...harasee tyhjää."
Meinaan ettäs nytten tänä pänä, tällä reissullain, Reissaaja-Lissinä toimiessain mitään "nimeltä mainittavaa" ei kiikarini ( kamerain ) eteen asettunut. Oli "vain" KESÄN ekat Pääskyset. Sekä Rävtäväkkejä, muutamia haukkoja ( mm. Sinisuohaukka ), Pupu-Jussikoita ja sen millonayksi tsipaletta lokkeja/tiiroja.
Aamusella asettui Humisevalleharjulle töihin eräs nuori poijankossi päällystääkseen kaik pesutilojeni kaakeli- ja linkkeripinnat sekä muutaman lasisen oven nano-pinnoitteella. Ja mie Mummero läksimmä sit sillä sekentillä Reissaaja-Lissiksi Maailmalle Avaralle, pakosalle sitä mahdollista hajua-haittaa mitä niitä aineita käsitellessään tähän huone ja tilaan niistä leijailee. Tosin nytten, kunne palajin jo kotiin ja koissain olen, niin sanottava on ettei sitä oikeestaan olleskana olekkana! Pari-tunteroita on siitä kunne hän täältä jo poistunut on...
No, muttas, hyvä niin. Huomenissa pääsee asettamaan sinne sit uuden kiukaan uusine kivineen jos vaine sähköHENKILÖ kerkijää muilta töiltään?
Haa, pääsenpäs sitten ylisille lämpimille uusin löylyin! Meinahan jotta asustanut olen täällä nyt sen jo kuutisen vuotta kohta, ja JO TULLESSAIN tänne, oli se entinen kiukaani ihan raakki! Ei lämmennyt kuin kovimmalla teholla, jos sittenkään, tunteroisen kuluttua! Saapi nähdä kuis nyt käy; kärtsääkö Mummero ja Mummeron nahkakin siin sivussa, kun uusille löylyille pääsen?
Matkain, reissuin tään aloittaissain katselin kuuntelin kevättä tätä ja mielehein nousi laulusen pätkä: "On kuin luonto kuolunna ois..." muunellen sen sanoiksi; On kuin luonto heräämässä ois.
Tuntui ja näytti siltä että luonto ikään kuin pidättää henkkevä tällä hetkellä. Haukkaa, on hengittämäti ja kohta... aivan kohta - vuotas vähän - aivan... kohta.... puhkeaa KUKKAAN mahtavaan.
Herää lehtivihiriä, puhkeavat lehdet puihin, pensaisiin ja ruoho alkaa vihertämään.
Tään kaiken aivan näkee simmuilla Kulkojan Kummajaisen kun vaine malttaa "pysähtyä", katsella, kuunella - kevättä...
"Pieni pala onneva, pieni pala plänttiä miun. Venhoin kera lammen tuon."; mietin mennessäin.
Kiirus oli valtava hakia airot mökiltämme ja uralle ureta lammelle tuolle piskuiselle: "Äkkiä. Soutamaan, nyt-ja-heti!"
Muttas pettymys olikin KARSIA! Se onni suli siihen paikkaan kunne perille asti pääsin - ei olleet jäät sulaneet sielä!!
Oih ja voih! Viimo vuonna jo tähän aikaan airoilla vetelin pitkin pintaa tuota välkehtivää. Se ilo se Aurinko Armahan kilo, joka siellä ( ja muillahin vesistöillä ) välkehtii! Aah!
Joop - se on sitten jokin toinen kerta, se...
Ois tietty voinut tässä tällä puolella rantasta käydä soutelemassa muttas enpä kehdannut. Se työ ja hikien tuska mik´ pitää nenga ensin tehdä jotta Venhon vesille pelekoiltaan saisin ja sitten vastaavasti rannalle vetää soutamisen jälkehen sekä kääntää sateelta suojaan... Pah - annoinpahan vaine olla.
Tassuttelin lammen jälkehen paikallisella "vesijätöllä" elikkäs entisen turpeenostosuon nykyisellä lintukosteikolla.
olivat nyttemmin rakentaneet tänne oikein laavun sekä tällaisen tornin. Varmahan syssyisiä lintuin metästyksiä varten...
Meinasin jotta tuonne ylös kapuan ja sieltä sitten kamerallain tähtäilen...
Topakkana aloin astella ja kavuta kunne tuossa puolivälissä totesin jotta älähän nyt hassuja ajattele sentäs, Mummero-pieni! "Kyllä sie ylös asti pääset, sitä epäilekkää en - muttas entäs sitten takaisin alas?"
Se on meinaan aivan eri asia näin korkianpaikankammoisena mennä ja tulla alas! Vasiten näin "avonaisessa" tilassa kuin mitä nääkin portahat ovat. Huh, ei miusta, ei ole sellattiis!
Jäinpähän sit maan mamaralle kuin ainai Maan Matonen ja tähätilin siitä...
Äijän on paljon vettä moisilla "saroilla" jo...
Kaukaisuudessa, kunne pieniä pirpanoita olimma, niin täsä kasvoi suo oiva. Kertonutkin olen teille Armaat Lukijain kuin täältä käytiin mm. heinäin teon aikaan Kurkia katselemassa. Oli suota, oli näreikköä, sammalta, vesiä.
Sitten tuli turvetuotanto. Kaatoi näreet, rouhi sammaleet poies. Lanasi, höyläsi ja nosti turpeet suosta tästä poies. Tuli "monttu" suon tilalle, syvine ojituksineen.
Loppu turvetuotanto ja maat nämä möivät yksityisille. Tuli, synnyttivät, lintukosteikon telkkeemällä laskuojia - ja syssyisin käyvät sitten täällä lintumetsällä!
Mökillä, "evakossa":
"Kauneus on katsojan silmissä."
Krookukset mummomme kukkapenkissä.
Laskeskelin että tää oli sitten nytten viikkosen sisällä sen neljäs kerta miulla täällä! ( Nyt pitää kyl laittaa "roti" tähän ja asettua aloilleen; tulee liian kallihiksi "lingota" illeh-järilöih alvariinsa! )
Viimetteeksi käväisin täällä tiistaina ja putsi-putsitin silloin Hepo Hopiain sisäpuoleltansa läpeensä talvisen mennehn jälkeen.
Ja se minkä tein silloin; rikoin näitä korona-säädöksiä! Rikoin sillä ettäs meitä oli matkallain tuolla mukanan sukumme mummo ( yli 70v.! ), kaksi riskiryhmäänkuuluvaa ihmistä ( mie ja lapsenlapseni miun ) sekä kolme koulukasta ( etäkoululaisia ja nuoria joitten pitimmä olla koulussa päivänä tuona; tosin onni netin kautta pystyivät tuollakin hoitamaan koulunsa.... ) JA kaikki me sitten kyydissäin taatusti likemmä toisiamme kuin sen varovyöhykkeen asettama raja; noin 2m!
Muttas kun sitten ajattelee sitä HENKISTÄ pääomaa, sitä JÄLLEEN näkemisen riemua, sitä ILOA kun pitkästä aikaa yksiin näin päästiin ( oltiin ) niin kyllä muuten kannatti!
Mummomme tää tietty "pilvin pimein" on entiseen tapaansa elänyt; tavannut muita ihmisiä kylillä, käynyt kaupoilla, jne, eikä ole ollut silleensä eristyksissä vaik kuin pitäisikin, muttas koulukkaat nämä eivät ( kuten en miekään ) ole olleet toisten ihmisten kera tekemisessä sitten eristyksen alun! Kotikoulua ja silleensä.
Sitten kun nytten "lintsasivat", ja pääsivät muuallekin kuin sen oman pihapiirinsä puitteet... mummomme pääsi kesäthommilleen mökillemme kun ei ole sinne viel kertaakaan päässyt ( normaalisti "asustain" siellä keväät/kesät )... ja mie sitten näin nähden edeltävää- ja jälkeistäni sukupolvea piiiiit-kästä aika näinkin liki... WAU!
Tosin tavaksi ei pidä ottaa, vaik onhan se voinut, tuo virus, jo tuollahin reissulla meistä itsekustakin toisiimme tarttua -- muttas kuiteskin. "Rajansa kaikella" - pullo päivässä....
Mietin tuolloista päivääni mennyttä - välillä sitä niin kuin havahtuu ajatelemaan....
Se ettäs tuon ilon sain kokia. Ihanata!
Maanantaina Kultain pistäytyi tykönäin. Huomaan aina kuinka se antaa "buustia" uutta minuun. Huomaan mikä vaikutus sillä on kun yksissä ollahan. Huomaan kuinka "maailmankatsomuksein" muuttuu sen jälkeen aivan toisen laiseksi: "Tästä, tälleensä, ja iellehen - nyt muuten menään!" Olen ns. kaikki-voipa. Mikään ei ole este. Kaik näyttää positiivarilta. Kaik on hyvin; Maailma Avara mataa hyvin!
Ja tämä sitten teki sen ettäs tiistaina aamusella tuumasin naamataululla nettisfääreihin jotta "Tää päivä ON hyvä päivä.", vaikkas tulevaisesta tuosta ( mm. yhtein mökkeilystämme ) ei ollutkana mitään tietoa. Oli vaine sellainen mutu-tunne että nyt muuten lähtee! Tätä ei voi "pysäyttää" mikään. Kerrankin Mummerolla tällä "kulkee" ja hyvin menee. "Jumali...ste, et on hyvä!"
Liekkö tälla kaikella, Kullallain ja tällä päivän tuon kululla, mitään "sanomista" siihen että kaik oli ja meni sitten kaikkinensa niin hyvin, vahi oliko se vain sitä että kun tuntuu/tuntui ettäs nyt mie vaine päätän että se muuten ON hyvä niin se siten menikin sen/niiden ajatusteni mukaan hyvin? Voikoo ihmisen ajatusmaailma näin muokata ihmisen elämää ja sen elämän kulkua? Todennäköisesti voi. Näin ainakin uskon.
Mutta että sen saat isselleis sitten "ohjelmoitua" että kykenet, jaksat, ja haluat, ajatella näin yltiöpositiivarisisesti, mielellään joka päivä tahi ainaskin useammin kuin mitä mie pruukkaan ajatella, niin se onkin sitten aivan toinen juttu se. Se ei olekkaan sitten se, mitään "helppoa heinän tekoa". Ei tällaiselle "maita matavaiselle" kuin mitä miekin olen... Pah!
"Kypros."
On se vaine tuo vanha jotesakkii kummasti kaunista katseltavaa....
Saunamme "kivijalka" ja sen nurkkaus.
"Olla yssin, hiljaisuudessa, rauhassa." Kyllä.
Täällä mökillämme on kamera joka tarkkailee jokahista risausta, jokahista liikettä, jokahista käyntiä ja kulkemista. Ettäs sillensä ei kylläkään ole yssin millään muotoa mökillämme. Vaikas vaine noin "yleisesti" ottain siellä saapi kokea sen "ykseyde" kun on "ei missään", on korvessa.
Potuttaa kylläkin moinen "räkkine" siellä "katsomassa". Ei ole sitä täydellistä omaa rauhaa olleskana, ei koskaan.
Ei voi enää ( kuten ennen ) esim. nakuilla, ei voi kulkea ilkosillaan pihapolkua pitkin saunaan. Ei otella "pikkuisissa" Arskaa, jne..
Tosin toisaaltaan voihan sitä nytkin "harrastaa" moisia "kujeita" jos ei ujostele, ei "häpiä" omaa itseään ja sitä ettäs se taho joka näkee ne kuvaset kamerasta tuosta, näkee myöskin jokahisen "niemen, notkon ja saarelman" kupeistasi!
"Menneen talven lumia."
"Siivellä."
"Lentoon."
Lehtikuusen käpy siemenineen.
Valkovuokot kohta kukassa, luonnossa.
Koivukujamme.
Kuja joka on muuten tyttärein 24/7 sekä puolisoin pojan ikäinen. Sukumme mummo on nämä koivut tuohon istuttanut samaisenä vuonna kun he syntyivät.
On nuo koivuset kasvaneet pituutta runsasta. Kun vertaa mitä ihminen kasvaa samassa ajassa.... pituutta ns. normi ihmisen/aikuisen pituus, tietenkin. Muttas ajatuksella syntymästä aikuisuuteen. Koivut tuskin viellä ns. aikuisia ovat tässä vaiheessaan? Mitä kaikkea sitä ovatkaan nämä nuoret aikuisemme kokeneet, nähneet ja saaneet elää tällaä ajalla - ja mitä nämä koivut sitten vastaavasti nähneet?
Varmahan ovat monet Tuulen Tuiteroiset taivutelleet. Ovat sateet pieksäneet, ja Aurinko Armas porottanut, näitä. Muttas vastaavasti kun ajattelen ja tiedän ( ainakin osasen ) näiden lastemme elämästä ja heidän elämänsä kulusta niin ovat hekin kyllä monet "tuulet" kokeneet. On varmahan "taivuteltu", "pieksetty", koeteltu ja "kärvennetty" eräässäkin koitoksessa, heitäkin.
Elikkäs olitpa sitten luonon kipale millainen vaine niin samaset ovat kohtalot meillä kaikilla. Tuta saamme tavalla tahi toisella - itsekukin tavallamme, puolellamme, ja osamme.
Alkoi nostelemaan saderintamaa, Tuuli Tuiteroinen tuiversi navakammin, kuljetteli pilviä kasvavaisia. Pyörsi ynpäri-änpäri, milloin mitenkin, millon mihkin suuntaan.
Notskini loppuun paloi pikku hiljaa hiipuin. Kehdannut en sitä topata sammuksiin vettä niskaan heittäin jottei sitten palamattomat puut kekäleiksi isoiksi jäänehet, vaan vuotin ettäs tuhkaksi asti paloivat.
Reissaaja-Lissinä matkaani iellehen jatkoin ja pyörähytin "pitemmän kaavan kautta kotia kohden":
Myhkyrinsaaren sillalta kuvattuna...
...kohti Sinikiveä, ( Maaninka, Kuopio. )...
...Myhkyrinsaaren pohjois-osaa sekä Tavinniemeä...
...ettäs sitten Tavinniemeä, Leppäniemeä ja Hovinniemeä kohden.
Vielä viimoinen pisto "kotikonnuille" josa sitten sainkin huomata ettäs maailma on katala! Sitä niin kuin harasee tyhyjää, ainakin näin mielellisesti...
Aikanaan kun asutimme Majaamme Matalaista niin sitä perustettiin se talo sen aikaisin tietämysten mukaan kangasmaastoon; mm. ei mitään kummempia sadevesijärjestelmiä. Vain perus-sajaojaputket rännien jatkoina maassa.
Möin kotimme tuon, tulivat uudet omistajat. Muistelisin että he siihen jotahin romppaa tekivät/tiettivät juurikin talon tuon kupeille näihin sadevesiviemäröinteihin... Muistan sen joten-kuten sillä siitä käytihin "käden vääntöä" erään toisen piilevän vian takia joka paljastu heidän muiden tekemiensä remppojan kautta.
Nyttemmin nämä ihmiset sitten möivät talosen tään iellehen ja nyt, nyt ovat näköjään nämä uudet omistaja sitten kaivaneet koko sen talaon ynpäristön "ylös"!
Siellä oli pikku kaivuria, autoja pilvin pimein tienposkessa, ja ihmisiä töissään. Teki mielein pysähtyä ja kysästä ettäs mitäs nytten, muttas eihän se miulle enää miteskänä kuulu... Haluaisin vaine tietää ettäs miksi, oi miksi, taasen? Onko siinä edelleen jotahin "hullusti" - nykyisten tietämysten mukaan?
Lie tosiaan nämä rakennus"direktiivit" muuttuvat ajan myöten aina uudelleen ja uudelleen mutta en voi olla vaine ajattelemati ettäs eikö sitä osattukaan silloin aikanaan itse OIKEALLA tavalla taloa tuota pitää, hoitaa ja kunnostaa? Mitä teimme väärin - sittenkin?
torstai, 7. toukokuu 2020
Kommentit