Lainaan tekstiä eräästä lehdestä jossa kerrotaan kahden ystäväyksen pohdintaa parisuhteesta:
"...villasukat ovat hänen mielestään huomattavasti suhdetta parempi vaihtoehto." "Villasukat eivät kuorsaa, eivät tappele eivätkä järjestä epämielyttäviä yllätyksiä, vaan lämmittävät juuri sopivasti. Lisäksi niistä pääsee helposti eroon."

   Isse mietin tään pohdinnan jälkehen kun tään olin lukenut ja tajuntaani sisällyttänyt jotta onhan se näinkin, on hyvinkin.
Muttas samaan henkkevän vetoon en voi olla sanomati jottas kyllä ne villasukat ovat hyvät olla olemasa. Kyllä.

   Eilennäkin kun olin uurnalehdossa valokuvaamassa uurnan laskua maanpoveen läheistensä läsnäollessa niin mikäs olikaan sen paree kuin oikia villasukkaset jaloissain aina polvipituisina ja siihen viel kun "lisäsin" aidot huopaiset kenkkäisen nykyaikaisena mallina jalkoihini siin´ piskuisesa lumimyräkässä mitä silloinkin täsä maanpäällisessä maailmassamme vallitsi, niin olipahan vaine hyvä Mummeron tään, Taivahanrantainmaalarin, siin seistä töpötellä, olla olemasa, ja kameransa linssin lävitse "tähtäillä" läsnäoleviaisia.
Kuten vaine muuloinkin kun tilanne villaisia vällyjä vaativi; lähinnä nyt olen niitä päällein laitellut, jalkoihini kiskonut, kussa valokuvaamassa ulkosalla olen ollunna tahi muutoin ulkosalla mirs-marssinut jossain rötkyillen.
Kun taasen täällä kun Humisevallaharjulla ei niitä tarvihhe: nytkin tään kokonaisen talvi-syvämen olen steppaillut, pisku hiljaa hipsutellut ja "hiihdellyt", askeleillain astekellut, aivan varpainjaloin pitkin Majani Mahtavaisen lattioita! Ei, tääl ei tavihhe sukkasia olleskana, saati sitten villaisia-sellaisia-sukkasia, kun sen verta lämmä on olla ja asustella!

   Muttas sitten jos ajatellaan ihmistä, tätä ihmis-poloista joka noin yleensä ajatellen käsitetään jonkin verta sosiaaliseksi hahmoksi, silleensä ettäs "hyv´ on olla ihmisen yssinänsä, istuskella ja tuumailla - mut paree on käyskennellä kaksitellen, kera kumppanuksensa, jne." niin onhan se nyt vaine tajuuntaan tikutettu, ajatuksiin asetettu ja ylipäätänsä ymmärrykseen ylimmäiseen juurutettu, jotta eihän meitä ole yssin eläjäksi luotu eikää suotu! Sanoi sit kuka vaine mitä vaine. Lausukoon kenkä mitä tahtovi, ilmoille "iloksemme" ilmoittakoon, yrittäköön ymmäräjälleen ylistää yksinäittään... mutta tosihan se on vaine jotta ei kukaan, ei kenkään, ole meistä yssin olijainen! Piste!

   Nimittäin kun mietii/mietin vaikkas nyt sitä ettäs tää omain... tää "soutta ja huopaa" -jutska ( ainakin miun kantiltain katsottuna ) olevainen on ollut epätietouden tilassa niin en vaine voi olla ajattelemati että mitä onkaan ihmisen olla yssin ja mitä sitten taasen kaksin?
   Yssin ollen on pelko persiissä ettäs kuinka sitä selviääkin täsä Maailmassamme Mahtavaisessa jossa ihmisen olemasa olon vaatimukset sen kuin vaine yhä kovenevat. Niin taloudellisesti kuin henkisestikin - yhä vaativimmiksi. On se vain kaksin valaampi vauraus, perempi pulleus pussukkaan omaan. Kahden euro kun on enempi kuin yssin eläjäisen. Vasiten jos laitetaan vaastatusten miehen ja naisen ( jota miekin nyt isse edustan; nais-sukupuolta ja täten sitten ns. altavastaajaa ) eurot lisättynä kertoimella yssin eläjäinen niin onhan se sanomatikin selvää ettäs nainenhan siin yssin jäädessään ja ollessaan "häviää"! 
Löysinpäs muuten tuossa taanoin sattumoisin Maailmalla Mahtavalla matkustaissa yhden ihanaisen oivalluksen joka tähän kohtaan passaa ihan paree: oli siinä kaksi säästöpankkia, säästöpossua. Miehen ja naisen päälletysten. Mies alla, nainen päällä. Arvaatkaas mistä muusta ne eroitti toisistansa kuin siitä että miehen oli musta ja naisen valkia, miehessä luki "her" ja naisessa "his"? No, siitä ettäs miehen -possu oli ISO ja naisen oli sit tään ison -possun ( jotka muuten ihan oikian possun-malliset olivat ) päällä ja - reilusti pienempi kuin mitä oli tuon miehen "miehinen" -possu!
Siinähän se tulikin ihan konkreettisesti esille: naisen euro ( ennen muinoon markka kun markan aikaa viel elettiin... ) on ( nyky tietämyksen mukaan ) 84,27senttiä! Elikkäs paree se on vaine tästäkin syystä ( ja etenkin täään takia ) olla ja eliä parisuhteessa jonkun kera, ja mielellään sit jonkun kaks´ lahkeisen.

   Sitten kun taasen muistetaan henkinen olo ja elo niin onhan se vaine ihanaista kun on joku joka kuulee ja kuuntelee siuta/miuta! On olemasa joku joka jakaa KOKO tään elämän kera siun. On joku joka tietää kaiken siusta ja sie hänestä.
On joku katsoo elämää samaan suuntaan kuin mitä sie - mutta ei välttämäti "samoin simmuin" kuin sie! Ei misään tapauksessa sillä emmehän me ole klooneja toisistamme! Ei olisi kiva elää juurikin samoin kuin joku toinen. Ei olisi kiva olla jokahisesta kohasta samaa mieltä, ajatella samoin, jne.. Olla "kyllä kulta, kyllä" -ihminen. Eikä elää sellaisen kera! Koskapa olemme jokahinen yssilöitä, olemme itsenäisiä siinä suhteessa. Osaamme KAIKKI ajatella omilla aivoillamme ja täten toimia omalla tavallamme; ei siihen tarvita toista ihmistä elämään meidän puolestamme, sanomaan kuinka olla ja elijä! Hitto soikoon - ei!
   Mutta se ettäs on se tuki ja turva, se toinen ihminen siinä rinnalla johka voi turvautua niin piskuisine kuin ISOine huoline... On ihminen joka vetää siuta kun et isse jakaisi juuri silloin, on joku jota sie vastaavasti tuet ja vejät kun hän ei joskus jaksa itse pintaansa päällä maan pitää. On tosiaankin joku joka katsoo samaan suuntaan kuin sie, ymmärtää yskän mitä tarkoitat, mitä haluat. On joku joka ymmärtää mitä on kokea kaikki tään Telluksen vaativat nykymaailman "kotkotukset" ja haastehet. On joku joka tajuaa jopa sanoittakin mitä mielessäsi liikkuu, mitä milesi halajaa. On joku joka tajuaa ( senkin Pönttö-Kustaa! ) viimeistään silloin kun elämä oikein koettelee ja sie huudat kuin mikäkin hinaaja, ettäs nyt muuten kenkkästä puristaa jostahin! Tahi tajuaa kun vaiti vaellat, mieli maissa majailee, suu supussa supittaa, iiris itkusta itkevi, tms., ettäs nyt muute sitä tukea ja turvaa tarvitaan kahdenkin ejestä!

   Niin - miksipä siis parisuhde ei olisikaan paree kuin villasukat?

   No, jos sattuu että juurikin SE parisuhde onkin "tuhoon tuomittu". Jos sattuu että toinen ei "kassokkaan samaan suuntaan" kanssasi/kanssamme. Tahi on "minä itse" -hemmo, eikää mikään "me" yhdessä. Jos toinen "menee aina edellä eikä vuota miuta" jäljessänsä tallustavaa ( ei tue, ei nosta, ei halua "vetää" ), enkä mie aina "kerkiä mukaan" hänen. Jos toinen on aina "vejettävissä"; voimat siinä "vetäjältäkin" vällehen vähenevät...
Jos sattuu ettäs toinen on ( anteeksi et sanon näinkin tylysti ja suoraan nyt mutta en halua kierellä enkää kaarella! ) henkisesti, fyysisesti tahi taloudelliesti hyväksi käyttäjä! Hyi, hit...o!
   Tällöin miekin valitseisin kyl mieluummin ne villaiset sukkaset, lämpimäiset. Olisivat ne tällöin paree kuin tuomittu tuska, epätietoituus, epämääräisyys. Pelko persiissä.

86970069_2498477660418752_29461133304245

Sukkaseet nuo kun lämpöä antaisivat, lohtua loisivat. Ja jos sattuisi viel että itse olisinkin ne tehnä; ylpeänä niitä katsoisin - kyllä muuten mie osaan! Tahi jos joku läheiseni ne miulle luonut simmu simmultaan olisi - lämpöä lisää saisin ajatuksista ja tunteista lämpimistä tätä läheistäin kohtahan kun miuta on nuin ajatellut, aikaansa miulle "suonut" kun neulonut miun tähtein juurkin on; lämpöä kaksin kertaista saisin silloin villasukistani noista :)