Mummo muuttaa.
   Se, ettäs tuolta Pohojolan Tuulien Tuittupäiden suunalta kotio ehättäydyin, kaps´ säkkini kerkesin purkaa ja reissukamppeheni vosekkia vedellä pesten, niin sittempäs miulla oli parin kotonain nukutun yön jälkehen uusi lähtö lähellä.
Kutsu kävi, sanaset kuuluivat, luokse Sukumme-Mummon tuon jo suht´ iäkkään.
   Sukumme-Mummo on elänyt vaiherikkahan elämän tähän astisen ja näiden koemustensa pohojalta hänelle on tullut sekä jäänyt niistä omat kummitukset kummittelemaan mielehensä.
Toiset sanoisivat ( sanovat ), ettäs Mummomme tuo puppua puhu ja pukahtaa, toiset kuuntelevat sujuvasti ja kohtelijaasti, virkkamati mitään sen kummempaa, ja sitten toiset ymmärtävät asiansa nuo todeten niiden todellisiakin olevan sekä sitten muutamat uskovat, ettäs kaik tuo on mahdollista. Ihmisiä joilla on omia kokemuksia vastaavista tuntemuksista; puhutahan hengistä ja henkiolennoista sekä ihmisistä Tuonpuoleisista "tällä puolella rajaa".
    Lisäksi hänellä alkoi olemaan huolestuttavissa määrin muistinsa kera ongelmia tuossa viime kesän aikaan. Testeissä ja kokeissa sisaruksein miun häntä käyttivät ko he "hivenen" likemmä Mummoamme tuota asustavat. Sieltä tuli ilmi Alzheimerin tauti vastahan.

    Jotta hänen elämänsä olisi tätä nykyä hänelle itselleen helpompaa ja rauhansa eloonsa saisi, Sukumme-Mummo tämä meidän jälkipolviensa avustuksella, alkoi tekemään muuttoa toiseen asuntoon. Sellaiseen pienempään ja osiksi tuttuunkin muuten!
Kyseessä on asunto yhdessä sellaisessa pienoiskerostalossa josa miun sukupolvein mummo, Sukumme-Mummon äiti, asui aikanaan viimeiset vuosikymmenensä. Mummomme tuo asui samaisessa rappusessa, samaisen suuntaisessa asunnossa sekä samaisen huonejärjestyksen omaavassa asunnossa, kuin nyt tää Sukumme-Mummommekin. Vaine kerrosta alempana kuin Mummomme tämä nyt.
( Itse muistan kuin lasna ollessani/mme sekä nuoruusaikana kirkonkylällä koulua käydessämme käytiin, oltiin ja yövyttiinkin, siinä asunossa, mummomme luonna. )
   JA tätä muuttoa avustamaan sit miekin läksin. Muuttamaan Mummomme tään huushollia uuteen osoitteeseen sekä sitten ekoiksi öiksi hänen vahdikseen että kaverikseen yöpymään sinne uuteen asuntoonsa, kotiinsa. Jottas jos jotahin onkkelmia uudessa kodissaan hälle tulisi, jotta jos vaikkas muistamattomuuttaan lähtisi yölliseen aikaan oudossa ympäristössä vaikkas kävelemään jonnehin kun ei kenties muista muuttaneensa, eikää tajua, ettäs kotonansahan hän siinä onkin.... niin voisin stopata ja ohjata häntä silloin. Voisin rauhotella mieltänsä myllertävää.



    Uljuan tekojärven paistattelua puolenpäiän Aurinko Armahan kilossa.
    Alla sitten Pyhännänjärvi hivenen myöhemmin;





  
    Rotimojoelle kevään ekat Juokkahaiset saapuneet.

   Alzheimerin tauti ja Sukumme-Mummo.
   Mummo ei hahmota enää vuorokausia, ei osaa käyttää Alman Akkaa. Kellon ajan hahmottaminenkin taitaa olla hänelle jo aikas vaikiaa. Hyvä jos osaa hahmottaa milloin on päivä, milloin yö.
Mummomme hoitaa edelleen itsenäisesti saunomisensa, peseytymisensä, kuin myöskin vessakäyntinsäkin, hamppiensa pesun, hiustensa hoidon. Vaattensakin ja pyykkihuollon hän itse hoitaa edelleen. Ruokain teot ja leipomiset sujuvat myöskin häneltä - vielä.
   Pelko persi....ssä ollahan täsä hänen jälkipolvensa kera, nottas milloin tulee etehen se vaihe jolloin hän ei osaa itsenäisesti tahi "osaakin hivenen liian hyvin" ( lue = Mummomme tekee, muttas sit se loppu tulos onkin aivan jotahin muuta.... ), saunoa; lämmittää kiukaansa tahi kokata ja leipoa; sähköuunin lämmitys ja esim. vatkauskoneen käyttö!

    Sukumme mökillä.
   Kaiken tuon kiiruun, muuttohommeleihin keskellä, sanoin Mummollemme, ettäs nyt muuten lähdetään käymään Sukumme mökillä! Ihan vain siitä riemusta et mennään ja käydään vaine siellä tekemäti sen kummemmin mitään kuten yleensä olemme Sukumme-Mummon kera siel ain tehnehet ko sinne olemme yksissä tuumin menneet. Ihan muuten vaine ja vasiten siksi, ettäs mie en ole käynyt siellä sitten tänne kotiini nykyisen muuttoin jälkehen kertaakaan, eikää hääkään ole sinne päässyt ko eivät toiset suvustamme häntä siellä ole käyttäneet...



    "Tikkuputous." .... á la räystästippu.



    "Syksyn sydän."



    "Avoimet vuosikerrat."









  Oli hankikanto; olipas kiva ja helppo stallade maantieltä perille asti ja sit tietenkin viel takaisin tielle tuolle Hepo Hopiain tykö. Sukumme-Mummonkin helppo stallade iellehen hitaasti muttas varmasti.

    Aika vaine täs näyttää kerkiääkö ja kykeneekö Sukumme-Mummo oppimaan nyt tään uuden asuntonsa olemasa olon. Oppiiko hän muistamaan enää muuttunutta osoitettaan, muuttunutta kotimatkaansa jostahin asioiltaan, kauppareissuiltansa, kävelyreissuiltansa vahi onko hän aina "Ö-Moilasena" et mitä, misä, mitenkä, minnekkä?
Aika näyttää senkin kuinka hän tulee kokemaan yölliset ajat tuolla omassa-kotona: tulevatko ne entiset yölliset onkkelmat hälle sinne mukanansa vahi olisiko onni myötä siten et ne "jäisivätkin" sinne vanhaan asuntoonsa "asumaan": tietämättömänä Sukumme-Mummon tään nykyisen asunnon paikkaa, osoitetta?
Aika vaine sanelee miten nopiaan tuo Alzheimerin tauti Mummomme tään haltuunsa ottavi, kuin nopsaan se vie meiltä Mummomme pois omiin maailmoihinsa? Kuin nopiaan Mummomme tää unhoittaa minkäkin asian, asiain toimivuuden? Kuin nopsaan hää menettää kykynsä toimia itsenäisesti, kuin nopsaan menettää kykynsä touhuta, aloittaa touhuamisensa, oma-aloitteesti? Milloin Mummostamme tulee ihminen ilman muistia, kykyään olla sosiaallinen toisten ihmisten kera? Milloin Mummostamme tulee "vihannes"?

    Tuossa kun Sukumme-Mummon tykönä oleilin ja touhuttiin siin 24 tuntia/vrk. yksissä tuumin ( muuttoa tätä, kaupoilla käyntiä, ruokailua, saunassa käynti, mökillä käynti, oleilua yhdessä, iltoja istuin samaisessa huoneessa ja nukkuenkin samaisessa huoneessa yksissä tuumin ), niin miusta tuntuu ja näytti siltä, ettäs tällä hetkellä Sukumme-Mummolla on viellä jäljellä ns. selviä hetkiä ja tuokioita jolloin hää toimii ihan entiseen tapaansa. Ja muistaa asioitakin.
Mm. monet entisen ajan ( lapsuutensa, nuoruutensa ja varhaisen aikuutensa ) tapahtumat ja tuokiot. Hää muistavi esim. meidät lapsensa, ja osin viellä meidänkin lapsemme. Muistaa hän joskus tuokioittain monia arkielämän asioita; kuin jotahin tehdään, muttas sitten esim. ei enää muista vaikkas sitä kuin juustokakut tehdään, tai mikäs olikaan hänen uusi osoite, mistä kulkee tuo tie sinne kotiinsa uuteen...
On tuokioita jolloin hän tekee ja touhottaa kaikkea kuten ennen viime vuoden kevättä ja tään "alamäen" alkua.
On tuokioita jolloin hän jutelee kenen vaine kanssa tosi sujuvasti vaikkas päivän maailman tapahtumista; kuten huomasin kun hän kaupassa alkoi juttelemaan toisen, ventovieraan, ihmisen kera ihan vaine juttua iskeäkseen, nykyisestä Euroopan itäisen kolkan tilanteesta. Tahi kun juttelimme keskenämme asioista erinäisistä.
    Sitten on tilanteita toisenlaisiakin....
Hänen itsensä sanoin, ja meidän lastensa huomioiden mukaan, hän aristelee ihmisiä, ihmisten juttusille menoa, ja heidän kohtaamisia. Mieluummin olisi tuttujensa kera tekemisissä tahi toimittaisi asiansa meidän tuttujensa kautta.
On tuokioita kun hän ei itse huomaa puhuvansa puppua toiminnoistaan: "En syö kuin keksin päivään." - näin kun hän söi niitä usein päivän mittaan kahvitellessaan. "En ole vielä tänään syönyt ruisleipää."; ja siinä vaiheessa se olikin jo sen päivän kolmas kerta kun hän ruisleipää söi. Toista kertaa päivän ateriaa syödessämme: "En olekkaan vielä tänään ruokaa syönyt."

    On se vaine kauhiaa tällainen ihmisen elämän raadollisuus.
Kauhiaa mitenkä ihminen ensinnäkin vanhenee.
Toisekseen saa kaiken maailman sairauksia ja muutenkin niin kehollisesti, toiminnallisesti, kommunikoinnillisesti, yms. rapistuu aikan saatossa.
Kolmanneksi sitten myöskin on kehenoa se kuin ihminen voi menettää tällaisen toiminnallisuutensa ja kenties silti aivoiltansa ( sanallisestikin ) toimia ihan miellstään edelleen oikeesti, muttas "ke...le ko ne muut ei ymmärrä häntä vaik kuin hää jotahin sanoo!". Monesti myöski niin, ettäs itse ihminen kenties uskoo sanoneensa, kertoneensa, jotahin toisille, muttas todellisuudessa hän ei olekkaan sanonut mitään äänellisesti toisille. Siis hänellä on itsellään luulo siitä, et hää pakissut on ja kuin toiset eivät sit reagoikkaan siihen mitenkään!?
Neljänneksi sitten: sosiaallinen kanssakäyminen, puhuminen, jutteleminen, kommunikointi, onnavi todella hyvin, muttas kehopa sanookin itsensä irti YYA-sopparistaan! Keho rapistuu, rappeutuu, lopettaa toimintansa, muttas kongnitiiviset kykyt ja taidot ( havannointi, ajattelu ja muistaminen ) toimivat iellehen! Kenties myöskin puhuminenkin siinä mukanaan sitten.
    Mitkä ovatkaan Mieron miettehet tuossa vaiheessa kun hän menettää ruummillisen toimimisen kyvyt?
Se hyvä ja helpotus et hänellä on silloin kuitenkin kommunikointi kyky tallessa ( kenties ) ja hää kykenee täten kertomaan, sanoittamaan, mitä tuntee ja kokee.
Mitkä ovat Mieron miettehet silloin kun keho toimii, fysikka pelaa, on vartalo ja kroppa joka kantaa häntä yhä iellehen kuten ennen muinoinkin, todella hyvin, muttas sitten nuo kyvyt puhua, kommunikoida, muistaminen, ajattelu, ja havainnointi, menevätkin jonnhin muualle omille teilleen?
Mitä miettii Miero silloin kun keho toimisi kenties jonkin asteisen havannointi, ajattelu ja muistamis-tasojen viel mukana ollen, muttas sanoittamisen taito meneekin jo poies?

    Matkalla kotio.
    Lähteissäin Sukumme-Mummon tyköä kotiain kohti saneli Mummomme tuo, et ikävä oikein tulee kun lähdet - "Kukas hänelle tänne tulee kaveriksi ensiyöksi?"
"Minä soitan sinulle kuinka matka menee, oletko päässyt perille?"; sen mitä olen ollut reissuillain nyttemmin ja vasiten käydessäin ain Töissä tuolla seudulla, niin niillä-kään matkoilla ei ole Mummomme tää perääni soitellut aikaisemmin. Kunne nyt. Eilennä kaksi kertaa jo matkan aikana ja sit ehtoolla myöhä muista syistä kun mielensä muistamattomuus taasen esiin tuli... ( Jännä juttu mitenkä hän muistaa tuon puhelimensa toiminnat viellä ja osaa etsiä sieltä kännykästään mm. miun puhelinnumeroni! )
    Mm. näiden takia olivat mielessä Sukumme-Mummon asiat kotia ajellessa. Pohdiskelin miten Mummomme ensiyö( nyt siis jo mennyt, edellinen ) yksin uudessa kodissaan menee? Mitenkä muuttonsa tuo onnavi; kuka meistä kerkiää milloinkin häntä siin auttamaan ja itse asiassa tekemään sen muuton, ko ei näytä Mummostamme olevan enää sellaista tointa itse tekemään ollenkaan. Kuin pitkään Mummollamme tää vaihde tautiansa kestää, kolahtaako joskus rutkasti alaspäin toimintansa - milloin? Milloin ja millainen on sitten se "viimeinen niitti"?

    Sukumme-Mummo tää on ollut nyt kauan sukumme vanhin. Sitten sitä ollahan, hänen jälkeensä, me sisarukset, niitä vanhimmaisia... Tuntuupa pahalta ajatella, ettäs näin on. ME ollahan sit vanhimmaiset, ne jotka ekana todennäköisesti hyvästi jätämme tälle Telluksellemme pyörivälle ja sukupolvillemme jälkeemme jääville.

    Asioita moni mielen päällä, Mummelin tään asioita murehdittavana.
    Havaintoja matkan vartisia tuon; Pulmusia Savonmaalla, moottoripyöräilijä keväinen Pohojois-Pohojanmaalla - ja hyvä sää sekä tila lesetellä kunne....
Lentävät pysäyttivät miut. Sainen Pesiäislahjan oivan: olin huomaamattain ajanut rutkasti liian kovaa! ( Nyt sit pitäisi jostahin Matti Kukkaroisesta repiä moinen summa kasaan, hivenen vyötäin kiristää, ettäs moisen summan tilitettyä valtiolle voisin! )



    Oulunsalo, lauttaranta, Luodonselkä.






    "Lautalla pienoisen... Luovon."

    Näin sitten eilennä ehtoon korvalla kotio saapuneena, noin jo vuorokauden ehättäytyin koissain ollen, ajattelen, nottas jospa täsä saisin vaikkas vaine viikkosen omassa kodissain nyt olla. Ei tulisi mihkään suuntaan lähtöjä, ei kenkään tykönsä pyytelisi...
Viikko 10. Töissä, 11. kois ja 12. Pohojolassa - nyt 13:tta Mummon tykönä. Täsä tuntehen saapi et kotini tää on olemasa vaine siksi et voinen sanoa, et on miulla kotikin olemassa, mutten asu siellä...