Nyt vaine pitää päästä purkamaan johkin harhaan hajalleen poukkoilevia ajatuksia.... näitä hajatelmia piskuisia.
   Mitä tuumaisit jos mie täsä nyt ja näin toteaisin, et siiryn tästä ihan kohta sfääreihin toisenmoisiin? "Heippa, ja nähdään joskus... josain... jos nähdään....!" "Meikä-Flikka häippäsee sfääreihin toisenmoisiin - nyt." Tiedän menkein vastauksesi tähän. Tiedän et ei maailmaasi hetkauta suuremmalti moinen sanonta tahi tekeminen. Ei. Tiedän senkin et sitten kun tulee tarvis sen jonkun joka siinä vierellä olisikin, silloin se ehkä muistuvi mieleesi - jos silloinkaan. Olethan niin itsenäinen ihminen; et muita tarvihhe olemasa oloosi, et. Muttas kuitenkin.... joskus on aina joku hyvä olla olemasa - onhan?
   Kukkasia sen satanen ja rapaiat. Ollut aina. Ainakin sen viimeiset... No, sanotaanko et viimeiset viisi-kuusi vuotta. Nyt on höppiäinen, höppiäiset eräät taineet pesiytyä niin niihin et en enää vaine jaksa paneutua niiden torjumiseen mitenkään. Taitavat pitemmän korren vetää moiset höppiäiset - vetävät viimeisetkin korret kukkaasieni noiden itsellensä.
Kukkasen toisensa perään olen kantanut ulos ja laitellut pellolle olemattomalle. Lausunut ne "kuuluiset viimeiset sanaset" ( "aamen" ) ja päästänyt ne menemään "paremmille kesannoille kukkimaan".
Surku sinällään jos kaikki nuo kukkasein silijän tien menevät nyt tuohon, nuihin öttiäisiin. Mitenkä sitä sitten osaa koissaan olla kun ei ole kukkasen kukkasta akkunoiden edellä kukkaisseinäminä, eikää huonetilassakaan yhen yhtään? "Holotnahan" se sitten on. Oikein alaston olo ja tilanen vaine. "Ei ketään, ei mitään" kanssain miun.
   Muksuin 24/7 sai yhden laskun täsä taanoin; olen hänen asioidensa hoitaja ja peräänkatsoja. Lasku tää tuli taholta josta olemma saanut aikaisemminkin laskuja jo. Nyt kuitenkin kiinitin huomiota sen laskun ulkoasuun ja etenkin sen laskun henkilöllisyyksiin joita siihen on merkitty ( kuin en ole tätä ennen huomannut? ).
Henkilön nimi/nimet ( muksuni nimi ) oli siihen kirjoitettu väärin eli tarkkoja kun ollahan, niin laskuhan tuo ei ollut täten oikean henkilön lasku - miksi maksaisin väärän henkilön laskun hänen rahoistansa? Oikaisua pyysin tältä osin.
Tuli lasku, tuli toinenkin, kolmas - neljästä jo vuottelen täsä....
Milloin on nimensä oikein kirjattu, muttas sitten syötetty sinne maksajan tietoihin miun nimeni - tai päinvastoin, tahi muutoin väärin kirjattuna.
En tiedä; olenko liian tarkka  vahi ns. vaikia asiakas kun vaadin täydellisyyttä laskuihin tällaisiin? Mielestäin vainwe vaadin oikein kirjausta ja oikean henkilön laskua saavani juurikin takia tään etten maksa laskua väärän, vieraan, henkilön asianomaisen tililtä. Saati sitten et lasku olisi merkitty miun nimiini ja maksaisin sen sitten muksuni tililtä! Ensinnäkin enhän mie ole ostanut mitään mistään. Ja toisekseen jos olisinkin niin miksi mie maksaisin sen ostoksein hänen tililtänsä?
Eivät taitaisi tarkastavalla taholla aikanaan ( maistraatti ) hyväksyä moista käytäntöä!
   Karsia kaipuu Luovolle!
Tarviiko tätä sen kummemmin kertoa, perustella?
Kuukausi vasa kunne viimotteksi siellä olimma muttas kuiteskin; kaipaan jo.

   Syksy?

Syksy enteilee jo tulollaan.
Se kuiskii oksissa puiden, lehdissä havinan;
kohta tulen.
Se tuntuu ilmassa ja tilassa tässä viilenneessä,
se hyväilee kuvetta kehon, pilelusta poskien;
tunnetko jo minut?
Se keittävi keitosta kattilassaan,
se hämmentää huttua helmassaan luomakuntansa;
tunnistatko jo tuoksuni tään?

Mie tunnistan.

Et tälleensä mie täsä jokunen aika sitten lausahdin tuntemuksistain. Ja yhtälalla se tää  tunne on iellehen läsnä - vasiten kun ja jos ajatelen tuota Luovoa.....
   Olisiko osallisena, tahi "osa-syyllisenä" sekin tähän taasen kumpuavaan "kaukokaipuuseen", se ettäs ollahan tuossa Työssä ns. viimeistä suoraa menossa.
Enää on vaine piskuinen osanen tätä kesää taputtelemati. Senkin verta vähäsen, nottas eilennä tuli eka kerta Töihini mirs-marssiessain tunne ettäs täähän voisikin loppua sit jo tähän - eiks vaine? Tai viimeistään jo ensi viikkoon? Kuis olisikaan; kävisikö se tälleen?
Olisi täsä jo "kiirus" muilla maille vierahille.... Kaipuu iskee, se tulla tupsahtavai tosta vaine. Kyselemäti jälleen lupaa minkäänmoista. Tulee, astelee "tupaan" tajuntani, syövereihin sisuksieni, alaan syvämen sykkiväin.
Oleppas sit täsä kuin et olisikaan, et tuntisi mitään! Heureka!
   Sen sijaan tunnen, tunne on tallessa aivan konkreettisesti taasen kroppain tään.
Se on jo toista viikkoa kun tunto on "palanut" takaisin kupeittin näiden. Se tuo selkä "kaikkivoipa" ilmoittelevi itsestänsä, kuulostelee Mummeron tään oloa ja tilaa et kuis olisikaan.... "Muistatkos miut vielä?"
Olo on "taivaallinen", olo on "onnellinen", kun selkäin oikkilee ja huomiotaan halajaa osallensa.
Miten voikaa olla taasen tällaiset olot ja tilat moisen jutskan? Miten voikaan tuollainen "pieni", yssi ainua, kuve tehdä ihmis-polon olon tällaiseksi? Kuin se tuolalinen "puutos" voikaan voikuttaa ihmisen eloon nuin suuresti?
Jalat pettää alta välleen, Kääntää ei voi itseään tosta vaine. Askellus askartaa ajatuksia, kipu "kutittaa" kävelijää rakaisen selällisen. Kipulääke kummasti kutsuu kuiskien kumppanikseen.... maistuu se "makia" Mummollekkin moinen.
   Jokin sentäs lohduttaa tilaa tällaista, jotahin hyvääkin on olemasa ja tapahtunut! Ei muuten uskoisi....
Juurikin eilennä tuolla Töissä-mahtavaisessa...
Sainen/saimme kuulla kehuja tarjottavaistamme nuista taholta jos toiseltakin, et kuin onkaan hyvää purtavaa moiset!
Joku oli sanonut, kehunut, ettäs nuo erikoisemmat, mm. glutenittomat tarjottavat, ovat hyviä. Ei saa kuuleman sellattiis ihan jokahisesta paikasta. Puhumatikaan, ettäs ne eivät ole sitä samaa mitä muualla tarjotaan; ainaista Mutakakkua, tms. tavallista tarjottavaa! On vaihtelua sen verta olevaista.
Toisen kehun sainen itse omakohtaisesti kokea kun eräs isoäiti kertoi käyneensä tykönämme joskus täsä lapsenlapsensa kera nauttimassa tarjottavistamme ja oli tämä piskuinen sitten maistanut kakkuaan tilattuaan sekä loineh lausumahan siinä:
"On muuten hyvää."
Ottanut toisen haarukallisen suuhunsa ja sanonut sitten: "Ei muuten ole tusinatavaraa."
Kolmannen.... : "Ei ole KETJUtuotantoa! "
Voikoo parempaa mainintaa ihminen saada leipomuksistansa kuin tällaisen piskuisen ihmisen taimenen suorasukaiset sanaset tällaiset! Kyllä se vaine tällaisen kehun saadessaan ja kuulessaan panee ajatelemaan et vaikkas sitä kuin tavallahan "tälla alalla" metsästetään kaiken maailman "Michelin"-arvonimiä sun muita plakaateja, niin tällainen kunnia! Wau! Ei väliä paremmasta, ei väliä muista; kunniasta kumarran arvostuksesta tällaisesta arvaamattomasta, yllättävästä, suoraan sydämestä tulevasta.
Olinpahan ja olempahan, sankkevan otettu!
Tästä kehusta moisesta, näistä sanoista kaikenkansan lausumista, sitä kummasti saapi virtaa ain itseensä ja piskuista lohtua ( tahi itse asiassa SUUREMPAAKIN ), ettäs jotahin on osannut oikiasti tehdä! Olen onnannut josain, osaan mie jotahin - sitenkin. En ihan "tuulen huhtoma perse" olakkaan....
Kiitos, kiitos-kaunis ihmisille nuille! Kiitos ja kumarrus.
Kiitos kun käyvät ( käytte ) tykönämme, kiitos et laitatte miut-kin aina uudelleen ja uudelleen haastamaan ittein tällä leipomisen saralla. Yhä ylemmäksi, yhä täydellisempien ja yhä erilaisempien herkkujen, leivontaan. Ilman teitä/heitä ei olisi "miutakaan", ei olisi mitään haluja tehdä mitään tällaista.
   Do-niin, siinäpä sitä nyt. Täsä kaik täl haavaa. Kiitos ja kumarrus kaikille, kiitos ja kumarrus myöskin teille Armaat Lukijain miun, kiitos kun olette siellä toisella puolella olemasa.