Selkäin on vihotellut täsä nytten sen kolmatta viikkoa. Muistuttanut on, ettäs täällä sitä edellehen ollaan ja asustetaan; mihkään poistunut ei ole.
Se on pahimmillaan irti-poikki-katki. Ei siedä liikettä, ni minkähän laista. Saan käppäilä, sen minkä voin, "kirjapino pääni päällä".  Ieti ei ole tehdä liikkeitä liikaa, vasiten mitään äkkinäistä. Ja kaikki portaat tahi mäet - astella ovat tosi tuskallista.
   Olo ja tila on paikallaan ollessa kylmäävä. Siis ihan konkreettisestikin tuntuvi, ettäs seljässäin on kylmiä juonteita, sellaisia kylmiä juoksuja tuolla sisuksissaan. Ne jäätävät, ne tunteet siellä sisällänsä.
Vihlaa välleen ja viiltää, jos teen jotahin väärin. Ei hyvä niin, ei näin.
   Se mikä on mielestäin "hassua", niin yhtenä päivänä olo ja tila on tällainen, muttas sitten jo seuraavana päivänä ihan ok. Ei mitään kipua, ei särkyä, ei tunnetta misään! On kuin kaik hyvin olisi. Vaikas polkalle lähtisin!
Ja sitten tuleekin taasen päivä, kun ei inahdustakaan! Ei "lupaa" liikua, eikä vasiten polkalle. On kuin tuomittu olisin pohjalle sängyn.

   Tähän asti olen pyrkinyt aina liikkumaan edes vähäisen sillä tiedän, ettäs selkävaivaisena ei saa asettua aloillensa; pientä liikettä on hyvä pitää koko ajan vaik´ se kuin tuskallista olisikin. Muttas tänä pänä, juurikin tänä pänä...
...otin ja luovutin! En jaksanut enää.
   Onneksein kuiteskin "kerkesin" tehdä töitä tänä aamutuimaan ennen kuin lamaaannuin täysin. Hommailin Majassain Mahtavaisessa ja leivoin mm. gluton, maidoton Piippareita ja Piippari-massaa kakkuja varten Töihin. Käväisin asioillain - tosin se oli jo siinä vaiheessa aikas tuskallista, se liikkuminen mihkään suuntaan. Hyvä kun astella kärsin.
Pistelin poskeen tonnisia, voitelin salvalla selkääni - ja painuin vällyin välliin lämpimiin:



   Mie tällainen "Durasell-pupu" ainainen, makasin KESKELLÄ päivää vällyin välissä! Mie, joka alvariinsa liikekannallepanossa olen! Miusta silloin ei enää kaik ole ihan kohillaan, kun meikä-Mummero ottaa ja asettuu vaateriin keskellä päivää!? Vasiten, kun tointa olisi edelleen ollunna mihkä ryhtyä! Esim. tänään nuihin Piippareiden leivottujen koristelua.
   Siellä sitä sitten pötköttelin ja kuulostelin. Kuuloistelin selkäin ja pidin sänkyäin paikallaan. Surffailin kännylläin nettisfääreissä, luin kirjaa, ja taisinpa torkahtaakin piskuisen rupeaman.

   Kyllästyin; ei ole miun heiniäin tää tällainen, ei!
Kopasin selkääni, koitin nousta ja - a´ vot sie; selkä periksi antoi. Wau! Olo oli kuin piskuisella oravalla kun se hokasee, ettäs Maailma Avarainen avara onkin! Pääsin, pystyin liikkumaan! "Onkoo tää totta?"
   Sitten "loppu olikin historiaa": mie liikenteessä taasen, töitteni kimpussa. Napsin ielleen ( kuten viel nytkin ) tabuja, voitelin ja jumppasin sekä liikuin muutoinkin ( availlen selkänikamien oloja ja tiloja, niitä ahtautumia, ja ahtaita paikkoja jotka siellä tään kipu ja tilan aiheuttavi ) vähä välleen vaik´ kuin istuallain teinkin taasen töitä: koristelin piperillä yssilö Piippareita. Tänään gluton, maidoton ja ylihuomenna sitten normaalit maidottomat - huomenna kun muoskain 24/7 on tykönäin, niin se päivä onkin sitten siinä, jos vaine selkäin pelittää silloin, ettäs voinen hänet tyköin ottaa....?

   Tabuja, voiteita ja liikettä. Kyllä. Ei liikettä koskevaa, ei äkkinäistä vaan pikkuista venytystä sopivasti - ohjeet ovat selkälle särkevälle. Akuutti vaiheessa ja muutlloinkin.
Itse en ole, kuten olette varmahan Armaat Lukijain miun huomanneetkin, mikään himo-sellainen. "Pois se musta." - tyyppinen ennemminkin.
Tiedän, tiedän sankkevan hyvin että liikkua pitis, ja vasiten saada ne nuo kaik ns. syvät lihakset kuntoon, kantavaiseksi, kannattavaisiksi, muttas kun ei - ei vain hoksita. En tiedä mitenkä miut saisi innostumaan moisiin jumppiin ja kropan aktivointiin? Myönnän siis, ettäs järkeä siinä olis ja paljon. Tiedän ja tiedostan sen. Tiedän ja tiedostan myöskin että kun ei liiku, ei jumppaa, niin kroppahan siitä sit kärsii - itse sit siinä mukana muutoinkin.
Oma moka siis.
   Kolme viikkoa tankana. Monta edessä.
Ja kauhea pelon-kankkunen persiissä siitä, ettäs tästä viikkosen kuluttua pitäisi kyetä Töihin!
Kun ei olisi ieti olla poiessa, eikä vasiten milään saikulla, kun kausityöläinen olen, sekä kaik roponen minkä siten tällaisella kausi-jaksolla Matillein Kukkarooni saan sen avariin tiloihinsa, se kaikki on sankkevan tere tulemas.
Oih, ja voih.