Tänään tyttäreni täyttää 13 vuotta. Sanon onneksi olkoon vaikka mieleni ei oikein jaksa olla toivottelussa mukana... Viime yö meni tyttäreni kanssa valvoessa...

 

   Illalla asetuttiin maate siinä 21 ja 22 välissä. Tyttäreni ei tahtonut asettua millään. Ensin oli hampaiden pesulle menossa kun väki oli jo sängyissään. Pesimme hampaat. Kävin peittelemässä JO toisen kerran, annoin hyvän yön pusun ja kävelin sängylleni. Toinen korva ja silmä auki maatessa.

Tyttäreni lähti kävelemään. Kuului ääntä tuvasta. Säkkituoli rahisi, suhva suhisi. Ylös sängystäni ja katsomaan. Neiti peittonsa ja tyynynsä kanssa liikenteessä. Mars matkaan, ja neiti sänkyynsä. Itse omaani. Silmä ja korva auki...

Ääntä pukuhuoneelta. Ylös sängystäni. Tyttäreni peitto ja tyyny pukuhuoneen lattialla. Neitiä ei näy. Jatkan matkaa. Ei vessassa. Saunaan - neiti istuu saunan jakkaralla. On heittänyt pyjamansa yltään, vaipat vain jalassaan. Tyttäreni sänkyynsä, peitto ja tyyny mukana kantaen. Yöpaidan ja -housujen etsintään. Löydettyäni ne laitan ne tyttäreni ylle. Peittelen neidin sänkyynsä, suukotan ja toivon että asetus tulisi. Nukahtaisi jo.

Kotvan sängyssäni maattuani alkaa rapina tuvan puolelta uudelleen. Säkkituoli ja sohva "valittavat" yöllistä kulkijaa. Nousen tyttäreni perään sängyltäni. Pyjama poissa, vaippaa yrittänyt irrotella pois. Vaippa paikalleen, pyjama ylle, sänkyyn, peittely, suukko, ja raskain askelin sänkyäni kohti.

Silmä ja korva auki. Mietin ettei ole edes täysikuuta josta löytyisi oiva syy tyttäreni valvomiselle. Toivon unirauhaa... Jalat läpsyvät paljaalla muovimatolla lattiaa vasten. Askeleet lähestyvät. Neiti tapsuttaa veljiensä huoneeseen. Kuuntelen toivoen ettei asetu jonkun veljensä sängylle kovin pahasti. Ettei vain nuoremmista kukaan jää alle ja herää yöllisestä vajeltajasta. Ei ääniä siihen suuntaan. Vain tyttäreni pyörimistä ja peiton suhinaa. Ei asetu. Äänet jatkuvat. Nousen ylös. Lähden taasen kulkijan perään. Omasta huoneesta (ja "armaasta" sängystäni) pois. Toisesta ovesta, toiseen huoneeseen sisään. Tyttäreni jälleen vaipallaan, ei yöpukua yllään. Tyttäreni mukaa ja sänkyynsä. Enää en jaksa pukea pyjamaa yllensä. Toivon vain että uni ottaisi neidin jo valtaansa.

Asetun sänkyyni - toinen silmä ja korva auki. Menee tovi. Toinenkin. Ihana hiljaisuus. Ainakin hetken. Jalkojen läpse kuuluu jo. Kuuntelen minne matka. Tyttäreni ei asetu. Vaeltaa vain. Nousen ja lähden perään. Etsin pimeästä kodistamme neitiä. Laitan valoja päälle. Toivon ettei valo häiritse toisia nukkuvia. Kadehdin heitä kun saavat nukkua rauhassaan. Tyttäreni löytyy isosiskon huoneesta. Vien hänet sänkyynsä. Etsin peittoa ja tyynytä. (Toivoni ja hellyyteni ei ole viellä mennyttä sillä jaksanhan etsiä peittoa ja tyynyä lapselleni enkä ajattele että nuku missä nukut, vaikka ilman peittoa ja tyynyä ) Sytyttelen ja sammuttelen valoja. Peläten että joku nukkujista herää. Kierrän jo toista kertaa huoneita läpi kun huomaan että ne olivatkin sittenkin isosiskon huoneessa. Peitto ja tyyny mukaan. Neiti on kuin onkin viellä sängyssään. Ei ole lähtenyt välillä kävelemään. Peittelen. Manaan yön pituutta, tai oikeammin lyhyyttä ja menetettyjä nukkumattomia tuntejani.

Kello käy puoli kahta yöllä. Kohta valostuu ja saapuu aamu. Kömmin kultani viereen. Hän herää. Kyselee miksi ravaan enkä asetu maata. Kerron tyttäreni valvottavan. Olen pahoillani kun hänkään ei saa nukuttua tauottomasti illasta aamuun. Onhan hänen nuostava ylös töihinsä jo puoli kuusi. Sanoo että hänhän voi nukkua sitten päivällä päiväunoset töistä tultuaan... Surkuttelen; itselläni mahdollisuudet päiväunille ovat vähissä: Ylös töihin aamulla. Tyttäreni nosto ylös mahdollisimman aikaiseen ja sitten valvominen päivän ettei nukahda vaelletun yön jälkeen päivätorkuille jotta uni maistuisi ensi yönnä paremmin... 24 tuntia/vuorokausi tiedän tekeväni työtä.

Havahdun taasen. Yllätyn yön valoisuudesta. Kumppanikin nousee. Sanoo herääneensä hänkin uusiin ääniin. Menen ja katson. Tyttäreni istuu tuvassa juuri avaamansa television äärellä. Unet haihtuu nopeaan huomatessani mitä tapahtui. Neiti kyykkii. Vilkaisen ja tajuan että vaippakin on jo lattialla ypö-yksin. Peitto ja tyyny sohvalla. Neidin aikaansaannokset siinä hänen jalkojensa juurella: KAKKAA! Pyydän toista tuomaan vessapaperia, kosteuspyyhkeitä, uuden vaipan, ja samalla pitelen tytärtäni paikallaan ettei kakat leviäisi hänen mukanaan pitkin huushollia. Apu saapuu. Hoidan puhdistuksen, vien tyttäreni sänkyynsä, peittelen. Simahtaa kuin tukki. Katson kelloa. Kello on viisi. On aamu.

Juttelemme: Huomasin kyllä illalla että kakan teko oli tyttärelleni vaikeaa. Hän teki sitä työkseen. Oli kova kakka. Varmaan se oli tuo kakka ja sen tekeminen joka sai tyttäreni valvomaan ja vaeltamaan. Toinen manaa menetettyjä uniaan eikä viitsi enää palata sänkyyn - ottaa palasta ja lähtee töihinsä.

Minä tajuan että pukuhuoneen ovi on auki. Miksi? Menen ja huomaan ihmetellen etten ole herännyt jo ennen television ääniä muihin ääniin. (Samalla sadattelen kun olinkin nukahtanut autualliseen kolmen ja puolen tunnin uneen, enkä valvonut lapseni perään!) Suihkun lattialta löytyy lisää kakkaa ja yksi tyhjennetty shamppoo pullo. Shamppoot leviteltynä suihkun lattialle. Kannan kakan vessanpönttöön ja aloitan lattian pesun.

Homma hoidettu. Kömmin kuudelta sänkyyni joka jo kerkesi kylmettyä. Toivon saavani pian unen päästä kiinni ja nukkuvani "aamuun" asti.

Turha toive - pätkä unta näin aamusta. Luovutan ja nousen ylös puoli kahdeksan, muistaen myös nostaa samalla lapseni ylös...