...elämämme matkan varrella. Oikeen hamstraamme niitä. Oletko huomannut sen?

2014.6.13.%20kotini%20%288%29-normal.jpg

(Itse keräilin aikoinaan, ja sain kokoon kaikki, Mauri Kunnaksen aakkos-mukit. Keräämistä tämäkin - läheltä liipaten immeisten keräämiseen kun mm. meillä oli jokahisella oma nimikko muki etukirjaimensa mukaan. Näissä mukeissa on myös jokaisen kirjaimen mukana ihana pieni lallatus-värssy. Muoskat oppivat oman kirjaimensa värssyn ulkoa pieninä ollessansa. Esim. E:ssä on "etana-ketana-ehta-epeli-etevä-kätevä-eppuli-puri".)

   Tässä tulee ajateltua kaikenlaista kun muuttoa hommaa. Ja hirmusen paljon tyyliin mitä on jälkeen jäänyt tai jälkeen jää? Mitä elämäni varrella on sattunut ja tapahtunut? Mitä virstanpylväitä sieltä löytyy? Ketä ihmisiä? Etenkin tämä että ketä, summaantuu hirmusen hyvin silloin kun mietin jotta kenelle kirjoittelen ja postittelen "Minä muutan"-kortteja.

   Minulla on "kasassa" ihmisiä jotka ovat olleet mukanani syntymästäni lähtien eli synnyinperheeni henkilöt. Vanhempani ja siskot. Sitten vartuin vanhemmaksi ja - monelle tulee varmaan mieleen että nuoruusajan ystäväthän ne sitten tulevat mutta ei, miulla niitä ei ole joten ne unhoitan nyt olemassa olemattaan - vaan "pariuduin", perustin perheen. Tuli uusia immeisiä matkaani, kokoelmaani miun.

Tuli puolisoni, elämänkumppani nro.1,  jos näin voi kenestäkään sanoa.... Hänen myötä sitten tulivat hänen synnyinperheensä jäsenet; vanhemmat ja sisarukset. Sekä tietty jo silloin monella heistä olleet lapset. Lapset tulivat meillekkin - omat sellaiset. Eli "ihmismassaa" tuli silloin "hamstrattua" roppakaupalla .

Perheenä ollessa, elämää eteenpäin mennessä tulivat asuinpaikan naapurit tuttaviksi. Toiset tulivat ja toiset lähtivät, naapuri taloista. Samalla myös elämästäni. Samoin siihen aikaan tulivat "lavantautiin" sairastuttuani monen moiset ihanat ystävät ja tuttavat rinnalleni mukaan.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Tuli ero ja eron myötä en enää hanstrannutkaan ihmisiä itselleni vaan niitä lähtikin roppakaupalla pois! Lasteni isä, hänen vanhempansa ja muutama veli katkaisi välit minuun. Eli se siitä, ja sen kestävyydestä. Enhän mie oliskaan halunut heitä pitää tuttavinani...

   Mutta sitten tämän jälkeen, siin het sillään tulikin myös positiivista elämääni: sainkin jatkaa immeisten keräämistä edelleen. Tuli puolisoni miun, elämänkumppanini ihanainen. Hänen myötänsä sain lisää lapsia - lapsenlapsia. Sain uuden laajan suvun ja kaikki he ihanat ja erilaiset persoonat siitä suvusta. (+ puolisoni oli eronnut ja sain tässä meidä  "kahden kaupassa" myös entisen puolisonsa suvusta uusia tuttavuuksia, uusia ulottuvuuksia.) Kuormani kasvoi, hamstrasin lisää immeisiä matkaani mukaan. Voi tätä ihanuutta!

Mutta yllättäin lähti puolisoni miun, katosi kumppani, rajan taakse. Valui elämä.  Itse hylkäsin monet surussani. En kyennyt pitämään heistä huolta, suruni oli suunnaton.  Hukkasin monet matkastani mutta onnekseni vain hetkeksi. Tässä kesän kuluessa kyselin heitä rinnalleni pyydellen anteeksi voimattomuuttani, kykenemättömyyttäni. Onnekseni he halusivat tulla reppuuni miun - keräsin heidät "kokoelmaani" takaisin.

  Mitähän tapahtuisi jos tästä vielä joskus jonkun uuden kelkkaan lähtisin? Tulisi suku uusi. Uudet immeiset. Mahdollisuudet - kasvattaa keräilyä äärettömyyksiin-kö. Sitten olisi ns. siun, miun, meijän ja vielä hänen entisen puoliskonsa entiset suvut... sillä hänkin varmaan lie tähän ikään tultuaan elänyt jo on elämäänsä monen moista. Meinaan että sitten sitä vasta olisikin "keräilykaapissani" tunkua mahtavaista. Mutta tällaisena vähän-sosiaalisempana immeisenä se ei kyl miuta haittais. Olisi kiva tutustua uusiin immeisiin ja - jatkaa keräilytä tätä.

   DSC_0043-normal.jpg

(Vapaaehtoisvalokuvaaja.)

   Hän kenkä harrastaa jotain (esim. mie kuvaan) tahi käypi palkallisessa työssä tahi vaikka vapaaehtoishommissa (kuten mie) niin hän kerää immeisiä kokoelmaansa niistä paikoista. Niissä hommissa ja ympyröissä touhutessaan. Itsellenikin on tullut vähintään ns. puolituttuja niin valokuvauksen kuin vapaaehtoistyön kautta. Aivan erilaisia ja persoonallisia lisiä kokolemaani miun. Sanoisinko jopa että yhtä yksilöllisiä tapauksia kuin mie - siksipä he sopivat kuin lanka neulansilmään, kokolemaani miun.

   Parhaillaan mietin tätä majaani matalaa hyvästellä että samalla tässä hyvästelen aikalailla suuren osan elämästäni - olenhan asunut tässä yli puolet elämästäni! Hyvästelen, pudotan kokoelmastani miun, pois monen monta ihanaista, tutun turvallista immeistä (ja paikkaa). Monen heistä tieten tahtoin kun en ole niin liki, niin ystävä heidän kanssaan. Mutta monen, monen immeisen haluaisin mukaani miun. Sanoinkin tämän majani matalaisen tuleville asukkaille täs taanoin leikilläni että ikävä kyllä naapurit tästä ympäriltä lähtevät sitten mukaani miun - te ette heitä saa... On kuin lähtisin jonnekkin maapallon toiselle puolelle iäksi ja he jäisivät tänne. Suru on suunnaton kun he eivät olekkaan tässä rinnallani, "kokoelmassani" miun, elämässäni mukana enää. Meidän arki eroaa. Enää huikata ei aidan yli huomenta tahi että tuletko kaffille? Tai vaikka talvella lumia kolailessa että tarviitko lisää lunta, nyt saisit ihan ilimatteeksi lisää - huolisitko?

Näin ne vaine vaihtuvat elämän vaiheet : vaihtuvat  ihmisen ympärillä olevat kanssakulkijat, ystävät ihanaiset. Toiset pysyvät matkassa mukavassa mukana, toiset eivät. Mikä riemujen rikkaus (ja surujen summa... onneton rakkaus ja tuska niin tumma...)