2015.1.22.%20-27%C2%B4C%20%2816%29.jpg

   Niin on näköjään Taivahan Ukko Ylimmäinen annellut uutta lunta Maan Matosille sielunsa kyllyydestä. Valkoinen on tienoo Humisevanharjun hiljaisen. Hämärän hempeässä syleilyssä saamme uinahdella ja uneksia viel kotvasen...
Ei näy jälkiä pihatiellä että olisi joku viel siellä käyskennellyt. Ei kun -on tuolla jo yhdet nelijalkalaisen, pienen kissasen, tassujen jäljet... minne lie miekkosen tie käynyt; tuolta on tullut ja ka´ tuonne porstuan alle tassujen jäljet vikkelät, ovat sujahtaneet.
Tuvat ovat viel kaik ynpärillämme hiljaiset ja pimiät näin viikonlopun lauantain aamu tunteina. Ei tuiki valopilkut tupien akkunoista, ei käy kukaan ovista porstuain jonkun niistä kulkeikseen. Ei hyrrää autot parkkipaikoilla, eivät sujahda Kulmakunnan ohitse kiireen vilkkaan jonnekkin mennäkseen ja ehtiäkseen.
Holotna ei puista; vaivaiset pari astetta pakkasta "paukkuvi" nurkissamme. Tuvat nämä piskuiset nurkassa tämän kortterin ovat kotoiset ja lämpimät. Miullai mittarini tuo sorja näyttävi jo peräti +22´C lämpöä eilisen aamun +20´C sijasta. Nyt tarkenee: ei kylmä luita riko, ei vilu kalisuttele hampaita - ei jarpaita palele.
Tytär, käymäläinen, vetää viel autuaallisesti hirsiä kamarin nurkassa pedillänsä. Passaakin vedellä rauhassa joka öisten aamu klo.4.00 valvontatuokio jälkeen. Yritän täällä tuvan puolla hipi-hiljaa tassutella, sukkasillani suhatutella askeleeni, jotta hän saisi viel unta makoista maittavaista.

Hiljaisuus vallitsee. Rauha - ihmisillä hyvä tahto.