Jälleen kerran aloitan "tarinani" kaukaa takautuvasti.
   Olin nyt hommissa sunnuntaipäivänäkin. Ihan oli kiva nähdä ja kokea mitä siinä paikassa on työskennellä pyhänä? Mitä tehdään, mitä tapahtuu, käykö asiakkaita ja kuis paljon...? Kaikkea tällaista. Päiväni päättyi klo.17.00. ja sen jälkeen kipaisin jalkasin kotiain kohen sujuvan sukkelaan. Nakkelin tavaroitani kasaan ja mukaani matkamassiini, tarkoituksenani ensin käväistä tyttärein tykönä hakien talon avaimen itellein... jotta pääsen yöllä takaisin sisään, luokseen nukkumaan.... ja sitten pika-pikaan lavantautia potemaan lähimmälle tanssilavalle.
Siellä vierähti ehtoo puoli ihan hyvin. Takanani oli viikon verran alvariinsa jalkoin päällä oloa ja viel sit lauantaina isompi häpeninki hommapaikassani jossa kävi asiakkaita varmaan lopuilleen 300 henkilöä... JA NYT sit vielä "kehtasinkin" lähtiä jaloiltain mitään kysymäti lavalle! Haloo! Kyl muuten yön tummina tunteina tyttärein tykö takaisin päin ajellessain ja sit maate asettuessain lonkkani luut kuin myös muutkin jalkoin niveleni kiittelivät ihan antaamuksella hihkuen ja huutain riemustansa Hoosiannaa!
Mutta niin vaine sekin yö siitä aikanaan aamuksi vaihtuvi ja antoi uuden päivän ihanaisen. Aurinko Armahain taivankannella tillotti ja lämpötila ilmoilla kapusi kuin kapusiki pikkuhiljaa elohopiamittareissa korkiammalle. Viel kun ei ejes tuullut kuin parina muutamana edellisenä päivänä - nyt oli ihan tyven. Ihanaa! Kyl passaa tällasella kelillä vapaapäivänsä aloittaa ja pitää!
 

   Päiväni alkoi töillä omilla. Tarkoituksein oli paikata tahi siis parsia tyttärein räsymatto kuntoon. Siitä kun oli loimilangat jo vanhuuttaan katkenneet ja mureneet poies kokonansa. Mutta toisin kävikin. Ei se onnistunut kun osoittautui että ovat kudelangatkin aikas "mureassa" kunnossa. Niinpä ehdotin tyttärellein että jos mie vaikkas pätkäiseisin sen maton poikki ja näin siitä sit tulisi kaksi mattoa; toinen pitempi ja toinen lyhyempi.
   Työn alottaissain tiesin että aikaa menee. Kärsivällisyyttä, täsmallisyyttä, huolellisuutta, ja osaamistakin tarvitaan hommaan moiseen. Tiesin sillä olen ennenkin mattoja pätkinyt ja päätellyt kuntoon ehompaan. Useitakin...
Työtä tehden, lattialla istuin, häntäluutain varjellen painoltain ja silti sitä rasittain pahalla istuma- ja työskentelyasennolla, mietin tuolla neljän - viiden tunnin pätkällä päivästäin tästä, kaikenlaista:
"Tämän homman olisi äitini miun varmaan hoitanut ikänsä tuomalla tottumuksella, kokeneempana, paljon paremmin ja nopsemmin." "Katso tuossa on muuten tuttu kangas; se on miun lapsuuden mekosta...Muistan sen. Siitä on nyt - montako vuotta? Olin silloin varmaan jotain ala-asteelainen... noin 10 vuotta. Siis noin 40 vuoden takainen kangas... Ovatkohan kaikki nää kankaat sen aikasia vai onko silloin tätä mattoa tehdessä laitettu raidoikseen vielkin vanhempaa kangasta? Eli matolla on ikää vähintään se 40 vuotta. Ihmekkös tuo jos "vähän" jo loimet ja kuteet "lahoavat"! "
"On se tää ihmisen elo kummaa. Vaikkas nyt olen yhden "virallisen" ammatin elämässäin saanut niin olenhan mie tässä elämässäin oppinut myös kankuriksi ( näitä mattoja laitellessa, kunnostaissa, ja olempas mie kangaspuilla kutonutkin mattoja... ), muurariksi ( mm. nuotiopaikkaa tehden ja tienviittojen juuriosia valessa ), lääkäriksi ( tehdessä "diagnoosia" lasteni sairauksista kun olivat pieniä ja kun ei tuonne "mäelle" oikein tahtonut päästä millään, ennen kuin oli osanut vakuuttavasti kertoa et mikä on vialle, mitkä ovat oireet, jne. ), sairaanhoitajaksi ( lapsia ja puolisoain hoitaissa ), lakimieheksi ( ns. erilaisten lasteni asioista selkoa ottaissain ja heidän kaikkinaisia asioita hoidellessa ja jopa lakienmukaan oikeuksiistaan taistellessa ), suurtalouskokiksi ( isoa perhettäin aikoinaan muonittaessa ), eriloisruokavalioiden hoitajaksi ( perheessäni olleiden ruokavalioiden, ja sukuni myös, mukaan ), kirvesmieheksi ( rakentaessain monia pieniä asioita kotonain ), restaajaksi ( konnostaessain omia vanhoja , noin 1940-50 vuosilta lähtöisin olevia huonekalujani ), ompelijaksi ( aikoinaan ompelin ns. kaikki lasteni, mieheni ja itsenikin sekä muutamille tutuilleni, vaatteita ), taiteilijaksi ( piirtelen ), valokuvaajaksi ( valokuvaan ), siivoojaksi, pyykkääjäksi, omaishoitajaksi/henkilökohtaiseksi avustajaksi ( tyttärein miun johdosta ), floristiksi ( laittelen kukka-asetelmia perheemme juhliin ja nyt esim. tuolla hommapaikassani... ), leipuriksi ( leivon itselleni, perheelleni, suvulleni ja mm. nyt tuolla hommissa... ), rakastajaksi ( parisuhteessa ollessain ), jne.. mutta ennen kaikkea äidiksi ja nyttemmin mummoksi!"
Mieippäs sie Armas Lukiain mitä kaikkea sie osaat tahi olet joutunut oppimaan elämäsi aikana? Se lista voi olla arvaamattoman pitkä. Elämä on heitellyt tullessansa eteen vaikka mitä ja minkälaista. On "suutarit, räätärit, pikipöksyt, pietarit, kengänkaputtajat ja narkalinnaputtajat." Mutta niitä ei vain välttämättä tiedosta ja tule funtsittua. Ne vaine ovat elämässä mukana ja ihan noin niin kuin päivänselvinä asioina. Automaattisesti osattavina, sen kummemmin mitenkään huomioitsemati. Ne vain ovat. Ne ovat se "rakennusmateriaali" mistä rakentuu minä itse. Se eletty elämä ja sen elämän aines josta on syntynyt aikojen saatossa - MINÄ. Minua ei olisi olemassa ilman näitä "ammatteja". En olisi se mitä olen nyt vaan ihan joku muu, ihan jonkun muunlainen. Tuntematon, vieras.

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%281%

   Kuvan tää ( kuten muutkin tämän tarnain kuvat ) otin kännylläin... siksi laatu on mitä on...
   Mutta tässä tuotoksein kankurin ammatistain. Siihen lyhyempään mattoon kun ei riittännä vain loimilankojen päättelemiset vaan siihen piti miun ensin jatkella niitä loimilankoja kankurinsolmujen avulla ja pujotelle, kutoa, ne loinet kuteiden läpi hapsuille asti. Sit vasta sain ne solmittua, pääteltyä. Sanosinko itteeni kehhuin että tuli aikas hyvä jälki - etenkin kun ajattelee että nyt loimilankana oli kalastajanlanka joka on paljon ohuempi kuin noi alkuperäset loimilahgat. Siksipä siis nyt on tämä "parsittu" kohta himpun "sisäänpäin vetäytynyt". Suonettakoon anteeksi.

 

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%282%

   Matot nuo pätkäset valmihiksi saatuain "kömmin" tyttärein tykön kylille. Painelin keskustaan ja ettin itellein päivän ateriapaikkaa: menenkö Rossoon jossa olen kyllä syönyt... sieltä saisi lounaaksi salaattia ( nam! ) ja jotain pizzaa. "No, ehken." Vai johkin kotiruoka-paikkaan/ravintolaan? Jotain iahn oikiaa ruokaa siis, kera salaatin ja jälkkärin. "Joo, ihan hyvä..." Vai kenties vaikka "Sittarin" ravintolaan josta saisin jotain "peruslounasta"? "Ei houkuta, ei." Roskaruokaa, kiskaruokaa? Sellasta "rabista"? Rasvaista ja suolaista? "Millos viimeksi olen moista popsinut?" "Vuosi vai kaksi sitten? En muista." "Nyt voisi olla öllötellä ja naaaatiskellaaaa..." "Sinne siis."
Niimpä marssin torin kuppeelle hyvään eväs paikkaan ja tilasin annoksen nokkain etehen syöden KOKO annoksen ihan PUHTAALLA omatunnolla ja naatin siitä. "Hyi, miten suolasta. Oiskoon pitännä sanoa että laittas vähempi tuota suolaa tähän?" "Ja tilasin tulisemmalla kastikkeella annoksein - misä tässä se tulisuus on?": pohti tää "loppasuu" joka ain on syönyt "himpun" tulisimpia annoksia niin että ne tuliset tuntuvat jo aikaslailla normaaleilta - latteilta...

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%283%

   Siin torin reunssa istuissain ja annostain suuhuin mättäissäin, nauttiissain torin vilinästä ja Aurinko Armahan ihanasta lämmöstä pälkähti mielein miun jätskikiskan nähdessäin että pitäähän se viel olla jälkkärikin: mirs, mars jätskin ostoon ja sen ihanasta kylmyydestä nauttimaan! Voih kun ol ihanaa kesän ENSIMMÄINEN pehmis!
Taivastelin ja astelin pitkin laakeaa, kuumaa torin pintaa ees-taas katellen immeisiä "oudon uuden ulkomaan" kun näin olin kerrankin "eksynyt" immeisten ilmoille täältä "tuppukylästäin". Katselin torimyyjien tuotteita tuumaten et jaa, kampsikat maksavat nyt sen 7e/litra. "Ja tuosta vanhasta kaffijauhopurnukasta myyjä pyytää 10e, nekasta - mitähän pyytäneen?" "Paljonkohan noi kukkaset nyt jo maksavat? Kohta ollaan keskikesässä ja kukkiin myynti aikas lopuillaan... kiertelempäs ja katselen." "En tosi ole ostelemassa nyt itellein kun ne entisetkin omain ovat jo "kuolon omat". " "Kuis kävis sit näihin uusiiin kun en niitä jouda hoitelemaan, jos ostasin niitä?" "Ei hyvä."
   Ihastelin kuin perheet yhdessä istuvat pöytäin ympärillä syöden jäätelöitään ja ovat yhdessä. Katselin kuin jotkin hoitajat tahin jotkin sellaiset henkilöt työntelivät pitkin toria pyörätuoleissa vanhuksia ( anteeksi: iäkkäämpiä henkilöitä ) päiväsen paistaissa lämpimästi. Huomasin kuin ihmiset ovat sopineet tapaavansa toisensa ( ystävänsä, perheensäjäsenen, parinsa, tuttavansa, tms. ) juuri siellä torilla; tervehtivät, kättelevät tahi halaavat ja sitten astelevat jutellen ielleen johkin suuntaan. Kuuntelin ja katselin kuin pienet lapset laikkivät torilla olevalla leikkipaikalla tahi sitten juoksentelevat suihkulähteen reunan päällä - jossa istua nakottaa nuorempaa ja vanhempaa torikansaa. Jotkut ovat "pesiytyneet" tuonne kauppahallin syrjän lippaan alle tupakalle tumppipaikalle.
Ja mie kuljeskelen ypö yksin, iteksein. Paritonna, ystävättä, lapsetta, jne.. Voih! Mutta toisaaltaan - osaanhan mie nauttia tästä yksikseinkin! "Haa! Hyvä mie!" "Sillälailla, jatka vaine samaa rataa!"

 

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%284%

   Eilen kotoain, Majastain Mahtavasta, lähteissäin koppasin kamppeihini joukkoon myös uimakamppehet miettiin että jos vaikkas tästä päivästä tulisikin vuorostansa aurinkoinen ja mie pääsisin jossain pulahtamaan... "Mee ja tiijä."
Kotimatkallain poikkerin rantaan upo uuteen, miulle tuntemattomaan. Olin vain tutuiltain, ystäviltäin, tästä kuullut enkäs tuota tiennyt rantasen tään tarkkaa siaintiakaan... Mutta rannalla jollekkin mie kuiteskin osuin ja se oli varma että samasen "jorpakon" rannasta oli kyl kyse. Se vaine että täsä ehtoolla ( nyt jo omassa-kotona ollen ) sain kuulla että se VARSINAINEN uimaranta oliskin tää järven pohjoispäässä eikäs täsä mihin mie "rantauduin"...
Mutta rannalla tällä seistä töpöttäissäin tuumailin jotta JOS TÄMÄ nyt on se kuulu uimaranta tällä jorpakolla niin en tod ymmärrä mitä immeiset, ja vasite nuoriso, vouhkaa tään rannan ihanuutta! "Tää ei ole ainakaan miun uimarantain!" "Tietty onhan täsäkin hiekkaa rannassa ja vejen alla, sekä vettä ja jorpakko." "Mutta että uisin täsä ja nauttisin sit viel siitä? EI!"
Niimpä tuomion tään tylyn tuumattuain otin mie ja äänestin yksimielisesti jaloillain kohti autoain, Poikaani Poloista, startade sen iellen, järilöih. Siis suomeksi etiäpäin on mieli Matka Naisen, Reissaaja-Lissin. Tiedossain kun on että löytyy se jorpakko miunkin mieleeni. On olemassa lampeni-miun...

 

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%288%

   ... ulapalla tällä, Ulppaan syvyydellä.
   Tämä tuntuu vain vetävän miuta tykönsä. Tänne halajan, tänne haluan. Täällä on ranta mieleeni miun - näin kun ei mukanain enää ole lapsia pienoisia kuten ennen muinoin...
Täällä on ihanan, pieni, lampi tarpeeksi syrjässä kaikesta mutta silti lähellä "sivistystä" ( kun 5-tie kulkee aivan tuolta lämmen päädyn takaa kun oikein osaa seurata ). Tässä on hiekkasta rantaa ihan tarpeeksi näin aikuiselle ja silti sopivan syvää, tarpeeksi nopiaan jotta täsä pääsee uimaan eikä vaine kahlailemaan matalassa rantavejessä. Eli tänne ei ikävä kyllä oikein pienten lasten kera kandee tulla. Sori. Olen pahoillani. Paikka kun on ihana ja kaunis.
   Ja onhan täsä nuitakin rajoitteita kun on noi paikkakuntamme pisimmät laskeuduttavat ja kavuttavat portahat: 153 jyrkkää askelmaa.
Paikkanen tää, tää puturainen, tänne keskelle ei-mitään on syntynyt joskus vuonna jää ja kausi jonkin hirmusen ison jäälohkaseen sulaissa tähän kohtaan. Nyt täsä on "kauhian" rotkon pohjalla tällanen suppa jossa on pohjassa lähteitä ja syvyyttä kunnioitettavat 16m!
Täällä pidetään vuosittain porrasjuoksukilpailu alas + ylös. Tavoiteltavana on enintään 4,33minuutin aika. Kaik mitä saapi sen ali on plussaa... Heikko kuntoiset älkööt vaivaituko... :)

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%289%

   Lampi tää on pieni ja kapia. Uinkin kesäisin tätä lampea poikki. Toiset vetävät lammen tään ympäri...
  Tänään vainen en "tohtinut" vielä moista yrittää kun oli vasta toinen uintikertain tälle kesälle. Ja eikäs ollut kukaan mukana tahi ejes muita rannalla olijoita et jos olisin vaikkas pulaan matkallain joutunna... kukaan ei olis hättäni nähnä ja palastusta luoksein tuonna. Sinne pohajn mustiin syvyyksiin, lähteiden kylmiin kituksiinn, olisin vaine pikkuhiljaa vajonnut.

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%2810

   Rannalle tuolle autiolle olisi jääneet vaatteeni miun kertoin että täsä hän oli, tästä hän lähti, tuonne hän meni - mutta poies ei tullunna. Poikain Poloinen orpona olisi vuottannut pitkien, jyrkkien, portahin päässä Matka Naista saapuvaksi, Reissaaja-Lissiä - matkaansa lähtijää... Snif.

2015.7.6.%20vapaap%C3%A4iv%C3%A4%20%286%

   Tuskin olisivat affenet nämä, ainuat uimtikaverini miun, kertoileet rannalle saapuville tarinaani tätä. Tuskinpa...
   Vesi tuo lammen lähteisen oli TO-DEL-LA kylmää. Mutta ajatuksella että tänne asti olen nyt tullunna - tyhjänkö takia: "EI suinkaan?", otin mie ittein niskastain kiinni ja tokkuutin ettäs nyt vaine sinne syvyyksiä kohen ja sassiin. "Askel kerrallansa vaikkas." Näinhän mie sit tein; otin askeleen, toisen, kolmannen... Pikkuhiljaa edeten syvemmälle ja totuttain jalkain sekä krpootain kylmiin veden syvyyksiin. Hiljaa, hissukseen. Niin hiljaa että affenet nää uskaltautuivat tyköin hämmästymmään, kummastummaan, kulkijaa moista, outoa isovarpaista.
Mattas niin vain mie sinne menin loppuin lopuksi ja kastauvuin kokonaan. Kerran ja kahdenkin, kunne kapusin poies laiturille ja aikailin jouten ollessain. Riisuiduin pikku hiljaa, kuivattelin ja vaihdoin kamppeeni yllein. Pesin uikkarini ja pötkähdin laiturille pitkäksein Arskaa ottaa. Olla öllöttelin vain. Kuuntelin, paistattelin, nautin. Ja mietin....

   Elämää tätä kummallista. Kulkijan kumman Reissaaja-Lissin.
   Elämäni tää mennyt on nyt näin kuin mennyt on. Kaksi vuotta sitten perhe ja puoliso. Vajaa kaksi vuotta sitten puoliso siirtyi ijäisyyksiin, paremmille maille, kalastajan runsailla apajille - kalamies kun oli... Muoskat nuo ja aikuiset, kasvoivat, muuttivat poies kotoamme - itsenäistyivät. Siitä sitten vuu´uen möiskentelin taloain, Majaani Matalaa... "Viime kesä - mitä se oli?" Paljoa en siitä muista. Sumussa olin vielä - muistan kuin syssyllä "vuosipäivänä" itkin ja huusin kipua, kaipuutain. Olin viel ihan rikki. "Mutta kesällä; mitä oli siellä? Mitä muistan?"   
   Muistan lämpimän kesän. Muistan riijanneeni Joku-immeistä. Muistan "meidät", sillä olimme "me" silloin.
Muistan lapsenlapseni, muoskain muksut. Muistan meidän mökkiraissuista jotain. Nyt koen todellakin syyllisyyttä siitä etten voi heidän kera lähteä tosta vaine mökillemme ja suoda näin heille sitä riemua siellä ollen! Olen todella pahoillani heidän puolestansa että olenkin hommissain enkä heidän kera mökillämme kesästä nauttien, serkuistaan ( äitinsä serkuista ) nauttien, sisaruksistaan ( sisarpuolistaan ) nauttien ja untireissuistamme nauttien! PAHKURA et olen huono mummo kun otin ja menin hommiin! Voi että ottaa pattiin ja tippa tulee linssiin. Olen keheno!
   Samaan syssyyn mietin että olempas mie onnellisessa asemassa oleva ihminen sillä miulla on tällaisia päiviä! "Kesä ja aurinko - mitä muuta immeinen tarvihtee?" "Vapautta." "Vapautta olla ja nauttia." Onneksein olen sellaisen tilan saanut. Tämä on varmaan kaikkien heidän, jotka käyvät ain töissä ja juoksevat ns. oravanpyörässä, mieseltä väärin ajateltu ja suuri vääryys mutta sanon silti: Onneksi olen "vapaa" työmaailmasta. Saan olla vapaa ja tehdä mitä haluan. Nauttia vaikkas tällasesta päivästä kesäisellä laiturilla. Olla ja öllötellä. Ilman työmurheita... tosin huomenissa palajan hommiini muttas kun ne ei ole oikeita töitä. Enhän saa niistä edes palkaakaan! Vain nimellisen kulukorvauksen joka ei kyl ole oikein minkähänlainen ponnin töissä käyntiin... Mutta onneksein sainkin sit tällaisen ihananisen hommapaikan! Jeeru et mie tykkään siellä olla ja touhuta! Toivon hartaasti että työnantajani ja työtoverini miun tykkäisivät myös - miusta. Siellä kun tuntuu olevan ( ainakin miun mielestäin ) ihana ilmapiiri, tekemisen meininki: harvoin on hetkeä et "pitää" olla käjet ristissä ja taivastella et mitäs tekisin, mitäs nyt? Siis juuri miun tyylinen paikka: ain jotain askeretta ja tekemistä. Mikä paree - siel saan leipoa, palvella asiakkaita, asetella kukkasia, jutella, tehdä hommia... Jee!
   Jos miulla olisi puolisoin tätä rinnallain... entinen kumppanini. Silloin tuskinpas vaine olisin tutustunut tähän lampeeni miun. Tuskin oleisin täällä, nyt, tässä. Tuskin olisin hommissain miun. Tuskin olisin ollunna vapaalla siellä torin kulmalla... tuskin ja tuskin. Olisi se elo puolison kera niin erilaista kun pitäisi ain ottaa toinen huomioon. Pitis ain kuunella mitä hän haluaa ja miettiä sit yhes mitä tehhään ja millon? Nyt olen vapaa näistä kaikesta ( vaikkas samalla aikaa kaipaankin häntä niin - tahi, vahi kaipaankokin sittenkin ihan ketä vain joka olisi täsä rinnallain, kumppaninain? ) ja voin ite päättää mitä teen ja koska. "Ei huolta huomisesta pienellä ihmisellä tällä. Mummeroisella, Reissaaja-Lissillä." "Maailma on avoin: löydä miut maailmain!" Saan tulla ja mennä kuin haluan toisen rajoittamati kulkujain, tahi toisen vuottaissa kotona ja silleen tiedostamati rajoittain kulkujain. Tavallaan moittiin sanoitta ja käytöksellään et kun mie nyt meen... vaikkas tansseihin. Muistan kuin se oli ain, sen harvan kerran kun kävin tanssimassa koko sinä 13 yhteisen vuotemme aikana, sellaista huomaamatonta, hiljasta, sanomatonta moitetta kun olin lähdössä ja palasin takasin kotia. Olin "syyllinen", olin syyllistynyt johonkin joka olisi ollut miulta kiellettyä. Mutta esim. sukulaisissa tahi vaikkas mökillemme monoon nuo sanattomat moitteet eivät liittyneet. Eli ei sen nyt sellaista "joka päiväistä" ollunna. Ja miten oli kiva yhdessä reissailla ain matkoillamme. Niitä miulla on ikävä! Yhteisiä matkojamme. Lyhyviä ja pitkiä. Kaikkia niitä. Ja sinne Lofooteille! Se sitten jäi taasen tältä kesältä tekemäti, se reissuin sinne... No, ehken joskus tulevaisuudessa sitten sinne asti. :)


   Kunne olin Aurinko Armastain, tuota taivahan Arskaa kylliksein saanut kupeeni täydeltä, otimma kamppeheni ja kipasin sen yksinäisen, uskollisen, Poikain Poloiseni luokse kiitellen häntä vuottamisestain. Nakkasin kamppeeni konttiinsa ja karautimma kotiain!
Alkoi arki ja aherrus ennen huomisia hommiain sil ainahan näitä täält kotoa löytyy... kukkiin kasteluista lähtien, pyykin pesuun ja kaikkinaisten asiain hoitoin tällä konehella.