi leukaperieni kimpussa tovin ja toisenkin. Tehtiin... tai siis hän teki.... ei kun aloitti juurihoidon hampaaseeni, pieneen, vitivalkoiseen puruluuhuni. Ja tällänen heikkohermonen ku olen niin tippahan siitä tul linssiin, ja leuat tutis jännityksestä sekä pelosta. Et tällasissa tunnelmissa Meikä-Mantaa paikkaillaan.

   Odotettavissa on sitten viel lisää puhuria pohjoisesta, tuulta tuimaa samaisesta lekurista. On nimittäin kahden viikon kuluttua uusinta kaivuun aika. Silloin poistavi hän ensimmäisen kaunihisti laittamansa hoitopaikan kaivamasta kuopastansa - hampaastani pikkuruisesta - irti ja pläjäyttävi tilalle upo-uuden, kiiltävän ja puhtoisen hoitopaikakasen.

Ja eikä täs viel kaikki! Sitten taasen vuotamme, kulutamme aikaa parhaalla katsomallamme tavalla (mie koulun penkillä) ja kunne on kulunut pari tai kolme kuukautta niin sitten vasta alkaa tosi toimi. Sillon tähän kaltoin kohdeltuun, pieneen mutta ah niin pippuriseen (ainakin jos on uskominen siihen kiputilaan jota se aiheutti ennen "syväporaustaan"!), känkkä-ränkkään, laitellaan taitavasti tasoitellaan se varsinainen hampaan paikka. Paikka joka korvaa sen kuoleen, Manan-majoille menneen, kuoleen ja kupsahtaneen, hampaani hermoytimen.

   Sitä odotellessa, leukaperäni puudutusta tuskaillen, 1mg:n tabuja helttaan heitellen... ennenmuinoin terveen hampaan omistanut kipupotilas.