Tänään on aatoksissain ollut ajatuksia monen moisia taasen. Yssi ensimmäisiä oli kun ylisillä lämpimättömillä istua nakotin kotvasen, ettäs maailma on pieni, mutta ajatukset suuria. Ei sinällään mitään merkitse nuin-ikkään sanottuna. Eikä se ajatuskaan silloin liittynyt mihkään erityisempään. Muttas olipahan nytten vaine. Ajatukset kun... niin... niitä riittää. "Don´t walk with your shoes on. Cleaning done! I licked every corner!": oli myöskin yksi tällainen. Ja ihan sitten painokkaasti sanottuna, painokkaasti merkiten toi viimeinen lause. Sillä mie todellakin jynssäsin noin kolmen neliön lattiaa sen kolme ja puoli tuntia! Hitto! Mie jynssäsin! Ja kenkä sinne nyt sitten ILKIIKÄÄN kenkänsä jalassansa stallade, niin - mie murhaan sen! "Pieni, juuri sopivanmoinen, koti. Pieni, muttas tarpeeksi iso. Juuri sellainen jonka mie halajan. Tai - siis haluaisin jos vain...." Muttas kuis sitä sitten tuonkin ajatuksen täyttäisi, kun ei asunto liiku? Ei ole nyt myyjän kaupat, ei. Huomasin tänä pänä, juurikin tänä aamuna, ettäs täsäkin Kulmakunnalla kun on myynissä näitä asuntoja monia, niin ovat puotelleet myyntihintaa niin alas, ettäs ei miulla rahkeet riittäisi niin vähäiseen hintaan tyytyä! Ihan karsian vähällä myyvät. Tyyliin ettäs kuhan näpeistä saisi poies...? Miulla tulisi jo pelkästään siitä hinnasta "bank-rotti". Muttas se piskuinen... Sopivan kaukana kaikesta. "Ei missään." "Korvessa." "Keskellä - nobody." Ihanainen, oma rauha. Muttas kun se EI OLE miun, ei. Kateeksi käy sen uutta omistajaa. Sankkevan kateeksi. Pitiskö sanoa peräti, että olen mustis hänelle kun nuin ihkun paikan on saanut omakseen? Tikka kävi siellä tänään vieraanani. Kotvasen viereisellä hakkuupuullaan ( puhelin- tahi sähkötolppa - en kassonut tarkempaan muistiini laittain, jottas kunpainen se oli ) seistä tokotti ja päätänsä puuhun hakkasi. Lie sillä siellä jokunen käpykin ollunna - mee ja tiijä, muttas kiva oli sitä siinä seurata; ylisiltä käsin.... Ja tuumailla, ettäs kuin tukossa se tää miun pää nuppini mahtavi ehtoolla sitten olla kun jo useampaa päivää hillun pölyissä? Ja suoraan sanottuna onhan tuo aikas "sekaisin" vaik´ kuin suihkehet ja tabut vedellyt olenkin päivittäin. Tänään raskin päivä on ollut. ( Onni en ollut pidempään kuin tuon muutaman tunteroisen.... ) Vaikkas viime yö oli hyvin nukuttu, normaali pituinen, ihan syvää unta saaden ja siitä nauttien, niin tään päivän olen mennyt "puolilla valoilla" siltikin. Ihan jo aamusta lähtien kun Maailmalle Avaraiselle läksimmä. Ajo oli ihan "kivaa" "pilvissä liidellen" ja tiedostain, ettäs tää on kyllä aivan persiistä, tää tällainen allerzuune! Hommat hoisin - tietenkin. "Vaik menis pää, niin lupaukset pidetään!" "Jos mie jotahin meinaan tehdä, ja olen ajatellut tehdä, niin he-le-katti - miehän sen sitten teenkin, enkää lusmuile!" Kotiain raahauduttuain sitten olen "antanut mennä". Tietäin, ettäs tällaisella "päällä" ei paljoa "laulella". Aivan turha siis ajatellakaan tekeväin jotahin 24/7-muoskain papruhommia, esim.. Ei ajatukset juokse, ei pysy kasassa. Tää allergia luo reaktion, niin tuonne pään onteloihin kuin myöskin simmuihin: VÄSYTTÄÄ niin peevelisti! Hyvä on jos saanen ittein pidettyä hereillä ehtooseen saakka ( kunne sitten yöksi on lupa simahtaa ) ja jotahin piskuista hommailen. "Hoidan, huollan" vaine itteeni; juuri ylisiltä lämpöisiltä alas laskeutuneena.... On se vaine niin per-siis-tä, todellakin, tää tällainen allergia-jutska! En toivo kellekkään, en edes sille "vihamiehellekään". Ei ole lystiä, ei paljoa "tanssita", ei. Oma vikain. Mitäs siivoan. Ystävällein. "Mitäs sitä auttelee toisia?" "Vasiten kun tietää, että itse siitä sitten kärsii?!" ( Niinpä, ettei vaine tää allerzuuna riittäisi, niin kroppainkin ilmoittelee itestänsä! Mm. selkä marajaa, ettäs pitääkö sitä nyt mennä kumartelemaan? Ja polvet; "Mitäs luutuat kontillas?!" ) Muttas kun eihän sitä, hyvänen aika sentäs, voine Ystävää jättää pulaan! "Auta ystävää mäessä, älä mäen alla!" Mitäpä sitä ei siis tekisi toisen edestä, toiselle, toisen kera, tahi ilman toistakaan.... Ja kun tiedän, sekä tiedostan, ettäs se on tuo siivaoaminen sellainen hommeli jonka osaan ja taidan. Sitä aina tarvitaan, se ei mene "hukkaan", ja sillä mie voinen avittaa toista. Ja tasan tarkaan kun tiedän, ettäs KUN MIE siivoan, niin jos siitä joku tulee jälkeeni narisemaan, ettäs kun nuin huonosti siivoat, niin HÄN saapi kyllä sitten itse NUOLLA sen jälkeeni ihan niin PUHTAHAKSI kuin vaine HALAJAA! Meinahan nottas miun jälkeen ei tartte toisten mennä kronklaa!