Käväisin täsä päivemmällä kaffeella lähi-huoltsikalla josa sitten poies lähteissäin katseeni kiintyi näihin Pappa-Tuntureihin.

69574075_2665878790112177_68718101616320  

Kuvasin ( tietenkin ) kännykälläin moiset ihanuudet ja lukaisimpas tuon ensimmäisen tarakalla olleen kertomuksenkin lävitse juuri kun omistajansa saapuivat paikalle. Juttelimme, kyselin - he kertoivat.
Ovat sellainen kuin Hallan Papat ja ovat pappatunturikerho Kuopiosta joka tekee hyväntekeväisyyttä ilman kaupallisia tarkoituksia ja siteitä mihkään suuntaan. Olivat menheet mennä perjantaina Iideniin ja nytten sit palaamassa sieltä takaisin Kalakukko-city go go:n.
Ovat tähän mennessä, olemasaolo aikanaan, keräneet jo yli 600 000 euroa eri tahoille rahnaa. Lähinnä ( jos ynmärsin oikein ) sotiemme veteraaneille niin täällä Suomemme maahan kuin myöskin mm. Viroon; josa heitä on viellä elossa hivenen päälle 20 henkilöä.
Ihania olivat ihmiset nuo, ihana oli jutella ja ennen kaikkea mikä ihana, pyyteetön tarkoitusperä heillä onkaan! Rispekt!
   Istuissain kaffeella ja pienellä palasella, tällä huoltamolla, katselin kuin oli koko hela hoito täynänsä kaiken laista kulkijaa kummajaista. Oli pientä, suurta. Oli nuorta, oli vanhaa. Ja kaikkea näiden väliltä. Voi sitä "surinaa", pörinää ja suihketta mik´ siellä kävikään. Melkeimpä jo tuli ikävä omiin Töihin palvalemaan eri laisia asiakkaita...
Muttas joo - istuissain siel pöytäin ääressä katselin ynpärilläin olevaisia lapsellisia perheitä ( en siis lapsellisia vaan perheitä joissa oli lapsensa mukana! ) ja mietin kuinka sitä itse on jo KAUKANA tuosta ajasta kun muoskain kera liikuin paikkaan jos johkin. Mietin mitä se oli olla liikenteessä koko hela-hoidon kera. Kuinka sitä "hallitsi" ( tahi oli hallitsemati ) koko konkkaronkkaa yhdellä kertaa: yksi istui, toinen seisoi, kolmas leikki josain jollahin, neljäs halusi jotain, viides pissalle, kuudes taasen sitä ja seitsemäs tätä... Eli täyttä työtä hela-hoito ja siin välissä josain itsekkin ain jotahin murusta rintansa alle.
Ja nyt - nyt sitten näin yssiksein kulkien, ollen ja istuen - katsellen tätä kaikkea kun toiset kulkevat ja touhuavat. Tätä ihmettä suurta ettäs kuis ovatkaan vanhemmat taitavia lastensa kera. Kuinka hyvin ( tahi huonosti... ) kaik´ hoituu. Mitä se onkaan muille, miten se menee muilla, nyt kun tätä kaikkea JOUTAA itse silmällä "pitää". Osaavat he hyvin kaiken tuon.
Oikeestaan kateellisena katselen kaikkea tuota; muistellen menneitä, ihastellen nykyisyyttä ja oikeestaan ollen onnellinen siitäkin ettei miulla olekkaan enää sitä vaihetta käynissä, nuita menneitä hetkiä, vaan saan kulkea ja olla näin vapaana, yssinäin. Jee!
   Hokasin myöskin sen, niin nuita "Papparaisia" jututtaissain, näitä eri ihmisiä katsellessain kuin myöskin jo tuolla Töissäin loppuvaiheissa asiakkaita tavatessain, ettäs kuin kaipuu käy JO SUURI päästä kulkemaan! Päästä tapamaan eri laisia ihmisiä, eri paikoille ja eri laisiin ympäristöihin. Päästä tutustumaan ihan vaine vaikkas muutamaksi tuokioksi tuiki tuntemattomiin henkilöihin; valokuvaamaan heitä josain. Ja myöskin sitä tietä eri laisia maisemia, tunnelmia, hetkiä, tuokioita, tapahtumia, jne..
Päästä poies täältä Humisevaltaharjulta. Kulkemaan. "Kauas on kaipuu...", "Kulkija olen luonnoltain...", "Minne Tuuli kuljettaa...", jne., jne..