Vaikkas hivenen kiiruun-näppää onkin tänä pänä, niin siltikin päätin aamuisten Leipästen paistamisen jälkehen lähtiä valokuvaamaan.
Varuilta otimma talviset hankitassuni ( lumikenkäsein miun ) mukaani, muttas perille päästyäin hokasin parit metrit niiden kera etiäpäin ehdittyäin, nottas aivan turhaan. Enhän niitä tarvitsekkaan ko sen verta hyvät hankikannot olikin tuolla hetkellä!
Niinpä pyörsin sukkelaan takaisin Hepo Hopiain tykö, riisuin moiset tassukat poies ja mirs-marssin sit vaine talviset tassukat jaloissain.



   Rantamille päästyäin mietin et jospa uskaltautuisin tuonne jäälle? Mitenkähän se on; uskallanko?
Mie vaine olen tällainen ainainen arkajalka suhteessa jää, jäänkansi ja talvinen vesistönselkä. Jotenkin, vaikkas tiedän toisten tassuttelevan jäillä kantavilla ( tai no todennäköisesti kantavilla? ) ja jopa ajelevan erinäisillä menopeleillään niillä, niin siltikin peloittaa aina et jos se ei jostahin syystä kannakkaan! Entäs jos satun kulkemaan sellaiseen paikkaan jossa vesi virtaa alla jään, ko enhän toki tiedä oudoilla vesillä et misä se vuolaana virtaa ja misä sit ei? Entäs jos jostahin syystä jokin paikka on kestänyt edellä tahi aikaisemmin kulkeneen ja sit ei kestäkkään miuta, tälläistä "tonni-keijua"? Kuis sit - kuka pelastaa miut... jos pelastaa... tod. näk. ei kukaan!?
No, tuolla rantamalle kun ehättäydyin ni hokasin verekset jäljet jäälle. Eikää vaine tassuin jäljet vaan ihan menopelin jonkun.
Katsahtin horisonttiin ja hokasin jäänseljällä pilkkijöitä muutamia tsipaleita. Heistä sit päättelin jottas jos kerta jää tuo on juuri kestänyt menopelin jonkusen mennä tuosta, niin kyllähän se sit varmahan miutkin kestää - kestäähän?
"Rohkea rokan syö.", "Kerranhan tääl vaine eletään.", jne. ja mie aloitin taivalluksein kohti nuita jäällä tuolla olevaisia. "Syteen tahi saveen" -mie yritän ainakin!



   "Pilkkijät."
   Affenia hekin olivat narraamassa, kuten eilis päiväisetkin kalastajat olivat Marjaniemessä. Täsä todistekuvanen sit paluumatkaltain ko poikkesin silloinkin heidän juttusilla tuolla tiemeellä;



   Kertoivat olevansa paikallisia, "...tuosta nuin"... miun tunnistaissa sen heidän kotikontunsa.
Jututin heitä kysellen kalasaaliiden lajikirjosta, jäätilanteista, todennäköisyyttä kospo jäät sulavat, jne..
Samalla siin sit katseltiin yksissä tuumin ko läheiseltä lentokentältä pikkuinen lentokone nousi taivaan tuuliin, laskeutui heti´miten Pöllänlahdelle, lähti uudelleen lentoon ja suuntasi sitten meren ylle kaukaisuuteen. Tuli takaisin suunnaten sisälle Luovoa tullakseen aikanaan taasen uudelleen Pöllänniemen päälle ja häviten uudemman kerran meren ylle.
Kuulin pilkkijöiltä näiltä et kone tuo oli sen-ja-sen paikallisen kone. ( Tunnistin senkin tilan jonka nämä pilkkijät nimesivät... ) Ja kun suurentelin kuviain näitä niin huomasin, ettäs ainahin kaksi tahi kolme matkustavaista kyydissänsä oli.









    "Aurinkoon ja sen taa."



    Olen ain haaveillut tämän salmen (  Pöllä/Pöllänniemi - Syökari, Riveinnokka ) ylitse menoa, merenpohojaan myöten tosin, muttas samahan se olisi näin jäätsekkin, eiks vaine?
Tästä juttelimma näille pilkkijöillekin kun kyselin heiltä et mitä atvailevat; tohtiiko tästä ylitse mennä suoraan, kestääkö jää, onko virtaa alla?
Onneksein he sanoivat sen kestävän, kuhan et tuonne reimareille mene....
Näinpä otimma ja jatkoin matkaani miun aina näiden kuvieni Rivennokkaan asti. Tuon Rivennokan jälkehen tulee Koninnokka ja Isomatala. En tiedä kumpainenko näissä kuvissain näkyilee tuolla kuvieni näiden keskitiemeellä?



    "Pikku-röysät."
   Pieni röysä keskellänsä olevaisen riven kupeilla.



   "Pilkkijä."
   Jostahin kumman syystä ( mistähän, vink, vink? )tälle jääpalaselle tuli nimeksi Pilkkijä....



    Tää niemi on sit Kuivasäikän ( joka näkyy ain Pöllänniemeltä merelle päin katsoissa ) takana ja ymmärtääksein  Itänenään kuuluvainen josta pilkkijät nuo tiesivät kertoa miulle, ettäs tää on luonnonsuojelualue jossa on tuolla meren syvyyksissä piiiit-kälti matalaa santaa ja sit se yht´äkkiä tekee jyrkän, syvän, puotoksen pohojaansa kohti.
Oispaa mielenkiintoinen paikka käydä tutustumassa ja tassuttelemassa niin pitkälle ko avojaloin pohojiansa myöten pääsisi. Tää täytyy laittaa "korvan taakse" muistiin!



    "Vastarannalla", mantereella horisontti josa seisovi ylväänä rivistönä 31 tsipaletta Tuulisia Myllyjä. Jotahin Turpeenperä- Kirkonkylä-Tauvonniemi -seutua.



   Railoja vesisiä ja vedettömiä.
Nuita röysäin ympäröimiä kiviä, jään ja meriveden alaisia hiekkasärkkiä joiden kohdalla jää on kohonut kuin ainai paannejää tahi ikiroutainen maa, muttas nyt vaine valkian lumen peittämänä jäänä vaine.
Hiekkarärkkiä joista näkyy särkän huippu pinnalla veen ja jään olevaisen.
Paikkoja joissa vesi on työntynyt jään pintaan lammikoiksi, muttas suurimmaksi osaksi täl hetkellä ollen niissä ihan jäässä.
Kohvaisen, lohkeilevan lumen, hankikantoisen ohuehkon kerroksen peittämiä alueita joista kulkeissa tassu painuu alemmaksi, kohti jäänpintaa, ja silloin tuntuu et nyt mennään....
Alueita joissa on kova, Tuuli Tuittupäisen puhaltama ja kovettama luminen kansi joka kestää näin ihmisenkin tassutella kaikkien niiden metsän elävien lailla jotka olivat pinnalle tuolle jo jälkensä jättäneet.






   Nuista metsän eläimistä todiste yksi täsä. Tää oli jonkin, epäileisin et Kettu Repolaisen jälkeensä jättämä, tassujensa jäljillä näkyväinen, haaskaisen linnunkin siin vierellä käyneenä.
Mikä lie palanen kalaa tahi oksennusjätös?



   "Täältä ikuisuuteen."
   Salmelta tuolta, aikaslailla keskeltä, katse liki lounaaseen ja Perämeren seljänteelle läheiselle.



   Särkällä.



    Halo.
   Jeeru et mie koitin monen monta kertaa saada mahtumaan koko halon tuon, linssini lävitse kamerani odjektin rajojen sisälle, muttas kuten kuvistani näistä näkyy, niin aikas mohdoton juttu se oli.



   "Yksinäiset."






    Tuonne se jäi, tuo koko seljänne jäineen, hankikantoineen ja haloineen.
   
     Pika pikaa kaupalla käynti, leivontaa, kuvien tallentamista, sauna ja nyt sit pitäisi täsä alkaa pakkailemaan huomista varten.... Heissan!