Menossa kauppaan: "Ostan Kiki-hernemakoroonien lisukkeeksi jotahin."
Mitä se tulee olemaan, sitä tienyt vielä en. Tiesin vaine ettäs jotahin piti olla lisukkeeksi jotta ei tarvitse toista päivää syödä perätysten pelkkää makiroonia!
Astelin kauppaan sisälle ( ohitinpas muuten "sujuvasti" käsidesin kokonensa - nytten vasta tätä tekstiäin tätä skriivatessain tään huomasin! ) ja tulin suoraan hevy-osastolle.
"Olisikohan se jotain vihennesta... juureksia...?"
"Oi, uunijuureksia ( á 500g ) on 50% alennuksella!"
"Otanpas niitä - kaksi kipaletta." "Tai no, ainahan se menee kolmekin kun eihän koskaan mene liikaa kasviksia!?" "Sitäpaitsi; sehän jäisi tuo viimeinen paketillinen tuonne hyllyn reunalle aivan ypö-yssin!"
"Hyvä, nyt on lisuketta."
"Muttas... entäs jos tekisinkin tänään jotahin muuta?" "Ne makiroonit kun kuivana-aineksena kyllä pysyvät hyvin tallessa siellä kaapissain. Sitä paitsi niitä kun syön niin aina sit pierettää karseesti. Tulee ilmoja!"
"Mitähän sitä...?"
"No, pottuja ainaskin." "Pottuja. Kilosta pakettia. Kilosta... Misä ovat kaikki kiloset?" "Heureka, eikö niitä olekkaan kilosina olleskana!?"
"Pitää nenga ottaa kaksi kiloa - teen sitten lopuista jotahin muuta tahi käytän joskus johkin sitten." "On se tää "pakko-ostaminen" kivaa yhden henkkevän huushollissa!"
"Juureksia, pottuja, sipuleita.... Sipuleita? No, niitä on kyllä aina kotona valmiina. Ei niitä."
"Mitäs sitten?"
"Hei, entäs nakki- tahi makkarakeitto?"
Käppäilen kohti makkara/lihahyllykköä kun sitten muistan ettäs...
"Tässähän kaupassa ei ole makkaraa kaupan lihattomana - siis kana tahi kalkkunan lihalla varustettuna!"
"Pitää olla maidoton.... gluteeniton... ja sitten se ns. lihaton... misäs ovat nakit?" "Niitä täällä ainakin ENNEN on ollut..."
"Tuolla." "Tuolla on kananakit, kalkkunanakit... kummat ovat halvemmat?"
"No, kalkkunat tietenkin. Ovatkos ne gluton, ja maidoton?" "Ovat." "Sittenpä siis niitä - noin."
"Yksi, kaksi, pakettia." "Entäs jos - "kerta kiellon päälle" ja kolmaskin." "Eihän se haittaa jos nakkikeitossa on NAKKEJA ihan oikeestikin?" "Eipähän tarvii sitten niitä etsiä sieltä keiton seasta onkimalla."
"Ja voisinpas sitten tehdäkkin samoin tein ns. isomman satsin kun aineksiakin löytyi täänkin verta? Keitän kasaan ja kunne jäähtyy niin pakastan sitten?" "Onpahan syödä pitemmän ajan kera sitten." "Muutama annos lähipäiville ja loput sitten pakkaseen." "Jep."
"Muttas jos lähdenkin reissun päälle....?" "Vois sitten ottaa sitä "verestä" mukaan - tahi pakkasesta." "Joo, eipähän tarviis reissun päällä sitten miettiä että mitä sitä ru´uaksi tekee; ravintolatkaan kun eivät ole viellä auki."
Ostokset mukana ja kasan kautta ohitse kotia...
"Kato, näksiallas!" "Oliskohan tuolla miulle mitään?" "Gluteenitonta - ei ole. Maidoton? Ei, mutta menköön tään kerta maidollisena. Sokton, sokton, sokton.... Misä on sokton? Eikö niitä tänä vuonna täältä löydykkään? Eikö niitä ole otettu nyt tänne enää myyntiin?" "Vielä viime kesänä oli!"
"Tuolla!" "Haa, löysinpäs!" "Tosin tuutin vohveli gluteenia; jätän sen syömättä sitten. Jep, jep, niinpä teenkin."
Noin, ja sitten uudelleen kasan kautta ja ulos.

   Kotona hyyssään ennen ruokakauppaan menoain ostamassa käymäni isot multasäkit varastoni perukoille.
Haen ostokset Hepo Hopiain uumenista ja kuljetan ne kyökkiini. Nakit kylmään ja juurekset pöydälle jo lämpiämään.
Heitän päiväin tään jumpat siinä sivussa tehdyiksi samoilla "tulilla" niin ei tarvii sitten kohta alkaa jumpan taatta erikseen riisuutumaan sen aikaan saaman hien taatta, vaan kun vaihdan ns. asiointivaatteet kotikamoihin, niin siinä välissä on ihan kiva heitellä ne jumppain miun. Jep.

   Ja sitten - ru´uan laittoon. Tulille aikanaan jotta sitten kunne tulee ruoka-aika niin onpahan silloin jo valmista.
Pottuteatterista alkain. Potut, porkkanta, lantut, palsternakat, tsipulit... hollille. "Noin."
"Pottuja kilonen - mitähän mie tekisin sitten nuilla lopuilla?" "Perunaliepukoita?" "En tiedä. Mutta joka tapauksessa nytten sitten loput kylmään ja äkkiä!"
"Yksi paketillinen pilkottelyy juureksia... Porkkanat, ekas´ teks´."
"Eikä. Ensin kahden paketillisen porkkanta. Ja sitten niiden lantut sekä palsternakat." "Katon sitten ettäs laitanko viel kolmannen paketillisen... mahtuuko kattilaan?"
"Onpas muuten paljon. Ihan kuin ennen vanhaan kun koko perheelle ruokaa aina päiväksi laitoin..."
"Aivan kuin armeijalle soppaa tekisi."
"Noin." "Nyt ne ovat siinä." "Vielläkö mahtuisi...?"
"No, eihän tuo "ota ei anna"; kyl sitä passaa koklata!"
"Siis - kolmas pakeltillinen myös."
Pilkotelyy sitten tään kolmannenkin paketillisen kaiken muun perään ja "koklaan" keittokauhallain keiton tään tarpeita kattilassain sitä siinä käänellen ja tunnustellen mutu-tunteella jotta onko hyvä. "On."
"Tuikkaan" tulen "persuuksiin" ja jään vuottamaan juuresten pehmiimistä.
"Mausteet!"
"En kyllä tavallaan niitä laittele mitään kun on näin oma keittoin miun." "Ei kenkään "perään katso", ei vaadi mauteita nuita - ja itse en niitä välttämäti tosiaankaan "vaadi"."
"Mutta jos nyt laittaisin....?" "Kokeilisin jotahin..." "Mitähän se olisi?"
"Suolaa EI!" "Ei yhtään."
"Mitä sitten siis....?"
"Mustaapippuria? Joo." "Valkopippuria? Joo." "Jotahin viellä....?"
"Ei, en mitään enää. "Lyhyestä virsi kaunis." "
"Onpas se kiva kun näin isse teen ja issellein, niin ei tarvihhe otella toisten makunystyröitä ja makutottumuksia huomioon!" "Voin tehdä ihan mielin-kielin itsein mukaan. Ottaha mukaan tahi jättää poies. Aivan kuin vaine halajan." "Ihanaa."
Istun toviksi lukukirjain ääreen vuottaa ettäs nyt pata porisee hellallain, liemi keittyy pehmiäksi, keitto keittyy makoisaksi.
Ja käyn samalla ostoskuittini lävitse...
"Mullat:10e. Niistäpä riittää miulle taasen pitkäksi aikaa ulkokukkasille multaa. Hyvä mie."
"Perunat, juurekset, nakit..."
"Ja jätski... MISSÄ on näksi?"
"En kantanut sitä sisälle!"
"Jäikö se autooni?"
Kipasen pika-pikaa autollein ja katsastan penkkinsä sen: "Ei, ei ole täällä..::"
Kumarrun ja kuikkaan penkkien alle: "Sinne se jos jää ja sinne sulaa, niin auta armias Mummero kuule...!"
"Ei, ei ole täälläkään?" "Misäs sitten?"
"Ei-kä! Se on vieläkin siellä kaupan kasan hihnalla!" "Ei-kä!!" "Taukki!"
"Ja niin kuin mie "hehkutin" issellein että KEVÄÄN/KESÄN EKA näksi!" "Miullehin jotahin!"
"Ja nyt se onkin sit edelleenkin siellä kaupassa!" "Maksoin - joo. Sainko - no, en!"
"Muttas oikeestaan; eipähän "tarvinnut" sit syödä sitä maitoa, eikä jättää syömäti gluteenillista vohveliaan....?"
"Ettäs se tästä riemusta - taasen..."
Mirs-mars sisälle Humisevalleharjullein, ja kunne juurekset ovat puru-tuntumaisen pehimiät niin sitten...
"Ne nakit; nytten on niihin vuoro."
"Ei, en nytten esipaistele niihin makua paistinapnnullain - en viitsi porruutella, en...."
"Palasiksi - noin."
"Onni nämä ovat jo valmiiksi ns. kypsiä, eikä näitä siten tarvihhe välttämäti keitellä, paistella, tms. kypsentää jos ei halluu, kuten esim. raakamakkaroita pitäisi...."
"Ei kun vaine sinne pataan uimaan. Puli, puli, puli...."
"Ja virtaska poies päältä jo liedestä - naks."
Toviksi, minuuteiksi muutamiksi istumaan. Takapuoli kiini tuoliin pehmiään, kirjanen käteen... Unohdun tähän ( kirjoitan tätä tekstiäin nyt juurikin samaisella tuolillain istuin ).

   Keittonen valmista. Hautunut on. Valmista on. ( 5l keittoa = 10päivän sapuskat miulle/n.13,50e. )
"Pöytään!" "Syömään!"
"Ei ketään, ei kukaan...."
"Vaine mie yssin ja koko patallinen keittoa. Vain, ja yssin, miulle vaine..."
"Tassi tästä kaapista, näin. Keittoa kauhalla, noin. Tää on muuten tulikuumaa nyt! Mites nytten...?"
Nostan tassillisen tuon tyköni tuolin tään ja asetan se liki itseäin jäähtymähän. Toviksi... Kunne havahdun:
"Ain niin, piti syödä!" "On se varmaan jo "jäähtynyt" tarpeeksi...."
Nostan tassin käsiini. Maistan. "Onpas muuten hyvää!" "On joku osanut tehdä sitten viimosen päälle hyvää nakkikeittoa!"

97767155_328982251416961_153384857077022