...muttas juurikin tänä aamuna "myönsin" nyt vihdoinkin itsellein, ettäs kohti masennusta menhään!
  Se mikä on sankkevan typerää, niin se ettäs en eläissäin, en iki-kuuna-päivänä ole masentunut ollunna. Enkää kokemusta tuosta siis omaa ennestänsä, jotta tietoa moisesta jotahin olisi; miltä se tuntuu, mitä se on, muttas siltikin voinen "diagnisoida" itsein nytten näin.
Sekin sankkevan tympiää ja typerää on, ettäs tällainen "Aro-Pupu", Durasell-pupu ( kuten ain olen itsein nimitellyt ), moista alkaa/alkaisi "potea"! Miksi, miten, sellaiseen voinen "alkaa"?
   Se kun ei vaine nyt ole mikään tahdon kymysys, se! Voi jospa se olisikin! Arvatkaas vaine Lukijain Armahain miun, kuin moni silloin masennuksen kurjimukseen syöpyisi, jos se tahdon jutska vain olisikin?!

   Mie koen, notta itse pyrin taistelemaan tuota masennusta...
( Hei, sille voisi jonkun nimenkin antaa! Mikä se olisikaan... Mustis? Ei, ei ole hyvä... Masennus-Martta? Martta-Masennus?
Mistä syystä "Martta"? Tiedä en. Muttas kuulostaa ihan hyvältä - eiks vaine? Ja nimenomaan ensin Masennus ja sitten Martta. Ja jos paljon puhuttaan/puhun, niin sehän sit "kääntyy" nimikkeeksi Martta "vaine". )
... tuota Marttaa vastaan, vaikkas näin pohtien, käsitellen sitä mustaa-valkialle luoden. Tälleen kuvainnollistamaan, havainnollistamaan, luoden näkyväiseksi itsellein kaikkea tuota mitä se sit mukanansa tuokin - jos tämä nyt sit sinne pohjalle asti pläjähtää? Pyrin saamaan kaiken ulos sisuksistain, kuten ennenkin asioita pohtiessain, ja niitä läpi käyden. Eiks se ole ihan hyvä jutska, näin?

   Nytten olen täsä pohtinut, ettäs miksi? Miksi nyt? Miksi näin kävi? Mistä johtuu? Mikä puristaa? Ja mikä auttaisi?

  Suoraviivaisesti ajateltuna ja sanottuna - kuten yleensä pyrin kaikkeen suhtautumaan suoraan, ja kaiken otan vastaan sekä ulos itsestäin ajatuksistain tuotankin, niin...
  Olen läheisriippuvainen! ( Tästä olen pakissut ennenkin! )
Se kun on nyt eka kerta jälkeen tyttöpääni, ettäs totallisen yksin olen ( ilman kumppania olevaista ), niin se pistää mielein maahan.
Olenko enää mitään? Mitä mie olen?
Kelpaanko kellekkään? Tarvitkseeko miun kelvata kellekkään?
Miksi pitäisi olla pari itselle? Miks´ en voine yssin olla? Miksi en osaa olla yksin?
   Merkitys elämältäin katosi Georgen lähdettyä "paremmille vesille".
Enää ei ole ketään ketä varten mitään teen! Niin kuin nyt elämää yleensäkään jotain toista varten tehtäisiin ja elettäisiin - paitsi lapsiaan kenties... Muttas miksikäs sitä ei voisi itseään varten tehdä? Elää vain itseään varten? Mikä sen estäisi, mikä kieltäisi?
MUTTAS mitä se sellainen on? Mitä sellainen elämä on? Mitä varten niin tehtäisiin; elettäisiin vaine itselleen, sillä eihän esim. kukaan täältä lähteissään mitään mukaansa saa/ota?!
Ja miltä sellainen elämä tuntuu? Mitenkä sen aistii, mitenkä... äsh - jymmärtäkäätte nyt... mitenkä sitä eletään?
   Entäs mistä se sellainen elämä kiini otetaan, jottas sitä halajaa elää ja mukana Telluksemme vaelluksessa vaeltaa? Misä "narun pää" on josta kiini tartun ja josta "henkein edestä" kiini pitäisin?
MIKÄ SE on, se "elämä", joka "naruttaa" miut sitä iellehen käymään ja uuteen uskomaan? Mikä on se "juju" joka miut mukaansa saa/saisi juksattua ja mieltä antaisi elää, eteen päin matkustaa, Elämäin-Reppuun uusia jutskia metsästää?

   Sanottakoon, ettäs tiedostan kaik´ olemasa olevaiset "ystäväpalvelut", vapaaehtoistyöt, kuntouttavat toimet, yms., muttas luulen, ja USKON, ettäs ne eivät ole miuta varten, ei! Näitähän "Marttalaisille" toki aina ekas´ teks´ tarjotaan ja niihin tyrkytetään itsekutakin mennä mukaan - tietenkin, muttas ei miulle - kiitos.
Ne ovat vaine miulle sen viimeinen kauhistus ja kammotus koskapa en ole mikään Sosiaallinen Sopuli vaan ennemminkin Omantien Kulkija, "eteenpäin elävän mieli, sanoi mummo lumessa" -tyylinen Mummero.
   Halajaisin sankkevan paljon, TODELLA paljon, lähtiä esim. "mittamaan maantietä" ja sen pituutta pitkää ihan tosta vaine. Ns. reppu-reissaamaan mihkä vaine suuntaan; mieltä Avaraan Maailmaan tuulettamaan... kun ei vaine virusta olevaista peljätä tarvihteisi! Paska virus!
Niin... se tuollainen olisi paree miulle.

   ( Senkin tähän pränttään, kuten joskus ennenkin olemma tehnä... itsari ei ole ratkaisi! )

------------------------------------------------
 

   Löysimmä täsä tekstiä tuotettua aikaisempaa, vuosien takaa tältä päivätä, jälkeen tuon aikaisemman skriivauksein.

   Täsä vuodelta 2014:
   "Täällä tämä yksi, yksin jäänyt, seinähullu poukkoilee pitkin seiniä neljän seinän sisällä, huutaen, huitoen ja mesoen karseasti, sotkien paikkoja ylös-alaisin. Ettii omaa varjoosa, et olisi edes se, joka itteni lisäksi aiheuttaisi melua tässä tyhjyyttään kumajavassa talossa!
   Ajattelin, ettäs mitä miusta tässä ylhäisessä yksinäisyydessäni vielä kuoriutuukaan:
Ensin olin reissun päällä kuvaamassa ja näin immeisiä! Sitten palasin kotia kohti ja tulitte te, siksoin miun ja tyttöset.
Yötä myöten 7hlö. kasassa. Seuraavana 11hlö. (Kumman paljon se tääkin talo mahuttaa sisällensä?) Ja lopuksi noin 20:n henkilön kemut.( Josta kiitosta tyttärelle, toisellekkin ja kolmannellekkin, sekä poijalle jotka sitä värkkäsitte - ja lopuille pojille myös jotka kävitte luonani!) Väkeä ja ääntä paljon.
   Sitten kun tupa tyhjeni ja kumu haihtui seinien sisältä - mitä jäi jälkeen?
Minä ja miun varjoni? Sekä huomio, ettäs miun olisi pitänyt varmaan ryhtä suurperheen äidiksi joka jatkuvaan hommaa jotain, jolla ois aina tekemistä - ja ääniä ympärillä! Tykkään näköjään siitä...
Eli varmaankin lehteen pika puolin ilmoitus: Äiti vailla suurperheen äidin-pestiä! Mistä löytyisi isä ja muoskat?"

   Ja vuodelta 2018:
   " "Joskus sitä niinku herää välillä ja hätkähtää,
mutta sitten vaan ajattelee
että mitä helkuttia,
jos tässä rupee funtsiin
niin kaheliks siinä tulee.
Pistetään laulu soimaan
ja mennään taas, kato."
- Asko Laurila-"

   Ja nyt kun näin mennehiäin täsä ajattelen, sekä sit JUURI tänä pänä asioitain näitä olevaisia ja täsä tällaista oloa sekä tilaani, niin hoksaan, ettäs on sitä ennenkin menty alakulojen kautta "voittoon".
   Ensin olen maissa matalissa näin ärräpäinäin, ärriä sadellen ja paukuttain, hammastain purren....
( Joista yhtä muuten "käytin" tuossa juuri ennen käsilekurille menemistäin "katsastettavana" kun se niin ankkevan kipeä oli. Sanoivat siellä, ettäs ikenen vetäytymää vaine... joka tyypillistä miulle on pitkin elämäin vartta ollut.
No, tänä aamuna, juurikin tänä aamuna, raksuttelin Siemennäkkäriäin ja ajattelin juurikin silloin, ettäs kun ei se tahdo vielkään antaa purra kunnolla, se kyseinen hammas, sekä vastaava "tois´ puol´jokkee" olevainen hamppini miun! "Mikä on, miksi näin?"
Sainen tuskin sitä suullista pureskeltua aamuisen kaffeeni kera kun huomasin, ettäs miksi ei TUO palanen tuostaan suu-tuntumasta muutu? "Miksi se iellehen tuntuu olavan paikallansa vaik´ kuin sitä kielelläin livon ja iellehen toimitan kohti ruokatorveain?"
Kunne tajuntaani äkkäsi, notta sehän onkin ITSE hammas jota livon, ja itse asiassa ei enää hammaskaan tuon, vaan siitähän PALANEN puuttuu JO! Se on vaine tuon hampaan paikka joka kielein päälle karheaa tuntoa antaa! "Siitä lähti muuten palanen hammasta lippa-hivoon! Tosta vaine..." "Suupalasteni nuiden nielemieni mukana..."
Ettäs tälleensä - näin menhään tänä pänä tällä "kalustolla"! )
...ja kotvasen kuluttua "tuuliviiri" Tuulten Tuiteroisten mukana osoittaakin suuntaa ylenevää! "Pistetään laulu soimaan ja mennään taas, kato."
   Jotenka vuotetaanhan nyt kuiteskin kotvanen - vuotetaan ja kassotaan kuin meikä Mummeron käy?
Onkoo tää tätä elämätä-mätä, tää olo ja tila nyt, vahi onkoo kyse todellakin jostahin masennukssta alkavaisesta, vahi - mistä?