Aamu autereinen, ani varhainen ( miksihän mie aika usein aloitan tarinain näillä sanoilla....? ), simmunsa aukaisi tänään kera Ilmatietelijöiden lupaaman Aurinko Armahan. Olipas taasen pitkästä aikaa, muutamien synkiän sateisten päiväin jälkeen, saada simmunsa aukaista näinkin hienoon oloon ja tilaan! Ei pelkoa satehesta, ei ennettä kosteudesta - vaine lupaus ihanaakin ihanaisemmasta, Aurinkoisen täyttämästä ja sankken lämpöisestä päivästä. Ah, autuutta ääretöntä!
    Kovin oli aamuin tää varhainen jotenka päätimmä ennen Maailmalle Suurelle urkenemista hivenen vosekkia huusholliain, hivenen jouduttaa jo etiä päin huomista putsi-putsistustain lopullista.
Kussa vosekittu oli, pakattu kimpsut ja kampsut sekä haalittu mukaan kaik tarpeellinen , ja varmaan osa tarpeetonkin... suorin mie matkahan "kohti ääretöntä ja sen taa".

2018.5.6.%20k%C3%A4nnykuvat%20%284%29.jp

   Ensimmäinen vesistö joka matkain varrelle osui oli tämä paikallinen Onkivetemme ja sen Saaristotien Pohjoissaaren entinen tukinpuotospaikka.
Voi sitä riemua mitä koin kun huomasin että NYT ovat vejet IRTI! Vau! Jipi jai jee!

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

   Mutta se mitä riemua koin tästä ihanaisesta ihanuudesta, se ei kestänyt kuin tovin sillä kunne matkaani tästään eteen päin suorin niin mieleeni kohosi aatos siitä kuin puolisonikin riemuissaan olisi tästä uutisesta; pääsisi hän vaikkas kalaan, soutelemaan omalla venhollaan lammelleen... Niin - lammelleen... Ja tippa linssiin. Itku tuli. Ajatukset nämä ilolla alkaneet vaihtuivat suruun puseroon, murheeseen rintaan...

   Matkallain tälla koppasin taasen mukaani muoskain mukeloin suulaat. Ei tarvinnut mennen, eikää tullenkaan, rativota kuunella kun kolme pulppuavaa papu-pataa takapenkillä pulppusi. Vois varmaan sanoa ettäs "takapenkin räpätys" oli täydellä teholla käynnissä. Ja mikäs sen mukavampaa; ei matkan teko tylsäksi eikä pitkäksi käy kun välleen saa kuunella juttuja nuorten alakoululaisten sekä tarinaa kerholaisen. Matkain aikana saa hyvän katsannan siitä et misä mennään nykylasten maailmassa? Mikä on "muotia", mikä on "in" niin vaatetuksissa, käytöstavoissa, laulujen kuuntelussa kuin vaikkas kaveripiirissäkin.
   Matkamme näin joutuun ja viihdyttävästi sujuen saavuimmekin sitten "yks-kaks yllättäin" jo mökillemme minne heidät "kippasin" vahdittavaksi muun sukumme sillä mie itse suorin viel tästään etiä päin kohti lampea ja sen rannalla olevaa Venhoain että jos vaikkas sattuisivat jäät jo sieltä-kin lähteneet...? Mukaani vaine ensin airot mökiltämme ja kotoain mukaani ottamain ( juuri mennä viikolla ostamani ) pelastusliivikin.
Kunne perille, lammen tuon piskuisen rannella, lävitse suon rämeikköisen rämpinut olin kera kantamustein niin iloni tuo matkalla poies kadonnut, takaisin tyköni palasi; voi tätä riemujen päivää ihanaista... jäät lähteneet olivat ja vedet vapautuneet valtoimenaan, pitkin rantaa hyllyväistä, soisen pettäväistä.


2018.5.6.%20k%C3%A4nnykuvat%20%282%29.jp

   Mutta eihän moinen "hyllyväisyys" pitkin soista lammenrantaa mitään merkitse? Korkeintaan pientä hidastetta, hivenen enempi aivotyöskentelyä ja malttia jotta reittinsä ensin Venholla osaa ( Venho tämä oli siellä pelkkain päällä keskellä rannan tulvavesien josta se ensin piti poies "onkia" ) ja sitten viel sillä Venhosellaan sen hyllyväisen heteikön lävitse itse lammen pinnalle peilaavaisen.
JA kunne tämän "aivotyöskentelyn" olin suorittanut sekä sinne lammen seljälle siniselle päässyt niin voi sitä AUTUUTTA! MIE - VESILLÄ! MIE ITSE! OMALLA VENHOLLAIN! AAAH! Voitteko uskoa! Usotteko te - tämä totta on!

2018.5.6.%20k%C3%A4nnykuvat%20%288%29.jp

   Se että puolisoin poies mennyt on ja sitä myöten ei hän, enkää miekään hänen mukanaan, enää vesillä käy siellä Majamme Matalaisen likellä...  hänen lammellaan, se surkua on. Ei enää Miestä ole vierelläin, ei kalaan menijää eikää kalajen kotia tuojaakaan. Snif.
On kuin olisi aika ennen hänen poies menoaan ja aika sen jälkeen. Oli aika kun joku kulki vesillä, ja kun ei kukaan kulkenut vesillä. Oli aika kun venho omistuksessa oli ja sitten ei enää ollutkaan... Aikoja ennen ja jälkeen.
   Nytten sitten on taasen Venho perheessä - tai siis miulla vaine kun ei perettä saman kattosen alla asuvaa enää olle olleskana... Mutta Venho nyt kuitenkin olemassa! Kalaan en tosin pyri muttas vaine vesille. Jos vain nyt kesän mittaan kerkeisin tänne asti, jos Työltäni joutaisin...

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

   Soutelin ajan kera, kiirettä pitämäti. Kuuntelin kuin Telkät lähtivät rannoilta lentoon. Kuin Kurjet suorittivat ylitselennon ja Joukkahaiset kera Lokkien ja Tiiroin pitivät ääntään läheisillä, entisillä Vapon saroilla, nykyisellä lintujen kosteikolla.
Nautiskelin Aurinko Armahan kilosta, lämmöstä ja hienoisesta tuulen hivelystä.

2018.5.6.%20k%C3%A4nnykuvat%20%283%29.jp

   Muistelin aikaa entistä kun muoskana täällä isämme kera kalassa olimme, kun Piisamia täältä pyydystimme.
  Mietin että siitä on nytten noin... vähintäänkin sen 40 vuotta ja rapiat, kun viimeksi täällä olen soutelemaan päässyt. Onpas siitä jo aikaa pitkän laisesti. Isä käskytti: "Souda, huopaa." "Nyt vasemmalla - oikialla." Jne.

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

   Kun mie tätä lampea piskuista ynpäri sousin, käväisin keskellään ja poikkesin välleen muutamiin tuleviin ojien suihinkin, niin tuumasin että onhan se tämäkin aika moista "hullun hommaa". Pitää osata, taitaa, että kumman puoleisella airolla vejät etiäpäin vahi työnnätkö sittenkin taakse päin? Ja jos rantautuessa lykin airolla lammen rannan heteikön pohjasta tuosta kohtaa Venhon vierestä, sekä tuohon suuntaan, ni mihkäs se tämä Venho silloin kääntyy tahi menee?
Ei nimittäin ainakaan näin meikä Mummerolta ihan tosta vaine lähde ajatusten kera pelamaan. Ei onnaa ns. ajattelemati, ei tule selkärangasta. Ei ainakaan vielä kun en ole tosiaankaan soudellut sitten pentu-vuosien. Saa nähhä sitten jos täsä enemmälti kerkiisin käväistä soutelemassa; onnaisiko sit vaikkas kesän lopussa jo automaattisesti - olisiko opit selkärangassa jos silloin?

   Lammelta mökille. Airot, -liivit ja kamerain mukana.
   Mökillä sukumme kera oleilimme, seurustelimme, ahersimme, ja nuorimmaiset leikkivät.
   Muutama kuvanen mökkimme keväisistä kukkasista:

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

   Ei, en kuvanut Krookuksia vaan tuota Kimalaista kukkasissa näissä joka sitten miulle näin persiit näytti kiiruhtain alvariinsa kukkasia ylt´ ynpäriinsä asettumati olleskana paikallensa.

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

   Helmililja jonkun lainen.

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

   Villiviinin ihanaistakin ihanaisempi uuden uutukainen alku. Kuin itse kukkanen vaik näin lehdykkäisiä ovatkin.

   Aikamme mökillämme stallottuamme, pitkin pihanmaita piipertyämme, "kartanotamme" kiereltyämme ja muutoinkin olostamme ja elostamme siellä nautittuamme suorimme sitten aikanaan kukin kohti omaa kotoa. Mie kera näiden muoskain mukeloideni.
   Kotimatkan suoritimme ns. suoraan elikkäs aivan toista reittiä mitä tullessamme "kiersimme" pitemmän kautta. Huomasimme ettäs tie tuo sorainen oli jo ihan mukavasti kuivunut keväisen rospuuton jäljiltä. Ei ollut enää kuin muutama savisilmäke siellä tahi täällä. "Heitteetkin" olivat jo aika lailla suoristuneet. Ihan oli kiva ajella.

2018.5.6.%20k%C3%A4nnykuvat%20%289%29.jp

   Jännään paikkaan tiellä tällä "jouduimme" - ainakin muoskain mukeloihin mielestä. Tällaiseen paikkaan kapoiseen.
   Tämä on erään tällä matkalla olevan järven tienoota ja sen laajaa soista lähi maastoa jonka lävitse tie tämä halkoo. Ja kun näin keväisten tulvien aika saapuvi niin mihkäs se vesi sieltä sitten mualle joutaakaan kuin tielle tälle kun sitä tarpeeksi paljon olemassa on. Näimpään sitten: vesi 1 - tie 0.

2018.5.6.%20k%C3%A4nnykuvat%20%281%29.jp

   Oli tähän kumpaisellekin puolelle varoitusmerkkit tiellä olevasta vejestä pystyyn laitettu Tie-henkilöiden johdosta - joo.
Oli tänne näin kuvan mukaisesti pariin paikkaan lisää uutta, karkeaa, sorakkoa tuotu muutamia kuormallisia jotta tien keskusta, korkein kohta, edes hivenen ylemmäksi oli saatu. Mutta jos vaikka keskustansa näin ylemmäksi olikin saatu niin laijat nuo matalaiset täysin vejen vallassa olivat. Juuri ja juuri yhden auton ( välleen ei sitäkään, ei edes yhden auton leveyttä ) mennä oli.
   Näin ei ole täsä paikkaa nytten pitkään, pitkään, aikaan tapahtunut. Sanoisinko ettäs peräti vuosikymmeniin.
"Toista se oli" silloin "vanhaan, hyvään, aikaan" kun tätä kautta silloiselta kodiltamme ( nykyiseltä mökiltämme ) kouluun kirkolle koulubussillamme kuljimme. Silloin tämä oli joka vuotista, joka keväistä, "jännitysnäytelmää" kun linjuri varmaan kieli keskellä suutaan yritti ajella ison tulvan lävitse. Vesi vaine virtasi tien päälitse kohti läheistä isoa järveä. Se oli sitä "mennyttä aikaa" kun ei vielä ollut tätä tietä korotettu tälle nykyiselle normi-korkeudelleen jonka tekivät sitten josain välissä kun ensin olivat todenneet että eihän se vesi osaa millään tältä tieltä poiessa "olla".
Muttas nyt... nyt vaikka tie tämä olikin jo näin muinoin korotettu ja vejet tästä paikkeilta poiessa saatu piettyä, niin nyttempäs sitten olivat tään keväiset tulvat toisin "päättäneet".

   Muoskain mukelot kotiinsa "heitettyäin" laukkasin Hepo Hopiallain pihaani, Humisevanharju-kotiini ja...

2018.5.6.%20Kumpulassa%20tytt%C3%A4rien%

... roudasin kaik mökiltämme mukaani saamani isot kukkaruukkuset, separaattorin kupusen sekä tuon piskuisen, vanhan, rumppuputken pätkäsen ( joka nyt seitä töpöttää tosa ison heinäharavan pyörän vieresä ) kera kaikkien sieltä ottamieni perennakukkasten pikku alkujen, omalle takatontillein, Alle Omppu-Pomppu-puuni.
Levittelin kaikki ne "pitkin pituutta" penkillein tälle, hamusin lisää ruukkuja, astioita ja kupposia omista varastostain sekä aloin kaivalla itsekullekkin kuoppasta syvää johka sitten asetin itse kunkin paikallensa. Ne nyt ovat niillä siljoillaan täsä vaiheessa mutta saa nähhä sit et kuin kauan... sillä tarkoitus on täsä kesän mittaan tähän kukkasia lisää viel hamuta. Tiijä vaikka kukkaset nämäkin "pitää" sitten taasen hivenen siirtää johkin toiseen "parempaan" paikkaan...

   Näin kului päiväni tämä Aurinko Armahan lämpimästi sävyttävä. Oli olo onnellinen ( vaik välleen surku puseroon hiippailikin ), sykki sydän... vesille valloilleen virranneille.