....tahi siis kun on olemasa tällainenkin sanonta ettäs "ihmisiä Suviyössä" ja nythän on Suvi mitä keskeisin... Tosin ei ole mikään yö, eikää ole ihmisiäkään valokuvissain näissä, muttas kun se nyt vaine on niin passeli muutoin otsikoksein tälle tulevaiselle nakutuksellein, niin olkoonpahan nytten sitten vaine näin. Piste.
Ja hei, jos joukossa Teissä Armaat Lukijain miun on ns. "heikko-hermoisia", "hento-hipiäisiä" niin "älkäätte vaivautukoon" sillä meinasin jutella nytten suoraan!


   Aloitetaas alusta, ihan alusta.
   Se että olemme suku-rakas yhteisö kuten olen kertonut ja jutellut. Se on hirmusen HYVÄ se. Se todellakin on HYVÄ. Monsessa kohtaa auttavainen juttu. Monet kolhut, risat, ja onkkelmat avittava juttu. Kyllä. Kannatan.
   Se että olemme suku-rakas perheyhteisö on riesa ja onkkelma suuren suuri. Rasiten mahtavainen. Onkkelma-vyyhti olevainen ja hirmu hyvä riippa. Piste.
  
   Nyttemmä täsä tään Jussin, näin vuosikkaana uutukaisena taasen, alkaessa lähestyä alkoi kuulumaan tuolta vanhemman sukumme puolelta ( Sukumme Mummon siis ) että misä sitä vietät ja olet Jussina? "Tuletko mökille?" "Entäs ne siun muoskat ( hän ei tosin puhu muoskista vaan "sinun lapset", "nuoret", jne. ) - tulevatko he mukaan...?" "Mitähän sitä tehdään ru´uaksi?" "Mitenkä se xxxxxxxx - vietetäänkö ne synttärinsä siinä samalla?" ( Tää kyseinen muoskain kun on juurikin vanhan kansan aikaisena Jussina syntynyt! ) "Tiedätkö sinä mitä se-tahi-se-ja-se... tulevatko?"
Vastasin hänelle ja muullekkin suvulle ettäs kun en tiedä. Enkä osaa itsestänikään sanoa vielä että olenkokaan edes maisemissa näissä. Kassotaan sitten kussa aika tulee tuo.
   No, tänä aamuna se sitten tuli. Eikä miulla sen kummemmin ollunna vielkään tietoa mitä teen, mihkä meen - vahi en mihkään?
Tiesin vaine sen että aamu-smoothie aluilleen ja sitten heti-miten, kussa vaine jouduin, niin pyykin laittoon ja issellein Kaikettomien leipästen tekoon jos niin kuin meinahan pysytellä "leipäsen syrjässä kiinni" eikää pääsisi "mahanahka selkärankaa hieromaan"! Näissä oli tälle aamuselle ihan tarpeeksi tavoitetta miulle. Piste.

   Mietin hommain nämä hoidettuain jotta samahan se: kun kerta nytten sitten jouten olen ( mitä kotityöt nyt vuottavat muttas kyllähän ne täältä löytyvät uudestaankin kotiin palattuani? ). Mihkään Reissaaja-Lissiksi ei nytten varaa ole - hyvä jos issellein ruokaa ostaa voinen... Ja menovettä viellä Hepo Hopiallain on; se kyllä jaksaa vielä kulkea... Jospa sittenkin lähden - edes johkin, jonnehin. Ja kun kerta "kutsu" on kuulunut ja sinne menee ainaskin joitahin suvustamme niin voisihan tuota issekkin? Eiköstä vaine?
Kimpsut-kampsut kasaan ja menoksi vaine.
   Mietin kaikkea tuota kasatessain jotta on ne ajat erilaisia. Nytten ei tarvihhe kuin issellein ottahan omat eväät mukaan. Ei enää sille isolle huushollille jota se ennen oli. Ei puolisollein, ei muoskillein, eikää enää näköjään muoskan mukeloillekaan kun eivät enää niin mukanain kulje. Vaine mie yssin....
Eikää itsellein kovin paljoa mukaan lähde. Yssi pieni pullollinen juonti/kaffeevettä, pari leipästä ja yssi grillimakkara - jos joku sitten sytyttää perillä notskin ja pääsen kärtsää sen siinä?
Näin hellekelin kamppehet niskaan ja sitten varuilta pitkähihainen anorakki, pitkälahkeiset housut ja kumikenkkäset vielä - jos sattuu kuin olemaan Höppiäisiä perillä ilma ja tilassa?
"Voi, ettäs - kyl siinä saapi Hepo Hopia selkä vääränä tuota määrää kantaa!"





   Karkinsaaren ja Pohjoissaaren välissä "maastouduin" eka kerran. Ja mikäs oli maastoutuessa kera kamerain kun ei kerta kiirusta mihkään ole? Mikäs miulla, vapaana kun kerta kuljeskelen?
   Täsä tukinpuottoteline ja sitten oikein kuvaava valokuvanen aamusella vallitsevasta ns. normaalista Suomemme maan Jussin säästä ja tilasta! Eikös tää olekkin ihan perin Suomalaista säätä näin Jussien aikaan?



   Ajattelin aikoja entisiä kun aivan KOKO suvulla kokoonnuttiin näin Jusseina mökillämme. Silloin kun muoskat kaikilla pieniä olivat... Oli porukkaa, oli meininkiä. Oltihin yötä, useampikin.
Muistan valokuvia elävästi mielessäin mitä niiltä reissuilta olen kopanut mukaani tilanteista ja tunnelmista noista.
Muistan niitä öitä siellä; mm. kun nukutin kahta saman ikäistä muoskain miun ja sittemmin kahta samanikäistä eri muokieni mukeloita... Mitä se oli vuottaa ukkia ( puolisotain ) tulevaiseksi sinne mukaan; hän kun ajeli usein omia aikojaan sitten kunne ajeli - ihan siis sulassa sovussa ei minkään kinan, eripuran tms. takia. Se oli vaine sellainen meitin tapa. Tai sittemmin kunne hän ajeli mökillemme tuoden osan muoskistamme mukanansa kun emme mitenkään samaan kyytiin olsii mahtuneetkaan...
Muistan ajan jälkeen puolisoin... Muistan kun kävelin ensin tyttärein tykö ( miulla ei silloin ollunna omaa Hepo Hopiatain olemasa ) ja siinä samalla valokuvasin kaikkia nuita, tänä pänä ohitse ajamain, luonnonkukkasia.
Muistan ne juhannuskokot ja niiden sytytysyritykset... Muistan kuin joku Jussi satoi kaatamalla mutta niin vain kokko tuo poltettiin. Muistan mun muoskat ja nuoriksi kasvaneet olivat ja puolisoin kera yksiin menty oltiin; mitä se oli kun kaikki oltiin kasassa - me.
   Kaikki tuo nytten muistoa on vaine...


   Mutta muistinpas sitten senkin jotta sain täsä luvan käydä hakemassa yhdet vanhat ikkunain pokat eräästä paikasta kun omistajansa nykyinen sellaisen luvan miulle anteli.
Poikkesinpas sitten paikalla tuolla ja nostelin ne kyytiini. Ihan sopivaisesti sillä sittemmin mökillämme vävyin miun pesaisi ne puhtahammaksi kaikesta siitä liasta ja roskasta mitä niihin oli siellä paikallansa "vuottaissaan" tarttunut.
   Ja käväisin valokuvaamassa tämän tällaisen vanhan, kauniin, ihanaisen rakennuksenkin kun...
( Nyt täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa ja kertoa että TÄTÄ EN muista enkää löydä nyt tuolta kirjoituksistain mistään teksteistä ettäs olenko kertonut jo tätä Teille Armaat Lukijain miun? )
   Olen vuosia, vuosia... SIIS todellakin vuosikausia ajellut tämän paikan ohitse ja aina ihastellut tätä rakennusta siinä samalla. Miettien, toivoen ja ns. rukoillut ettäs tätä eivät vaine omistajansa laita maan tasalle ENNEN kuin mie heidät yhytän ja pääsen tämän valokuvaamaan?
Nytten olen täsä viimeisen vu´uen ajan etsinyt oikein kyselemällä kenkä tämän omistaa, mistä omistajansa kiini saisin; lupaa kun kyselisin?
Onni sattui kohdallein kun otimam "riskin" ja heitin yhden ensimmäisistä valokuvistain nettisfääreihin ( tiettuun saittiin sinne siis ) ja ilmoitin että "hei, ja anteeksi", "etsin omistajaansa ja luvatta valokuvasin tätä muttas...": löytyi tutun tutun kautta omistajat ja luvatkin kuntohon saatiin!
Niinpäs sitten tätnä pänä käväisin tykönänsä ja valokuvasin sitten ihan luvan kera ja aikas kivoja kuvia sain aikaseksi:



   Tämä on tällainen metäisen-pusikon takan piilosa olevainen piiiiiit-kä rakennus. Tiedä en mikä tämä on ollut, milloin rakennettu, jne., muttas toivon viellä joskus ne tiedot issellein saavani.
Tämä on rakennettu rinteeseen siten ettäs toi kau´immainen päätynsä on sitten rintehen alapuolella AIKAS korkia! Sanoisin ettäs kaksikerroksinen kooltansa.
Rakennuksen takana näyttäisi olevan ehken huussi; kiertänyt en ole vielä ynpärinsä kokonansa.
Olisiko jokin varastorakennus josa on ollunna jokin eläisuoja tahi vaikkas sauna? Sitten vilja- ja/tai nukkumaaittoja ja sitten vielä jotahin muutahin....?



   Muttas kun...



...kun näkee nämä kauniit ovansa ja näiden ovien kauniit värit sekä mallit niin....



...voikoo kukaan olle ihastumati moiseen ihanuuteen?


   Ja kun kerta "ajan kera" matkallein tälle laittelin issein, niin pyörsinpäs sitten myöskin samaoisella reissullain tällä erääseen pihapiiriin, kyselläksein siellä mahdollisesti kotosalla olevaiselta ihmiseltä, lupaa, JATKUVAA lupaa, valokuvaukseen tiluksillaan?
( Tähän asti kun on ain tehty niin ettäs olen valokuvanut aina ohitsekulkeissain, ja jos olen sitten laitellut niitä tiluksiltaan otettuja valokuviain näyttelyihini mukaan niin silloin olen kysynyt ja/tai ilmoittanut häneltä/hänelle että nytten olisi taasen tällaista....? )
Oli kotona ja pyysi hän kaffeekupilliselle siinä ovensuussaan seistessämme. Siellähän meillä meni jutellessa aikaa monen moista sitten. Varmahan tunteroinen - toinenkin, istuttihin siinä ja pakistiin asioista jos mistä. Kaikesta muusta kuin valokuvauksesta muttas pakistiinpas vaine. Ja juotiin ne kaffeekupilliset sekä useampikin sitten siin sivussa...
Olipas mukavaa ja kivaa.
   Se vaine ei ollut mukavaa kun sattui olemaan paikkanen sellainen ( tästä juteltiin hänen, tään omistajan tuon kera ) ettäs kännykkäin kantopiiri ei kattanut sitä tienoota ja tämä sukuni, rakas sukuni, yritteli miuta tavoitella juurikin silloin! Ja kun se singnaali ei kantanut niin he sitten yrittelivät uudelleen ja uudelleen... Minkäs teet kun ei äänenikään suvullein kantautunut sfäärejä noita pitkin takaisin päin jotta olisivat kuulleet kun yritin kertoa heille että olen NYT kylässä!
Josain vaiheessa sen varta sitten saatiin yhteyttä ettäs kuului: "Hätäilään mitä on sattunut kun ei kiini saada - kukaan ei kiini saa?" "Oletko tulossa?" "Voitko hakea hänet/mummon kyytiisi?"
Tekstasin heille jotta tulossa olen. "Ei hätää. En hae: kuljen kamerain kera enkä tiedä milloin perille asti kerkiän!" - Loppui kyselyt.
   Joo siis... Luvan sain pysyväisen. Kiitti kun näin kasvotusten ( jälleen ) kävin tykönään, ja kun kysyin taasen...


   Seuraava "pykälä".
Tiesin kyllä tään, tahi siis arvasin, ettäs se Omppu-Pomppu puu jota olen nyt täsä lähiaikoina käynyt valokuvaamassa, niin ettäs se varmahan jo kukkinut on, muttas teki mielein miun kuiteskin poiketa katsomaan ja toteamaan se ihan omin silmini.
Ei, ei ollut enää kukkasia nuita enää, muttas nappasimpas kuiteskin "mukaani" yhden valokuvan piiristänsä pihasta tuosta:



   Ei kun kaksikin;




   Patalahden Patajoen pato ihanaisessa juhannusasussaan kahtapuolta tietänsä tuota ylittäväistään:







   Perillä.
   Ihana oli mökille päästä. Ihana sukua tuota rakasta nähdä.
Ja sekin ettäs sitten loppuin lopuksi paikalle tuolle tuli, ja näin, yhtä siksoain sitten.... sanoisinko ettäs jopas... sitten viime vuoden jälkehen eka kerran ihan kunnolla. Muutahin kuin oven pielestä, oven rakosesta katsoin, virusta tätä yhtä peläten.
Olo ja tila siis sittenkin kuin ennen vanhaan näin sukumme kesken ollen? Kyllä.
   Joku ajaa nurtsia, joku touhuaa moottorisahan kera. Yksi hyörii kyökissä pottuja vereksiä keittäin, ja muoskain mukelot sekä siksoin mukelot, juoksentelevat pitkin poikin pihanmaita noita. Joku laittaa notsikia pystyyn - kohta kärtsätään...?
Niin, siis laittaa...? Laittaako? Ei laita sillä...
   Se ettäs tulin paikalle sanoo sen ettäs mie en ainakaan saa olla yssin siellä mökillämme, en. Se sanoo sen ettsä vaikkas miulla ei ole muoskia, muoskain mukeloita tahi puolisoain tahi muitakaan "kylkiäisiä" mukanain huolettavana, niin miehän en ole mikään "vapaaherratar" sukumme joukossa vaan osallistun kaikkeen kuten muutkin. Tietenkin!
   Jymmärrän ja tajuan tään: yhdessä on aina yhdessä. Yhdessä ollaan, yhdessä syödään, yhdessä rakennetaan, yhdessä sitä, yhdessä tätä, jne.. Kyllä.
   Siltikin tuntuu ettäs EI!
   Se ettäs miulla on/oli ne omat piskuiset ru´uat niin miehän saisin ne tuosta vaine "valmistettua" haluamallain tavalla ja vetäsityä nasuuni piskuiseen - kyllä.
Muttas se ettäs toiset ovat tuoneet mukanaan sen "divisioonan" tarpeiksi lihaan, kalaa, pottuja, ja muita ns. normiruokia joita he voivat syödä niin senkö pitää sitten tarkoittaa sitä että MIE valmistan niitä heille? Mie joka en ole valmistanut mm. lihaa tahi oikeestaan kalakaan sitten kun viimeksi... Siis vuosia sitten. Saati ettäs notskilla kärtsää niitä?! E-hei, ei onnaa! Miten mie tiedän mitä he haluavat niille tehtävän? Mitenkä kypsiksi? MItenkä ne paistetaan etten polta niitä? Kuin mie osaan vahtia ja paistaa niitä? A-PU-VA! Eivätkö HE jotka ne toivat ja jotka niitä syövät, ja jotka OVAT varmasti niitä valmistaneet täsä nykyäänkin, itse voisi niitä valmistaakin?
No, ei tietenkään! !Mitä sie Mummero Humisevanharjun luuletkaan!
   Niinpäs mie siten jouduin sinne "ylimmäiseksi riistan-tuon -vartijaksi" ja paistomestariksi tuoksi. Paistoinhan mie, paistoin. Toivottavasti hyvää oli?
  
  Asetuttiin pöytään syödäksemme yhdessä. Mie omain makkaran tuon jonka issellein kärtsäsin ( kalkkunaa, gluteeniton, maidoton, jne. ), ja muuta nuita muita eväitään.
Otin kyllä ( tämän kerron ihan rehellisesti, täsä-nyt-ja-näin ) piskuiset suupalat maistaa yhtä Ylämaanlihasta tehtyä makkaraa, sitä kalaa ja lihaakin, muttas kun makunystyräin ilmoittivat ettäs ovatpas "hivenen" liialla suolalla laitetut niin ne maisteluin jäivät kyllä siihen sitten. Hyvä etten sylkäissyt niitä poies suustain suoriltain. Häveliäisyytein vaine esti miuta tekemästä sen, vaikkas vaine näin sukumme kesken oltiinkin pöydässä tuossa.
   Sukumme Mummo tämä kun on ns. vanhempaa kansaa ( vaikaks vaine issekkin olen monessa kohtaa... ) niin hän tietenkin tapamme mukaan sitten siitä loineh lausumahan, kunne lähtöin hetki tuli poies kotian päin, ettäs ota nyt hyvä tyttö jotahin mukaasi syödä! "Et sie kuitenkaan syömäti ole?!" "Jotahin se siunkin pitää syödä..."
Kerroin hänelle ettäs kyllä, kiitos, maistoin. "Ne ovat vain miulle liian suolasia." "Kiitos, en ota mukaani, sillä en voi syödä niitä." "Kyllä, syön minä lihaakin, ja kalaakin - kyllä, kiitos." "Mutta niissä on liikaa suolaa..."
   Hyvänen aika sentäs että on vaikia saada joku tajuamaan ettäs kun ihminen EI VOI syödä jotahin jonkun asian takia, niin hän EI VOI syödä!
Tähän asti hän on kyllä ymmärtänyt sen, ja tietänyt sen, muttas toivon nytten hartahasti ettäs hän sen tiedostaa nyttenkin, eikää mitenkään nokkiinsa tästä kieltäytymisetäin ota?
En mie pahallain kieltäytynyt, en. Se on vaine tää kroppain ja nää käteni etenkin!
Pitis varmana hänelle kertoa misä näihin kera menhään muttas kun en viitsisi hänelle lisää "kuormaa" ammentaa "kantaakseen", kertomalla omiain "sairaskertomuksia"...: Rannetuet palautin juuri tällä viikolla takaisin Arvauskeskukseen. Kaksi yötä on nyt takana ilman niitä tällä OMALLA ruokavaliollain; suolatonna sen mitä vaine voin suolaa kiertää. Ja viime yönä alkoi turvotus. Se oli eka yö näistä kahdesta menneestä. Ensiviikolla Kalakukko City go go:n ja lekurin pakeille et mitä tehtäisiin, vahi eikö mitään?

   Sitä mietin pöydässä tuossa syödessäin ettäs on se meissä jokahisessa se piskuinen "paha" että kuka mihkähän rahansa laittelee?
Kun katselin ru´uan tuon määrää ja sitä mitä se oli...
Tietysti jos issekkin edelleenkin olisin ns. normi-ru´uissa niin miksikäs ei...
   Muttas siltikin ( vaik itsekkin tekisi mielein maistella ja syödäkkin miitä sellaisia ) kun katselen niitä ruokia ja mietin mitä aineksia ne sisältävät ( eivät mitään ns. raffinoimattomia, lisäaineettomia, tms. ruokia, syömisiä ) niin en voi ajatella, en voi sietää ajatusta, ettäs mitä ihmisen pitääkään suuhunsa pistää! Miten paljon rasvaa, suolaa, ja muita aineita jotka eivät hyväksi ole ihmiselle.
Tosin en sano ettäs itse sen kummemmin, saati monipuolisestikaan, söisin muttas kun... Huh!
   Samaten kun katselee tosiaan sitä määrää isoa... Se ettäs itse kuljen yssin ja omani kannan mukana kun en sellaista syödä saa muualta tahi muilta, mitä itse söydä voin, niin voisiko sitä olla vähemmän?
Jymmärrän sen et tapanamme on nyyttäri-periaatteella aina kulkea sekä kokoontua, ja sitten lähteissämme poies jaella ns. miestä-myöten niitä loppuja pyöytään jääviä sen mukaan kenkä mitäkin voi tahi tykkää syödä, muttas kun siltikin... Vähempikin riittäs juurikin sen laatusita evästä.
   Tietty kade varmahan ole koko suvulle. Heillä kenties on pätäkkätä enempi käytössänsä kuin miulla? Tahi he nimenomaan rahansa ruokaan laittavat - ja mie vastaavasti johkin muuhun? Esim. vaikkas vaine Reissaaja-Lissinä oloon?
Siltikin tuntuu, ja näyttäisi, ettäs heillä on rahaa ostella laatua/lajia jos toista, syödäkseen.
Isselläin kun taasen hyvä kun on tosiaankin sitä menovettä Hevollein antaa. Onneksi sitä nytten siellä "rintansa alla" on olemasa niin ei tarvihhe sitä pohtia... Muttas hyvä olisi itsellein evästä saada syödäksein... Muutahin kuin niitä tään aamuisia Kaikettomia leipäsiä.
Unelmoin tuorekurkusta, tomateista. Unelmoin hedlemistä, marjoista...


   Se tällaisesta ihanuudesta kuin sukumme kesken Jussia ollen.


  Jottei tää nyt ihan kokonansa näin "raakkumiseen" mene, niin täsäpä muutamia siellä mökillämme kamerain kera heiluen vällehen kerkiessäin, nappaamiain valokuviaa vielä: 



   Näytimmä Sukumme Mummolle Töistäin eräistä Iiriksistä nappaamiani muutamia kuviain kännystäin ja hän kertoi silloin miulle ettäs hän muuten löysi tuolta "joutomaa-alueelta" melkein samanlaisia Iiriksiä! "Käyppsä katsomassa...."
Miehän hti innostuin ja ryhdyin toimehen:



  Iiristen näihin tykö löydettyäin homasin kuin siellä olivat nämä ihanuudet, muttas olihan siellä sitten jotahin muutahin ihanaista:



Mikä ihanauus!
Mitkä värit, niin Iiriksissä näissä, kuin tuossa Ökkö-Mönkijäisessäkin, joka tuolla terälehdellä Iiriksen itseään lepuutteli!
   Kun menin tuohon tykönsä, tuon Ökkö-Mönkijäisen lepäillessä tuosa Iiriksen terälehdellä, niin se mikä oli "hassua",  NIIN se kun olimma kotvasen siinä oleillut, niin aivan kuin suojautuakseen miulta, se näytti ikään kuin vetävän nuita terälehtisiä "kasaan" ja katokseen yllensä:






   Torniojoenlaaksonruusut alkavat kukkia. ( Voisiko enää "lyhyempi" nimi kukkasella olla? )



   Vaahteran "nenuja" ja alla sitten tietämäin mukaan; Kuisman kukkasia.






   "Kohta muuten kukkii!"
   Tämän valokuvasin ihan sillä kun tiedän itse ettäs tästä "kuoriutuu" aivan kohta he-le-katin KAUNIS Iirsi! ISO ja tumma!


   Kotimatkalle - ja ho´aten jotta PÄÄSINPÄS poies "ehjin nahoin".
   Ei, tää Jussi ei tainut/taida olla "miun". Ei misään nimessä.
Olisikohan ollut helpompi jos olisin sittenkin lähtenyt jonnehin Reissaaja-Lissiksi? Olisiko olo helpottunut, olisiko olo onnellinen, olisiko josakin kolo ololleni - ajatuksillein...?
   Tokihan tuota yhä edelleenkin pääsisin muttas se kaikki kun olisi täsä täl haavaa sitten tehtävä ns. lainarahoin, eikää se sellainen elämä pitemmän päälle kannattele elämäsä täsä. Ei sitten milläskän. Joten kun kerta ei ole evästä edes ostaa itsellein niin eipäs sitten tarvihhe, eikä kandee, ajatellakaan ( unelmoidahhan aina voi ) ettäs johkin suuntaan nokkansa pistäisi. Paree siitten siis olla näin vaine kotosalla ja - mökötellä täällä!
   Ja oikeestaan pareekin näin, sillä enpähän sitten "mieltäin pahoita" enää lisää, kuten tuossa jo aikaisemmin kerroin itseksein näin purnatessain ja "paineitain purkaissain", vaan sopuisasti olla ja eläisin - vaine itsein kera.


    Täsä matkain kotini tään valokuviain muutamia:



   Pankajoki, tai ainaskin Pankajokena alkavainen joki, laskemassa Panganniemen kupeen kautta Mutalahteen Petäjäjärveen.
Yllä "yläjuoksu" ja alla sitten liki "jokisuistoa" alajuoksu.






   Petäjäjoki yläjuoksun puolelta ja sitten alajuoksua Petäjäkoskelle lähteissä. ( Petäjäkoski laskee Haisulahden kautta Uitonlampeen ja Uittoon. Petäjälahti, Pielavesi. )




   Matka jatkui, matka taittui. Väsytti vietävästi.
   Se on nuo iltapäivän tunteroiset kun Mummeroa tätä EI SAISI päästää ratin taakse mitenkään, milloinkaan, misään! Se on ihan eittämäti yhtälö: iltäpäivä, Mummero ratissa, väsyttää, nukun rattiin!
"Kiersin kehää": "Ajan." "Puiden varjot raitoina tienpinnassa." "Kesän vauhtiraidat pinnalla tien." "Väsyttää..."
   Onneksi "pääsin" vällehen hu´uahtaa ja taukoa pitämään kun valokuvasin. Vällehen maastoon ja kamerain kera heilumaan. Ei tarvinnut ohitsein vilahtavien ajajien katsella ja ihan hulluksi hillujaksi luulla kun kamerain kera tähtäilin, verraten siihen ettäs olisin hullunlailla hillunut sinne tänne hyppien ja happee siten haukannut, poskessa teiden?




    "Katson maalaismaisemaa..." ja olen jymmärtämäti sitä kuis joku ei voikaan pitää tästä tällaisesta Suomalaisesta maisemasta?
   Maisemat nämä Leppälahden kylän tiemeeltä; Maaninka, Kuopio.



 
    Näin, näin sitä sitten on jo ehtooseen päästy. Ja tään nakuttelun ääreen.
   Tätä ennen kuiteskin, kussa astuin kattohirtein alle Majaani Mahtavaiseen, otimma ja vedin TIRSAT! Mie, Mummero á la Humisevanharjun!
Ihan vaine siitä "riemusta" että miulla on siihen mahdollisuus ja "lupaa" kun kerta näin yssin olen ja elelen.  Ei, kukaan ei tule miulle rakuttamaan ettäs kun "laiskottelet"?! Tahi ei narise ettäs sitä sit taasen lonkkaa vejetään?! "Et sie voi nukkua päivällä!" "Miteskä sitten yöllä; ethän sie muutenkaan öitäsi nuku.... mitenkä ajattelit sitten nukkua tulevan yösi?"
   Niin - tuleva yö? En tiedä saanko nytten sitten unta olleskana yön aikaan muttas väliäkös tuolla nytten? Huominen on vapaa ja ei ole mitään mihkä mennä, mihkä PAKKO mennä. Ei kiirusta, ei aikataulua... Sama se väsyttääkö sitten huomenna vahi ei, unettoman yön jälkeen! Pääasia ettäs sitten arjen tultua olen taasen "tolpillain" ja "aikataulussa" ynpäröivän maailman tään.
Eiks´ se muutoin ole se-ja-sama miten täällä kattoin alla, täällä Humisevanharjun sisuksissa, olen ja elelen?
   Vaikkas vaine omatuntoni kyllä "totuuden-torvena" soimaakin sisälläin kun moisen jutskan nytten tein; senkin ajan kun hyödyksi olisin voinut näin silmä-näön-aikana käyttää!
Toisella olkapäälläin sitten se tuo toinen "torvensoittajainen" kuiskii että onkoos tuo nyt synti ja häpiä jos kerran... kuhan et tavakses ota....?


    "Aika-Rauta, tuo seinälläin seivovainen,
heiluu sinne, heiluu tänne,
siitään kummemmin mihkään pääsemäti
- sekuntteja moninaisia jälkeensä jättäin."
                     - made by me 2020 -

PS: Hyvää Jussia!