...perse jäässä käytännöllisesti kahtoissa. Miksikö? No, kun ulkona Pakkas-Ukko panee taasen parastaan heilutellen kylmän viuhkaansa näin päivä syvämenäkin viel siinä -15´C paikkeilla eikää tunnu milläskään periksi antavan Maan Matosten mielelle jotta kevättäkin sitä voisi pikku hiljaa jo tehdä. Ja sit vielä ettäs istua nakottelen ihan par´ aikaa täällä kylämme kirjastolla tään päivää päivystämässä valokuvanäyttelyssäni kävijöitä et jossa jolla-kulla sattuisi olla antaa joko negatiivistä tahi positiivista palautetta.

28161544_1839019692798095_13676403209494

( Kunta varmaan "säästää" kun pitää kirjastonsa näyttelytilan lämpötilan näin "miinuksella". )
Onhan tuota tullutkin. Positiivista vaine, negatiivisten ollessa 100%:sti paitsiossa. Liekkö kaikki todellakin niin positiivisesti nähtävää ettei mitään pokkilaitaista löydy sanoa, vahi pitävätkö kaik vaine sit ne "mölyt" mahassansa eivätkä päästele ilmoille mm. miun kuulla? Summa sum-laarum... jokatapauksessa sitäkin mie otteleisin vastaan jos jolla-kulla sitä on sanoa sillä sehän se rakentavaa olisi näin äänellisenä palautteena antain.
Saisin osviittaa siitä että mitä miun pitäisi valokuvatessain oppia ottamaan huomioon että kuvistani tulisi katsottavia ja/tai sitten muutoin mitä karsia jotta kuvistani tulisi muutoin mielekkäitä.
Tosin se että valokuvaisin vaine toisten mielin-kielin ollen ei taasen aja kylläkään miun "etujani" sillä enhän mie alkujaankaan ole alkanut kuvaamaan sen taatta että kuvaisin vaine muita varten, muiden katsella, räpsimiäni kuvia vaan ihan sen takia että ne kuvat, ne kohteet, ne maisemat, jotka linssini eteen "änkeevät" niin ne puhuttelevat ain miuta ITEÄNI jokkahin tavalla. Niistä herää mielenkiintoni, niissä on jotain sanomaa miulle. Ne antavat ajatuksia ja aiheita uusia elämääni. Piste.
   Juuri sain eräältä täti-ihmiseltä neuvoa yhdestä paikasta tältä meidän paikkakunnalta jossa miun pitis kuulemen käväistä valokuvaamassa. Aikamme tässä jutellessamme siitä paikasta hän mainitsi sen paikan nimenkin ja se osottautui yhdeksi sellaiseksi kohdaksi josa mie juurikin eilennä pistäydyin ohimennessäin kuvaamassa jo. Tosin nyt vaine ns. maan kamarasta käsin kun taasen hän usutti miuta sinne itse Kirjomäen päälle kamerain kera heilumaan ja sieltä käsin valokuvia nappaamaan. Kertoilipa jopa senkin että ei näin talvisyvämenä vaan sitten kesällä; silloin sinne pääsee paree kapuamaan ja sieltä näkee sitten muuten kauas!
Kuten sain tään näyttelyni tiimoilta myöskin edellisen vihjeen jo täsä mennä viikolla yhdestä toisesta kuvattavasta paikasta. Se olisi/on sukuumme kuuluvan jäsen oma maatila josa olisi kuuleman miulle, juurikin miun tyyliselle kuvaajalle, sopivia vanhoja rakennuksia ja muuta sellaista kuvattavaa, korkian mäen päällä. ( Pirautinkin kännylläin jo hänelle ja suunnittelimme hivenen... )
   Ihanaa kun saapi näin tietoon uusia kohteita mistä kuvata, minne mennä ja keikkua kamerain kera...
  
   Tosin mielessäin itää ielleen se mahdollisuus jotta jos vaikka kuin... miul sattuisi olemaan esim. keväällä, kesällä tahi syssy puolla sen verta aikaa ja sitten pätäkkää sekä mahdollisuutta että mie sinne Lofooteille... Tahi muutoin vaikkas johkin päin Suomemme maata pääsisin ihan vaik´ vaine viikoksi kiertelemään ja kuvaamaan.
Ei sen väliä oikeestaan ole että mihkä päin, tahi että minne - kuhan vain pääsisin lähtemään. Pääsisin kiertelemään ja pääsisin kuvaamaan. Se kait siin pääassee olisi; olisi aikaa ja mahdollisuutta.

   On se vaine jänskä juttu kuin sitä tuon kameran kera ain heiluu enempi tahi vähempi. Ja sekin että kuin sitä toiset sen kera heiluvat ja toiset sitten eivät.
Meinaan ettäs itselleni se on aivan luonnollista... melkeimpä sanoisinko et perus-tarpeitani on se että pääsen valokuvaamaan ja kamerain kera heilumaan. Olo olisi varmaan aikas tukala jos en pääsisi välleen ottamaan kuvan kuvaa ja-tahi olisin ilman kameraa, ilman kuvaus mahdollisuutta. Tulisi varmaan ns. vieroitusoireita! Potesin "krapulaa" ja olisin kuin pahainenkin netti- tai jokin kaffee-riippuvainen joka joutuisi ilman näitä addektioitaan olemaan: hyppisin seinille, meuhkaisin ja räyhäisin läheisilleni tahi kelle vaine joka tiellein ilkiäisi tahi uskaltautisi tulla! No, ei oikeesti. Ei ihan nuinkaan... Mutta olisihan se kuiteskin aika orpo-olo.
   Onhan se hyvä että on jotahin mistä tykkää. On jotahin mitä tykkä tehdä ja johka aikansa laittaa. Siin samalla kun valokuvaa ni siin saapi kuin huomaamati omat hermonsa lepäämään ja ajatukset aivan johkin muualle kuin tähän arkiseen "kärrinpyörään" joka jauhaa kuin mikäkin myllynkivi ihmismieltä pienemmäksi ja pienemmäksi sen sitten tarpeeksi jauhettua hävitessä aivan olemattomiin; ihminen on mieleltään vaine pahainen kiviröykkiö. Ihminen ilman mieltä, ajatuksia, olemustaan. Aivan kaistapää-kako siis.
   Tietty kuvaamisessakin ovat omat kustannuksensa olemassa - vasiten jos valokuvaa matkustaen ja liikkuen muuallakin kuin vaine lähietäisyydellä johka jalkaisinkin jo pääsee. Mutta kun ajattelee että kuten miekin et olen hankkinut ensin peruskaloston ni sit onkin jo ok, sen jälkee ei oikeistaan tarvihhekkaan enää muuta. Sillä kun pääsee jo pitkälle. En teetä valokuvia paperiseen muotoon - mitä nyt sitten näin näyttelyjä varten erikseen... ja näyttelytilamaksutkin on matksettava... Muttas kuitsekin halpaahan tää "huvi" on moneen muuhun harrastukseen verratessa: ei ole vuosimaksuja, eikä erilaisia uusittavia osia ( esim. kuluneiden jumppavaatteiden tilalle uusia tamineita ), eikä... jotahin viel paljon, paljon, muutahii. Elikkäs vaine se peruskalusta. Sil kyl pärjää hyvin. Ainakin miun mielestäni.