Tämä teksti ei ole "heikko hermoisten" tahi epäleväisten tahi "toisin uskovien" luettavaksi kirjoitettua juttua!

   Olen ainakin tämän ns. aikuisikäni, sen minkä kykenen taakse päin muistamaan ollut enenmpi tahi vähempi henkien kera takemisissä. Joskus voisin sanoa että ihan tietoisesti mutta useimmiten tiedostamattani ja tahtomattani.
Tarinoita näistä kohtaamisista olisi muutamiakin kertoa muistissani mutta nyt en meinannut niihin sen kummemmin paneutua ja toisaaltaan koen että ne mitä heitä on tullut vastaani niin ne tapaamiset ovat joko hänen ja minun tahi hänen ja hänen tuttujensa välisiä juttuja ja tapahtumia eivätkä kuulu mitenkään asianomaisen hengen ulkopuolisille ihmisille tahi tahoille.
   Erään tuttavani kera kerran hengistä noin yleensäkin jutellessamme hän kertoi että on olemassa henkijä jotka ovat huonoja henkiä ja ne jotka ovat hyviä ovat sitten enkeleitä - ja hyviä. Tai jotain tähän suuntaan hän ajatuksensa menivät... mutta itseni mielestä on olemassa niin hyvä tahtoisia kuin huono tahtoisia henkiä. Ja sitten on myös itse enkeleitäkin jotka ovat kaik hyvällä asialla keskuudessamme.
Mutta se että kohtaa enkelin niin se ei silleen "säväytä" vaan luo ison kiitollisuuden heitä ja Yläilmoja kohtaan että hän oli juuri silloin ja juuri siinä rinnallani, että ihanaa kun on olemassa sellaisiakin hahmoja, sellaisia henkilöitä olemassa. Kun taasen jos ja kun kohtaan hengen joka on hyvä tahtoinen tahi huono tahtoinen niin heidän kohtaamisensa näyttää aina tuntuvan miusta yhtä järisyttävältä, yhtä lailla selkäpiissä tuntuvalta. Niihin ei vaine totu vaik kuin haluaisi oppia niiden "arkipäiväiseen" olemassa oloon.
  
   Eilen ehtoolla, tahi oikeemmin jo ihan yö-syönnä havahduin siihen että olempas mie todella onnellinen kun tässä Majassani Mahtavaisessa kun ei ole henkijä minkään laisia olemassa! En ole ainakaan viellä heitä täällä nähnyt tahi kohdannut.
Mietin sitten että mistä tämä moinen "uutuus" elämässäni johtuu? Onko niin että tämä Humisevaharju on sen verta uusi uutukainen rakennus että täällä, esim. juuri tässä kodissani, ei ole kerennyt asustaa miuta ennen sellaisia ihmisiä joilta olisi eläissään jotain jäänyt kesken tahi jotahin jäänyt hampaankoloonsa hiertämään niin että he siitä sitten olisivat halukkaita tulemaan kertomaan tähän tiedostamaamme maailmaan? Eikä liioin ennen tämän asumuksen rakentamistakaan ole tällä samaisella paikalla tapahtunut mitään sellaista jok´ olisi henkien kautta pyrkimässä tähän maailmaamme läpi aikojen ja tilojen? Vaikka tietojeni mukaan tällä paikalla on, tahi siis tämä koko tiemee, on ollut aikoinaan jonkin vamhemman ajan maatilan tiluksia ja tässä liki on ollut joku tila tahi jopa ns. isompikin kartano ja näin ollen tälläkin paikalla on kyllä ollut varmasti monenmoista historiikkia takanaan aikojen alusta lähtien. Muttas ainakin tähän asti on näyttänyt ettäs ei kuitenkaan mitään sellaista "ruokottomuutta" että henget "puhuisivat".
Tämä on todella suuri onni miulle itselleni joka tulin ja muutin tänne "pelko persuuksissa" että jos sattuukin olemaan aivan toisin. Jos muutankin ns. ojasta allikkoon?
   Huomasin jo ensimmäisenä talvena täällä ollessani ja asustaissain että ei enää kukaan tule kanssani saunaan lauteille löylyjä ottamaan - kuten entisessä Majassani Matalaisessa läheiseni tuli löylyihin lämpimiin. Välillä vuotin ja oikein kutsuinkin hänet sinne kanssani, ja välillä vain tunsin kuin hän siihen rinnalleni tulla tupsahti ja nautti saunastamme tutusta kuten ennenkin teki...
   Samoin huomasin ( kuten viimekkin yönä ) että voin ihan vapaasti kulkea yö pimeyksissä pitkin ja paikin huusholliain ilman että miun tarvitsee pelätä jonkun tutun tahi tuntemattoman ( sillä en tiedä kuka hän olisi? ) hengen tulevan vastaan jossain kohin.
Se on SANOIN KUVAMATTOMAN ihanan olotila se! Tätä tunnetta, tätä tilaa, ei varmaan voi kukaan muu toinen ihminen ajatella että miltä se tuntuu, kuin vastaavan kokenut toinen henkilö; ensin peljännyt yön pimeyksissä vastaan tulevia henkiä ja sitten kun niistä "pääsee" vapauteen! Vau, mahtava kokemus!
Entisessä kodissani, Majassani Matalaisessa tätä pelkäsin niin puolisoni eläissä kuin myös sen jälkeen kun hän poistui tästä maailmastamme Tuon ilmaiseen. Oli todella pelottavaa kun piti kulkea yön pimeyksissä huoneesta toiseen ja viel kun piti näytellä rohkeaa, mitään pelkäämätöntä aikuista ja vanhempaa ihmistä omien lapsien silmissä jotka onneksi eivät ( tietojeni mukaan ainakaan ) tiedä mitään moisista hengistä.
   Entisessä kodissani opin nukkumaan ain kammarin ovi joko täysin kiinni tahi hivenen raollaan ( kun tyttärein 24/7 takia ovea ei voinut täysin sulkea koskaan kiinni koska piti olla 24/7 kuulolla ja näkysällä häneen ) sillä pelkäsin kammariin tulevaa henkeä sen kerran siellä nähtyäni.
Tänne Majaani Mahtavaiseen muutettuani tapani mukaan ain suljin kammarini oven kiinni entiseltä muistiltani kunne sitten mennä talvena havahduin että hei, mitäs tämä on? Mie laittelen sitä kiinni tavan takaa ja ei pitäisi olla mitään hätää! Ei ainakaan ole näyttänyt näin... Aloin miettimään että jospa mie jättäisinkin oveni auki? Mitenkähän olisi...? Tätä työtä tei ajatuksissain ensin muutaman kuukauden ajan kunne sitten eräänä ehtoona päätin tätä ihan konkreettisestikin yrittää asiaan moiseen näin jo mielessäin valmiiksi kypsyttyäni. Ensimmäiset yöt meni "toista simmua auki pitäin" muttas niin vaine mie sitten opin kuin opinkin oveni auki ollen nukkumaan. Mikä sanoin kuvamaton "ottelu ja erävoitto" se olikaan! Wau! Mie pystyin siihen!
   Oli sitten yö tahi päivä niin onpa hyvä tunne palata Maailmalta Mahtavalta tänne omaan kotiin, omaan koloon, kun ei tarvihhe avainta olko-ovessain kääntäissä jännittää että onko joku vastaan ottamassa minua maailmalta saapuvaa? Ei sen puoleen olisihan se mukavaa jos joku vuottelis kotosalle palajavaa tahi toivottas näin terve tulleheksi muttas jos sen tekeekin henki niin se ei kyllä tunnu kivalta... Mieluummin joku ihan fyysisesti läsnä oleva henkilö - kiitos. Tästäkin syystä tämä kotini miun on ollut uusi uutukainen ja todella ihanan kokemus miulle joka toisin olen "oppinut".
   Kiittelen mielessäin Ukko-Ylimmäistä kun olen saanut haltuuni näin ihku ihanaisen kodin itsellein. Kerrankin paikka jossa eivät "henget puhu" eivätkä "kuiski" ( "Kop,kop, kop.": nakutukset vasten käsittelemätöntä puuta rystysilläin toivossa että näin myös on ja pysyy. ). Ei ole kuten muualla maailmassa, tahi Majassani Matalaisessa, äitini tykönä tahi vasiten mökillämme.
Toivon tosi hartaasti ettäs kykenen ja voin pitää tämän Majani Mahtavaisen edelleen omanain. Että saan tässä elellä ja asustaa illeh järilöih viel monen monitusita vuotta. Tästä en tohtisi muuttaa mihkään kun täsä niin hyv´ on olla ja eleä. Amen.