Täsä noin kuukauden kuluessa taakse päin kattoissa, olen funtsinut ajatusta nuori ja vanha. Olen miettinyt mitä on nuori ja mitä vanha? Ja lähinnä näin omalta kohdaltani kun täsä on tullut ylen äijy nuoruutta vastaan nurkalta tahi toiselta.

   Nuorimmaiseni kihlajaisista kaik taisi alkaa. Niitä kun juhlittiin nyt toistamiseen täsä jokin aika sitten.
  Siellä heräili ajatukset mieleen että ei voi olla totta - totta se on - nuorimmaiseni kihloihin ja sitten vuoden päästä kuuleman jo naimisiin ( naamiaisiin kuten sitä "veistellään" noin muuten sannoin... tahi kuten kummipoikani aikoinaan pienenä ollessaan oli kysellyt vanhemmiltaan kuultuaan että mie, hänen serkkunsa, olen menossa naimisiin; "Minne hän menee? Missä on naimiainen paikka?" )!
Mitä sitä oli itse silloin kun menin kihloihin tahi naimisiin? Hivenen nuorempi kuin mitä hän nyt mutta silti; eihän tämä voi olla totta! Nuorimmaiseni kihloihin ja naimisiin! Ei ikinä! Ja miekö muka sitten jo vanha? Ei ikinä!
Näinkö nämä sukupolvet kulkevat ja kuluvat eteen päin meiltä mitään mielipidettä kysymäti? Eikä AJALLA ole mitään rotia että ei tällaisiä juttuja tekisi; vastahan mie ITSE olin nuori! Se ihminen jolle kaikki uusi tapahtui. Se ihminen joka olin se kuka teki jotahin ja kentes siin sivussa esim. näin kemuja juhlia suvulleni "järkkäilin".
Sekä kaikki on muka nyttemmin miulta jo "jäljelle jäänyttä elämää"? Olenko mie muka jo vanha? Eikö miulle tapahdukkaan enää mitään "jännää"? Olenko mie nyttemmin sitten se sukupolvi joka katsoo vaine sivusta kun nuoruus "rulettaa"? Katselen kadehtien että olisimpas miekin viel nuin nuori ja elämäni edessä? Mitä kaikkea sillä olisikaan miulle vielä tarjota? Mutta ei suinkaan; nyt mie olen sivummalla ja katson kuin nuoruus "rulettaa", kuin se elää, kuin se suunittelee ja katsoo luottavin silmin tulevaisuuteensa uskoen vakaasti että kyllä se elämä kantaa - ainakin jotenkin....
   Työihini meno- ja kotiani tulomatkoillani näen liikenteessä monia nuoria kuskeja ( enimmäkseen poika-puolisia ) joilla on kaasujalka aikas kevyttä laatua. Mieleeni tulee aina että näinhän se on: nuoruus ja vauhti, vanhuus ja hitaus.
Olin kait sitä miekin ennen muinoon ( nyt puhuu vanhus, vanhuus.... ) tuollainen hurjapää. Sain kuulla läheisitäni muutamankin kerran että kun ajelen liian lujaa. Mutta se oli silloin, se. Nyt on nyt ja kaasujalkaan on tullut roimasti keveyttä. Päin vastoin - nyttemmin kauhistelen kaikkien nuorten ajotapaa, peläten että pian sattuu ja tapahtuu jotain, kuten varmaan aikoinaan läheisenikin.
Mietin että oi ja voi niitä aikoja. Toista se oli silloin ( ja toista nyt... ). Mentiin ja kuljettiin. Sattui ja tapahtui.
Mm. muutama ulosajo rattiin nukahtamisen takia ( näin VIISAANA ja vanhempana olenkin oppinut arvioimaan itteeni paremmin ja tiedän esim. ettei miun pidä koskaan iltapäivisin olla ratin takana ajamassa mitään rakkinetta, muutoin on varma nukahtaminen tiedossa ), yksi ynpäri-pyöreetä meno koko perheen mukana ollessa ( kaik havahduttiin siihen kun automme oli katollaan ojan pohjalla ja me kaik roikuttiin siellä turvavöistämme kinni kuin banaanit ikään puittensa oksistossa ), ja yksi hirvikolarikin mukaan lukien ( mie itse en ollut kylläkään silloin kuskinpukilla vaan silloinen puolisoni; oltiin tanssiporukalla menossa talvisille lavatansseille ).
Kaikista nuista ja muutamasta muustakin pienemmästä haverista selvittiin kuitenkin ain henkkissä ja "haavoittumattomana" - nuoruuden onnella-ko? Toista se olisi varmaan nyttemmin jos tuollaista vastaavaa eteen tulisi. Siin vois olla henkken lähtö lähellä, tahi sitten todellakin mennä silijän tien.
Eli se "nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus" on tässä tapauksessa todella paikkansa pitävä vertauskuva.
   Töissä ollaan me; mie, vanha "kääkkä", ja he muut - nuoret, alle 20v. "kesätyttöset" sekä nuori bossini miun; hänkin alle 30v.
Mietiskelen että kuin sitä on itse vanha heihin verraten? Kuinka sitä on itselläni elämän kokemusta takataskussa enemmän kuin heillä? Mutta kuitenkin...
Mitenkä he ovat kuitenkin kokeneet monta, monta, asiaa enemmän kuin mie? Mitä kaikkea he ovatkaan kokeneet jo tuon lyhyen elämänsä aikana suhteessa minuun vastaavassa iässä tahi vasiten tässä iässä ollessain? Mitenkä he ovat tämän nykyisen maailman menon mukana saaneet sitä elämänkokemusta varmaan rutkasti enemmän kuin mitä mie tähän ikääni asti ehdittyäni? Mitenkä tämä maailma menee menojaan nyttemmin paljon nopsemmin kuin siihen aikaan mitä itse nuoruuttani elin? Ja miten olen itse nuoruuteni aikasilla opeilla tottunut elämään läpi elämäni; nykyajan nuoret kun oppivat ja ovat oppineet että kaik tapahtuu nopsaan ( nopsemmin kuin miun nuoruudessani - kiitos tämän nykyisen tietoyhteikunnan ja sen mahdollistamien maailmanlaajuisten yhteyksien ), elämä kulkee sukkelaan.
Kaik tapahtuu täsä ja nyt eikäs kuten miun nuoruudessani jolloin sitä suuniteltiin esim. että kun joskus pääsen kirkolle ( kirkonkylälle ) asioille... sitten kun kerran viikossa kulkeva linja-auto ensi viikon maanantaina kulkee kylämme ohitse... sitten mie pääsen sieltä "isolle kirkolle" ( lähimpään kaupunkiin ) ja sitten voin siellä käydä siinä yhdessä matkatoimistossa tiedustelemassa että pääsisinkö milloin ja minne matkalle? Tänäänhän kaikki tämä tapahtuu nopsaan ja KÄTEVÄSTI, milloin vain, omalta "kotisoffalta" käsin nettiyhteyksien kautta sekä ihan mihkä vuorokauden aikaan vain. Ei tarvitse vuotella mitään päivien vaihtumisia, eikä "linkkejä" - saati että pääsisiköhän sitä jonnekkin; tänään kun on nuita matkustus mahdollisuuksia joka kolkalle nykyajan maantietellisten kuin myös ilmojen yhteyksien takia.
   Puhumatikkaan siitä et kuin sitä ( verraten nuoriin ystäviini ja vaikkas omiini muoskiinikin joilla jo omia mukeloita on ) on vanha lasten kasvattajaksi.
Enhän mie jaksaisi enää valvoa lävitse öiden lasten takia. En sitten millään. Tosita se oli ennen muinoon kun nuori olin. Silloin sitä jaksoi valvoa, puuhata huushollin päivän jutskat ja vielläpä niiden lisäksi "juosta yökaudet" tansseissa kun lapsenlikan ensin sain jostakin sukumme keskuudesta.
Nyt katselen kateellisena miten nuoremmat jaksavat puuhata vaikkas mitä. Katselen kateellisena kuinka he hoitavat mukelonsa, kotinsa ja mikä vielä itselleni ihmeellisempänä ja kunnioittavampana momenttina; he käyvät viellä kaiken tämän lisäksi TÖISSÄ jossakin! Se on miusta todella, todella, SUURI juttu! Se että mitenkä vanhemmat, vasiten äidit, jaksavat kaiken sen "arkisen" pyörityksen lisäksi tehdä töitä muualla, muille? Itse en olisi mitenkään voinut silloin nuorempana kuvitellakaan sellaista ( laiskuuttaniko vahi vain sisä-syntyisen järkeni ansiosta; "sen seittemän" muksua joista enempi ja vähempi erityistukea tarvitsevia mukeloita useampikin... ) saati nytemmin tällä iälläni. Mietinkin aika usein sitä Joku-ystäväistäni että mitenkä esim. hän jaksaa kaiken vastaavan, näin miun ikäisenäni ollessaan: lapsensa, kotinsa, kasvatettavat eläimensä, firmansa, ja nyttemmin viel yövalvomisia antavan uuden mukelon kera? Huh! Siinä sitä "uraa" on! Kunnioitettavaa - täsä iässä.
   Ja kun mie itse täsä iässäni tunnun väsähtävän todella vähästä!
Hyvä kun näin yssin eläessäin jaksan Töitteni lisäksi hoitaa huushollini! Laitappa sit tälle iälleni tähän viellä joitakin pieniä muoskia tahi jotain muuta vastaavaa "tähellistä" ja pakollista hoidettavaa juttua ( mitenkään nyt rinnastamati muoskia ja erilaisia juttuja arvoltaan keskenään )? Ei onnaa, ei mitenkään.
Olenkin varmaan loppuin lopuksi sankken tytyväinen siitä että silloin aikoinaan tuli nuorella iällä "hankittua" kaik muoskain miun. Silloin kun heidät jaksoin viel kasvattaa kaiken sen aikaisen muun toimeni lisäksi. Olen tytyväinen siitä että "löysin" työelämäni vasta nytten täsä iässä kun ei ole enää muoskia kasvatettavana - eikä sen puoleen puolisoakaan enää joka olisi kuitenkin "kritisoinut" että kun sinne vieraalle töihin.... Olen päässyt kokemaan vähän kaikenlaista - elämäni rahkeiden mukaan. Jopa matkustellut niin armaassa Suomemme maassa kuin myös hivenen ulkomaillakin; ja pääsen nyttemmin matkustamaan lisääkin kun vaine lähden.
Olen siis oikeestaan loppuin lopuksi aikas onnellisessa asemassa nyt!
On elettyä elämää takanani,
on muoskat jotka jo maailmalle ovat aikoja sitten lentäneet.
On muoskat jotka jo perheitään perustaneet ovat ja
nyttemmin sitten useampikin "oikein" rengastettu-tapauskin.
( Ja jos "kriteerinä" pidetään niin heistä useammallakin jo OMA kotikin allaan.... )
On koettua parisuhdetta monen moista,
on avioliitoa ja avoliitoa kera eron ja leskeydenkin.
On ihana Työ, on ihanat Työkaverit - ja bossi.
On Ystäviä, Hyviä, Rakkahia, ja muutama todella merkityksellinen sellainen.
On lattia, seinät, katto... on koti oma jossa saan vaik nakutella tätä tarinaani tässä.
Olen onnellinen!