Aamun hämyn viellä vallitessa tänä aamuna huomasin herätessäni olevani edelleen sänkyni "oma" sen yöllisessä majapaikassani. Sinällänsä ihan normaali olotila... etenkin jos ja kun kotonansa nukkuu mutta nyt olinkin reissun päällä ja tämä oli näistä kolmesta "vieraan" pedissä nukutuista öistä ensimmäinen jolloin aamulla herätessäni huomasin todellakin että olen nkkunut ihan hyvät unet ja ensimmäinen herääminen yön aikana oli se kun aamulla simmuin aukaisin. Eli sänky ja paikka olivat miulle hyvät nukkua. Tahi - vahi, olinko "tarpeeksi" väsy että simahin ihan kunnolla?
   Hamppit pestyäin, simmulasit hamuttuain ja vaattehet yllein saatuain laskeuduin kerroksen alemmaksi ja kävin syömässä huoneen hintaan kuuluvan aamupalani pieneen nassuuni nälkäiseen. ( Ei ollut aamupuuroa, ei... tuli palasta tarjoilupöydästä ottaissa mielehen eilinen aamupuuro-sakki... )
   Sitten käväisin huoneessani hamuamassa kipin-kapin kampsuni kasaan ja kera näiden laskeuduin IHAn alas maanpinnalle Poika Poloiseni tykö. Lastasin kamoilla autoin ja starttade tien päälle.
Jo aijemmin sängystäin noustessain huomasin että tuttu "vierashan" se sieltä akkunain takaa kurkkii. Tuo tuttu oli tämä "pieni" riesa joka aamuinen: sakia sumu, utuinen usva. Ja näin se oli sitten myös nyt autollain ajoon lähteissä kanssani miun, vieraanani vierelläni, mukanani matkallani.

n%C3%A4m%C3%A4%20%281%29.jpg



2015.9.12.%20%C3%84%C3%A4nekoskelta%20Ke

   Ihana utu usvainen, sumu syssyinen puidun viljavainion yllä.


n%C3%A4m%C3%A4%20%282%29.jpg

   Konginkankaan liepeillä utu antoi periksi, repeili repaleiseksi.
   Konginkankaan kohdalla ajo tuntui jo mukavalta. Ei väsyttänyt aamuväsy, ei painanut nukkumaton yö tms.. Kaik oli hyvin. Hyvä tie ja utu väistyväinen - näki jo eteensä ajaessa. Hyvä näin mutta kun - mielessä iti, mieleeni muistuvi se vuosia sitten sattunut turma juuri täällä Konginkankaalla. Koulukasbussi ja paperirullalastissa ollut rekka. Mietin mitkä oli olosuhteet tielä tällä silloin? Missä kohtaa se sattui? Kuinka moni heistä sai jatkaa elämäänsä, kuinka moni heistä kuoli? Mitä tapahtui ja miksi? Kummasti se vaine mieltä mietitytti...


   Niinilahden kohdalla oli sellainen tukkien vesille laskupaikka. Tarpeaksi esillä oleva siin tien vierellä ja tarpeeksi iso näin 4-tien varrelle pysäköidäksein ilman et pysäyttäissäin tai kaartaissain tienposkeen häiritteisin toisia kanssakulkijoitain. Sellainen melkeinpä laaniksi sanottava; asfaltoitu ja kaik...
Täsä asetuin ja näppäilin tovin ihan rauhassain. Muut autot surauttelivat mennä ohi, tikka nakutteli jossain lähistöllä puunkylkeä... mie kuvasin.

n%C3%A4m%C3%A4%20%284%29.jpg


n%C3%A4m%C3%A4%20%285%29.jpg

   Jonkun mökkinen ihan siin tukkienlaskupaikan ja venhojen vesillelaskupaikan vieressä... Kauniilla paikalla muttas 4-tie ihan tuossa mökin takana!

n%C3%A4m%C3%A4%20%286%29.jpg

   Kaksi kuvaa melkein samalta paikalta kuvattuna. Toinen ns. maanrajasta kyykyssä näpsätty ja toinen seisten kuvattu. Kauniita mielestäin. ( Olenko puolueellinen? )

n%C3%A4m%C3%A4%20%287%29.jpg

  
   Hännilänsalmen kohdalla, himpun ennen Viitasaarea, laskeuduin mäkeä alas Poika Poloisellani, karautin Hepo-Hopialla ja tuli tunne tuttu; jo melkein kotona.
On jännä jutska että jokahisella meillä ( ainakin miulla ja luulempa tosiaan että myös siulla ku muillai ) on sellainen sisäinen tunne ain maailmalta reissuilta palatessa että jossain vaiheessa maanpäällistä, tahi vedellistä seutua ( luulen ettei lentäen ilmojenteillä ) itsekukin kokee sen tietyn rajan jolloin tulee tunne "olen jo melkein kotona". Miulla se oli tällä reissullain nyt täsä. Tiesin että mitä tulee tielläin vastaan tään jälkeen, muistin maisemat tutun tuntuiset.

 
  Viitasaaren ohitse ain matkatessain olen tahtonna käydä sen kirkkoa katsomassa, ja myös puolisoin kera matkatessamme me etittiin joskus tätä paikkaa ja etenkin tietä sinne et mistä sinne mennään. Karttaa kun ei ollut mukana ja puolisolla perin suomalainen miehinen menttaliteetti ettei ohikulkevilta neuvoa voi kysellä ni se jäi ain haaveeksi vain.
Nyt kun yksin kuljin ja ajan kera matkasin niin päätin että NYT jos koskaan, nyt sen kyl etin ja menen sinne, ihan perilla asti. Niimpäs mie tänään siinä himpun jälkeen kahdeksan olin ettimässä kirkkoa tuota piilossa pysyvää. Aikain siin kylänraittia kaarrettuain löysin jotain osviittaa "piilostansa" ja kohtapa mie sit jo parkkeerasinkin autoin sen kirkon parkkipaikalle. Täytyy miun kyl myöntää että muuten en mie olisi koko kirkkosta löytännä mut nyt miulla oli karttanen apunain kännyni netin kautta... Ja onni kun olikin. En mie olisi nähnyt niitä kirkon opasteita sieltä taajaman seasta sillä ne kyl olivat niin pienesti ja sellasilla paikoilla ettei niitä hevin huomaa vaik ettisikin tarkoituksella. Näkyvämmät saisivat kyl olla. Ei sinne kirkkomäelle ihan kuka vaine "eksy" ku on niin visusti "salassa" koko kirkko ja sen tienoo.
Tienoo tuo "kätki" sisällensä myös ortodoksisen tsasounan. Siitäkään ei ollut mitään opastetta tai mainintaa mitään "kylillä". ( Tai en vaine tajunnut niitä opasteita... ) Plussana oli ihan viimoinen risteys ennen kirkkoja näitä: siinä oli tienviitat osoittamassa kummankin kirkon olemassa olosta ja kumpainenkin ripi-rinnan, tasavertaisina siinä. Hyvä!

n%C3%A4m%C3%A4%20%288%29.jpg

   Viitasaaren tsasouna.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2810%29.jpg

   Kirkkojen tienoo on saaressa. Saaren nimi on Haapasaari ja sitä ympäröi joka puoleltansa vesistö. Ja vesistön tään sekä kirkkosen joka on saaren mäen päällä, välissä on sitten hautausmaa. Se kiertävi luterilaisen kirkon ympäryksen lähes kokonaan, lähes joka kohdasta.
Mietin siellä hautausmaata tuota tutkiessain ja katsellessain että tää on perin-suomalainen käytäntö: hautausmaat jossakin vesistön lähellä, liki rantaa. Olen huhupuhina kuullut että jopa vainajien luita näkyy vesirajoissa kun järvien vejet huuhtovat rantoja murentain sen hiekkaa ja maastoa... Että niinkin lähellä voi olla-ko?
Mietin että kuis tää on nykyaikana mahdollista? Eikö jokin ympäristöviranomainen puutu asiaan nostain haloota että järvet saastuvat kun vainajista liukenee elämämme aikana mukaamme saania kaikenlaisia metallisia aineita ( esim. hamaiden paikkoja, tekoniveliä, yms. ) ja muita myrkkyjä ( esim. vanhana meidät haudatessamme elimistössämme on varmaan kaikenlaisia "mömmöjä" kun vanhempana itsekukin taitaa saada ihan "tasavertaisesti" enempi tahi vähempi erinäisiä lääkkehiä - eikä ne välttämättä ehi hauhtua elimistöstämme kokonaan poien ennen kuin meitit haudataan )? Tai eikö jokin luononsuojelija huuda hädissään samaisista syistä ihmisiä herätellen aatoksiin moisiin? Ja mitäs sitten jokin EU-direktiivi sanoisi moisesta jutusta: onko vesistön saastumisen mahdollisuus; maaperäisten valumavesien yms. mukana? Ja milloinkas tulee direktiivejä voimaan niin Suomeen kuin muuallekkin maailmaan että vainajat on haudattu liian liki toisiaan, liian tihiään? Siinhän voi jo loukata toisen yksityisyyttä ja omaisten "kunniaakin"! Hei haloo! Herätkää! :)

n%C3%A4m%C3%A4%20%289%29.jpg

  Viitasaaren kulmistaan viistetty ristikirkko on rakennettu 1878. Sen perustan kivet on aikoinaan otettu jostain täältä Savivuoresta kivensärkijän Matti Sakko Ylivieskan toimesta.
   Sisällensä pääsin kurkkaamaan tänne, kuten eilenkin: siunaustilaisuus kohta alkamassa ja ennen sitä oli kirkko jo auki ja sinne sai mennä vähäksi aikaa katselemaan. Suntio oli varmaan se joka taasen luvan tämän miulle antoi. Kaunis oli kirkko sisältänsä. Jännästi sivuiltansa pääsi kulkemaan lahtereille: niille mentiin perinteisesti sivuovien katveesta oven kautta portaikkoihin mutta sitten olikin tällaiset avonaiset, kauniit portaikkopätkät kera kaidepylväiden joista näkyi kirkkosalin puolelle.

2015.9.12.%20%C3%84%C3%A4nekoskelta%20Ke


n%C3%A4m%C3%A4%20%2812%29.jpg

   Tässä on oletettu kuva Viitasaaren kirkosta n. v.1600. Pyöröhirsinen, katto hirsistä ja tuohista, ikkunoina peri luukkua ja maalattia. Valona kynttilät.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2811%29.jpg

   "Kaikkihan me tässä samassa veneessä ollaan..."  Hyvin ajankohtainen ja paljon puhuva venho.
   Kaulaansa olivat nämä nuket erilaiset saaneet lappusen joissa luki kenen oma kukin nukke on. 
Ihan kuin aikoinaan Ruotsiin ja muualle maailmalle meiltä Suomesta lähteneet lapset saivat lapun kaulallensa heilumaan ja siin lapussa luki lapsen nimi ja muita tietojansa. Ehken määränpääkin ja "vastaanottaja", uusi perhe tms. taho uudessa kotimaassaa.
Tai kuten nyt on tilanne Etelä-Euroopassa eri maiden pakolaisten pyrkiessä ja tullessa meren takaa tälle mantereelle. Heitä on paljon samassa veneessä. Kukin omansa näköinen. Heillä vain ei taida olla kaulallansa lappusia vaan tietonsa on mielessänsä tahi sitten ei ole mitään... lapsilla yksin tulevilla.
   Mutta kaikesta huolimatta, niin menneistä ajoista ja historiastamme ( miekin evakon tytär ) kuin nykyisyydestä ja tämän päiväisistä tapahtumista ( pakolaiset ) sekä tulevaisuudestamme josta emme osaa vielä tietää tahi aavistakkaan mitään - kaikkihan me tässä samassa veneessä ollaan - ollaanhan?
Niin fyysisesti: asumme samalla Telluksella ja meidän on kaikkien mahduttava tänne - kuka minnekkin sekä hyväksyttävä kaikki likellemme - ihonväriin, uskontoon, vakaamukseen, kansaa, rotuun, isänmaahan, äidinkieleen, tms. katsomati.
Kuin henkisestikin: ristinuskonnon mukaan ainakin. Olemme kaik Jumalan yhdessä ainuassa venhossa mukana. Ihan me kaikki. Ja uskallampa vaine väittää nyt näin mustaa valkoisellakin ( puhunut olen kyl ääneen jo monet kerrat ) että vaik me kaik uskomme ja tunnustamme kukin omaa uskoa tahi vakaamusta ni silti, SILTI kaiken takana on varmasti yksi ja sama "taho", henki tahi muu sellainen. Itse kukin vain meistä näkee sen erilailla ja eritavalla.
   Sitäpaitsi kun kuolemme niin me kaikki ( he jotka haudataan maahan, jonnekkin hautapaikkaan - miut tuhkataan ) olemme sen jälkeen "sulassa sovussa" tuolla hautausmaalla. Kuten nytkin täällä Viitasaaren hautausmaalla olivat kaikki "maanviljelijät, opettajat, opettajataret, puolisot, tyttäret, pijat, kruununnimismiehet, rovastit, koululaiset, maisterit, opettajan lesket, ylihoitajat, lainopin kanditaatit, seurakuntaneuvokset, taloudenhoitajat, metsäteknikot, pyhäkoulunopettajat, räätälit, vaimot,  seminaarilaiset, talolliset ja pienokaiset" nätisti toistensa kera samalla hautausmaalla ja "ihan sekaisin". Titteleihin tahi mihkään muihin "avuihinsa" katsomati.
   Oletko muuten koskaan miettinyt kuin on ennen muinoin, viel jotain 1940-luvulle asti?, laitettu ain hautakiveen kuolleen henkilön titteli, ammatti tahi joitakin muita sellaisia määreitä jotka kertovat mitä henkilö on elämässään tehnyt tahi ns. saavuttanut? Ei niin tehdä nykyään. Se on jäänyt poies kokonaan. Sääli sinällänsä sillä olisihan se mukava hautoja kierellessä ja katellessa lukea niitä ja atvailla että missähän tuo kauppias on kauppaansa pitänyt, missä tuo opettaja oppilaitaan opettanut? Tällä kylällä vai jossain muualla mutta haudattu tänne kotipaikan viereen, synnyinseudulleen? Itse en ajattele tätä mitenkään utelijaisuutena tahi minään urkkimisena vaan ihan näiltä pohjilta joita kerroin.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2813%29.jpg

   Portuassaan on Vaivaisukko.
Sattumoisin sen vieressä sattuiolemaan pyörätuoli. Ajattelin että siin kaks vaivaista "tukee" toistansa...

n%C3%A4m%C3%A4%20%2814%29.jpg

   Kirkosta sen pääovesta ulos mennesäin ( alttaritaulu oli puinen, ei lasinen = lävitseen ei näkynyt kaunis mäeltä avautuva maisema... siitä olisi kylläkin nyt näkynyt asfaltoitu laaja parkkipaikka... eli kun kirkkoa tätä lähesty parkkipaikaltansa, tien päästä, niin ensimmäisenä kirkosta tuli vastaan ns. kirkon perä; sakasti- ja alttaripääty ) huomasin rantaan suoraan viettävän tien tapaisen. Sitä pitkin mie kipaisin rantaansa kauniiseen.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2815%29.jpg

    Pois lähteissäin huomasin sillä polulla pariskunnan tämän. Hitaasti matkaa taittoivat sauvakävelijät nämä. Vaimo meni edellä ja "jurputti" suomalaisen ja kaikkien maailman naisten tapaan puolisolleen: "Tule jo sieltä." "Mistä kuljetaan?"  "Mitä kautta mennään?" "Älä sinne mee..."
Vies kulki vaimon tuon jäljessä - hitaammin. Astui askeleita muutamia ja pysähtyi. Puuskutti, veti henkeä ja huo´ahti. Ei paljon pakissut, ei jutellut. Kuunteli vaimon pasmatusta, ja eteni verkalleen....
Ajattelin että siinä sitä on "sopuisa" pari. Kuin ketkä tahansa iäkkäät, kauan toisensa tunteneet mies ja nainen. Vai voiko pariskuntia olla erilaisiakin? Sellaisia sopuisia? Ajattelin että tuossa sitä mekin oltais tulevaisuudessa... ai niin; ei oltais - ei toista ole enää...


n%C3%A4m%C3%A4%20%2816%29.jpg

   Tämä kävelysilta yhdistää tämän kirkkosaaren, Haapasaaren, ja varsinaisen Viitasaaren saaren toisiinsa autotien ohella.
Taunis on sillan rakenne ja maisemakuva. Kyl sitä passaa tälla kuvausrannalla sillan kupeella olevista Kela:n, postin ja työkkärin viranomaisten katsella ja ihastella työpaikoiltansa.


n%C3%A4m%C3%A4%20%2817%29.jpg

   Kirkon jälkeen oli päivän ensimmäisen ( aamupalan kaffeen jälkeen siis ) kaffeen vuoro.
Sen "tähtäsin" juoda paikallisella ABC-asemalla. Tämä oli miulla tiedossain ja ajatuksissain jo tälle reissulleni lähteissäin kun kävi selväksi että paluumatkan teen tätä kautta. En vain yksinkertaisesti voi olla käymättä tällä asemalla, tällä paikalla.
Tämä asema on, tai siis oli, miun ja puolisoni sellainen reissuin ensimmäinen ielleen mennessä ja viimeinen kotia palatessa, kaffeepaikka. Ja joskus otimma ja vaine lähdimmä tänne käymään päiväkaffeella. Ajelulle päivää kaunista viettäin. Eli muistoja täynnä ja nyt miulla eka kerran täällä yksin.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2819%29.jpg

   Ihanat täällä ovat maisemat hyvillä säillä etenkin. Terassi tämä osaksi vetten päällä. Laineet vaine alaparruihin liplattelevat.

n%C3%A4m%C3%A4%20%283%29.jpg

   Rakas paikka ja tässä rakas muisto ajasta jolloin mummo tää viel ukin oman "omisti": Kaffee kera vesilasillisen ja Muru-Eskimo- jäätelötikku. Ain se oli tällainen kokoon pano puolisollain, miulla kaffee ja joku tuuttinen.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2818%29.jpg

   Kuin räsymaton raidat ovat laineet ohikulkevan veneen aikaan saamat.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2820%29.jpg

   Joku on oivaltanut paljon puhuvan nimen pelastusveneelle!

n%C3%A4m%C3%A4%20%2821%29.jpg

    Jotta kukaan ei eksyisi.
   Tämän avulla löytyy mm. Nuorgam, Saariselkä, ja Levikin. Kun tarkaan katsot niin jokaisen mummolakin tämän avulla varmasti löytyy - niin moneen mummolaan kun nämä viitat viittovat. Mutta missäs ovat ukkilat sillä onhan niitäkin olemassa!?
   Viitasaarelta olisi Ouluun 239km - "Lähtisinkö sinne?": tuumailin. Ja bensa oli reissun tään halvinta: 1,389e/l.


n%C3%A4m%C3%A4%20%2822%29.jpg


n%C3%A4m%C3%A4%20%2823%29.jpg

   Viitasaarelta tieni vei kohti Taimenniemeä ja Keitelettä.
   Kohtasin heti Taimenniemeltä Keiteleen tielle kääntyissäin yllätyksen muodossa tietyömaa. Ja tämän kyseisen tietyömaan takia olikin koko liikenne ohjattu muutamien kymmenien kilometrien avulla syrjätien kautta eteenpäin.
Näin sitä miekin kurvasin viitojen mukaan "syrjään" valtatieltä muiden kulkijain kera päättyin paikkaan nimeltä Kymönkoski.
   Jos miulle olis sanottu joskus että kerro mis on Kymönkoski ni olisin kyl voinut vastata totuuden mukaisesti etten tiedä mis sellainen paikka on - tahi tokaista ihan tosta vain että "Herran ties misä se on?" "Jossain syrjässä, korvessa, ei missään?"
Mutta niin vaine tämäkin paikanen tutuksi tuli nyt tämän tietyömaan takia. Hyvä kun tuli tutuksi. Ihanan pieni ja idyllinen kyläyhteisö näin ainakin ulkoapäin kattoissa. Koulu toimiva, kauppakin oli auki. Maanviljelyä, taloja, katuvalot ja taisi olla asfalttiakin pätkänen.
   Keskustassaan oli kyltti oikea ja siinä luki isolla että "Laivalaituri" ja samassa pylväässä, tolpassa oli pienempi viittanen että uimaranta. Nämähän tarkoittivat miulle kameran killuttajalle että sinne ja heti. Hepo-Hopian suitsista äkki nykäys ja Poika Polainen totteli het´sillään. Niinpäs mie siinä Aurinko Armahan paistaa tillottaissa ajelin etiäoäin ja vuottelin kospo laivalaituri tulee vastaa? Ei, ei tullut mutta tuli kaunis, pieni uimaranta josta otin
yläpuolella olevat kuvani.
Paluumatkallain keskustaan piskuiseen kohtasin mie sen laivalaiturinkin muttas se oli kyl aikas pieni vaikkakin siinä "killuikin" yksi isohko pootti! Ja samoiten siin paluumatkallain huomasin kuin sinne oli kylään tuohon rakennettu vast´ ikään monia uusia, upeita taloja ja pihapiirejä: "Onpas vaurasta seutua!"  Toisaaltaan siel sit oli vanhoja noin 40 - 50-luvuilla rakennettuja taloja jotka olivat joko autioina jo tahi sitten tilusten taloina, asuttuina.
   Kaikista näistä ja Aurinko Armahan helotuksesta ( auringonpistoksesta varmaankin ) johtuen mieleeni muistui eräs Vaasan kautta tekemämme reissumme ja siitä eräs pieni "ei missään" ollut, idyllinen Öja-kylä jonne sattumalta satuimme matkallamme. Siellä korvasimme sen laivasatamaan huomaten että parhaillaan siellä oli jokin kylätapahtuma menossa ja paljon, plajon ihmisiä paikalla. Varjossa oli ainakin sen +25´C lämmintä, tuuli vienosti, musiikki soi, syötiin jäätelöt ja juotiin kaffeet. Istuttiin ja oltiin vain. Kuuneltiin puheen sorinaa ja läheisen uimarannan lasten ääniä...
   Tästä "pistoksesta" toivuttuain ajelin kiertotietä tätä pitkin "immeisten ilmoille" tietä sellaista pitkin jossa oli vähä välleen iso, keltainen opastekyltti tienvierustalla jossa luki ain että henkilöautolls väistämisvelvollisuus kohdatessa. Siis olimmoko sen verta "maaseudulla" ( Suomihan on kokonaan "maaseutua"! ) että esim. traktoreita on tavallista enempi liikenteessä tahi ne on sit normaalia leveämpiä ettei tällä tielä mahu oikein kulkemaan autoin kera samaan aikaan? Vahi kulkeeko tässäkin niitä toisen tien tietyömaakoneita? Kiertävätkö ne tätä kautta? Sitäpaitsi luulisin että jos sieltä olisi ( nyt on lauantai ei arki ja työpäivä työkoneilla ja -miehillä ) vastaan tullut jokin suurenlainen jyrä tms. ni tottakait mie sitä olisin väistänyt kapiella, pienellä kylätiellä ihan automaattisestikin ilman mitään varoituskylttejä! Hei haloo! Taukeiksiko ne "herrat" meitä kulkijoita luulevat?!


n%C3%A4m%C3%A4%20%2824%29.jpg

   Keiteleen kirkko. Kaunis päältä mutta sanoisin mielestäni jotenkin "abstraktinen" ( ei toi sana kyl kuulu tähän! ), asteekkinen, pelkistetty, "tyhjä" sisältänsä. Kolkko.
Ulko-ovi oli täysipuinen, painava.  Pahasti sannoin sanosin näin kirkon kyseessä ollen että painava ku synti. ( Anteeksi "heikkohermoiset": ) Tuumailin siin puoliääneen että ne ovat tyyliset: "Heikko kätiset älköön vaivautuko." Meinaan että miullai oli jo vaikia työntää niitä auki sil ne olivat tod. painavat.
   Kirkko on rakennettu 1876 keisari Alaxander II:sen aikana.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2825%29.jpg

   Ennen kuin kuikkasin kirkon sisälle ( Huomasin että äskettäisen hautauksen muistotilaisuus oli juuri menossa läheisessä seurakuntakeskuksessa ja tämän siunaustilaisuuden jäljiltä oli kirkko viel auki mennä sisällensä käymään. ) kiertelin hautausmaataan joka oli siin vierellä.
Tällä hautausmaalla, tai ainakin sillä osalla mitä mie sitä kuljin, ei ollut paljon mitään enkuleita tai muita sellaisia patsaita. Tummia, pieniä lintu patsaina, hahmoine, oli sen sijaan enemmänkin.  Tässä, tämä oli melkeinpä se yksi ja ainut tällainen valkia muisto, kaipaus. Ihanasti on laitettu narulla siivet kiinni huolehtivaa, kaipaavaan käteen.

   Pyssäys seuraava Keiteleen Lossisaaressa.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2826%29.jpg

   Lossisaaressa ajoin autollani uimarannan parkkipaiklle. Siin rannalla huomasin jonkun heittäneen joskus verkkonsa vesille ja saaneen oiva saalihin, kuin Pietarin kalasaaliin. Katselin kirjavaa kalasaalista ja huomasin tuon lappusen tuolla puun katvehessa. Lukasin sen ja siin kerrottiinkin että tämä kuvaa Pietarin runsasta kalasaalista. Kuin hän sai aikoinaan Gennesaretinjärvellä paljon kaloja verkollansa ja näin siitä johtuen sitten hänestä tulikin Jeesuksen seuraaja, opetuslapsi ja ihmisten "kalastaja".

n%C3%A4m%C3%A4%20%2827%29.jpg

   Siellä saarta kaunista kierrellessä, käyskennellessäin uimarannan laiturilla ja sannalla, hypellessäin rannan isoilla kivikoilla ja frisbeegolf-rataa seuraillessa tajusin ettäs voi kauhia, mitenhän ne miun pienoiset siellä kotonain pärjäävät? Ovatkohan kaik kukkain tällasilla lämpimillä päivillä kuivuneet ihan kokonaan kasaan ja kuolleet? Oi, voi!
   Tällä santaisella ( hiekkaisella ) rannalla käppäileissäin vartoin ( varoin ) ettei hienohiekka pääse kenkäin sisälle hiertämään märissä kengissäin. Ne kun kastuivat tässäjo  aamupuolla päivää ihan läpimäriksi jaloissain kun kiertelin aaumkasteiden kostuttamilla hautausmaiden nurmikoilla. Nämä kengät joilla nyt tämän koko reissuin konkkin-kinkkasin kokonahan.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2828%29.jpg

   Tällaiselta näyttää sen saaren laavurannan maisema. Kyl täsä passaa makkaraansa tirskutella ja naattia maisemista niemen nokassa.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2829%29.jpg

   Rannalta noustuain saaren tämän pienoisen huoltamolle huomasin parkkipaikalla ilmoissa pyöriväisen perhosen. Neitoperhonenhan se siinä hyöri ettiin sopivaa ja lämpöistä laskeutumispaikkaa. Se pyöri, liihotteli, leyhytteli javihoin  viimein asettui viereisen auton pyörän kupeelle. Siin mie sit viittoilin juuri silloin tälla autolla lähtöön aikovalle kuski-miehelle että elä viel. "Vuota vähän!" !Älä liiku, älä hengitä." "Jooko?".
Kuski tuo oli ystäm-mälli-nen ja vuotti. Mie sain perhosesta tummasta otettua kuvani sievän. Kiitos kuskin tuon.

n%C3%A4m%C3%A4%20%2830%29.jpg

   Oli siel huoltamon tiskillä tallaisiakin ihmetyksiä. Näitä kuuleman tekee joku nainen Pielaveden kirkonkylältä. Nämä on tehty tyhjistä kaffipusseista. Taivuttelemalla palasia tiettyyn muotoon ja sit liimaamalla ne palaset sopiviin paikkoihin. Jännän näköisiä ovat nämä kaffepannat ja jok-ka-haisetkin joita oli näistä palasista tehty.

   Täsä vaiheessa reissuain poikkesin kotimatkallain siskoin-miun kotona avittamassa häntä kännykästään kuvien tallettamisessa tietokoneelleensa. Mie! Siis MIE - tällanen poropeukalo, osaamaton tumpelo tietotekniikassa!


n%C3%A4m%C3%A4%20%2831%29.jpg

   Matka taittui, tie vei, koti kutsui.
   Koti jonka joskus rakennan tälle paikalle?
  Tämä on paikka josta olen kulkenut ohitse kohta jo "koko pienen ikäni" ja ain tälle aukialle tullessain mieleeni nousee aatos että tusa se on, se miun tulevan kotini paikka. Tosa, tään pellon nurkassa. Siihen mie sen viel joskus...
Toinen juttu on sitten todellisuus: möiskö pellon omistaja sarkaansa palasen miulle? Mistäs mie siihen rahat hankin? Kuis ja miten mie sen siihen pystyttäisin? Kukas sen rakentaisi? Jne., jne..

n%C3%A4m%C3%A4%20%2832%29.jpg

   Suomalaista, syksyistä, viel puimatonta, sini-"valkoista" maisemaa järvenselkineen välillä Maaningan Vianta - Martikkala. Sanoisin että Leppälahden peltoaukialla.


   Niin se tämä Tampereen reissuin tuli täl Reissaaja-Lissillä sittenkin tehtyä. Olenkin tätä suunnitellut ja haaveillut vain "vähän" aikaa. Sen mitä nyt Mummo on siellä asunut täältä sinne muutettuaan. Taisi Mummo nyt kertoa että se oli vuosi 2011 silloin... Mitä täs tulee - neljä vuotta! Ja nyt se vasta toteutui: hoh-hoijaa.
   Ihana oli Mummoa nähdä ja jutella. Maailmaa parannella. Ihana oli nähdä paikkoja uusia ja tutustua uusiin seutuihin, sekä kyliin. Mukava oli syssyisen kauniissa, aurinkoisen kuulaassa ja - sumuisessa säässä ajelle.
   Mutta näin ehtootain istuissain, tätä nakuttaissain ja jo reissuin pölyt ihku-ihanassa saunassain yltäin  huuhduttuain sanon himpun rättiväsyneenä: "Ihana olla kotona!"
   Hyvää yötä.