Se on sitten taasen tullut SE hetki kun teemmä ns. välitilinpäätöstä elämässäin tässä mätässä.  
   Hokasin nimittäin täsä et "laskeutuminen" alkaa päivämäärään tuohon ko puolisoin otti ja jähti Tuonpuoleiseen, maille makoisimmille, kalavesille kalaisimmille. Tulee päivä jolloin nyt jo kymmenen vuotta sitten elämäin tämä kuluvainen mullistui tuolta osalta täysin: suunitelmat yhteiset, aatokset tulevaisuutemme, muuttuivat yksi ja kaks yllättäin, kumpaisenkaan meidän sitä osamati tietää, osamati aavistaa.
Siin samalla mullistui meidän kumpaisenkin jälkipolvien elämät kuten myöskin heidän jälkipolviensa elämät. Luulin et puolisoin on ja pysyyrinnallain, luulivat ettäs isä ja isän korvike pysyy elämässänsä heidän, luulivat ettäs ukki tuo ukittavainen iellehen elämässänsä kulkevi rinnallansa heidän - mihkäs se tästään maailmastamma olevaisesta lähtisi ja häipyisi, ihminen vankka ja vakaa, kaikille rakas.
Toisin se tuo Ukko-Ylimmäinen kuitenkin päätti, toisin Hän ajatteli, toisin tunsi, laati kulkusen elämän tuon piskuisen, maan tään päällä matavaisen. Ei kyselyt hän meiltä muilta, päällä tään Pyöriväisen Pallomme, ettäs haluammeko luopua lähimmäisestämme rakkahasta vahi haluammeko hänet iellehen tykönämme pitää.

   Kymmenen vuotta - onko aivan suotta?
   Ensi alkuun kuin kirpaisikaan päivä jokahinen jälkeen hänen lähtönsä. Muistan kuin päivä päivän jälkeen aivan JOKAHINEN asia muistutti hänestä ja sitten välittömästi siitä, et häntä ei siin rinnallain enää ollutkaan.
   Kului viikot ja kuukaudetkin. Laskien et nyt niin ja niin kauan jo on siitä poismenostansa.
Pyöriväthän ne iellehen kun oli pakko. Piti hautajaiset järkkäillä kera jälkeläistensä, piti huomioida kaikki jotka jälkeensä jäivät ja osata luovia jokahiselle uudet urat, suunitelmat, ja olo sekä tilat: arki palasi pikku hiljaa kehiin, arki alkoi pyörimään. Se vaine, ettäs ei siten kuin yhdessä oltihin suuniteltu: nyt ilman häntä, ilman meitä yhdessä ja kera yhteisten jälkipolviemme; nyt mie yksin ja siten kuten parhaaksi näin.
   Kului vuosi ensimmäinen, toinen ja kolmaskin.
Jokahinen vuosikas kun tuli "täytehen", oli aina "laskeutuminen" vuosikaspäiväänsä poismenoonsa ja sitten siitä pikkuhiljaa nousu normi arkehen.
Jokahinen vuosikaspäivä oli itkua, surua, ikävää ja pahimpaan hetkeen ääneen "huutamista", itkemistä.
   Tuosta noin viidennen vuoden tiemeellä ja siitä sit tähän vuoteen tullessa, jokahinen vuosi ain helpompaa ja helpompaa.
Kyllä muistan, ettäs puolisoin oli ja eli rinnallain täsä. Muistan hänet ja ikävä ailahtaa välleen pahastikin. Synttäri- ja nimipäivänsä muistan hyvin vieläkin ja onneva toivottelen sinne paremmille kalavesille hänelle. Sukujuhlat sujuvat jo paremmin; enää ne eivät kirpaise siten kuin ensi alkuun kirpaisivat - ei toista mukana niissä osallistujana rinnallain.
   Nyt kymmenen vuotta tulee poiesmenostansa ja nyt en enää muista oikein miltä hän näytti, miltä tuntui vierellänsä olla. Siis se "ihomuisti" on mennyt poies. Muistan toki, ettäs hän oli, eli ja kulki rinnallain, oltihin ME.
Enää en toden näköisesti itke vuosikaspäivänänsä, enkä muutoinkaan seuduilla ja paikoilla niillä joissa yhdessä käytihin ja oltihin. Niistä on muistot nuo yhteisesti jo "purettu" kun olen täsä aikain kulussa ne yksinäin uudelleen jo kolunut lävitse. Ihan tiedostain ensi alkuun. Siten et pakotin itsein niihin menemään ja tunsin, koin, sen ikävän niillä paikoilla, ihan tarkoituksella. En pakoon juossut, en karkuun pyrkinyt, vaan aivan tiedotain menin sekä koin kaikki ne paikat yhteiset.

   On toteamuksia, tottumuksia, tiedostamottiamia tekemisiä, ja tuttuja tietoja, ettäs ihmiselo kulkee tietyin syklein - eiköstä vaine?
Toiset huomaavat, ettäs elämänsä kulkevi jonkun kolmen, neljän, viiden tahi seitsemän vuoden sykleissä ( miksihän se on useimmiten tuolleen parittomin määrein olevaiset vuodet? ). Koemme et suunilleen näiden vuosikkaiden vällein jotahin merkittävämpää on elämässämme ain tapahtunut, jotahin isompaa jonka "laskemme" tällaiseen sykliin kuuluvaiseksi. Vasiten ko taaksepäin kuikkaamme. ( Tulevaisuuteenhan emme voi siten katsoakkaan, emmekä tulevaista osaa silleen ennustaa tahi katsoa - esim. seittimisen vuotta etiäpäin; kuka meistä osavi tarkoin sanoa mitä silloin elämässään tapahtuvi? Kuka tietävi esim. ettäs silloin viel yleensäkään elossa on? )
   Tänä pänä, juuri tänä aamuna, täsä ko vajaa kuukausi on enää poismeno-päiväänsä, hokasin, ettäs näin kun kymmenes vuosikas tulee juuri tuolloin täytehen, niin sehän tää miun maailmain piskuinen mullistuvi taasen; aikas lailla päivälleen kymmenen vuoden jälkehen!
Itselläin on kait tuo seitsemisen vuotta tähän asti ollut se prediori johka olemma aikas paljon "uskonut". Muttas nyt, nyt sitten tulee tällainen kymmenen vuotta näiden kahden mullistuksen väliseksi aikajanaksi - ja tään tiedän sitten tulevaisuudestain nyt; jos vaine henkkissä pysyn tuonne asti?
   Se kun muuttoin on juuri tuohon aikaan.
Siinä viimeisiäin pakkailen tuolloin. Olen juuri tehnyt tään kesän työni täytehen ja plakkariin laittanut. Viimeiset pakattavain pakkailen, kokoon katselen ja painelen. Viimeiset siivoukset siivoilen, vosekin paikat-joka. Ja sitten - niin sitten pakkaamme kaiken omaisuuteni muutamien kulkuvälineiden uumeniin, "paiskaamme" "kirjan kannet kiini" ja laitamme karavaanarit liikenteeseen, junan kulkemaan, ajokkimme ajamahan - sfääreille kaukaisille.
   Elämäin mullistuu totallisesti. Tiedostamattain etukätehen ( kunne nyt vasta tänä pänä ), ettäs kymmenen vuotta... aivan suotta....?