Toissa kerralla mökillämme äitini kera käydessä tokasima et tuo toinen oksakasa olisi nyt hyvä poltella kun on viel lunta ympärillänsä. Ei ainakaan tuli leviäis...
Aikaa meni viikkonen, ajatus iti mielessäin, kunne eilen mie otin ja läksin ( kera muakuntamatkaelun ). Pakkasin taasen matkaani kaffeeta, eväitä, tulentekotarpeet ja kamerain. Sit ei kun menoksi...

   Aikanaan mökillemme saavuttuain totesin tilanteeni: " Juu-u, tänne on tultu - taasen." "Ja tuo tuolla, tuo oksakasanen... kohta muuten rutiset!"
Kopasin sytytystään ensin sanomalehtipaperilla. Sytty - ja sammu. Sillon mietin että kerta et syty ni eläpä sitten... Muistin jotta kun tulelle antaa ensin vähän "evästä" ni sitten se kyl haukkaa happee ihan kunnolla! Marssinpa siis meitin öljysäilöpaikkaamme ja kurkistin siellä kanisteriin ensimmäiseen: jäähdytysnestettä. Ei sitä. Kuikistus toiseen puteliin: tyhjä. Kolmanteen - tärppäsi: pienkoneöljyä. Tosin se on oikeesti varattu kesiksemme ruohonleikkuria varten... Mutta en tarviikkaan sitä nyt kokonaan, enkä edes yhtä kokonaista desiä. Vain muutaman tipan, "houkutteeksi" tulelle.
Näin, se puteli toisessa kädessäin, lehtiset toisessa ja staltikit taskussain, köpöttelin takaisin risukasallemme ja tuikkasin tulen sen persuuksiin. Syttyi ihan kivasti. Ei tarvinnut enää maanitella ja houkutella.
Niin ne vain viimo keväänä kaadetun rajakoivumme oksaset iloisesti rapsahtelivat tulen niitä helliessä ja hyväilessä. Kiva oli siel tulen ja risujen rapsetta kuunnelle.

 

blogi%20%2810%29.jpg

   Pyromaniaa.

   Tosin eihän se ajanen kulunut yksin ropsettansa kuunnellessa vaan se oli ihan uutteraa, polttavaista ja hikistä puuhaa.
Silloin kun tuuli puuskina puhalteli kylmästi idän suunnalta kera pistävän, piiskaavan, räntäsatehen, laittelin kevyttoppapuvun takin ylleni ja nyörittelin sen huppua tiukasti pääni peitteeksi. Sitten kun tummanpuhuva kuuro väistyi iloisen ja lämmittävän Aurinko Armahaisen edestä poies, tuli kuuma ja takkinen tuo joutavi poises yltäni. Saati että kun "kokkoa" piti koko ajan siin ympärinsä marssia ja pitää silmällä ettei tuli leviä, ettei kipinät sinkoile ja että se palaa tasaisesti ( nostella risuja, oksia, kokon "ulkokehältä" sen keskustan liekkeihin ) ni siin pruukkasi tulee kuuma. Hiki noru virtanaan.
Reissun jälkeen kotiuduttuain huomasin kuin oli siellä työn tuoksinnassa fleecekerrastoni paidan selkämys saanut uuden uutukaisen pitsikuvioinnin sinkoilevien kipinöiden siihen niitä muotoilessa. ( Onneksi sen alla olleeseen kerrastooni asti eivät kipinät nuo olleet yltäneet. ) Sen siitä sain: mie ahkera, uuttera, työn raataja. Mitäs menin "liian" lähelle liekkejä!

blogi%20%2812%29.jpg

Näin se vainen kasanen "kutistui" kuin "kutistuikin" pieneksi notskiksi. Jokunen ( kolme-neljä ) tunti siin kyl menikin. Mutta niin vain työ tää tuli kuin tulikin onnistuneesti tehtyä. Hyvä mie!

 

blogi%20%2814%29.jpg

   Tirisee.

   Hiillosta kun oli pohjalle kokkosen tullut ja kehkeytynyt sopimoilleen niin kaivelin repustain makkarat esille. Paistotikut löytyivat tutulta, vanhalta paikaltansa nojailemasta kivirauniomme ainuaa maanpäällistä isoa kiveä vasten. Siellä me niitä ain jemelissä piemme odottamassa seuraavan kesän juhannuskokkoa ja makkaroihin paistoja... Ei tarvii ain uusia lähteä mettästä ettii ja alkaa vuolemaan. "Uusiokäyttöä" parhaimmillaan!

blogi%20%2813%29.jpg

   Tässäpä nämä miun reissunyssäkät. Reppuni ja kameralaukkuni. ( Kamerani käsissäni, kuvaamassa. ) Mukana vähän lämmintä varavaatetta... Kaffeetermari villasukan sisällä pysymässä lämpimänä ja kaffee valmiina kupissa hörppäämistä vuottamassa. Eväsleivät ja leivän päällä paistettua makkaraa. Kaiken alla se kertomani kevyttoppapukutakki. Eli kuvaushetkellä oli se takki poissa yltäin kun oli sil haavaa niin kuuma...
Taustalla näkyy notski ja sen "kohentamis" väliineet: heinähanko, maanmuokkausharava ( metalinen puutarhaharava ) ja talikko. Niillä kaikil oli ain kulloisenkin tarpeen mukaan hyvä "härkkiä" tulipesää roihuvaista.

 

blogi%20%2815%29.jpg

   Lumikenttien kutsu.

   "I wanna go" on oikeasti sen yhden ihanan ja tunteikkaan laulun nimi mutta kun mie itse astelin tälle lumikentälle ( sille ainualle jäljellä olevalle lumipläntille mitä siel oli enää jäljellä viikon takaseen verrattuna ) ni se vainen nimeltänsä tuli meilein: lumikenttä kutsui noutajaansa.
Navetastamme "kähvelsin" korvon sekä lumilapion, ja niil sit roudasin lunta ylös pitkin kallion kuvetta...

blogi%20%2816%29.jpg

... luoden sillä lumella "Cirque du Soleil"- ynpyräisen, pympyräisen ympäri notskijämäni.
Tässäkin kuvani nimessä vaine mielenyhtymänä, ei sanojen varsinaisena merkityksenä. Sillä oikiastihan Cirque du Soleil tarkoittaa suomeksi Aurinkosirkusta. Miulle tuli vaine mieleen ynpyrä: circle... cirque... cirque du soleil... ja paistelihan se ympyräinen Aurinkoinenkin välleen taivahalla kirkkahalla.

 

blogi%20%2817%29.jpg

   Tarkastuslento?

   Näky siel taivahalla muutakin. Kunne olin saanut ensimmäisen ympyräisen ynpäri notskini miun niin Taivahalle Ahrmahalle ilmestyvi pienlentokone. Se kierteli ja kaarteli seutuvilla mut ei yllein ylettänyt. Kaukaa vain liiteli, kaukaa katseli. Mieleeni tuli että kokkoin savut ovat varmaankin jonnekkin näkyneet ja siellä jossakin joku on sitten tehnä jonnehii ilmoituksen savuistani tupruvista.
Kun näin "erämaassa", korvessa, jossa immeisiä ei oikeestaan asustele vakituiseen enää ketään niin sieltä nouseva savunen on varmaan "hälyytysmerkki" "sammu-kalustolle". Mie tyhmää typerämpi kun en tajunut ennen pyromaaniksi ryhtymistäin soitella palokunnalle ja ilmotella et nyt muuten tää likka lähtee soitellen sotahan ja tuikkaa tulehen yhen risukasasen. Sori palopoijat, sori. Tai -tytöt, jos olette yks´ lahkeisia ettekä kaks´ lahkeisia.
Mutta siellä se joka tapauksessa kierteli ja töllisteli miuta ja notskiain - ja mie Maan Matonen vastaavasti sitä siellä yläilmoillaan.
Taisi loppuin lopuksi tuumata konehensa puikoissa oleva pilootti et ihan ok-jutska näyttävi savu tuo olevan kun se sieltä sit muutamien kierrosten jälkeen hävisi taivahan tuulin, kohti uusia ilmanteitä.

 

blogi%20%2818%29.jpg

   Näin. Tässä. Tässä on miun koko hela-hoitoin. Näin hienon mie siitä tein. Eik oo kaunis?
Lopussa, ennen poies lähtöäin, ja pihanmaan tannertamme tunteroisia muutamia viel haravoituain, pläjäytin mie viel tohon ihan keskelle, tohon keskelle "mustaa-aukkoa" ja sen koko tummanpuhuvan, hiilenharmaan, jämän päälle "kolmannen" ympyrällisen lisälunta. Taatusti sammui notski tää!

 

blogi%20%2819%29.jpg

   Oli sinne pihatantereellemme, pitkin pihanurmeamme, jotkut muutkin omat ympyränsä laitelleet.
Olivat myyrät, vaiko lie jotkin hiiret tahi päästäiset ( mikä se onkaan päästäisten nykyinen nimitys? ) talven aikaan lumihankien alle rakennelleet ja kasaneet pesiään. Näin kevähän tullen hyljänneet olivat kotinsa ja muuttaneet vierahille maille makoisemmille.
Katso kuin on ovelasti sydämen kuvia tuossa keskellä pesää!


Alla näkyy näiden talvisten ahertajien hieno tieverkosto. Heidän kimurantit kulkureittinsä. On kuin olisi ollut joku nyky-Suomen tieinsinööri suunnittelijana... yhtä puhuvan kehenossa kunnossa olivat tiet nämä...

blogi%20%2820%29.jpg

 

blogi%20%2821%29.jpg

   Kevään merkkejäkin bongailin pihastamme: Rentukat ojentelevat jo varsiaan kera lehtisten, kohti veden pintaa Aurinkoisen lämmittämää. Ja Helmililjojenkin kukinnot jo ilmoille ihmeellisen suviselle mielivät.

blogi%20%2822%29.jpg

 

   Kun olin mie kokkoin polttannu ( kera reijitetyn fleecepaitain ), evähät syönnä ja kaffeeni litkinyt sekä paikat kattonut ojennuksessa oleviksi ( rensselit, pelit ja vehkehet takaisin paikoillensa viennyt ), suuntasin nokkain kohti kutsuvaa itää. Kohti kotiain.
Olipas kiva päästä noille ihanille LAUTEILLENI olla-öllöttelemään ja nauttimaan ( olenhan mie jo muistanut kertoa siulle kuin eräs ystäväni-hyvä-rakas ne ihanaiset miulle joskus taanoin rakensi... olenhan muistanna? :)  ). Rentouttamaan kroppani sekä leputtamaan jalkoja, käsiä ja selkääni. Pääsin pesasemaan noet poies naamaltain, putsaamaan mustat hiilien jäljet käsistäin ja nakkaamaan savunhajuset, nokiset, vaatteeni pesuun... Huh - ja ahh...