... täten julistetaan avatuksi - nyt!
   On se persiistä ( anteeksi tää suora sanontani miun ) et kun tietää, ettäs loppu lähestyy - vaikkakin vaine sisäisesti tietää, ei siis mitenkään suunitellusti, vaan vaine sisäisesti tiedostamati.... niin sitä prakaa sitten!
   On nimittäin niin et Työt sit loppuivat taasen tältä erää ( kausityöläinen olen... ) ja juuri kun "viimeistä varttia" vietiin, niin mitäs mie, kunnon työläinen.... kuin sit tervehenä pysyttelin ihan viime tinkaan! Hivenen ounastelin tuossa viimeistä päivää tehdessäin, kera särkytabujen pystyssä pysyen ja sen useamman kakkusen "taikoin" ihmisille iloksi, muttas  taiteilin kuiteskin lävitse. Sinnikkäästi, hyvin sinnikkäästi. Poskiontelot tulessa ja kipiänä. Särki, kolotti, veti ja työnsi, muttas sitkeästi ku sissi, mie vaine taistelin loppuhun asti!



   Kotio kunne pääsin niin periksi annoin. Ehtoon korva meni vötkyilessä Itulaatikon nurkissa ja lisää tabuja nappaillen. Toivossa suuressa, väkevässä, ettäs kyl se tästä vielä - eikös vaine? Huomenna ( tänään siis ) sitten tyttärein perhehen tykö joulua vastaanottaa ja myöskin muksuin 24/7 sinne mukaan - jookosta?
Muttas aamulla kunne simmuin auki sainen, niin olo oli ontelo. Ei hyvä. Ei paree. Tabuja auttavaisia helttaan ja ilmoitusta suuntaan et toisehen - ei miusta mihkään nyt ole, ei.
-----------------------
   Käväisin nukkumassa välleen.... ja vedin päivän toisen tabun....
----------------------
   Näinpä sit tää jouluinen aika, ja oletettu joulun taika, on miun osaltain ohitse täten. Tiedän mitä tää on. Tää on tätä. Makoilua, ruokahalottomuutta, vetämättömyyttä, kipuja, särkyjä ja tabuja.
En nenga muista milloin viimeksi kipiä olisin ollut näin. Siitä on aikaa paljon ( jos ei oteta huomioon yleistä kiputilaa ja allergisia reaktioita.... ) kun viimeksi kuume miut petiin on kaatanut sängyn pohjia paikallaan pitämään! Vuosia sanoisin.
   Ajatuksella et Työt tosiaan loppuivat - ja "sopivasti" sairastun; olempas mie "tunnollinen" työntekijä!?
Ajatuksella et kun kaikkeni antanut olen - nyt joutaa "heittää kirves kaivoon".
   Puhumatikaan et odotuksessa kun oli yhteinen joulu, uusivuosi ( sanoisin ettäs ollahan viimeiset seitsemän uuttavuotta otettu yhdessä vastaan! ) jne., eikä niitä nyt ole, ei tule, niin kaikkeni olen antanut, kaikkeni tehnyt. Voi, kun tietäisittekään mitä kaikkea, kun hän itse sen tajuaisi ja näkisi... Niin - kaikki on poissa nyt. En jaksa enää. Ei ole nälkä, ei halua mihkään. Haluan vaine olla, hävitä.
Tänne asti jaksoin, pärjäsin; menkein kolme viikkoa meni Työn tuon tuoksinnassa ajattelemati mitään ja nyt on sitten "lupa" antaa periksi. Ei ole mitään miksi tsempata; voin vetää laakereilla ja antaa periksi. Murehtia, märehtiä ja surra olematonta, taakse jäänyttä ja - jätettyä.

   "Joulun kuumaan linjaan" pohjaten - olemma saanut nyt joulun aikaan sellaisia "joulun ihmeitä" joita en olisi konsa uskonut saavani. Vaikkas vasta ollahin näin aattoa menossa, ei viellä varsinaista joulua.
   Tiedätte mitä on kun ihminen on pihi, saita, omaan napaansa tuijottaja ja vaine omaa etuaan ajava persoona? Niin-pä! Siinä ei silloin paljoa toista ajatella, toisia nähdä, ei.
On velkaa ihminen miulle ( onneksi ei nyt ihan maltaita sentäs, muttas kuiteskin ). Kysellyt olen hienosti, fiksusti, filmaattisesti et konsopo maksaisi - omaanihan vaine perin? Ei nävy, ei kuulu. Ei ni mitään. Onko häviö miun kun sinisilmäisesti olen luottanut et tottahan toki maksaa kun näin on luvannut, vahi onko syy sinisilmäisyydessäin kun tuttuuni nuin olemma uskonut; suu-sanalliseen luottanut? 
No, muttas siis - joulussa ollahan....
Sainen lahjaksi kaksi lahjakorttia joilla voinen ostaa ruokaa! Ihan sanoisin et yhteensä sievoiset summat. Nyt jo kaksi kertaa niillä kaupassa käyty on ( vävy kävi juuri yhden kerran puolestain kun ei miusta nyt ole kauppoihin lähtiä näin kipiänä ) ja viel kolmanteenkin riittää niistä! Iso apu näin vähävaraiselle, todella iso!
Sitten jälkipolveni, tuo ihana, rakastava, omani. Sieltä saanut olemma nyt kasaan ihan maallista mammonaa sen verta et reissun päälle pääsen! Enkää itsekkäästi reissuun vaan ihan heidän sanojensa mukaan ne tuohiset ovat tarkoitettu nimenomaan miun REISSAAMISEENI! Kuvitelkaatte! Reissurahnaa ja miulle!
Arvata saatatte kenkä lähtee ja minne menee?
   Varasinkin täsä jo paikan itsellein. Paikan tuon sainen huoneesta siitä josta on kolmeen suuntaan akkunat aavalle läheiselle ja kauas poies! Tuttuun paikkaan siis menen.
   Tiedän, tiedän, tosin et sitten mennähän kipeästi ja koskien, sillä paikka tuo on tärkiä juurikin hänen myötään, miulle. Muttas "kerranhan se kirpasee", toista kertaa ei enää satu? Niinkös se meni? No, sen sitten näkee. Olenhan tuota kolunnut puolisoinkin jälkeen ne kaikki meille tärkiät paikat ja nyttemmin jo onnaa niihin meno ns. tuosta vaine. Enää ei kirpase. Jälkeen kahdeksan vuoden. Saa sit nähdä kuin kauan täsä menee nyt....?
  Niin muttas hei... sitten viel toinen ihanuus! Saituuden vastakohta.
  Tyttärein vei matkassansa etelän maihin, tykönämme täällä käydessänsä ja kotiaan kohti sit palatessaan, miulta yhden jutskan, yhdelle ihmisellesinne. Sovittiin etukätehen mikä on hinta, mikä valuutta, moiselle jutskalle.
Ylläri pylläri oli suuri, todella SUURI kun sieltä paluupostissa tulikin "kystä kyllä"! Niin tyttärellein tuolle kuin miulle myöskin! Oih, voih, miten voikaan olla täysin tuntemattomat ihmiset toisillensa ihanaisia, yllätyksellisiä, iloa ja riemua tuottavia - pyytteettömästi!  ( toisin kuin saidat, pihit, "saamattomat".... )

   Joulun taikaa, joulun aikaa... täältä sängyn pohojalta toitottain Alli Hopa, Armaat Lukijain miun; miulta siulle!



   ( ... ja sit onkin kolmannen tabun aika.... )

----------------------------------------

   Ja jälkeen kolmannen, ennen neljättä sekä maatemenoa.
... olemma muuten viettänyt tään päiväin kuluvaisen ja jouluisen eka kerran eläissäin näin, pääni vaateriin päin! Joulu jolloin ollut vaine omassa koissain. Ei sukua, ei ystävätäin. Ei jälkipolvea samaisen pöydän ääressä, ei kyläilemässä... Yssin vaine.
   Torkkunut, nukkunut olen. Kaffeeta siemaillut - ei ruoka oikein vielkään maita.



Sen vähäisen minkä alas saanut olemma, olen syönyt "sängyssäin"! ( Itulaatikossain ) Mie, - syönyt - sängyssä!?
   Miettinyt olemma syntyjä syviä ja tutkaillut... 
"Siuta mie kaipaan, oi rakas ....
Tuulen kanssa laitoin tuhannen viestiä.
Ne ota silloin vastaan,
kun tuuli hiljaa käy,
ne ovat kyllä siinä
- vaik ei niitä näy!"
   Aikoinaan puolisoin siiretyessä Tuonilmaisiin olimma tuumaillut silloin et...
11 joulua yhdessä ja tämä ensimmäinen joulu ilman puolisoa. Koville ottaa, joka mutkassa vastassa ajatus "kun ei toista ole".
Joten näin "viisaana" ja vanhana toivon, ettäs kaikki te jotka olette yhdessä muistakaa olla iloisia siitä, et teillä on toisenne. Muistakaa sanoa se toisillenne, se et välitätte, ettäs rakastatte toisianne. Ja vaikka arjen harmaus tulee vastaan, Känkkä-ränkkä käy kylässä ja se puoliso on SE VIIMONEN joka tuntuis mukavalle siinä vierellä = on se viimonen Paska-pää kumppaniksi, ni iloitkaa silti hänestä! Sillä voi käydä näinkin, ettäs häntä ei ookkaan siinä joku kaunis päivä... on vain tyhjää, ei ketään.
   Nyt mietin samaista: voi tulla se kaunis päivä ettei toista ole siinä vierellä, rinnalla, samaan suuntaan katsomassa ja elämässä. Voinet "jäädä jälkijunaan" jotenka ota hitsi vie ilo irti siitä elämästäsi viel kun voit! Viel kun siul on siinä rinnallais se TOINEN! Arvosta häntä, sano se hänelle! Hän on kultaakin arvokkaampi.
   Piste - olen puhunut, ogh!