"Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään." on sitten taasen tänä vuonna näytetty toteen Ukko-Ylimmäisen toimesta.
Sen näyttää ihan konkreettisesti tuo Luojan luonto ympärillämme joka viel on ainakin tällä levelillä aivan valkian, pehmeän ( tai oikeestaan kyl kovan ) lumipeittehen oma. Jopa niin ettäs sitä on paikoitellen viel ihan "kystä kyllä". 
Itse täsä vuottelen malttamattomana et koskahan sitä pääsisin tuonne Alle Omppu-Pomppu puun kyykkimään kukkapenkkini kimppuun? Siel nousevat jo Helmililjat, Esikot, Tulppaanit yms. sellaiset kevätkukkaset puhumattakaan kesäkukkasista jotka alkavat jo sirkkojaan nostella alta tumman, mustan, mullan.
Se vaine ettäs kun on viel lunta osassa penkkiä ja maa tuo mustan puhuva on viel jäässä lie kuin syvälti sekä etenkin öiseen aikaan ihan pintojaan myöten umpijäässän niin kuis sitä sitten sinne voisi viel mennä kouhaisemaan sen penkkisen pintaa mitenkään? Ei voi kuvitellakaan ettäs menisin poistamaan syssyllä kukkasten peitteiksi laskemani vartensa poies, möyhimään multapeitteen pintaa ja laittamaan KOKO penkkiin paksulti uutta lisämultaa jota se jo "kirkolle asti" huutain kaipailee.
Tämä on yhtä tuskaa tämä tällainen vuottaminen kun sormet ja mieli mielii niin himpsutisti tuon penkkiseni kimppuun muttas kuten kerroin niin sulaa hulluuttahan se olisi sinne viel mennä. Onni järkeä on kallossain sen verta viel, eikä vanhuuden höperyys ole viel kaikkea sitä vienyt mennessään mukanaan, ettäs järki stoppaa moiset aikeeni.
Pieni lohtu on se kun on näitä muita kukkasia ( noin 100kpl ja rapiat ) tääl sisällä Humisevallaharjulla, Majassani Mahtavaisessa, ja voin näin edes hivenen multaa antaa alle kynsieni kun niitä hoitelen, mullitan ja muutoinkin kasvattelen sekä siirtelen ain parempaa kasvupaikkaa etsien, paikasta toiseen. Se onneksi osaltansa "rauhoittaa" mieltäni malttamatonta.

   Tänään olen ottanut lunkisti koko päivän ja taidan otella loppu päivänkin sen kummemmita hoppuilemisia mihkään suuntaan. Ei pakkoa tehdä mitään. Ei pakkoa lähteä mihkään. Ei siis mitään muuta kuin olla vaine. ( En sentäs yöpukusillani päivää vietä ja teen kyl ns. pakolliset hommelit; kokkailen, leivon, hoitelen kukkasia, yms. tehden. ) 
Kaikki tämä on sen eellä kun tiedän että kunne tuleva maanantai koittavi niin sitten alkaa muuten tapahtumaan! Sen jälkeen on menoa ja meininkiä ihan omasta takaa. Sen kun vaine tietää et milloin ja missä on ja mihkä ittesä kulloinkin vie, mistä ittesä löytää.
Lähden maanantaina "nousemaan" pikku hiljaa pohjoista kohden. Mennessäni menen erään ystäväni tykö yöksi tehden kuitenkin ensin tyttäreni 24/7 puolesta erään hlö.koht.av. haastattelun menomatkallani. Sitten reissaden mutaman yönseudun tutuilla seuduilla perillä Kainuussa. Palajan takaisin Majaani niin rakkaaseen ja huokasen ottain vauhtia tulevaan uutta reissuain varten; silloin "laskeudun" tuonne etelään Reissaaja-tyttäreni tykö ollen sie useammankin vuorokauden ylt´ ynpäriinsä. Sieltä paluun jälkeen onkin jo pieni "tunnustelu" tulevalla Työpaikallani joka siis on se entinen Homma-paikkani miun, kera pienen puuhastelun paikalle saapuvien tuttuvien myötä. Tään jälkeen tapahtuu ns. koko kesäksi huushollini siivous johka saan varmaan varata sen parisen päivää... Sitten ollaankin jo puolessa väliä Toukoista kuuta jolloin alkavi Työt.
Siin sit meneekin taasen kesä tulevainen kokonansa sen tiimoilla työskennellen ain syssyn tummiin iltoihin asti jolloin saan vaine katsella taakse päin ja todeta et kyl "Kesä meni kolisten...." enkäs kerennyt sen kummempaa tehdä.
Jotenka nytten sitten kaikkea tätä ennekoiden pyrin ( yritän ) hivenen hiljentää tahtiani nyt kun viel jotenkin sen voin tehdä - jos osaan tehdä... Ja viel ettäs mieleni tään verta periksi antaa... Ihan puhtoisella omatunnollani. Muttas täytyvi kyl sanoa ettäs on tää kyl aikas hommaa: odotella että hula-ba-loo alkaa.

   Hammaslekuriin varasin tässä muutama viikkonen sitten ajan kun tuntui ettäs nyt ei ole purukalustossain ihan kaik "Muumit kotona". Sain ajan joka on vasta tuolla Toukokuun puolla.
Nyt olen kuunellut tätä jomotusta jo muutamia viikkoja. Ei säre varsinaisesti, en ole tarvinnut särkytabuja nieleksiä. On vain muuten tukala, jomottava olotila. On kuin koko toinen ylärivistön puolikas olisi "hälyytystilassa". Siis ihan se koko rivistö! Mitähän lie tulossa on? Ei ole avittanut mikään turvotusta laskevien nuhatabujen napsiminen jotka avittaisivat jos olisi vika ja tulehdus poskiontelossa johka asti hamppini juuret kuuleman ovat kaivautuneet.
Nyt kun olen sitten tuonne Maailmalla Avaralla lähdössä ja maanantaina viel aamusta kotikonnuilla niin olempas vaine alkanut ajattelemaan täsä pikku hiljaa ettäs jos mie sittenkin... kuin... vaikkas... kyselisin päivystävä aikaa hamppi-paralleni jotta ei sitten reissadessa tarttes potea moista jomotusta. Ja tiedä vaikka se siel reissullain kuin saattaisi yltyä pahaksi...
On se vaine tää oman aikansa, sen jo varatun ajan, vuottamaninan sen verta piiiiit-kä aika.

   George Clooney... mitäs hänestä. Ikävä suunnaton on.
Kaipuu iskee malttamaton ain ajoittain. Vasiten kunne ehtoo tahi endi koittavi. Minkähän taatta se on mieli näin rakennettu ettäs se aina ehtoon tahi endin tullen mielen päälle nostaa tällaisen karseen kaipuun? Sitä ikään kuin valpastuu kaikilla aisteillaan ettäs joko nyt, joko tavattaisiin?
Ja mikä siin on ettäs jota-kuta sitten tulee kaipuu? Mitä on ihmisessä jossain toiselle sellaista ettäs hänestä tulee "riippuvaiseksi" siin määrin että ikävää voi potea? Mikä on toisessa niin hyvää ja mukavaa että ikävä ikävästi nakertaa paidan helmoja..."Ikävä on mun sua, ikävä etkö jo nää? Ikävä tarttuu paidan helmaan, siihen kiini jää. Se tekee kipeää!"
Olisipas se vaine helppoa kun esim. asustaisi saman kattosen alla ja voisi olla päivittäin kasvotusten, ehtoisin käpertyä toisen kaunaloiseksi. Olisi kosketus etäisyydellä ja jopa kinastelu etäisyydelläkin. Olisipas se helppoa todellakin.
Muttas kun ei, ni ei. Ei ole Ukko-tuo-Ylimmäinen sitä "kunniaa" nyt suonut vaan laittaa meikä Mummeron vuottamaan tätäkin ihanuutta ihan viimeisen päälle rinnusta nakertain.

   Tämä sää kun on nyt siis sitä mitä se nyt on niin tuo Poika Poloinenkin on ollut pakko jättää hivenen huomommalle huolenpidolle.
Sitä ei ole voinut mennä peseksimään sisäpuoleltaan siistimpään kuntoon kun eihän tuol ulkona taivasalla tarkene moista hommaa tehdä olleskana. Eikähän se pesuvesi ämpärissään edes pesu-lämpimänä pysyisi eivätkä pestyt jalkamatot ( mikä niiden oikea nimike on? ) kuivuisi missään taivasalla pesunsa jälkeen.
Eikäs sen puoleen ole ollut viel syytä kiirehtiä talvirenkaidenkaan vaihtoa kesäisiin vaik kuin ollaankin jo menty sen lain salliman viikon verran yli Pesiäisen. Yöt ovat viel sen verta pakkasen puolella ja satelee milloin lunta, vettä ja/tai rakeita. Kuin silloin voisikaan kesäisiä tassuja menopelinsä jalkoihin laitella?
Ja olenhan muutoinkin menossa pohjoisempaan Suomemme maata josa tienpinnat ovat viel kylmemmät ja todennäköisesti myös paikoitellen viel lumessa sekä jäässä - vasiten jos meinaan kuleksia siel muuallakin kuin vaine pääteillä - töllistelemässä ja kuvaamassa.
Siispä ei muuta kuin malttia mieleen ja rauhallista odottelua: kyl se viel tästään tää ilmatila lämpenee ja näihinkin puuhiin viel päästään.

    Sitä olen täsä miettinyt kohta jo melkein puolisen vuotta että kuis teen: odotanko yhä jotain merkkiä vahi enkö odota? Teenkö päätöstä toiseen suuntaan vahi en tee?
Se tämä sairauteni miun joka todettiin täsä vuoden alussa pisti tämän miun Hiiva-syndrooman ihan uusiin puihin ja näin sitten "haastoi" koko viime kesäisen Toiminnallisella lekurilla käintini uusiin puihin, uusin kymysyksin.
Mietin tässä että vuotanko viel että pysyvätkö ne hiivaiset oireeni poissa tällä miun ruokavaloillani vahi mitä olisi jos palaisin kokonaan ns. normi ruokailuun? Palaisiko kaik oireet takaisin? Tahi kuvittelenko vain ettäs sellaisia olisi olemassa?
Jos kaikki olikin vain tämän sairauteni aiheuttamaa murhetta ja kryyniä? Johtuiko kaikki nämä vuosi ja vuosikymmeniä potemani oireet, kivut ja säryt siitä eikäs hiivasta? Mistä mie sen tietäisi ja selville saisin? Kuka miulle kertoisi, kuka opastaisi kun lekuritkin nuo tietäväiset ain joka toinen toisin kertovat ja neuvovat.
Jos palaan ns. normaaliin ruokavalioon niin mitä mie siitä "kostautuisin"? Mitä hyvää tahi huonoa siitä miulle tulisi? No, hyvää se että se tuo kaik normaali ruoka kaikkinensa jauhoineen, leipineen, maitoineen ja sokerineen on kyl halvempaa ostella kuin tällainen Kaiketon-ruoka: Matti kukkarostani häipyisi ain helpommin "muille maille vierahille". Muttas entäs sitten näiden terveydellinen vaikutus? Tiedän kyllä että ns. normi-ruoka ei ole loppuin lopuksi ihmiselle hyväksi kun se sisältää nimenomaan näitä gluteenia, sokeria yms. epäterveellistä kamaa karseesti muttas sitten tää Kaiketon taasen ei sisällä niitä. Tosin jos ei huolehdi sitten Kaiketossa ruokavaliossa kaikenlaisten hivenaineiden, vitamiinien, yms. aineiden saanistaan niin se se vasta huonoa olisikin.
Eli mitä teen nyt? Tätä olen pikku hiljaa alkanut pohtia. Odotanko ( olenko ) vaine entisellään vahi vuotanko aikaa tulevaa et kyl mie tästä viel ns. normaaliin joskus viel palajan?
Luulen että paluuta entiseen ei ole; pysyn edelleen Kaketonna sillä oloni on kyl ollut paree näin mennessä.

   Muttas noin yleensä: en malta vuottaa ettäs...
... pääsen tuossa ennen Vappua leipomaan ja paistamaan munkkeja tyttäreni huusholliin.
... pian Työpaikallani päästään korkkaamaan Kampsikkaiset simat jotka sitä varten laitoin täsä muutama viikko sitten valmistumaan.
... eräät kukkasistani pienimmistä juurtuvat kunnolla ja saan laitella ne kunnon multaan, kunnon ruukkuihin kasvamaan.
... pääsen sinne pohjoiseen tutuilla seuduille - ja kuvaamaan.
... pääsen etelään ja tyttäreni tykö sekä - kuvaamaan.
... saan tään huushollini läpikotaisin siivottua; sitä kun on turha nyt vielä aloittaa, tehdä liian aikaisiin.
... tulee "kesä ja kärpäset".