Näinhän se on. Sitä kiellä en. Muttas laitoimpas sen nyt tähän otsikoksi kun se kävi niin hyvin yksiin nuiden edellis päiväisten otsikoihin kera.
Sillä oikeestihan... toissapäiväinen meni Venhollain käydessä. Katsastin seutukunnat ne siellä ynpärillään, ja eilennä sit roikuilin kansallismaisemissamme, alias Väisälänmäellä. Et näin kauaksi mie niinä päivinäin "pääsin".
Tänään sit aatoksissain siinsi jo niinkin kaukainen ( tuo "kauaksi" -momento ) kuin tää meitin "paikallinen" citymme Iideni! Wau! Ja siin samalla sitten tietenkin kameraillain heiluen jokahisessa niemessä, notkossa ja saarelmassa sen paikan ja kotini välissä muttas...
... Näyttäisikin nyt näin aamu simmuin avattuain että ei olekkaan Mummerosta tästä lähtiäksi mihkään? Taitaa pittää pittää ns. rokulipäivä?
Ei vain "Lyyti kirjoita", ei mieli anna. Maita pitkin majellaan nyt.
   Ja muuten, PS: kuvia ei ielleenkään tule kun "kansainvälisissä yhteyksissä" elikkäs kamerain ja tään tietsikan välisissä piuhoissa on jotahin häikkää edelleenkin. Ei sekään "Lyyti" nyt "kirjoita"...

   Mitä se vaatii että toisilla onni on ja toisilla ei? Miksi sitä toisille suodaan ja toisille ei? Sanoin: "Kuka sen säätää, kuka sen määrää?"; voisin loineh lausumahan miekin sen jonkusen laulajan ohella.
Kun mietin isseäin kuin sitä olinkaan onnein "vaaleanpunaisessa pumpulissa" toissa ehtoona, kuin sitä luotto oli huomiseen ja sen kantavuuteen niin sitten taasen kun menhään näin aallokon pohjalla pohja mutia mönkien niin – miksi?
Miksi ei ole miulle-hin suotu tasaista, "arjen tasaisen harmaata" onneva, vaan pitää sit ainas näin lykkimällä lykkiä. Annostella sinne tänne kuin almuja heitellen että katoppas, on sitä tällaistakin olemasa, muttas eihän sitä siulle pitemmäksi aikaa suoda - ja vejetään se sitten poies ulottuviltain!?
   "Uskossa, toivossa, väkevässä" haluaisin nytkin täsä elellä ( voi kuin haluaisinkin! ) muttas pahoin pelkään ettäs "maitojuna" vuottaa mieltäin hiljalleen kytevää. Paree olisi varmaan et jo NYT hyppäisin siihen vastaan tulevan junan kyytiin, joka takaisin viepi tuonne... niin mihkä? Tuonne... tuonne... vuotas vaine: yksinäisyyteen, issein luokse. Olisiko se paree sanavalinta?
   Kun mietin nyt tätä pohdinnassain ollutta "pääasiaani" niin luulen, näyttäisi, ettäs senkin "vaakakupponen" kallistuvi tuonne epäonnistuneiden, toteuttamattomien unelmien puolelle. Se ei vaine pitemmän päälle onnaisi, ei pelittäisi - vahi mitä olette mieltä?
Ei miun itsein, vain ja ainoastaan miun itseni, "usko" kanna sitä. Eivät hartiani ja rahkeeni riitä.
Vaik kuin mie jo suunittelin sisustuksetkin tuohon "tulevaan" tilaani, puotiin pieneen...
Periksi vaine on miun annettava, vahvempien tahtoon taivuttava.