6.5.2011.%20kuvaamassa.%20%2821%29-norma

Kuva kertoo enempi kuin tuhat sanaa... mutta silti tunnelma mielessäni on tällainen kuin tämä kuva kertoo. Lehdetöntä, ajatuksetonta. Kuin näkisi kuvajaisensa - mistä? Kuvajaisen tyhjyydestä.

Vesi = minä. Pelkään vettä. Pelkään veteen joutumista, pelkään veneellä tai laivalla oloa, on se paatti sitten pieni tai iso. Pelkään vedenvaraan joutumista. Kammo on suuri mutta se vain on ja pysyy. Silti vesi on minä. Johtuisko horoskoopistani joka on kalat. Kaloista en kylläkään niin perusta... mutta vedestä kyllä. Jos voisin, asuisin jossain rannalla. Rannalla jossa näkisin aina veden. Näkisin kuinka se elää. Kuinka se muutuu peilityynestä vaahtopäiseksi, kuinka se peilaa rantansa kuvajaisia kuin ihmisten mieltä. Kuinka se antaa voimaansa ympärilleen ravinten rantansa autiot - luoden uutta, vaihtuvaa elämää.

Kevättalvisin kun kevät on tuloillaan, kun lumi alkaa sulamaan ja luonto herää sulavan veden ansiosta eloon, noustaa voimallaan vihreyttä kevätrapakoiden välistä, herää ainaninen kaipuu vesistön äärelle. Sellainen sattuva ikävä vesistön ääreen. Olkoon se vesi sitten jonkin lammen tai järven hiljaa seisova, peilityyni pinta tai tuulen mukana, runsaiden, kuohuvien aaltojen rikkoma, elävä kosken pinta niin se on aivan sama, merkityksetön seikka. Kaipuu vain herää vuosi vuoden jälkeen uudelleen ja uudelleen.

24.4.2011.%20P%C3%A4ssikoski%2CMikkonen%

Tämän takia minä sitten varmaankin olen ilmaissut että kun aikanaan kuolen niin haluan tuhkani heitettävän jonkin vesistön aalloille. Tuulen ja veden vietäväksi. Ja nimenomaan tuulen ja veden vietäväksi - ei missään uurnassa tai vastaavassa "hökötyksessä" upotettavaksi veden alle, aaltojen syövereihin. Hui, pelkään pimeää. En halua joutua sinne!