Täsä tänä pänä mietokset taasen näyttävät valetavan sinne, tänne, ja vasiten tuonne. Mietin juuri äsken jotta mitähän sitä mennä vuosina onlkaan tänä samaisena päivänä tullut toouhuttua? Katsastin valokuviain menneitä ja hokasin että mitäs muuta sitä onkaan tullut tehtyä mm. vuonna 2015 kuin touhuttua tyttärein 24/7 tiimoilta! Silloin on ollut ajankohtaisena asiana anoa tään Humisevanharjun tonttini ynpärille hänen ylitsepääsemätön jämerä, puinen, aita. Suunittelin ja piirsin alkutekijöistä lähtien koko aidan. Anoin naapurien kuulemisien kera kaikkine lupahakemuksien eri tahoilta jotta sen sitten aikanaan sain kuin sainkin tuonne tonttini rajalle pystyttää. Ei helppo, eikä lyhyt prosessi sekään ollut. Ei tullut "kuin Manulle illallinen" sekään vaik luulisikin kun on kyse toisen hengissä pysymiseksi, turvaksi, tarkoitettu asia. kaikki meistä eivät pysy hengissä vaik kuin koittaisi ja tahtoisi... tänä pänä sitten taasen tätnä vuonna on erään sukumme vanhimpain henkilön hautajaiset ( kuten pakisinkin viimotteeksi tästä ) jonnekka miekin tästä kohta puolin mukaan suorin. Mietin että niin se vaine tää sukumme armas pikku hiljaa harvenee ja hiipuu, tääkin. Mitenkä se vaine tuntuu että se on usein tää talvi-syvän joka "niittää satoaan"? Miksi se on ain yleensä näin talvisin? Ainakin isselläin näyttäisi näin ain sattuvan... Sattuipas sekin että kun kysäisin erästä tuttuain kaappini laittoon tuonne seinälle kiinni niin eipäs vaine "osannut" saapua paikalle vaik utelin toisenkin kerran muistuttain häntä. Niinpä sitten nytten se tapahtuu ns. omin voimin, suvun kesken. Jospaa tuota sen jo ensi viikolla seinällein saisin. Ensi viikolla sitten on myöskin viimotteet kukkain miun vuoro saada uuset "pehkut" allensa. Tahi nin ainaskin toivon suuresti sillä aikas hyvillä aluilla tuo jo näyttäisi olevan; enää puolet suunilleen jäljellä. Sittenpä pääsenkin tyttörieni muutamien, kukakin kimppuun vastaavissa hommeleissa. Jep. Tyttärien jotka ovat suunilleen samaa ikäpolvea kuin menneiden vuosieni nuori ystäväin joska aikoina niinä menneinä täsä täällä haastanut olen. Nytten oli ihanainen jutska kun piiiii-kästä, pitkästä, aikaa häneen pääsin yhteyksissä olemaan! Olipas mukava jutella ja tietää mitä noin suurin piirtein kuuluvi hänelle, kun senkin verta tärkiä hän oli, ja läheisissä tekemissä silloisena aikana oltiin. Ihan ihanaa kuulla et yleensäkin henkkissä on ja hyvin nytten menee. Mitä sen kummempaa sitä ihmisnen tarvihteisikaan - et kaik hyvin olisi! Isse en voi samaista omaltain kohtaa todeta sillä karsea ikävä raastaa ( kuten aina! ) syvän alaa, kauhiasta kaipuusta toisen tykö! Voi jeeru, kun joskus olisikin sellainen olo ja tila ettäs tällaisesta pääsisi poies. Voikoo sellaista oloa ja tilaa ihmisellä oillakkaan? Mitä se sellainen olisi? Olisikohan sitä sitten ns. tylsistynyt elämäänsä tähän mätään kun sellaisen oleon ja tilan saavuttaisi vihoin ja viimein? Olisiko sitä ns. turta, ei tuntisikaan mitään? Olisiko kaik´ silloin "arkista pakko-pullaa" kun ei tuntisikaan mitään? Vahi tuntisiko silloin jotahin muuta? Olisiko mahdollista "tukehtua" onnevasta niin että se tuntuu josain? Kun ei tuota tietoa ole, ei kokemusta moisesta... Se nyt kuiteskin onneva antavi tällaiselle jo ns. kolmannen polven ihmiselle kun nykyisen ensimmäisen polven jäsen tulla tupsahti eilennä tyköni myöhästyttyään koulukas-linkistä. Olipas kiva saada ylläri-vieras toviksi tyköin, ja tajuta, huomata, että olen siinä mielessä tärkiä jollehin ettäs miutkin muistetaan. Vaikkas vaine nuin "hädän hetkellä" tosin, mut muistetaan kuitenkin. "Kelpaan" vielä johkin: tilapäiseen oleskelupaikkaan muoskain mukelollein, teini-ikäiselle, silloin kun sen aika eteen tulevi. Siis silleensä ettäs mummon luokse "kehdataan" tulla tuossa iässä "vielä". Ettäs mummoa ei olekaan vielä unohdettu... Itsestäin taasen tuvtuvi jotta "unohtanut" kohta varmana olen koko valokuvaamisen! Tuntuu että aikaa ei vaine riitä sen harrastamiseen mitenkään. Mihkähän se tää aika nyttemmin kuluu? Jatkuvaan vaik´ kuin teen jotahin, aina askarretta löytyy... niin siltikin mitään ei tunnu et saisin aikaseksi ja silti aina jää jotahin tekemäti. Ja eikä sitten jää aikaa näin esim. valokuvaamiselle jota tekisi mieli päästä toteuttamaan välleen! Samahan se on erinäisten käsitöidenkin osalta; ennen niitäkin teki muttas nyttemmin tuntuu et ei ole aikaa? Yhden seinän maalaaminen vuottaais tekijäänsä, kohta toisen seinän piirtäminen - ja tuntuu et en vaine kerkiä. Onkoo se tää ikä joka sen tekee? Ikä ja hiteus, saapunut hitaus? Sitä tekee ja pakertaa alvariinsa, sen mitä kerkiää, jaksaa ja joutaa mutta kun liikkeeet automaattisesti hidastuvat, eikää jaksa enää työskennellä ynpäri-pyöreitä ylen äijy, vuorokauden ynpäri siis, niin se ei vain onnaa, ei mitenkään. Sitä on vaine hyväksyttävä ja alistuttava omaan mahdottomuuteensa. Hyväksyttävä se että ei enää kerkiä kun ei vaine ole enää niin nopea, sujuva liikkeinen, ja eninvoimainen kuin mitä oli nuorempana? Pitää hyväksyä että vuorokaudessa on NYT JO rajallinen määrä tunteroisia noita - niitä ei enää "lainaksi" saa mistään? Vanhuus tulee, vanhuus tapaa - "kukaan ei enää kuuntele Abbaa"... Kukkasieni noiden multia vaihtaissain laitoin ja laitan ain You Tuben soimaan sekä etsin sieltä sellaista musaiikkia joka antaa ajatusten soljua sopivasti. Sellaista joka "tyhjentää" mielen eikä tarvitse ajatella mitään sen kummepaa. ( Klikkaappa sieltä: Israel gatterer shiru lamelch.mp 4 - he-le-katti et on hyvää musaiikkia! ) Ja kun sit sieltä sattuvi vastaan tulla sellainen oikein kiva tsipale niin sehän on sitten yhteyden otto Jyrään, sen jälkehen. Miksikö? No, kun on vaine tullut tapanen ettsä kun sellainen tulee vastahan niin heitämme ( yleensä se olen kyl mie joka sen aloittaa... ) puolin ja toisin arvioita kyseisestä tsipaleesta. Mikä onkaan tempo, tahti, rytmi, tms.? Laijasta laitaan on käsitelty jo erinäisiä lauluja ja rytmejä. Ihanaista "ajan vietettä" ja ennen kaikkea ajatusten vaihtoa niinkin mielenkiintoisesta asiasta kuin laulut erinäiset. Mitenkä sitä nauttiikaaan kun voi ja saapi jutella jonkun kera nuinkin mitättömistä asioista kuin julkaistut tsipaleet! Ja niiden kehnoudesta tahi hyvyydestä. Tosin usein siinä sivussa sitten jtuellaan myöskin monesta muustakin jutskasta... mm. vaikkas mimmottiis keli juurikin silloin milläkin levelillä Suomemme maassa vallitsee? Tahi vaikkas että mitä se tää nykyinen epidemia onkaan tuonnut tullessansa; joko näkyy siellä päin sitä misä itse kukin onkaan juurikin sil hetkellä? Tai ettäs... no, kaiken laista joka tapauksessa. Toisaaltaan tyhjän päiväistä plörinää, muttas toisaaltaan ihan järjellistä ja mukavaa ajatusten vaihtoa siis. En tiedä muista ihmisistä muttas ainakin MIE nautin kun saan vaihdella ajatuksia toisen/toisten ihmisten kera. Mikä onkaan sen nautinnollisempaa kuin jutella asioista, pohtia asiain laitoja näkökulmista erilaisista. Pohtia että onkoo se tahi se asia nytten näin vahi nuin päin? Miltä se asia näyttää näin päin katsottuna - entäs jos se olisikin näin? Onko asia juurikin nuin kuin sie sanot asen vahi vaoisiko se ollakkin näin? Entäs jos se olisikin ihan toisin päin...? Sitä miettii monesti että jos se tämän päivän olisit silloin ennen, vaikkas tuolloin 2015 josta alussa juttelin, tehnä jotenkin toisin niin mitenkä sitä se tää tulevaisuus  olisi sitten nyt? Mitä olisin tehnä silloin aikoinaan toisin ja miski olisin silloin tehnyt toisin? Mitä ja misä sitä nytten olisin niiden päästösteni erilaisten johdosta? Monta asiaa on jotka olisin tällä tietämyksellä tehnä toisin ( mm. tätä asuntoain en olisi ostanut.... ) ja monen monta on sellaista jota olisin tehnyt aivan samalla viisiin ( mm. Ystäväin kera yksiin mennyt olisin... ) kuin tein silloinkin. Onhan se, hyvänen aika sentäs, helppo nyt tälleensä ajatella ja katsella menneeseen - muttas ajatteleppas vastaavasti tulevaan! Mitä ja misä näen itseni sitten vastaavan ajan kuluttua? Elikkäs nytten 2015; misä olen silloin, ja mitä teen? Hui kauhia sentäs! Eihän sitä osaa. Ei ole kykyä suunitella niin pitkiä suunitelmia tulevaisuuteen miulle suotu. Tahi no - en kykene isse sitä tekemään. Eikö ole halua suunitella elämäänsä ylen äijy pitkälti vahi muutenko sitä vaine on osaamaton? Ka, en tuota tiedä. Muttas senpäs tiedän kuiteskin nytten että loppu tulee "lorulle" tälle nyt ja totean jottas tekstini tää on nyt sitten "oike-lukematon" joten anteeksi suokaatte kaik teksit-häröt olevaiset, ja ettäs meikä Mummero Humisevanharjun siirtyvi nytten kimppuun kukkasieni: multain vaihto jatkuvi yhä eillehen. Heippa!