... saikulla, saikulle.
  
   Tekisi miun niin mielein tähän pläjäyttää erään laulun sanat jossa loineh lausumahan jotahin tyyliin "...päivää viisitoista...", muttas en vaine nyt muista misä laulussa nuin laulettiin ja miten se alkoi, miten loppui?
Jotenka laskempa vaine, notta se on sitten "jo" neljäs päivä aluillaan jälkeen saikulle laiton!
Ja voih, kuin ovatkaan ollehet piiiit-kiä päivät nää!

   Eka päivä meni "kättä pidellen", "kipuja pidellen" ja sitä epätietoisuutta potiessa et mitä tuleman pitää? Mitkä tulee olemaan kivut, mitä kokemuksia edessä viellä tulee olemaankaan? Miten pärjään kipujeni kera? Miten ne saanen poiessa piettyä - vahi enköö saa? Miten on - tuleeko josain vaiheessa eka vuorokaudessa täydellinen "black out" ja "kanttu vei" kuten viimoksi sillä kerralla kun ei sitten leikattukaan, muttas ne jo antaa keretyt "humautus-ainehet" kuiteskin purivat sen verta kovasti minuun?
  Kaik´ meni nyt hyvin. Siksoin toisen tykönä majailin, eikää mitään häikkää ensi-kipujen lisäksi. Siitä sitten seuraavana päivänä kotiain yssin olla möllöttämähän...

   Ja voi sitä möllötystä!
   Ei kipuja iellekkään sanottavammin. Puutunut kylläkin ja turvotusta olevaista, muttas ei muutoin hätiä mitiä.
Se vaine, ettäs kun on kielto käyttää kättä kätevää eka hollit - en saine tehdä mitään oikeestaan luvan perästä. Kaffeekupponen paino"indeksinä" ollen. Teeppäs sit siinä mitään!? Saati ettäs "paketti" kourassa! Ei sillä pakettisella kädellä mitään tehdä - oikeestaan....

2021.3.9..jpg


   Kolmas päivä, päivä eilinen ja kystä kyllä!
   Siis tarkoittanen sitä, ettäs "odottavan aika on piiiit-kä. Sankkevan piiiit-kä!
Mielen päällä se et kun ei voine tehdä mitään, ei edes pientä puhdetta, kun ei saisi tehdä mitään muuta kuin jumppaliikkeitä viisi kertaa päivässä Ei sitä kaffeekupposta suurempaa nostella...
Ja kun juuri nyt olisi sitä AIKAA tehdä jotain, muttas ei kusta vaine oikein "luvan kera" olla vain. Sairaslomalla - ei mitään tehden. Ja siltikin supi Suomalaiseen tapaan; saikulla - sehän sit tarkoittavi, ettäs tehdään KAIKKEA ja paljon niitäkin sitten! Mitäs miun kätein kestäisikään juuri nyt jo...?
Nyt voisin skriivata blogiini tekstiä, surffailla naamakirjalla ja sen eri ryhmissä. Jopa netin syövereissä - luvan kera kun aikaa olisi? Tarviisin vaine kymmenen tahi ainaskin nyt kahdeksan sormea kätsää, jotta pysyisin edes joten-kuten ajatusteni mukan! Se kun on tuo viidellä sormella, tahi jollahin kaksi-sormijärjestelmälläkin sankkevan hidasta. Sankkevan hidasta. Joten - tuhoon tuomittu aatos jo syntyissäänkin.
   Niinpä aika Aika-Raudan kävi piiiit-käksi. Kerroinko jo - se kävi saknnevan pitkäski! Sen verta piiit-käksi, ettäs Mummerolta tältä hermot alkoivat jo pettää.
Aloin puuhailemaan kaikkea pientä ( varaamani lukukirjaset jäivät aivan koskemati, aloittamati... ) kokeillen MITÄ kaikkea käteni JO kestääkään? 
Kestääkö nostaa kaffikeitintä toisen käden turvin? Kestääkö leikata Kaikettoman leipäsen kahtia? Voidella leipäset nuo? Entäs sitten tietsikalla laskuja maksella; naputella näppäimiään - venyisivätkö sormein sittenkin haralleen kymmensormijärjestelmään...? Mites on; skriivaaminen kynällä? Entäs pyykin virittelyä kuivumaan ja viikausta kaappeihin?
Kestivät, kesti käsi oikia. Kaikkea pientä. "Täähän on lupaavaa, tää tälläinen!" "Mitähän sit huominen tuokaan tullessansa?"

   Tänä pänä sainen käärön kädestäin aukaista aamusella!

2021.3.12..jpg

Ah, sitä helpotusta kun "käntty" kädestäin hävisi! Turvotusta iellehen havaittavissa - kyllä. Tikit nuo kengännauhaiset ( kuten lekuri verekseltään ilmaisi tikkejä nuita tehdessään ja miulle niitä näyttäissän ) paikallansa - siististi. Ei vuotoa, ei turvotusta niisä.
   Nyt, nyt on sit maailma auki! Kuhan en vaine rasita liikaa nyt, josta sairaanhoitaja varoitteli etukäteen; "Tiedät kyllä jos jumppaat liikaa - ehtoolla kipeä on."
   Nyt on jo takana kukkain tsiljoonien hoitoa, saksillakin leikaten, ja ihan oikeialla kädellä! KORVAKORUT ISOT ja kaulakoruni kaulallein ripustin - mie itse, eikää apukätein muoskain mukelo, joka täsä eilennä "apukädeksein" tänne tulla tupsutteli. Pannaritaikinaa vatkailin - käsin, ja oikialla kädelläin. Saksinut olen erinäisiä papereita, kirjekuoria auki, asioita hoitaissain, kädellä oikialla. Ja täällä netissä ( tätäkin tekstiä ) nakutellut siellä täällä; asioita hoitain ja huvikseinkin! MIE - huviksein!
   Elikkäs valoisalta näyttää nyt. Meinasin viel et nyt päiväseltään jätän särkytabbuin oton poies! Kasson et pärjäisinkö vaine kahdella/vuorokausi.
Jumppaan iellehen pitkin päivää, aina kunne maltan ja asetun aloillein. Kyllä. Ja touhuan ihan normisti kättäin tätä käyttäin, mutten kastellen. Siinä sitä jumppaa tulee; normi elämässä. Eri asennoissa, eri liikkeitä tehdessä. Lie siten täten liikeratansa tulevat pysymään entisillään, eivät "kuoletu" poies näin saikkua pidellen.
Tosin voihan olla, ettäs rasitankin likkaa... kun en hu´uahda, en lepääkkään lepäämällä...?