Aamuni aikainen alkoi ani varhain aamuisilla askarellain. Siitä sitten urkenin kaffeepöytäin äärelle naapurini mummon kera. Syötiin, juotiin ja rupateltiin - vaihdettiin kuulumisia puolin ja toisin. Juteltiin muoskista ja muoskien mukeloista. Mistäpä muusta.
   Seuraavaksi oli vuorossansa Alla Opmmpu-Pomppu-puun askareet ja siellä kaikkinainen huolto. Jo kukkineet kukkavanat poies. Kitkentää ja kasvumaan möyhintää.



   Olemma koko kesän katsellut kaihoten kaikkien toisten perennapenkkejä, kasvimaita, pensaita, Omppu-Pomppu-puita, yms. ja ajatellut kateellisena et kuin heillä kaik kasvaa!? Ja miulla ei. Ei sitten milläskänsä.
Ensialkuun kevähällä kaik saivat hyvän lähdön. Oli kosteutta ja sit tuli ihanan lämmä. Pitkä lämmä. Muttas sitten tulikin viileä kausi ( jääkausi! ) kera sateidensa ja kaikki otti ja "kuoli". Mikään ei ole sen jälkeen kasvanut, ei sit mikään, ei mitenkään. Olen vaine moista perennapenkkiäin huoltanut; kitkenyt ( rikkaruohot kyl siis kasvavat! ) ja muokannut muttas muutapa siellä ei sit olekaan tapahtunut.



Kunne tänä pänä! Tänä pänä hokasin ettäs nää miun Ruusu- ja Salkopavut ovat kantaneet "hedelämää"! Sittenkin! Wau!
Ja eikää vaine yssi tahi kaksi tsipaletta vaan ihan useammankin kipaleen!
Kyl näistä viel hyvä tulee jahka kasvavat ja syssy puolelle ehättäydytään! Tiedä vaikka oikein lautassellisen saisin evätä näistä?

   Selkäin tämä-mätä saneli tahtia ja itseään irti YYA-sopparistamme, joten käteni nostin ihan suosiolla ylös sekä "suksin suolle", lähdin vapaalle lähinpään keskukseen.



   Varsin hyvin tiedostain etten itsellein syödä mitään saa kaffioista kun niihin saavun, ostimma torilta litrasen kampsikoita mukaani, astelin kaffioon ( kohtelijaasti tiedustain ensin jotta olisiko heillä mitään Kaiketonta miulle ) ja nautiskelin kaffeekupposellisen kera näiden kampsikoiden.

   Tuumaillen siinä samalla ettäs onpahan se vaine ihanaista olla näin vapaalla kesken työviikkosensa!
Mikä onkaan vapaata piellen tällaisella säällä ja tilalla. Mikä onni ja autuus kun on mahdollisuus moiseen vapaaseen keskellä viikkoa ja näin kesken päivänkin kotiaskareista!
Voin itse päättä mitä teen ja mihkä meen. Miten sitä voikaan ihminen olla vapaa ja ihmisellä vapaa tahto! Voin tehdä mitä huvittaa, tahi olla tekemäti. Nautin tästä-kin tekemättömyydestäni! ( aivan kuten nautin vaikkas vaine Töistänikin ja sen kiireisestä tahdistaan )
   Mietin mikä onni ja autuus oli eilennä parin kuukauden tauon jälkehen äästä Jyrän alle "jyrsittäväksi"!  Voi ettäs mie nautin siitä vaikka kipiäähän se tietty teki kun toinen "olan takaa" jyrsi! Löyty kipeitä kohtia ilman ehtimätäkin.
On akkavarpaat jotka puutuvat, molemmat. On polvi jossa vettä on oman kaivon tarpeiksi asti ( tyhjennys ensi kuussa, ja täyttö kortisoonilla...? ). Ainakin toinen lonkka joka huutaa Hoosiannaa, toisen kompatessa sen tahdissa. Toinen issias joka rajoittaa nousuja ja laskuja mistä tahansa ( mm. sängystä ja sänkyyn ) nyttemmin kera selkäin kehenon. Olkapää joka muistuttavi olemasa olostansa sopivan paikan tullen... Ja sitten viel nämä kädet kestämättömät jotka ovatkin nyt syssyn mittahan menossa vuorotellen lekurille leikattaviksi.
Mitä vielä? Eikös tuossa ihan tarpeeksi ollunna jo? Ja joku viel kenties voi sanoa ettäs kun on/olen niin nuori ja pirteä? "Kun teet koko ajan, etkä asetu aloilles..." Mites asetut? Jos asetun niin siihenhän jään ja siinä sit pysynkin! Ei nimittäin paljoa passaa asettua kun kaik jäykistyy paikallensa ja sitten se liikkeelle lähtö niiltä sijoiltaan on VAIKIAA! Siinä menee tovi jos toinenkin jotta "koneiston" saapi käyntiin ja liikkumaan. Pitää nenga "asetella" nivelet paikoillensa ja saada hermostot uskomaan ettäs nyt muuten MENNÄÄN taasen!
Olikin Jyrän kera puhetta että nämhän voisivat "kattaa" jo vaikkas reuman tarpeet? Oliskohan jo niitä... vaik kokeet kyllä ovat tähän asti puhuneet aivan muuta...?
   Ajattelin jotta ompahan komia keli olla jonkun siellä teillä tietämättömillä... Tuolla josahin kaukana "Huisin Nevadassa" juurikin par´ aikaa. Tosin eihän nämä nää kelit, olot ja tilat, täälläkään nytten mitään kehenoimpia ole, eivät sentäs! Mikäs onkaan olla öllötellessä näin vapaallaan. Kuljeskella ja katsella...
Nytkin kiertelin toria "ynpäri", astelina katuja, kuljeskelin kirppareita...
Ja muuten löysimmä taasen "aarteita" niistä. Nyt tarttuvi mukaan tasseja erinäisiä kukkasillein. Yssi iso, matala, ruokalautanen ja iso,syvä, puurutassi itsellein. Hyvä mie!
   Ja ostimma muuten sitten vuoden-kahden etsinnän jälkehen REPUN issellein! Sitä kun ei ole vaatimusteni mukaisena oikein löytynyt vielä... Musta, useampi taskuinen. Niin isoilta osioiltaan kuin pienemältäkin. Tukeva seljästänsä, rintahihnalla, ja sitten se ISOin kriteeli; täysin MUSTA! Nyt sellainen käväeli vihoin viimein vastaan eräästä kaupasta. Ja mikä paree, se oli ihan mukavasti alennuksessa nyt kun on näin koulukkaiden kouluun lähtöaika ja niin nämä reput, kuin muutkin koulutarvikkeet ja -tarpeet, ovat nyt alennuksin kaupan. Olempas mie sankkevan tytyväinen.
Kuten siihenkin ettäs sain vihoin ja viimein ( näin syssyn tullen syssyisen alennuksien turvin ) itsellein ostettua uuden KYLMÄlaukun! Sitäkin olen varmana "metästänyt" sen viimeiset viisi vuotta - ihan valehtelemati ja suoraan sanottuna. Satuin vaine nyt oikiaan aikaan ja oikiaan paikkaan, niin löysimmän sopiman kokoisen ja sopivalla alennushinnalla olevaisen. Entinen kun on ajalta jotain 80-lukua viime vuosituhannelta. Silloin kun silloiseen kasvavaan perheeseemme ostettiin ensimmäinen ( ja tähän asti siis viel ainua olemassa ollut ) kylmälaukku.
   Kotiain päin matkatessain juolahti mielehein miun ettäs kun tää päivä nyt näin hyvin on mennä ja tarmoakin viel Mummerossa täsä riittää niin mitenhän olisi jos, vaikkas, kuin...
Pirautimma muoskallein, perheelliselle, ja kysäisin jotta joutaisivatko mukelot ensimmäisen koulupäivänsä päätteeksi mummollensa yökyläilemään?
Joutivathan nuo ja mielellään tulivat. Niinpäs sitten nytten on tätä ehtoista elokuista "istuskeltu" yksissä tuumin tuvassain, palastettu iltapalaa, leikitty, surffattu netissä, tehty petejään mihkä päänsä pieluksiinsa kohta painaa ja oltu vaine siin josain välissä aikaa viettäin.
  
   Ja kaiken tään päätteheksi, kaiken tään Vapaaherrattarena oleilun "kunniaksi" sekä "kukkuraksi", sitten Mummero tää ( elikkäs mie ) tuumaa jottas on se vaine hyvä olla ITSE olemassa ja elämässä tässä. Nauttia tällaisesta kaikesta, näistä elämän suurista-pienistä iloista. Ja olla vaine.
Painaa, kohta sitten itsekkin, pääni tuohon Itulaatikon kupeeseen ( vieraani nämä, kuten aina muutkin, saavat kammarini kokonansa itsellensä ja itse mie nukun tuvassain, Itulaatikossain, sen aikaa kun vierahat tykönäin ovat ) kallellensa yön tumman tullessa. Uneksia mahtavista asioista, kiitellä pienistä iloista, suurista tapahtumista, ja haaveilla mahdottomuuksista... Öitä.