Muistoissain vaine on ne "ihanat" ajat kun mie Majassain niin Matalassa lumitöitä pihanmaallain tein. ( Tahi puolisoin kun elos viel ol, tahi muoskain kun kotonamme viel olivat. )
Muistan kuin mie sitä sadattelin. Se oli niistä monista omakotitalon "ihanuuksista" yksi sellainen jota ain noijuin ja tein. Tein ja noijuin. Ka, kun eihän sitä ollut muita niitä tekemään - vasite kun siel yssiksein asustin - jotenka sehän lankesi miul ku "Manulle illallinen". Ei kyselty kenen vuoro ois nyt tehhä moinen urakka. Ei ollut ehdotella tahi "sälyttää" sitä kenenkään muun "niskaan". Jos meinasi ain aamusella tahi päivän mittaan tontillansa jotain tehhä tahi johkin lähteä ni ei vaine muuta kuin harjanen ja kolanen kauniiseen käteen ja uraa urkenemaan pihanmaalleen! "Happihyppelylle."
Eihän siinä mitä jos oli sellasta hepposta pyrylunta tahi hiljaa, hissukseen, maankamaralle leijailevaa hentoista hiutaletta. Nehän ol helpot ain "sysiä" syrjähän. Mut auta Armias kunne sitä tuli kuten tääl Majassain Mahtavas on viimo yönnä tullu: painavaa, vesistä, suojasta, pyrylunta! Huh, kun se oli työlästä ja sitä "viimosta hommaa" jota halluun tehhä. "Kun mie täältä viel joskus pääsen poies niin ei enää ikinä...!"; muistan ihan hyvin aatoksein aina kun siel kolan varres lykin painavaa massaa johkin "koloon", poies kulun tieltä.
Kun oli talvisyvän ja tullut sitä valkoista höytyvää Taivahan täyveltä ns. vähän aikaa peräjälkeen ihan antaamuksella ja tonttinen kun oli mitä ne nyt yleensä ovat; pienen läntä ( vaikka kyl tään päivän uudet, nykyset, omakotitalojen tontit ovat siihen verraten viel PALJON pienempiä! ), niin ain tuntu, etenkin juuri ennen kevään korvaa, ettäs kun ei ole enää paikkaa mihkä sen lumimäärän lykkisi. Toisinaan sitä huikattiinkin sinne naapurin puolelle jossa toinen samanmoinen putsi-putsitus oli käynnissä et tarvittasko teitillä lisää lunta - täältä saisit ihan ilmatteeksi lisää! "Mie voisi sen jopa tuua - ei tartte teitin ite vaivautua!" Ain sai miettiä mihkä suuntaan sitä massa ja lumikasasta laajentas? Vaikkakin niitä kasoja oli useampiakin pitkin tontin kulkureittijen tiemeillä...
Ja se ettäs kun sit kevähän korvalla alko tulla Taivahan täyveltä lunta räystähän yli eli katoilta alko lähteä lumet alaspäin maan kamaralle niin... oih, voih! Siin sitä sai töitä tehhä. Vasite jos tiedossa oli ettäs saattaa ensi yönseutuun pakastaa - tahi päivällä kun yö oli ollunna lauhaa! Siinä sitä sit rivakasti vaine jonkin lumilapion, lumentyöntimen ja kolan vartehen kiinni ja se suuren suuri lumimassa joka siin räystähän alla ja porstuan edessä maassa nakotti, niin siitä vaine sen kimppuhun oikein olan takaa jos meinasi sen siitä siirtää pisteesta A. pisteeseen B. tarpeeksi ajoissa - ennen kuin se siihen paikallensa jämähtää jäähän. Sitten olisi jo pitännä hakia rautalapio, pistolapio ja/tai petkele jotta siit kaiken sen jäätyneen ISON massan saisi jotenkii paloteltua ja palasina sit siirrettyä johkin sinne pisteen B:n luokse... tai C:n tai D:n...

005.jpg

Tosin nehän olivat "oikeesti" niitä ihania massoja joista mouskatkin rakensivat ihanaisen isoja lumilinnojansa yms. tontillemme kun olivat sellaisessa "lumilinna-iässä"...  Käsisaha parhaimpaan aikaan jokahisen käjessä ja aivan kuin eskimot, he sahasivat niistä kuutioita, kantoivat sit johkin kohtaan ja rakensivat "iglunsa". ( Valokuvassa ovat muoskain kera naapurin kahden vahvistuksen, upean linnansa ylisillä : )  )
Ja kevään tullen sitten alkoivat nämä kasat sulamaan pihanmaillamme. Rinteen katveessa kun asuttiin, toinen tonttinen yläpuolellamme ja iso harju sen takana, oli mm. se meitin tonttimme paikka jonka läpi "kaik" vejet valuivat ielleen kohti alarinnettä, kohti seuraavaa pihaa ja raviojaa. Kun eihän siihen aikaan keväästä viel maa ole roudastansa poiessa niin ettäs se sulavesi painuisi maan uumeniin... Joten sitten niihin aikoihin piti ottaa ja lähtiä  joko lapion ja petkeleen tahi kangen kera puroja tekemään - tahi sitten vaine kumikengät jaloissansa klapsia läpi vesimassojan kohti Suurta Maailmaa. Ei sinne ollut het´ sillään ieti mennä nappaskengät jaloissaan, ei.
   Toinen tälläinen inhokki oli miul se kun kesäisin nurtsia piti ajaa.
Se oli sellainen "vihon viimonen" juttu jonka "sälytin" mielelläin ain muille tehhä. Ja ihan hyvinhän se ain ( ainakin miun mielestäin ) heiltä suju. Millon leikkurin varressa oli kiinni puolisoin tahi joku muoskain. Muttas kunne sit tuli aika et jäin IHAN yssin niin sehän olin sit mie, se joka sen hommelin hoisin jokahinen kerta kun ei ollut kenenkään muun "vuoro". Muistan kuin se oli ainakin ensi alkuun inhokkini. Se tuntu vaine niin tympiältä ain samaa tonttia, samat pläntit, samalla systeemillä, samas järjestyksessä ( sillä oli kohtia jotka kasvo hyvemmin; niit leikkasin useammin, ja kohtia jotka kuivuivat Aurinko Armahan kilossa; niit kohtia leikkasin harvemmin - tuskin ollenkaan ) tahkota sitä nurtsin "kiekkoa" ynpäri ja ynpäri. Plääh! Hiki valu, janotti...
"Paljasjaloin mie elämäin aloin..." joten nautin ain kunne oli jo niin lämmä ettäs voin aivan varpain jaloin nurtsini ajaa. Ihan kevähällä ja syssylläkin viel - kuhan vaine ol lämmintä. Niin kauan kuin se vaine oli mahdollista niin mie käppäilin nurtsini leikkuun ain varpain jaloin. Se oli kivaa... En välittänyt vaik kuin se nurtsin pätkien vihiriä tarttui jalkoihini kiinni - ainahan sen siitä irti pesemällä saisi... Ja sitä paitsi sehän on vain nurtisin väriä, ei sen kummempaa. ( Ja noin muutenkin kun vain ilmat sallii niin tykkään kävel ain varpain jaloin kesäsyönnä... )
Ja myös mahdollisimman pienis vaattehis. Eli kunne vaine Aurinko Armas tuolt Taivahan kannelta simmuansa näytti niin mahdollisimman pienein hepenin ( ei kuiteskaan liian pienillä sil jokin rotihan se pitää olla kun mie jo näinkin vanha olen enkä halluu ( halunut ) et naapurini saavat "slaakit" miut pienissäin nähdessään: kaik nää "ihanat" mutkat, laaksot, mukhurat ja kiemurat! ) mie sitä konettain sitten työntelinkin. Ah autuus kuin se nurtsin leikkuu muuttukin ihanaksi, hikiseksi, vettä valuvaksi ihanuudeksi. Näin käänsin sen "kärsimyksen" ain mielellein ihanaiseksi, hikiseksi, hommeliksi. Eipähän tarvinnut sen kummemmin erikseen lähtiä mihkään vetämään hikistä juoksulenkkiä! ( Ah, nuita ihania aikoja kun siel Majani Matalaisen tienoolla voi/pysty kesäisin lähtieä siit "nurkan takaa" kesähelteellä lenkille... ) Se tuli siin nurtsia leikatessa, siinä käyskennelles, ihan huomaamati tehtyä. Jee!
Näinhän se sit nurtsin leikkuu olikin ihanaa.
Samoin kävi myös loppuin lopuksi tuon lumen lykinnänkinn kaa: mie aloin ottamaan sen mielessäin ain ihan "vain" kuntoilun kannalta. Vaikkas taisinkin kyl monesti käydä ihan vasiten joko ennen tahi jälkeen lumenluonnin  oikialla lenkillä...

   Luulin että tää kaik on unholaan painunutta "tietoutta" kun tänne Majaani Mahtavaan muutin. Luulin ettäs "nyt se Herra helpon lykkäs" kun miut tänne suuntasi. Ei mitään nurtsia koko tontillain, ei tonttia isonmoista josta lumia lykkiä mihkään suuntaan. Muttas kuis se sit kävikään, kuis se todellisuus sit etehen tuli? Miten kävi nurtsin vihiriän, miten lumen viti valkoisen?
   Nurtisin leikkuu... en tosiaankaan tarvihhe "vaivata aivojain" moisella hommelilla enää ollenskana sillä tonttini tää pitää sisällänsä ( olenkin tästä jo aikaisemmin kertonna teitille Lukiain Armahta ) aivan muuta kuin nurtsia. On noin 1/3 osassa tonttiain varasto kera patioiseni. 1/3 on isoa pihalaatoitusta ja viimonen 1/3 on sit plänttiäni "Alla Omppupuun" eli miun kukkapenkkini alla omppu-pomppupuuni. Ei siin mitään nurtsia ole, ei mahdu mihkään kohtaan nuihin väliin. Ei pienen pientä plänttistä ejes. Paitsi jos ei "lasketa mukaan" niitä ittepintasia rikkaruohoja ja muita pieniä vihreitä heinäsiä jotka ain änkiävät sieltä laattoin saumoista kohti Aurinko Armahan valoa...
Huomasin täsä mennä kevään korvalla, kevään koittaissa, kuin mieleeni palasi nurtsin leikkuun IHANUUS silloin kun eka kerran kuulin jossakin täsä lähellä jonkun ajavan omaa nurtsiaan! Tai kun taloyhtiön huoltomiehet ( ovat mies puolisia - en siis sorra naisia sanoissain "miehet"... mut tietty huoltohenkilöt... no joo, olkoon sit huoltohenkilöitä ne miehetkin... ) - siis huoltohenkilöt, kävivät ekoja kertoja kevään tullen nurtsia lyhentämässä ja siitä tulee se leikatun nurtsin tuoksu... Voi kun siitä tuli kaipuu nurtsin leikkuuseen ja sen ihanuuteen! Miekin halluun! Nurtsin ja sen leikkuuta!
   Ja, ja, sit tää valkia hantuva, tää viti valkoinen pölyn höytyväinen jok´ näin talven aikaan tuolta Taivahan kannelta alaspäin valuu... Se josta luulin jo iäksein irti päässein.
Enhän mie päässytkään. En vaik oisin kuin toivonnut ja luullut. Sillä vaik miul ei tätä tonttiain tään kummemmin olekkaan ( takatonttini kera pation, kivetyksen ja kukkapenkkini sekä etupuolella porstua ) niin äijän tuo työtä tiettää talven tullen ja sen aikana!
Tänäänkin tein varmasti moisella pläntilläin sen tunnin verran töitä. Lumitöitä!
Ensin astuin porstuastain ulos ja lakaisin harjalla koko ulko-oveni edustan puhtahaksi kera rappustensa ja rappurallin tienoon. Ei siin mitä jos olis ollunna kevyttä "höyhentä" muttas kun se tosiaankin sato viimo yönseutuun märkää, painavaa, pyrylunta. Nietosta riitti "olan takaa" lykkiä ja pahna kun se märkä suojalumi siihen porstuan pintaan kiinni pruukasi jäähä. Siin sai lykkiä ja lakasta eräänkin kerran samoilta senteiltä kunne sen puhtahaksi asti sain.
Sitten ajattelin et vaikkas miul ei olekkaan tänään mitään tarkoitusta lähtiä Poika Poloisellain mihkään liikenteeseen niin kuikkaanpas kuiteskin Hepo Hopiankin suuntaan katsastain kuin se siel voipi? Hyvinhän tuo siel paikallansa ol mutta voih KAUHIAN minkälaisen luminietoksen kätkössä! Ei hyvä, ei missään nimessä. Jotenka nyt sitten tää nainen lumen--marpattajainen, tää mummero hentoinen, pieni voimainen, ei kun vaine harjasta kätehen, kolasta kourahan ja sitä armasta Hepoaan sieltä kaivelemaan Taivahan ilmoille. Sainkin tehhä aika tovin sitä työtä siinä kunne olin lykkinnä kaiken sen lumen ynpäriltään poies, kunne olin varistannut kaiken sen lumen Poikain Poloisen harteilta poies. Huh!
Eikäs täsä viel kaikki! Ei suinkaan. Sillä kunne tuonne tontillein sen aitaisen ihanasien keään korvalla sain ja siihen myös porttisen pienoisen niin sehän on siel ihan järjellisestä syystä, se aita ja  - porttikin! Aitainen "ansana" tyttärellein ja porttini tuo pienoinen siksi ettäs se on ovi ulos maailmalle täältä Majastain Mahtavaisesta. Ovi ja tie suuntana et mihkä mennä, mihkä juosta ja pelastua jos tääl vaikkas sattuu jotahii ( tulipalo ) ja ei etuovesta poies ulos pääsiskään. Sillä jos sitä porttia ei olisi siin misä se nyt on niin ansassahan sitä tuol takatontillain olis koska se aita kiertää siel koko tonttini ynpäri ja on niin korkia ettäs ainakaan tällainen lyhyenläntä mummeroinen ei sen ylite kapua, ei sit milläskään. Vasite kun ne sen juoksut on laitettu ( piti laittaa ) sinne aidan ulkopuolelle ettei esim. tyttärein voi siitä ponnistaa itteesää aitasen tuon ylitse. Joten ei sitten esim. mummeroinen tääkään - tahi kukaan muukaan joka tääl Majassain Mahtavassa sattuisi olee hädänhetkellä, pääse siit yli kapuamaan ( jos ei sit omaa jotain park-kour -taitoja... ) ! Siksipä siis portti olla pitää! Ja jottas sen portti "asiansa ajais" paikallansa niin sit on piettävä sen edusta niin portttisen tuon sisäpuolelta kuin myös ulkopuolelta puhtahana, jotta porttista voipi käyttää normaalisti - sekä pienoinen, kapia, polkunen takaoveltain sinne portille asti!

2015.4.30.%20Myr%C3%A4kk%C3%A4%20005.jpg

Näinpäs mie sitten taasen tänä aamuna, taasen tään myräkän jälkehen ( kuten kaikkina muinakin kertoina lumien sajettua maankamaralle ), "kiitin Luojain" hartahasti tästäkin pienestä "ihanuudesta" ja aivan kiltisti ja "mukisemati" jatkoin lumitöitäin sinne takatontillein, aivan takaovellein asti. Tuokiohan siin men. Meni toinenkin... niin ettäs kaikkinensa atveilen sen noin-tunteroisen tehneeni täsä tänän aamuna lumityössäin.

   Ja aikanain tänne Majain Mahtavaisen sisälle saavuttuain, hikisenä, märkänä, ja ihanan hengästyneenä!, mie tuumailen mielessäin tätä tekstiäin nakuttaissain ettäs jos vaikka saisin valita kumman ottasin: lumityöt vahi nurtsin leikkuun niin arveette varmaankin kumman valitsisin...

Nimimerkki: Ikävä miul on nurtisinleikkuuta :(