Aloitetetaans tää skriivaaminen nytten ajasta menneestä "kaukaisuudesta" jolloin tapahtui myöskin sellaista et "ei koskaan, ikuna, kuuna!".
  Olen pitkin ikäni ollut vähä-uninen ihminen - kuten tekin jo varmahan tiedätte, oi, Armaat Lukijain miun. Hyvä jos unta saan, jne.. Onni käy myöten jos ja kun joskus sitten sellainen onni tapahtuvi ettäs Uni-Jukka muistaa minuakin...
Haaveissain vaine miun on ollut iät ja ajat ettäs jos joskus olisi unta vaik´ muillehin antaa, ja jotta joskus "saisin" vietää aamua pitkään sänkyin pohjalla. Ihan vaine ollen, ei mitään muuta. "Vötkyillä" siis.

   Nytten ovat sitten kummatkin nämä merkinnällä "chek", suoritettu.
Näin siksi että täsä sain kera ihanuuden kumppanuksen kokea, Ystäväin kupeessa lämpimässä, elämäin EKA kerran mitä onkaan vätystellä, vetuloida, venkoilla, maata ja aikaansa vaine kuluttaa "vällyin välissä" lämpimissä. Olla vaine, ei mitään sen kummempaa. Ei rakastellen, eikä vasiten aamiaista syöden - josko jotkut sitäkin sängyssään tekevät? Olla vaine ja aikaa viettää, aikaa tappaa. Vuottaa vaine ettäs Aika-Rauta tuo Nakuttavainen hissun-kissun iellehen käy ja aikaansa näyttää; ei kiirusta viel mihkään suuntaan, kumpaisellakaan.
Tähän ikään siis piti "kasvaa" että tään sain vihdoin ja viimein kokea! Tään tällaisen ihanuuden! Maailman Kirjat siis voivat sittenkin muutua. Ja ne muutuvatkin ( onneksein ), sittenkin.

   Toinen ihanuus; unet nuo pitkät.
   Kuten kerroin tuolta Reissaaja-Lissin reissuin päältä, niin unoset sankkevan lyhykäisiksi jäivät siellä. Tuli peräti kolmet perätysten olemattomat unoset - tosin kokemusta on viel pitemmistäkin nukkumattomuuksista. Kuukautta jne..
Nyt sitten kun vihoin ja viimein pääni tään sankkevan ajattelevaisen sainen vihoin ja viimein painaa pieluksille omiini kotiain kotiuduttuain niin sehän sitten antoikin "kystä kyllä"!
   Oli nimittäin ehtoinen eilennä kun alkoi ramaista jo jälkehen kuuden! Uskoa en meinannut todeksi tuota "onkivaista" oloa ja tilaani miun, silloista. En sitten milläskänä. Kunne piti "käjet pystyhyn nostaa" jo seitsemättä käydessä ja todeta ettäs totta se nyt vaine on: Mummero kamaria kohti ja vällyjen väliin vaine - mirs, mars!
Ajatuksissa sumeissa ennen simahtamista että se on sit varmana hiven jälkehen puolen yön kun simmuin nämä auki bongahtavat tyyliin et nyt sit muuten on JO AAMU! "Herätys siitä!"
Mitä vielä. Se oli jälkehen kolmen kunne eka kerran raotin simmujain piskusia. Tokasin vaine mielessäin et annahhan olla - katotaan osaako Mummero tää ihan OIKEESTI nukkua, ja ummistin simmuin heti perähän aatoksein tuon.
Se oli aamuinen "varhainen" jälkehen kuuden kunne sitten oikia aamu koitti! Wau!
   Voitteko uskoa: MIE, Mummero a´ la Humisevanharjun, ihmisen kuvatus joka aina nukkuu mahd. vähäsen - tuskin olleskana - niin mie, MIE, vedin siis unta kaaliini sen.... vuotas... sen... 11TUNTIA!
   Elikkäs muutuvat "tavat", muutuvat ajatukset "pinttyneet" nukkumisestakin. Voisi sanoa melkeinpä ettäs nyt "ovat kyllä Maailman Kirjat sekaisin" totaallisesti kun Mummero tää täl viisiin hirsiä perässään vetää!



88126086_201841454557866_251536144817192

   Sen sijaan Maailman Kirjaset paikallaan ovat tyylissä tässä, jossa mie teen näin kuun vaihtehessa tyttärein 24/7 litviikkiä, kirjanpitoa, ain uudelleen ja uudelleen. Näin myöskin nyt, tänä pänä, tein. Siin sivussa sitten...

87848721_2440761466254181_44673132869325

...vosekin myöskin nää "millonat" kukkasein jotka reissunin aikana uusia "kujeita" tehnehet olivat.
   Yksi oli kukkasia uusia  ilmoille iloksein pukkaamassa - ei tuo ennen reissuain mitään aikaistaan nuista "kertonut"!
   Toiset olivat sitten näin yksiin lyöttäytyneet kuin toisensa kera vakaasti ja varmasti iellehen tästä-ja-nyt -lähtien kävisivät, aina hamaan tulevaisuuten asti. Yksi miun Hirviö ( Monesteri ) ja Kaunotar ( Kulta )



88237066_567784103946459_192379091072686

   Ja keitimmä myös siin samalla menneitä aikoja muistellen, radiostain Ilman Aikoja Iidenistä Kustaa Adolfin kirkon 240-vuotis juhlajumalanpalvelusta kuunellen, Maailmaa muutuvaa vastaan näin taistellen ( ? ) ja todeten että Maailma tää Avara on, ja pysyy, onneksein joiltahin osin viel muuttumattomanakin! Tai no - muutumattomana ja muuttumattomana...
   Mitäs tuumaatte Armaat Lukijain tästä "muuttumattomuudesta" kun...

  Teimmä puurosen tään riisisen samoin kuin aina ennemuinoin tehtiin; sunnuntaina, sunnuntain ru´uaksi. Jam!
Puurosen keitin riisimaitoon enkää lehmän maitoon, kuten ennen tehtiin kun asuttiin pientilalla jossa kasvatettiin mm. lehmiä. Ja nytten sen sitten en käytäkkään maitoa itse, vaan jotahin muuta sen sijaan, maitoa tuota korvaavaa tuotetta.
Puuroon laittelin rasvasilmän kuten silloin ennenkin aina tehtiin. Tosin rasva tää nyt ei ollut maidosta tehtyä rasvaa vaan erinäisitä kasveista aikaan saatua.
Suolaa en "viljellyt" puurooni tähän olleskana mukaan - kuten en yleensäkään ruokiin lisäile, joita isse teen - vasiten issellein. Ja sitä paitsi tuossa riisimaidossa on kyllä "sisältäin" jo "oma osansa" suolaa mukana.
   Puurosen ammensin syödäksein, ja söin, vanhasta Arabian ihanaisesta kipposesta, perinteisellä Sorsakosken lusikalla - muuttumatonta Maailmaa on ainaskin siis näiltä osin.



   Mietin tätä Maailmaa Avaraa muuttuvaista tään puurosen ( ja nuihin muidenkin asioiden ) ansiosta...

   Muistan tosiaan kun lapsuudessamme se oli AINA se sunnuntai kun ruokana oli riisipuuroa. Ei muistissa ole sellaista sunnuntaita jolloin ei sitä olisi syödä ollut. Oli sitten kesä tahi talvi menossa.
Ja sitten tämän sunnuntaisen puuro-päivän jälkeen oli aina maanantai aamuna aamiaisella syödä siitä riisipuuron lopusta tehtyä ( jota siis täten oli keitetty joko tarkoituksella tahi osin vahingossa, hivenen enempikin kuin kerta kaikkien syöjien syödä ) riisivelliä. Voi jeeru, kuin se olikaan hyvää! Paljon hyvempää kuin toi riisipuuro itse! Ainakin miusta.
   Samoinhan se oli sitten jokahinen muukin aamu aina joko jotahin puuroa ( perinteisiä hiutalepuuroja; kaura-, vehnä-, ruis-, tahi neljänviljan puuroa ) tahi velliä syödä.
Ja myöskin mannaryynipuuroa - se oli myöskin herkkujen herkkua! Siihen kun sipalsi päällensä ja sekaan aitoa äitimme tekemää ja paistamaa ( isämme myllyllään jauhamista jyvistään ) ruisleipää sellaisina palasina joiden päälle oli ensin sivaltanut aitoa lehmän voita mauksi hyväksi! Voi että! Se, kun se leipästen palasten voi siinä lämpimän vellin tahi puuron päällä suli voinoroiksi... hiven sokeria kenties viellä lisäksi siihen ( riisupuuroon kanelia ja sokeria kera voin! ) ni´ a´vot sie, kuin oli hyvää! Ei paremmasta tietoakaan!
   Mannaryynipohjainen Vispipuuro ( tahi vatkattu/vispattu Marja/Vispipuuro tahi Puolukkapuuro - rakkaalla lapsella monta nimeä kun on ) oli sitten aina tehtynä Puolukoista. Sitä saatiin, ja syötiin, vain herkkuna silloin, tällöin. Se kun oli nuin maalaistalossa ison urakan takana tehdä; keitto, jäähdytys ja sit viel vispaaminen. Puhumatikaan sen säilyttämistä josain viileydessä! ( Pitkän, sen kummemmin eristämättömän, vistin ruokakomeron, kylmissä uumenissa, ja hyllyillä. )
Tuon kaiken teki äitimme muiden töittensä ohella. Eli siihen ei hänellä AINA ollut aikaa ja voimiakaan varmaan ryhtyä. ( Miksikähän me lapset emme saaneet tehdä sitä, auttaa häntä siten? )
Keittämiseen ja sen vahtimiseen ettei se puuhellalla kurahda pohjaan - siinä meni aikaa ja piti nähdä vaivaa.
Jäähtymään kiikutimme sen vispipuuron ulos lumihankeen - elikkäs poikkeuksetta tehtiin tätä -puuroa vaine talvisin koska oli näin "valmis" jäähdytyspaikka tiedossa. Muistan että me lapsetkin kiikutimme näitä -puuroastioita ulos lumihankeen viilenemään. Ja sitten kävimme välleen vaihtamassa paikkojansa uusiin paikkoihin jotta -puuronen tuo nopsempaan jäähtyisi uuden, kylmemmän, lumihanki-kupeensa ansiosta. Siin sivussa sitten aina pyöräyttää-hämmähytettiin sitä -puuroa vispilällä käsin niissä astioissan. Ja puhun monikossa, "astioissaan", sillä kun tätä alettiin tehdä meidänkin normi-kokoiselle ( 2+3hlö ) huushollille niin sitten sitä tehtiin kerralla sen verta että ei "tarvii" kohta uudelleen olla tekemässä.
Kunne -puuro jäähtynyt oli niin sitten tulikin se raskain työvaihe etehen. Vispipuuron vatkaaminen kuohkeaksi, "valko"kylkiseksi puuroksi! Siinä vispasi äiti, siinä vispattiin me muoskatkin. Kukin vuorollansa. Kun toinen väsy niin toinen jatkoi. Miksikö? No, kun se oli aikaa ennen sähkökäyttöistä vatkainta. Jos ja kun vatkattiin jotahin niin se tapahtui käsivispilällä tahi korkeintaan sellaisella käsikäyttöisellä vispi"koneella". Sellaisella josa oli kaksi pyörivää vispilää allansa ja kyljessään kampi josta sitä toisella kädellä pyöritettiin, ja toisella kädellä päältänsä pidettiin sekä ohjailtiin vatkattavan astian sisällä.
Joten ei ihan "silloin kun mielei teki" saatu tätä herkkua syödäksemme. Toista se on nykyään kun on olemassa nuo sähkövatkaimet. Ja jos haluaa niin voi vaikkas jääkaapin kylmään kylmettymään -puuroa tätä laittaa, jos raaskii sinne sen jäähtymään työntää! ( Mie en raaski, kun -puurohan on kuumaa kun sen laittaa jäähtymään. Mieluummin herkuttelen vain talvisin edelleenkin ja kiikutan tään -puuron perinteisesti, Maailman Avaran siitään miksikään muuttumati, lumihankeen jäähtymään! )


   Sunnuntaisen puuron tapaan oli myöskin tapa kuunella sunnuntaisin radiosta jumalanpalveluksia ( telkkari kun tuli vasta 70-luvulla tupaamme tuohon - eikää sitä silloinkaan aina sittenkään töllätty, vaan radioa kuuneltiin ja "soiteltiin" siltikin iellehen! ). Ei tosin ihan ns. alvariinsa tahi silleensä perin-kristillisesti muttas sen verta kuitenkin että mieleheni sekin tapa on jäänyt.
Tosin täytyvi ihan rehelliesti sanoa ettäs vaikkas mie tuon juhlajumalanpalveluksen tänään radiostain kuuntelinkin niin enhän mie itse kuuntele enää jumalanpalveluksia kuin tosi, tosi, tosi, harvoin radiosta! Ja enkää istunut siinä rativon vieressä kuten ennen muinoin saattoivat vanhemmat mummot ja papat tehdä ja kuunella, vaan tein töitäin täällä Humisevallaharjulla ja sit siin sivussa kuuntelin ain kun hollilleen satuin.

   Toinen kuuneltu ja ikäväksein Maailman muutuvaisen unhohon jättämä tapanen, oli aina lauantai ehtoisin, lauantai ehtoisen saunan jälkeen, juuri ennen unten maille vaipumista, siin ehtoon iltapuuhien jälkeen, sängyissäkin jopa jo maaten, kuunella Lauantain toivotut - ohjelmaa radiosta. Se oli sellainen vankkumaton, odotettu, aika ja tapa perheessämme. Tai näin miusta tuntui ja näin sen koin.
   Oltiin tosiaan ensin iltapäivällä ( tästä olen kertonut joskus teille Armaat Lukijain tekstissä joka kertoi saunomisesta ja toisessa jossa kerroin niin ikään vanhoista muistamistain asioista ) laitettu sauna lämmä. Käsin vejetty vesikelkalla vedet navetalta saunalle, kannettu puut ja lämmitetty kylmää ulkosaunaa pitkään ja hartaasti.
Kello viiden aikoihin iltamassa oli aina iltakaffin aika, meille lapsille pullaa ja maitoa/äitin marjoista tekemää mehua.
Sitten vanhemmat kävivät lypsämässä lehmät, ja me lapset lämmitimme saunan sitten kun lämmitys-ikään oltiin tultu. Sitä ennen ( totta kait ) vanhemmat sen tekivät iltalypsyn ohella.
Kun isommiksi tultiin, me lapset, niin saatoimme käydä saunassa jo silloin kun vanhemmat olivat navetalla. Ja vanhemmat kävivät sitten navetalta tulonsa jälkeen.
Siihen sitten kuivattelut saunan jälkeiset, mahdoliset ( ilta-)palaset, hampaihin pesut ja yöpuvut yllemme kera lämpimien villasukkien - ilman niitä kun ei tarennut silloisella puutalon lattialla käyskennellä ja olla.
   Pieniä kun oltiin ja vielä alakerrassa asustettiin me muoskatkin, ennen ikää kun isämme rakensi talomme yläkertaan meille omat huoneet teini-ikään tullessamme, niin sitä asetuttiin ensi alkuun kaikki, koko perhe kamariin maate. ( Sittemmin vanhemmat kammariin ja me kaikki kolma muoskat levitettävään laveriin tupamme nurkkaan )
Vanhemmat omaan "isoon" sänkyyn kaksistaan; 120cm leviä. Mie isomman siksoin kera sen sängyn alta esiin vedettävään pieskuiseen ns. vuodevaatelaatikkoon, joka ei koskaan toiminut siinä virassaan vaan oli aina meidän kahden sänkynä. Ensi alkuun makasimme siinä vieretysten samaan suuntaan pötköttäin, ja sitte kun pituutta ja leveyttä tuli meihin lisää niin sitten ns. päätysten: kumpaisenkin päät eri suuntiin, jalkamme vastatusten - sikin sokin. Eikää tällä sängyllämme varmahan leveyttä ollut kuin jotahin 80 - korkeineen 90cm!
Piskuisin siksomme sitten makasi ja nukkuin pinnasängyssään ( tää aika ja kausi on jäänyt miun mielehen parhaiten näistä nukkumajärjestelyitämme ). Vanhempamme olivat sängyllään kammarin yhdessä nurkassa. Altaan vedettiin tuo meidän laatikko siihen keskelle lattiaa ja pikku siskon häkkisänky olikin jo sitten siinä vieressä; huoneen toisessa nurkassa, pikku takan edessä. Lämpöä siis riitti paree kun oltiin näin lähetysten ja piskuisessa kammarissa. Talvi pakkasilla lämmitettiin sitten vielä tuota piskuista takaa lisä-lämmöksi.
   Joo muttas toi radio - siitä piti pakista nytten:
   Niin, näin kun maatiin siellä kammarissa ( ja sittemmin me muoskat keskenämme tuvan puolella ) niin muistan kuin tuvassa, seinällään korkeuksissa, ollut radio oli lauantai ehtoisin auki ja sieltä kuuneltiin sitten tuota Lauantain toivottuja. Se oli aina se lauantai ehtoo. Muina ehtoina en muista että olisi kuuneltu mitään sen kummemmin. Tahi lie kuuneltukin muttas eivät ole vaine jostahin syytä ne ohjelmat ja tilanteet mieleheni jääneet?
Oli nimittäin se tunnelma se joka tuon ohjelman ohelle ja lisäksi niistä ehtoista mieleeni ovat jääneet. Voiskohan sellaista tunnelmaa jostahin nykyään saada...? Voiskoo sitä "rekounstroida" mitenkään...? Oliskohan mahdollista...?
Se kun oli pilkko pimiää muualla huushollissa - siellä tuvassakin jossa radio oli auki. Ulkona pimeää, etenkin talviseen aikaan. Kammarissa vaine valo paloi katosta olevasta henkulampusta. 
Vanhemmat sängyssään omassa. Sikso ja mie kyletysten, kumpainenkin oman peittonsa sisälle, lämpimään kääriytyneinä. Tuskin päätämmekään sieltä peiton lämpimän kätköistä näkyen kun lämpöä etsimme sen uumenista yhä vaine lisää. Sikso-pieni omassa häkkisängyssään. Me, kaikki me, paikalla ja yhdessä.
   Ei enää, ei koskaan, "aika tuo entinen palaa"... "Maailma muuttuu Eskoseni."


   Ps. radio soi miulla nyttenkin par´ aikaa täällä tuvassain, Täällä Humisevallaharjulla, kun tätä tekstiäin tähän konehella tällä nakuttelen.  
   Se kyl pauhaa miulla alvariinsa, oikeestaan. Ei aikaa, ei paikkaa, ei tuokiota, ei syytä mitään, etteikö se auki olisi.
Se "toveri" on yssinäisen Mummeron tällaisen. Se "hurpattaja" toinen on kaverinain - niin kuin mie nytten täällä yksinäin yleensään hurpattasin. En, en hurpata. Mitä nyt joskus noidun tahi iloitsen äänehen...
Se on sellainen "taustaääni" kaikelle tälle tekemisellein, olemasa olollein. Kaikelle.
Siitä kuulen uutiset, siitä nautin musaiikin. Ja se musaiikki, se se on se pääasia jonka takia sitä pidän! Jos ei tule mieleistä musaiikkia sieltä niin sitten laitan tään masinan päälle ja etsin You Tub`sta mieleistäin...
   Elikkäs toisaaltaan Maailma Avarainen muuttumaton on, Maailman Kirjaset paikkansa iellehen pitävät, tältä osin kuiteskin: Mummero ja radio. Mummero ja musaiikki.
Nehän "ne yhteen soppii, huomenna laitetaan pussauskoppiin..."