Vapaapäivä ja päivä vapaata kaikesta ns. pakollisesta.
Tätempä sitten maakuntiin kierokselle asioita erinäisiä hoitamaan. Vähän niin kuin "viimeisen kerran" jos ei sitten toisin satu jostahin syystä käymään, ettäs tulee asioita hoideltavaksi samoille seutuville uudemman kerran - ennen lähtöäin.

   Myhkyrinsaaren tietämillä Kinnulanlahdessa; Maaninka, Kuopio - saareen itsessään meno kieletty; vain siellä luvan kera liikkujille lupa moiseen annettu....








   Ihanaa sähköjakokeskusten käyttöä erään tienristeyksen kohdalla.
Moiset "mökit" maalattu tällaisiksi "asutuiksi" mökeiksi.

   Mökillämme: tein ja rakensin tähän kellarin uuteen kongiin talveksi lumisuojan.
Sahasin ja ruuvade erinäisistä rimoista tuonne harjalle ns. kolmion muotoiset tuennat kummallekin sivustalle harjan päätyä. Sitten laskostin tuon peressusen niihen päällensä ja ruuvade sen niihen kiini.
Helmaansa yssi isompi, painavampi, parrunen rulladen pressun helman sisuksiin ja sekin ruuvade sit kiini ruuvein kiiniottavin.
Ny on sit tällainen suoja talven tuiskuja vastahan. On muuten sellainen suoja et uudemman kesän tullen voi vaine nostaa tuosta paikaltansa kokonansa poies tahi jos oikein laiskottaa, niin nostaa vaine tuosta etuhelmastansa kepakon kera ylös ja auki.
Seuraavan talven tullen nostaa taasen paikallensa, rullade helmansa alas ja a´ vot sie, ko hyvin pelittää.
Ja jos ei pelitäkkään, niin passade sitä tulla ja rakentaa sit isse paree!



    Täsä kongissa kellarimme alkoivat kahtapuolta portaikkoaan sivuseinäset rapistua ja pullistella portahin päin.
Sukumme vanhimmainen oli mieltä, ettäs tää pitää entrata, kuntoon saada; "Siinä seuraavat sata vuotta on sitten käyttää kellaria - kuka sit sitä käyttääkään."
Sukumme nuorempi väki ei "ottanut onkeen" vaan sanoi, ettäs antaa olla; laho mikä laho.
No, mummo sukumme ei periksi antanut. Sattui haastamaan ongelmastaan serkkunsa tyttärelle miehineen jotka aikoinaan kun piskuisia oltihin, oli aikas usein meillä kortteerissa tahi käymässä muuten vaine. Sittemmin mummomme tään puolen suvusta niitä harvoja sukulaisia joiden kera itsekkin yhteyksiä olemma pitänyt.
No, nämä hyvä hyvyttään sitten miehen tuon puolison toimesta rakentamaan ryhtyivät. Mies joka muutenkin rakentelee kaikenlaista ja on kätevä siten käsistänsä. Näinpä mummomme sai sitten uuden, ehdan, porstuan kellariinsa tähän. Nyt on hyvä ja mummomme tuo sankkevan tytyväinen.
Rakentamisensa jälkehen ( josa itsekkin olimma paikalla jälkipolvein kera toisen ) haastoin sukumme muille jäsenillä tällaisen lumisuojan tekoa tähän. Kenkään ei onkkeensa ottanut tästäkään. Niinpä...
Täten sitten hankin pressun, otin aikaa, rensselit, pelit ja vahkehet, kotoain mukaani ja tänä pänä sitten läksimmä asioikeseni tuon rakentamaan!
( Niin kuin ei nyt suvussamme olisi miestä olemassa ja vasiten miehiä jotka taatusti taitavampia olisivat kuin mitä mie!
Tosin en sano ettenkö mie tekisi yhtä lailal tahi joskus pareekin.... )



   Viimoiseksi viel puhdistin koko portaikon ja kongin kaikista rakentamisen jälkeisistä roskista, sahanpuruista, yms. rikka-rokasta. Sekä nappasin kuvan ihanaisesta näystä ulospäin sisältänsä: kuin on nyt hienot seinämät portaikossamme täsä!

   Kasveja ja kukkaloistoa mökiltämme:



    "Kehrä."



   Tammemme kärsi kevähällä hallaöistä ja palelutti noin puoleen varteensa asti kaik tuolloin hentoisena ollehet lehtien alut. Ihmeesti tuo on siitä petrannut kuitenkin: uusia lehtisiä kasvatti ja ne "kärtsänneet" lehtiset uusien, ehtojen, joukossa ovat iellehen pysyneet.
Se vain et se pakkanen myöhäinen taisi viedä mennessänsä kaik terhoinkin alut? Ei niitä ainaskan nävy misään nyt vaik muina vuosina niitä on jo tää tammemme jaksanut kantaa.



   Lintuverkon lävitse Karviaisen marjoja kuvaten. Kohta pääsisi poimimaan... liekkö mie olen viel silloin tällä seutuvilla, mökillämme?



   Malva päivän paistehessa.



   Kannus, Ritarinkannus.



   Asteri, Syysasteri.



   Lilja, Ruskolilja.





   Teinpäs "tepposet"!
   Poimin kaikista tietämistäin paikoista KAIK mansikat poies! Samaten kolusin läheisen vatukon ja poimimpas myöskin Lillukoitahin roveeni mukanain olleseen! Jam.
Kuljetin marjat nuo mukanain kotio tänne ja tuossa ehtoolla sit herkuttelen - jam!





   "Henkäys."



   "Tulentuu."

   Pielavedellä:



   Laivasataman aallonmustajalle menossa ja ihastelemassa kaunista vesistöä siellä.



   Kohot, korkit, pollat... "Järventulpat."
Kuka vetäisee ensimmäisen poies paikaltansa?

   Tuovilanlahti, Maaninka, Kuopio:





   "Anna Ahti ahvenia." ... ja kuhaakin kuuleman myöskin.








   "Portaat taivaaseen."

   Kolmikanta, Vianta, Maaninka, Kuopio:



    "Paljon vartija."


   Itkola-tilan kohdalla, Jynkänlahti, Maaninka, Kuopio:



    "Kumina "kuuluu" pellolta."
    Kuminapelto.
    Kuulin, ettäs eteläisessä Euroopassa on kova kysyntä tätä nykyä kuminalla ja et Suomemme maasta viedään suurin osa kuminasadosta ulkomaille jossa sitä käytetään enempi ko mitä Suomemme maassa. Samaten, ettäs kuminasta viljelijä saapi isomman katteen kuin viljaa viljellen.

  Lahtela-tila, Pohjois-Onkilahti, Lapinlahti:



   "Lähtijä."

   Ulmansalmi, Paasiselkä, Lapinlahti:



   "Sininen ja valkoinen."




   Tiedättekö mitä?
   Tuolla kulkeissain paikasta toisehen ja ajellessain teitä myöten noita sekä välleen sit asettuessain aloillein, mietiskelin, nottas on se vaine onni olla olemassa. Mik´ autuus onkaan kun vapaa olen. Mik´ autuus onkaan kun voin ( ainakin viellä ) ottaa, lähteä ja mennä. Ei kenkään huutele perääni, ei kukaan vuota kotio, ei vaadi tekemään mitään, ei muistuta et nyt "sitä, tätä tahi tuota". Olen vaine mie ja miun halut sekä mieli mieron, ettäs mitä millohin teemmä tahi olemma tekemäti! Piste!
   Miten kiva oli tänäänkin ottaa ja lähtiä. Kamera vaine mukahan ( siitä muuten muistui mielehein; joko olemma menettänyt tatsin valokuvauksesta menettäin kuvauksistain terävöittämisen taidon TAHI sitten on tään uuden blogin alusta jotenkin toisen lainen siten ettei näistä muutoin terävältä koneellain näyttävistä kuvistain, mitään terävää saa!? ) ja menoksi; sanoi Annie Lenox. Suuntana se mikä mielehein tulee tahi minne itse katson, ettäs tuolla on tuota ja tuota asiaa nyt hoidettavana tahi tointa tehtävänä.
   Perillä kohteesa sitten ei kiirusta mihkään. Ajan kera taivastelen, tepastelen. Näppään kuvan tuolta - täältä ja välissä pidän vaikka taukoa. Kuten tänäänkin mökillämme:




...välleen keittelin kaffeet, välleen puuhasin, sitten kuvasin ja taasen tointa teimmä toisen laista.
Tahi sitten tuolla Pielavedellä ko käväisin satamassaan ja ottia ja tuota - käväisin sataman ravintolassa pizzalla! Istuin, söin, pidin taukoa, söin, nautin ja olin. Sit ko ei enää nasu piskuinen vetänytkään, pakkade loput pizzastani mukaani ja läksimmä iellehen ajamahan.
( Oli muuten hyvää pizzaa - vahva suositus! Ja sekin viellä, ettäs kun tuo paikka on virallisestikin "Nuoria työllistävä-paikka" ja miutahin palveli hyvin nuori tyttönen, niin pizzaa tuota tuodessaan hän sanoi:"Nauttikaa pizzasta." Siis ihminen nuin nuori ja taisi teitittelyn-taidon! Jee! Surku vaine kun poistui niin päkkiä pöytäin tyköä, etten kerennyt hänelle tätä kertoa... )
Ollappa näissäkin hetkissä vaik jälkipolveain mukana piskuista, ni jokahisessa kohassa olisi pitänyt ottaa heidän tarpeet mukaan. Tahi vaikkas sukumme vanhimmainen - silloin vasiten hänen mukaansa, hänen vointinsa ja halunsa mukaan.
   Mietiskelinkin, ettäs miltähän miusta sitten tuntuvi kussa lähden täältä? Onko olo onnellinen kun yssin siellä tiemeellä tuntemattomalla olemma? Onko olo tytyväinen kun ei siellä kenkään vaadi, ei pyydä, ei kysele, eikä muutoinkaan ole kiini, likellä, riippuvainen?
Vahi käyköö niin, ettäs herään ja hoksaan et ei olekkaan hyvä? Tulenkin kaipaamaan kaikkea tätä "sukulaisuus-riippuvuutta" ja koen et sankkevan yssinäinen olemma sittenkin siellä yssin ollessain?