... eli juhlat ovat nyt sitten olleet ja pietty. "Menneen talven lumia" siis, vaikkas parhaillaan saankin tuskastella täällä Majassain Mahtavassa sitä että Ukko-Ylimmäinen on sit pitkästä aikaa päättänyt luoda suvikelin tienoolle tälle. Tällä tarkoitan sitä että tuolla miun takatontillain jossa näytän näin talvisyönnäkin aikaslailla alvariinsa kulkia, on nyt sitten varaston katolta kaik lumet maahan ennättäneet: juuri äsken kävin lykkimässä ne poies kulkuin tieltä, patioltain, kun muuten ei varastoin ovi mahtuisi aukiamaan ja miulta täten estyisi kokonansa kulku sinne. Mutta tään talon katolla on viel lunta. Lunta sellaista joka sieltä valuu kohti maan pintaa kuin mikäkin Pitkäpiimä. Näin sitten saan olla vähä välleen siel lykkimässä niitä pieniä "tiploja" poies kulkureitiltäin joka johtaa sinne portillein asti. Tuuus-kat- tut- ta-vaaaa...


   Muttas tosiaankin kemut piettiin ja sitä ennen valmistelin niitä antaamuksella...

2016.2.23.%20Sipanniekut..jpg

   Täsä ovat tekemäni Sipanniekut jotka tein maksuksi naapurilleni siitä että hän lupasi juhliani varten leipoa ja sitten paistaa omassaan leivinuunissaan, ihan kunnon ruisleipiä isomman määrän: 8kpl. Näin sain leipäin vastineeksi näillä piirakollain tuotettua heille jotain hyvää ilman että rahaa tarvitsi vaihdella puolin tahi toisin. Harjoitimme siis vaihdantataloutta :)
   Juhlieni ns. alusviikolla äitini tuli miulle kaveriksein leivontahommiin, ja niinpäs me leivommekin myös silloin Sipanniukkuja: tosin vähän isomman erän silloin... kertonut tästä olenkin jo aikaisemmin teille Armaat Lukijain.

2016.3.4.%20Dallaspullat%20%282%29.jpg

   Päivinä näinä leivoin tällaisia Dallaspullasia. Ovat varmaan ihania ja maukkaita... sanon näin siitä syytä mitä sain kuulla kommentteja näitä syönneiltä; itse kun en voi näitä syödä. Surku.
   Leivoin myös mustikkaisen peltipiirakan ns. tavan piiraspohjasta, johka laitoin "kannekseen" muro-muruja. Ikäväkseni en tajunut ottaa siitä valokuvaa...

2016.3.5.%20Kinuski-puolukkajuustokakku%

   ...mutta näistäpä sit otinkin!
   Tässä on juustokakku melkein á la mie.
Sanon "melkein" siksi että tähän laitoin myös oikiaa laktoositonta maitoa, kretaa ja tuorejuustoa. Mutta sokruna on sitä hiilaritonta sokrua ja pohjanaan itseni tekemien á la miun keksien murusia. ( Kuten kerroinkin jo "Nyt mennään..." tekstissäin. )
Kerron kuitenkin viel sen että siitä keitoksestani tuli nimenomaan kastike eikä sitä olisi voinut käyttää esim. täytekakun päällis-kinuskina kun se oli sen verta löysää kamaa. Ja jos olisin halunut siitä toooo-si kiinteää ( kakun päälle laitettavaa ) niin sitähän olisi pitänyt keitellä viel pitempään... ja oiskoohan siitä tullut sittenkään oikeanlaista kinuskipäällistä? Meinaan kun en tiedä kuin se tuo miun sokru oikein käyttäytyy tilanteesa ku tilanteessa.

2016.3.4.%20Kinuski-puolukkajuustokakku.

   Tää on taasen vastaava kakkunen ns. normaalina variaationa. Vierahani tykkäsivät tämän mausta - tai oikiastaan näiden kakkuin mausta, sillä tein niitä useampiakin kuin vain tään yhden, kuten muitakin leipomuksiain...
   ( Juhlieni emäntä teki tilaisuuteni täytekakun. )

   Valmistuin tilaisuuteen myös moni muin tavoin kuin vain leipoen koska kaikkenlaista piti ottaa huomioon.
   Tein askarrellen jokaisen istujan kohdalle sellaisen pienen pienen lappusen johka kirjoittelin tällä koneellain erilaisia ajatuksia ja mietteitä. Niistä riittikin muutamissa pöytäseurueissa jutun juurta kun kiertelin juhlissain eri pöydissä juttelemassa vieraideni kera.
Ne kaik värssyt olivat jotenkin merkityksellisiä miulle. Esim. yhden värssyn liitän ajatuksissain yhteen tyttäreeni, toisen serkkuuni ajalta kun olimme teinejä. Joku kuvastaa hyvin ajatuksiani uskonnosta ja yleensäkin maailman uskomuksista johkin ylempään hahmoon. Tai sitten on vain "osuva" sanonta jostakin... esim. yksi kertoo siitä ettei toista voi tuntea kunnolla ennenkuin on astellut hänen kengissään useamman kilometrin verran taivaltasi.
   Samoin muistelin takautavaa elämääni ja etsin siitä mieleeni painuneita ja jotenkin itselleni merkityksellisiä lauluja. Yksi sellainen on esim. Mustankissan tango -laulu jota laulettiin ala-asteella ollessamme ja toinen Haloo Helsingin laulu Maailmanlaidalla siitä syystä kun tyttärein miun lauloin sen keraan itsensä ja veljensä yhdeistetyssä juhlassa juuri ennen kuin lähti jälleen kerran maailmalle reissaamaan ( ja on senkin jälkeen reissannut jo uudelleen lukuisia kertoja maailmalla - kuin myös tulee varmaan tulevaisuudessakin viel reissaamaan... ) 
Nämä laulut opettelin ITSE vävyin ensin miuta opetettua, ja neuvoessa, äänittämään tietokoneellani talteen jota sitten juhlissain niitä voitiin soittaa ns. taustamusiikkina. Tosin en tiedä tajusiko kukaan että siellä soi jotain sillä taisi musaiikkini peittyä ihanan puheensoinan alle...
   Kirjoittelin gluteeniton-tekstejä kakkusiani varten. Varustin mukaan mm. tuikkulyhtyjä ja tuikkuja ( ja tyttärein toi niitä viel lisää ), ohjelmalistasen itsellein, pojallein ja hänen ystävälleen...
Tää ohjelmalistanen kokikin aikamoisen mullistuksen loppuin lopuksi. Yhden näkyvimmän muutoksen aiheutti nyt par´aikaa seudulla tällä mylläävä inffulenssa. Moni vieraistain kun olikin "kaatunut" "mieluummin" paimentamaan sänkynsä pohjaa kuin että olisi tullunna juhliini mukaan... ja pappikin joutui poukkoilemaan sinne ja tänne juhlieni aikana paikatessaan näin välillä toisen papin tehtäviä toisaalla kun tämä oli sairastunut tähän infulenssaan. Eli se mitä suunnittelin tapahtuvaksi jossain keskellä juhliani, tapahtuikin sitten loppuin lopuksi jo alkupuolella juhlaani. Kuten toisenkin papin läsnäolo; sen paikka muuttui ihan alkujuhlaan... kutsutun papin pappisviran muuttuissa tässä kutsuni ja juhlani välisellä ajalla toiseen seurakuntaan ja näin sitten tämän tilalle tulleen papin OMA aikataulutus muutti miun juhlain kulkua.

014.jpg

   Nämä kasat kangasta olivat yksi valmistautumiseni:
Ensin haalin kasaan itseltäni, tyttäreltäin ja mökiltämmekin erivärisiä lakanoita. Siksi lakanoita kun vuokratut oikiat pöytäliinat olisivat tulleet maksamaan "maltaita" ja näin sain sitten näistä lakanoista niille ihan hyvät, korvaavat liinaset. Enkä mitkä tahansa liinaset vaan tilaisuuteen ja siihen juhlatilaani passelit liinat sillä se tila on "kliinisen" valkoinen ja ns. vähän jäykän oloinen. Näin sain sit tuotua sinne näillä "liinoillani" sopivasti väriä ja samalla mukavaa vaihtuvuutta valkoiseen tilaan.
Mutta ennen kuin mie nämä sinne asti ehätin niin sitä ennen silitin silitysraudallain kaikki 23 lakanaa jotta sain suoristettua niiden reunakäänteet suoriksi - ne kun tahtovat yleensä pesun jälkeen taittua jotenkin kummasti taitteilleen. Sitten en jättänytkään niitä rauhaan taitellen niitä perinteiseen tapaan laskoksille vaan otimma ja ruttasin kaik tälleen kasaan. Yhden kerrallansa. Ja kunne ne olivat päivän kahden ajan siin mytyssä makoilleet niin otimma ja avasin lakanaisen kerrallansa suoraksi, käänsin toisin päin ja - ruttasin uudelleen. Sillä kun piti olla näinkin monen monta liinaa käytössä ja miun olisi pitännä kuljettaa ne juhliani vasten kotoain juhlapaikalle niin en uskokkaan et se olisi hoitunut tosta vain - ei ne olisi ruttaantumati siitä urakasta selvinneet. Joten päätin että sit rutataankin ihan oikiasti ja kunnolla. Eipähän haittaa rytty siellä tahi täällä. Ja kauniita näistä tuli: sellasia ihan miun näkösiä ja juhliini sopivat.


   Sitten koittikin jo juhla aamu.
   Aamu jolloin pukeuduin juhlamekkooni ja ajelin Poika Poloisellain yhteen paikallisista kampaamoista istuin siellä noin puolitoista tuntia kampausta laitatuttamassa. Tuli "himpun" erilainen millaisessa miun on nähty yleensä olemassa. Kaunis, ja päivän mittaan toseksi näytettynä: kestävä. Se pysyi todella hyvin kuosissaan koko päivän.
   Kunne kampaajalta pääsin poies hain osan muoskistain kotoain kyytiini, osan mennessä tosilla autoilla, ja ohjastin Hepo Hopiain kohti lähintä isompaa keskustaa: menimme koko perheeni kera valokuvaamoon kuvattavaksi! Mie, muoskain, vävyin, miniäin ja muoskain mukelot. Yhteensä 13hlö. Ensialkuun oli tarkoitus että myös toiset muoskain ja heidän puolisot sekä mukelot tulisivat tähän kuvaan mukaan mutta yksi toisensa jälkeen heistä ilmoitti että eivät voikkaan saapua paikalle. Kuka oli kipeänä, kuka työmatkalla kaukana toisella mantereella ja ketkä sitten muuten estyneitä tulemaan. Surku kun olisi ollut kiva saada koko pesue samaan "aukeamaan", kerrankin.
Nyt miuta vuottaakin ( jahka kerkiin ) kaikkien niiden kuvien läpikäynti ja katsominen, valiten niistä se, tai ne, kuvat joita haluan teettää oikeiksi kuviksi. Sinällänsä hassua tämä nykyaika kun se kuvaaja kertoi miulle että ei tarvitse valita jotain tiettyä kuvaa jossa "suunnilleen kaikki" olisivat jotakuinkin hyvin vaan voin valita ensin jonkun tietyn kuvan sieltä ns. pohjaksi ja sitten katella/valita toisista kuvista siihen jollekkin ( tahi useammallekkin )  henkilölle joka siin valitsemassain kuvassa sattuukin olemaan vähän kehnommin, "uuden pään"! Siis tajuuteko te Lukiain Armajat: valita uuden pään! Näin se "maailma muuttuu Eskoseni". Ennen piti "tyytyä" siihen kuvaan jossa kaik olivat suht´ hyvin mutta kun nyt eletäänkin nykyaikaa niin "kaik" onkin mahollista: siirellään kasvoja/päitä kuvasta kuvaan. Huh, mihkä tää maailma viel ennättääkään?

   Kun nämäkin alkuvalmistelut saatiin suoritettua oli suvullain ( kaikki auttoivat ) juhlapaikan kuntoon laittaminen ja emännillä keittiön puolella ruokien valmistaminen sekä tarjolle laitto.
   Siinä missä keittiön puolella hyöri kaksi emäntää tehden oikeita soppia niin tuntui kyl siel salinkin puolella olevan useampi emäntä vauhdissa kun kaikki me naispuoliset sanojamme kaihtamati sanoimme kukin vuorollamme suoraan mitä mieltä olimme jostakin tahi mitenkä juuri mie jonkin tekisin. Olemme näköjään itsekukin aikas voimakastahtoisia persoonia...
Mietin että nythän oli kyse MIUN juhlistain niin miksi sitten ei voisi kaikkea tehdä ja laitella kuin mie niiden haluisin olla? Tarkoitushan oli tehdä miulle ja miun mieleiseni juhlat. Eikä muiden ihmisten mukaan juhlia heille.
Tosin myönnän kyllä että muutamat jutut/ehdotukset olivat hyvempiä ( tai siis parempia ) kuin miun suunnitelmani ja näinpä sit tehtiinkin niitä juttuja myös toisten mielen mukaan. Ja muutamiin asioihin annoin periksi vain siksi kun en aina jaksanut/viitsi jokahisesta asiasta napista ja pistellä toisia vastaan. Se on väsyttävää. Mieluummin annan periksi.
Mutta toiset asiat pidin päivänselvästi oman mieleni mukaisina. Esim. sen että kun on tarjolla salaattia ja sitten keittoa niin lusikka katetaan likemmä lautasta ja vasta sen taakse ( kauemmaksi lautasesta ) veitsi! Ei lusikkaa ulommaiseksi, saati lautasen yläpuolelle! Ja että lusikaksi EI KÄY mikään jälkiruokalusikka vaikkas se lusikka onkin suht iso kokoinen, vaan kaikkien pitää olla ruokalusikan kokoisia - yhtenäisen kokoisia.  Sekä ETTEI ruokapäytään LAITETA kaffee-servettejä kun olin varta vasten varustanut aivan varmasti kumpaankin omansa - muut eivät vain tienneet niiden kaikkien mukan olemisesta... et niitä oli kumpaankin kattaukseen tarpeeksi. Serveteissä annoin kuitenkin periksi siinä että kun toiset ne taittelivat ( miun ennättämäti "kattomaan peräänsä"... ) niin niitä oli sitten taiteltu vähän miten sattuu... Kaik oli kyl samal´lailla kolmiona mutta ei sitten niin että kaik olisivat taiteltu samoin suuntaisesti ja laiteltu pöydälle samoin päin... Oih, voih, mie mummero-säntillisyys, perfenionisti! Auts, se oikein sattui kun huomasin tään virheen.
Sainkin kuulla välleen että olen turhan tarkka näissä jutuissa - ja sukuin varmasti vastaavasti tiesi/tietää että olen tarkka, turhankin tarkka, sitä erikseen mitenkään tarvitsemati mainita... "Rouva on vain hyvä ja laittaa sitten kaiken itse uudestaan niin kuin haluaa..."
  
   Juhlatilaisuudessa...
   ... valokuvaus oli lastenkengissä. Totaalisesti. Liekkö kukaan ottanut yhen yhtä valokuvaa koko aikana.
Itse vein mennessäni molemmat kamerani sinne pöydille rojottamaan mutta oli varmaankin oma mokani kun en tajunut ja muistanut yleiseen ääneen toitottaa että ne olivat siel sitä varten et kuka tahansa voine niillä kuvata... Niinpäs sitten varmaankin koko tilaisuus jäi valokuvia vaille. En ainakaan nähnyt että kukaan olisi kamerallaan tahi kännykällään napannut mitään kuvaa.
Liekkö ollut vähän "oma lehmä ojassa": kun mie olin nyt itte "juhlakaluna" juhlissani mukana niin sit siel ei ollutkaan ketään joka kameran kera olisi heilunut ja ikuistanut juhlatilaisuutta. Oiskoon ns. ollunna yksi joukosta poissa... Vai ajattelenko liikoja itestäin? 
   Yhden puheen piti ns. oma pappini, kera pienen messun. Toisen, liikuttavan puheen, puhui vanhin tyttärein, ja
kolmannen, kauniin ja pohtivan puheen, piti toinen pappi. Itsekkin puhuin kiittäin juhliini mukaan saapuneita ja muistellen mitä olen elämäni aikana saanut aikasiksi...
Juhliini kutsuin kaksi eri uskontokunnan pappia paikalle koska 1. Olen ortodoksi ja suurin osa äitini puoleista sukua on ortodokseja = tuntuu luonnolliselta että kyseisen uskontokunnan pappi on paikalla kun ns. enin osa juhlijoista on uskonnoltaan ortodokseja. 2. Olen paljon tekemisissä edellisen uskontokuntani seurakunnan kera ja olen tutustunut sitä kautta tämän seuraunnan pappiin pitkän ajan kuluessa tällä samaisella kinkerpiirillä asuen = mielestäni on luonnollista että kutsuin hänetkin paikalle sillä onhan hän mm. muoskieni uskontokunnan edustaja, ja myös monien uskonnollisten pohdintojeni kuulija, avaaja, kertoja ja vastaaja. 3. Pappi ( tai kaksikin, tässä tapauksessa ) on paikalla juhlissa kun on kyse juhlavasta, pyöreitä vuosia, juhlistavasta tilaisuudesta.

 
   "Lopussa kiitos seisoo."
   Kun "kinkerit" nämä sitten loppuivat ja julistettiin jo tyystin loppuneeksi, olivat kaik vierahat lähteneet kohti kotejansa, me paikalle jäänyt sakki ( mie, perheeni ja lähin suku ) purimme kaiken sen minkä olimme päivällä tullessamme tuoneet ja sitten assettelleet nätisti paikoillensa, takaisin masseihinsa ja saimme siinä samalla itsekukin "matkaeväiksemme" jämiä juhlieni tarjonnasta.
   Mie itse pidin kotia tultuani huolen että kaikki jotka vaativat paluuta pikaisesti kylmempään olotilaan - ne sinne pääsivät ilman sen kummempia lupia kyselemäti. Ja siitä että kaiken sen minkä muoskain olivat pakkailleet Hepo Hopiain kyytiin, ennen juhlapaikalta poies lähtöä, niin ne kaikki tulivat sitten purettua sieltä poies Majaani Mahtavaiseen sisuksiin. Mitään ei jäänyt majailemaan Heposeni kyytiin...

001.jpg

   Lämmitin saunain ja lilluin sit autuaallisena sen ylisillä - ihanaisessa lämmössään. Kunne ennen sitä olin kerennyt poistaa hiuksistain kaiken tään mitä täsä kuvassain näkyy: 32kpl hengettömiä, 11kpl pinnejä ja 1kpl valkin. Ja tietty harjasin kaiken sen "töhnän" ja aine-paljouden poies hieuksistain mitä avulias kampaaja sinne aamutuimaan suihkutteli.
( On se vaine typerää että vanhuus ei tule tässäkään asiassa "yksin".
Olen huomannut tässä jo vu´uen, parin, sisällä kuin hiukseni käyvät yhä harvemmaksi ja harvemmaksi. Jokaisesta paikasta, jokaisesta kohdasta, huusholliain ja jokahisesta vaattestani, löytyy ain ainakin kymmenkunta hiusta roikkumassa "tarpeettomana"... jokasisella harjan veolla harjaan jää kiinni sen "millona" hiusta irrottuaan päänahastain niitä harjatessain... ja kun nyt kävin kampaamossa mainiten jossain välissä että tällasta on saatunut - niin hän eräällä tovilla jäi ihmettelemään harja kädessään että kuin paljon hiuksia siulta irtoaa! "Joo, tiedänhän mie sen jo... tiedän vaine..."
Mitä täsä oikein vois asialle tehdä? Alkaa syödä sinkkiä roppakaupalla? Vai vain antaa periksi iän tuomille muutoksille tältäkin osin? Taipua suvultani perimään "ihanaan tapaan" ja olla vaine tytyväinen ettäs on nyt yleensäkin viel jotain hiuksten kaltaisia jouhia kiinni pääkopassain? Korkeintaan alkaa "jo" mummoksi ja leikkauttaa pitkät hiuksein mummo-mallisesti ihan lyhyviksi... Kauhia sentäs! En kyllä tahdo, en sit millään!
Lyhyvien hiuksen -kammo on varmaankin peräisin lapsuudesta jolloin kummallakin siskollain oli pitkät hiukset. Sellaset lapsen vaaleat kultakutrit  ja meistä tyttäristä leikattiin aina vain miulle kaikkein lyhyvimmät hiukset. Arvaatte kuis kateellisena katselin siskojeni hiuksia? No, kunne tulin teini-ikään, ja oman mielipiteeni -ikään, käväisinkin sitten "tottuneesti" siinä ihan poika-tyttö-lyhyydessä, ja sen jälkeen olen kasvatellut hiusteni pitutta aikas tasaisesti tänne asti. Nyt miul sitten onkin sisaruksistain pisimmät hiukset... :)  )
   Mutta taasen - takaisin asiaan...
   Muuta en tehnäkkään sinä iltana - saunoin ja sit huohahdin vain istuin alas nauttien ah niin ihanaisesta hiljaisuudesta sekä yksinolostani OMASSA kodissain. Ei ollut korvieni kuuloetäisyydellä vieraita, ei perhettäin, ei sukuain - ei ketään. Vaine ihana, hellivä hiljaisuus.
   Kuvasin kyl viel viimeisillä voimillain saamani kukkaset ja korttiset. En jaksanut lueskella niitä, tahi availla niitä... annoin niiden olla vain: "Huomenissa sitten, huomenissa jaksan..."

005.jpg


008.jpg

Piti miun kuvata siin samalla tämäkin: sain pikkuserkultain lahjaksi tikkareita; yksi tikkari per eletty vuosi. Ihana lahjaidea!

011.jpg

Ja tästäki nappasin siin samalla kuvan. Tästä ihanaisesta uutuudestain. Tästä kä´kassarastain jonka vihdoin ja viimein sain itellein!
   Tarina tämän laukun takaa on...
   Oli vuosi yksi ja nolla... ei vaineskaan, mutta täsä muutama tovi sitten - jotain vuosi, toista, sitten kun käväisin tuolla Kalakukko-city co co:ssa ja huomasin siel yhden liikkeen akkunassa tälläisen ihanuuden. Kävin sitä siellä lähemmin ihastelemassa, moiseen kauneuteen tutustumassa. Hyvältä vaikutti. Jopa miun tarpeiseeni sopivalta. "Hyvä ois käs´kassar - ku vaine rahnaa ois..." Eli laukku tuo jäi siltä reissulta viel sinne akkunalle houkuttelemaan muita potentiaalisia ostajia sisälle tähän liikkeeseen, vaikkas tämän ihanuuden ostoon.
Kului tovi ja "eksyin" taasen keskustaan samaiseen ja kulkuni poikkesi TIETENKIN myös liikkeeseen tähän. Silloin sain ikäväkseni kuulle ettei niitä nyt enää ole. Loppuneet ovat ja laittavat tilaukseen uudelleen kun kysytty malli on ollut...
Poikkesin liikkeeseen uudemman kerran taasen city:ssä samaisessa käydessäin, kuullaksein vaine ettäs joo, olihan niitä meillä mutta kaik myytiin pois. "Tilataan lisää."
Tuli taasen uusi kerta ja mie tartuin jälleen ovenripaan tuttuun ängeten itseni sisälle asti utellakseni vaine ettäs joko nyt? "Oiksohan sitä yhtä laukkua nyt saatavilla? Sitä puna-mustaa ihanuutta?" Kuulla sain tylyn totuuden: "Ei ole"; eivätkä tiedä että saavatkokaan enää sitä ollenkaan myyntiin; "Anteeksi, olemme pahoillmme."
Näin aika kului ja mie poikkesin ain siellä käydessäin utelemassa että joko nyt? "Olisikohan...?" "Ei": oli vastaus tyhjentävä ain uudelleen ja uudelleen.
Kunne nyt tämän vu´uen tammikuussa mie taasen asioillein pakollisille riensin samaan suuntaan. Samaan kaupunkiin. Ajelin "muina miehinä" keskustaansa ja satuin "ihan vahingossa" vilkaisemaan, katseeni luomaan, tämän kyseisen liikkeen ikkunaan... HAAA! IHANUUTTA! Siellä ON SE laukkuNI! SE ON siellä! Äkkiä auto parkkiin ja liikkeeseen ostoksille. "Nyt et kyllä mummero tilaisuuttasi ohita. Ei, siihen ei ole mahdollisuutta minkäänlaista. Ei mitään perustelua eikä veruketta oteta huomioon. Ei vaik kuin ämpyäisit!"
Niinpäs mie sen laukkuin sieltä ostattelin puheella ettäs järkkään ensinyön aikaan rahoittajan ( itteni ) ja rahojen siirron sinne keskustassa asustaville muoskillein, ja he sitten huomenna käyvät ostamassa sen laukun miulle. Näinhän tapahtuikin, näin tehtiin.
Se surku vaine ettäs nyt oli olemassa SE laukku, ja peräti ostettunakin olin sen, muttas kun muoskain asuvat siellä kaukana, kaukana, "korvessa" ja mie täällä... eikäs meistä kukaan liiku yleensä suuntaan tahi toiseen ( opiskelijoiden rahnat kun pienet ovat ) jos ei ole asiain tynkää mihkään niin se laukku sit olla nakotti muoskain luona KOKONAISTA kaksi kuukautta. Aivan toimetonna, aivan "yssin". Lie sille jo suru tullunna uumeniinsa kun "vain" miespuolisia henkilöitä siellä olemassa olollaan ilahutteli.
Muttas nyt kun oli nämä miun juhlain ja muoskillain "syy" saapua tänne tyköin paikalle niin tyttäreimpäs jok ensinnä saapui luoksein, koppasi kaps´säkkinin sieltä mukaansa ja toi miulle! Jee! Nyt on miulla laukku uusi ihanuus! Ja millainen laukku!
Laukulle tälle etsin nimeä omakseen. Ehdottelin Mummon-veskaa, Pikku-Myyn kukkaroa ja muutamia muitakin muttas taisivat muoskain nämä olla yksimielisen enemistönä sitä mieltä että se on sitten "Muumi-Mamman laukku." Eli Lukijain Armahat, saanko esitellä: Muumi-Mamman laukku - miun Muumi-Mamman laukkuin!


   Joo, mutta, juhlista puhuttiin...
   Tuli päivä toinen uudenmoinen ja miulla jo sen verta voimia palautuneena ettäs niitä kortteja jaksoin ja kerkesin syvemmin katsella ja ajatusten ker lukaskella:

033.jpg

   "Posti tuo, posti vie"... vasite tiedän tään kun Tupsuleukain oli postimies koko ikänsä...
Mut postipas toi kortteja miulle juhlani kunniaksi ja yhdessä niistä oli yläkulmassansa tälläinen ihanuus!
Tämä on yksi maamme uusimmista postimerkeistä ja jos nyt oikein muistan niin tämän kuvan oli ottanut joku suomalainen mies lumihiutaleesta mikroskoopin avulla. Taitava heppu, vai mitä?

014.jpg

   Tällaisen ihanaisen kortin sain muoskain muksulta.
Kortin tällaisen josta voisin vaik lausua et liekkö äitinsä "ottanut mallia" tyttärensä kortista hänen omaansa tehdessään... ( vink, vink ;)  )

025.jpg


028.jpg

   Tämä ihanuus saapui luokseni jo alusviikolla. Avasin sen ja kerkesin katsastaa tätä jo muutamia kertoja kunne nyt vasta sitä jälleen katsellessain kera muiden kottisten, huomasin että katsokaatte kuin on soma, pienen pieni, syvän tuossa kukkavarren alapäässä!

026.jpg

   Tämän kortin samomaa kukaan ei varmaan kiistää voi: seksikäs mikä seksikäs pimu - kortissa on tässä.
Muttas että mie olisin seksikäs milläänlailla - sen mie taijan kyl jyrkästi kiistää. Vasiten kun kattelin nuita koevedoksia niistä valokuvista joita se mies siel liikkeessä miusta otti sit sen jälkeen kun oli ensin kuvattu meitin koko pesueen. Niistä on kyl kaikkinainen seksikkyys kaukana kuin Kuun Kummajainen täältä Tellukselta.

016.jpg

   Entäs tämä Totuuden Torvi? Tämä on kyllä ihan oikein - ainakin miusta. Tällainen mie olen. Tällaiseen olen "syyllistynyt".

080.jpg


030.jpg

   Tämän kortin sain äidiltäin. Liekkö hän atvaillut tässä miulle "kokemuksensa syvällä rintaäänellään" et millasta se sit nyt elämäin tulee olemaan kun näin siirryin toiselle puolelle vuosisataa?
Toisaaltaan, eikös sitä sanotakkin et vanhemmiten ( ja vasite eläkkeelle jäännin jälkeen ) se kiirus vaine pruukkaa lisääntymään ja näin vauhti vaine kiihtymään? Joten tääkin lie sit paikkansa pittää :)

024.jpg

   Miulla haave ja suunnitelma on ollunna, ja on ileelleen, suuren suuri: päästä käymään siellä Lofooteilla. Liekkö olen jo kertonnut teille Lukijain Armaat mutta olen tässä laskeskellut ettäs se kun tämä haaveeni, tämä muistomatkain, sai alkunsa niin asustelin silloin noin 20km etelämpänä kuin mitä nyt. Ja siitä on Aikarautaa nyt noin 1,5vuotta. Eli jos mie tätä vauhtia täsä etenen kohti pohjoista, kohti Lofootteja, niin mitähän se on se vuosiluku kunne mie sinne perille asti ennätän?
Mut sitä vuottaissa, kunne sinne asti ennätäydyn, niin mie voin tehdä tämän matkan jonka vierailtain sain! Pääsen reissaamaan ainakin tämän reissun, ja kotimaassamme...
Ei silti: se että olen jo "näin" vanha niin tämä kotimaanmatkailu onkin miulle ihan passeli hommaa. Olen nimittäin näin vanhemmiten "oppinut" pelkäämään jo pelkkää ajatusta siitä et pitis matkaustaa jonnekkin lentokoneella tahi laivalla. Huh, että se pelottaa. En tiedä miksi?
Oiskoo vaine tietoutta kopassain jo sen verta paljon että voin kuvitella tähän aikaan maailmanmenoamme ettäs eivät ne nekään kulkuneuvot ihan kaikkein turvallisimpia vehkeitä ole. Vasite kun alvariinsa kerrotaan uutisissa ja kaiken maailman tiedotusvälineissä että nyt on sit siellä ja siellä taasen yksi -kone tahi laiva saanut "surmansa". Vai olisko ikä tuonut vain enempi ( liian paljon ) mielikuvitusta niin että kykenen kuvittelemaan että jotakin voisi tapahtua... varmasti jotakin tapahtuu... juuri silloin kun mie niillä matkustan... Mene ja tiijä, mut en mie ajatuksillein mitään mahda.
Eikäs siin mitä: onhan tätä kotimaatakin, Suomea mahtavaa, armasta, ihan riittämiin viel matkustamati ja tutustumati. Jotenka eiköhän siinä riittäneen viel miun iällein ihan riittävästi matkustettavaa :)


   Ja nyt, nyt kun tämän tekstini loppuun asti pääsin skriivaten niin aikaa näistä kemuistain kulunut on jo päiviä muutamia. Pikkuhiljaa arkeen palaten: kaik jämät on hyötykäytetty, laina-astioita palauteltu, kortit tallennettu, ja pöytäliinain viimeinenkin eränen pesty ja kohta kuivattukin.
   Ei muuta kuin vuottamaan uusia kokoontumisia. Se lieneenkin Pesiäinen jolloin on suvun kesken ain pruukattu johkin kokoontua. Nyt atvailin muille suvustain ettäs oiskoon se silloin vaik kevään eka makkaranpaistoreissu mökillämme? Siin "sais monta kärpästä samalla iskulla": kokoonnuttas, paisteltas makkaroita ( ja juustoisia, lämpimiä, voileipiä ), nähtäs toisiamme, juteltas - ja mie veisin lainalakanat takaisin mökillemme.