...erinäisistä asioista.

   Mm. hygieeniasta.
   Ihan ensimmäiseksi tästä:

121362379_369457887438283_76575395805730

Näistä miun, nyt jo edesmenneistä, kynsistäin ( sori huono kännyni kuvan laatu! ).
   Kerroinkin teille Armaat Lukijain miun, ettäs ne pitää/piti leikata jotta sitten leikkaukseen voinen mennä. Ja kuin se harmittaa miuta.
No, tänään se sitten tapahtui. Kynnet lähti, Mummero jäi - mulle riitti tuska tää...
( Tään "amputaation" lisäksi pitimmä miun sitten tänä pänä käydä itseni "hygieenian" takia lekurillakin. Käväisin hakemassa/pyytämässä, viikkosen antibiootti-kuuri jotta terve olisin kunne leikataan... Muutoin sitä ei voitas tehdä.... )
   Se on kuuleman hygieenia-kymysys ( puhuin tästä kyllä jo ) sairaalassa. Ei tule niitä basiliskoja yms. niin herkästi. Jep, jep.
Muttas heureka, ettäs se on sitten monesta poissa! Muttas se siitään, ja tästä paasuusta. Ikävä vaine tulee taasen, kunne takaisin kasvavat.
   Tokihan se on hygieenia-kymysys myöskin hommieni ( ja mm. Työni ) puolessa. Totta kait. Vaikkas PIDÄNKIN aina kynteni, käteni, puhtaina!
Eihän sitä tosin näin katsota.... viranomaisten, ja asiakkaidenkaan, puolesta. Ja YMMÄRRÄNHÄN mie sen.
   Käsien ja kynsien puhtaus ( sekä pituus ) liityvät siis sairaala- ja työpaikka hygieeniaan henkilön itsensä puhtaanapidon kautta, muttas liittyy se/ne myös ihan fyysisesti, välittömästi töissäin kaikkeen tuotteiden hygieenisuuteen!

   Ja sitten toiseksi:
   Mie sitten sain tänä pänä elämäin eka kerran hygieeniapassin! Mie joka olen iät-ajat työskennellyt kotonain ( jossa sitä ei tosin tarvita kun ns. omilleen tekee ) ja jo useamman vuoden ihan oikeastikin Töissä.
No, nytpähän on sitten tääkin "rasti" täytetty.
   Sitä vaine kummastelen, hämmästelen, ja ihmettelen, et kuis SUURI meuhka siitä pidetään!
Ihan jo työpaikkojen puolelta: "-passi pitää olla." "Pitää todistaa, että olet käynyt sen, olet läpäissyt sen, ja että hallihhet asiat." Jeeru sentäs!
   Ja se mitä katselin etukäteen sitä netttisfääreistä, ns. koe-tehden niitä avoinna olevia kymysyksiä mitä siitä siellä seikkailee, niin sehän näytti ja tuntui aivan karseelta näin luki-ihmiselle!
Olinkin aivan peloissani ja kauhuissani etukäteen koko asiasta. Ajattelin että enhän mie sitä koskaan saa lävitse. "En osaa, enkä opikkaan, koskaan lukemaan, saati kirjoitttamaan sitten ja lausumaankaan, niitä kaikkia vaikeita sanoja joita tulee sieltä eteen muodoissa bakteerit, virukset, taudit, yms.! Aivan "aspraktisia" sanoja luki-ihmiselle! Kirjain kerrallaan kun luet jotain sanaa ja yrität saada sen loppuun asti ensin käytyä.... sitten yrität muistaa mitenkä ne ensimmäiset kirjaimet meni.... Yritäppä siinä sitten lausua sanainen sellainen vaikia, saati ettäs sitten voisit oppia muistamaan sen sanan. JA ettäs kun et osaa sanaa, niin mitenkä sitten osaatkaan yhdistää sen siihen oikeaan asiaan ja ettäs mitä sillä sanalla siinä asiassa on merkitystä? Ei sit millään, ei mene kaaliin ne vaikiat jutut.
   No, annas olla. Hankin tähän jutskaan asianomaisen oopuksen kirjastosta lainaan. Tankkasin tuossa Töittein jälkeisenä aikana sen parikin kertaa lävitse tehden muistiinpanoja samalla. Sitten luin taasen - ja muistiinpanonikin. Tankkasin, ja tankkasin. Ajatuksella; "Viis veisaan vaikeille sanoille." "Voitavani olen tehnyt; niitä en opi." "Jää sitten niistä kiini jos jään, muttas olen kuitenkin voitavani tehnyt ja kokeillut sitten." "Eikös se ole pääasia tässä nyt miulle - osoittaa että olen panostanut. Olen yrittänyt, vaikkas vaikiaa onkin?"
   Tuli päivä kokeen - pelko yhä persiissäin.
   Alkoi koe. Oliko 40 kymysystä ja jokunen 50min. tahi tunti aikaa.... tai jotain sellaista se oli. Muista enää en. 20minuuttia oli minimi-aika ettäs piti viettää kymysysten parissa - jos "helppoa" on!?
Käänsin paprun ja tein. Alle 20min! Kuten näköjään moni muukin henkilö.
   Elikkäs, ei mitään vaikeita sanoja. Itseasiassa ei mitään niistä mitä opiskelin! Ei kysymyksiä mistään lämpötiloista, bakteerien elinolosuhteista, eikä tarjoilu- tahi säilytystiloista! Puhumatikaan virusten ja bakteerien nimistä. Eri viranomaisten viroista, tehtävistä ja laitoksista, jotka tarkkailevat näitä jutskia, tuotantotiloja. Eikä muuten mitään lupahakemuksista, aikarajoista, tms. asioistakaan!
Vaan ihan MAALAISJÄRELLÄ pääteltäviä asioita! Ihan sellaisia juttuja jotka ns. äidinmaidossa jokahiselle järjelliselle henkilölle tulee oppina! Ja jos ei oliskaan "rokotettu" sellaisella jo syntyjään, niin sitten ihan vaine päättelemällä olisi kaikkin ne tehnä!
Tyyliin jos leikkele tipahtaa lattialle; saako sen tarjoilla yhä asiakkaalle? Jos kaivon vesi on saastunut, voiko sitä käyttää siltikin vaikkas kasvisten huuhteluun?
   Siis haloo!  Mitä järkeä täsä tällaisessa on?
1. Miksi pitää opiskella tällaisia vaikeita juttuja ( sanoja ) kun sitten kyselläänkin tällaisia "lasten kysymyksiä"?
2. Miksi vaaditaan moinen hygieeniapassi osoituksesta ettäs olet opiskellut ja osaat, jos kerta niitä ei sitten kysytäkkään?
3. Mitä moisella -passilla oikein tekee jos kerta siihen "lapsikin" osaa.... jos kerta kaikki voivat  työskennellä paikassa kuin paikassa tervettä maalaisjärkeä käyttäin? ( Ainakin jos kymysykset nuo "suunan" näyttävät! )
4. Sori vaine... Mie sanon: "Paskan-marjat!"
   Ettäs hygieeniaa vaaditaan.... kyllä....

   Mm. ajasta.
   Kerroin jo kuin Elämäin Reppuun on tallentunut mukaan erinäisten pituisia parisuhteita, ja suhteita parija.
Kyllä... puhutaan kymmenistä vuosista, ja nytten sitten puolikkaasta siitä; noin 5,5vuotta ( ei sillä...en mie päiviä laske, en...? )
   Tänään tapasin, noin vaine ohimennen, erään pariskunnan. Miulle ihan tuntemattoman.
   Huomioni kiinittyi heihin kun he astelivat jälkeeni samaiseen kaffioon. Mies tuo, jo iäkkäämmän puoleinen ( sanoisin että he kunpainenkin jotahin 80-vee, jne. ), ohjasi vaimoaan istumaan. Tarjosi kumppanilleen penkkiä mihkä painaa puuta. Kohtelijaasti kumarsi ja kysyi sitten: "Mitä saisin Rouvalle tuoda?" Ja siis ei mitenkään "piruillen", ei noin-puolihuolimattomasti, tms., vaan ihan kohtelijaasti, toista kunnioittaen, ja hymy huulillansa. Ihan siis täydestä sydämestään ja toisesta huolehtien, toisesta pitäen.
   "Tartuin" häneen "kiini" kun ohitseni siinä kulki. Kysäisin kohtelijaasti ettäs onko Teillä jo pitkäkin matka takana yhdessä?
"Ai, meillä?" "Onhan tuota jo..."
Kysäisin uudelleen: "Niin, siis, kun katsoin Teitä... Oletteko jo kuinka "vanha" pariskunta; kuinka monta avio-vuotta takana?"
Kertoili hän ettäs sen 60 vuotta. "Ja tuskin on enää kymmentäkään edessä..."
   Mietin, ja sanoinkin hänelle, ettäs on siinä "ihmis-ikä" takana ja todelle KUNNIOITETTAVA saavutus. Vasiten nykyaikana, nykyaikaan... kun kaikki on niin "lyhyttä"; mielessäin jatkoin.
Mietin, ettäs ollappa itsellänikin... Mikä siinä on ettäs toiset "pystyy", toiset osaa, ja TAHTOVAT? "Miksen mie?" "Mitä miussa on vikana? Mitä teen väärin? Mitä en osaa?"
   Se että toiset ovat pitkään yhdessä: mitä kaikkea he ovatkaan kokeneet, ja oppineet toisiltansa, toisistansa? Mikä onkaan se määrä asioita joita he ovat YHDESSÄ kokeneet?! Mitä kaikkea he ovat kaksissa tuumin saaneet käydä lävitse? Miten niistä on selvitty, sekä hyvistä ettäs pahoistakin? Mitä "panoksia", kenties luopumisia, luovimisia, he ovat joutuneet tekemään ja käymään lävitse että TÄNNE asti ovat päässeet?
   Kade olen.