yksi päivä, tästä elämästä-mätästä, jolloin selkäin on prakannut ja teki ( eilen ) jo mieli päästä vähän muuallekin kuin vaine olla neljän seinän sisällä. Niinpä pakkasin kimpsuin ja kampsuin kasaan sekä suorin Sukumme mökille. Sinne voinen menna ainakin - olin sit kuin "ka´ramba" tahansa. Sinne jos muita suvusta tulisikin paikalle, niin se ei haittaisi puolin tahi toisin, ei ni mitään.
Jotenka sinne sitten siis aamusella eilisellä suuntasin.


    Pysäys "perinteisellä" välillä; Karkinniemi-Pohjoissaari.
    Täysin tyyntä, hiljaista, kaunista, Aurinko Armahan kiloa ja peilauksia tyvenessä veden pinnassa:












    Näitä peilauksia kuvatessain vaihtain välillä puoltain Liponvirran puolelta Suolahden puolelle, kuulin kuinka Joukkahaiset alkoivat pitämään hivenen enempi ko tavanomaista äänen tasoaan. Suunistin ääntänsä kohti ja huomasin kuinka....


   Joukkahaiset olivat Liponvirran puolella soidinmenoissaan. Näin sit pääsin kuuntelemaan, katselemaan ja valokuvaamaan yhden Joukkahais-pariskunnan soidinmenoja sekä sitä kun toisen parin koiras haastoi ns. pääparin koirasta. Kolmas pariskunta kävi vaine pikaisesti paikalla ja yhtä pikaisesti poistuikin myös paikalta tältä.



    Pääpariskunnan uros kierteli, kaarteli ja ääneen julisti reviriään tuota tilapäistään.






    Välillä se kailotti toiselle urokselle/pariskunnalle itseään kuuluvaksi ja tiettäväksi....



.... ja sit välillä se palasi oman naaraansa tykö jatkaen soidintaan tämän kera;












    Kun vieras-pariskunnan uros tuli liian liki, alkoi pääpariskunnan uros uhittelemaan vierasta tunkeilijaa.



    Täsä sen toisen pariskunnan uros joka tuli ja haastoi pääpariskunnan urosta.
Tämä uros sukelteli monta kertaa näin veden alle....



.... piti päätänsä veden alla vatsaansa myöten....



.... vaihtoi paikkaansa....



.... mahtavien vesiroiskeiden kera ja...



.... sitten taasen sukelsi pyrstöään vaille vedenalle;






    Aikansa pääpariskunta katseli tuota uhittelua ja piti omaa soidintaan, mutta sit saivat pirtansa täyteen ja lähtivät lätkimään kahteen pakkaan poies paikalta.



   Uhitellut uros jäi viellä paikallensa ( ei palanut heti naaraansa luokse ) ja pöyhisteli höyheniään;







   Ajellessain ajan kera Sukumme mökkiä kohti, ain välleen "maihin laskien" ja kuvaten, mietin tätä ihmis´eloa ja sen olemasa oloaan.
   Maan Ilmeilijät pelloillansa kevätöitään tekivät ja paikoin jo tehneet olivat.
Se on kuin uutta tekisivät, uutta aluilleen laittaisivat - ja niinhän se oikeesti onkin. Jokahinen kevät aina alusta ja uudelleen. Muttas siltikin se tuntuu jokahinen kevät ( ainakin miusta, en tiedä heistä itsestään? ) kuin mennehet viljelykaudet, vuodet, ja elämäkin siin samalla, olisivat jo mennehiä aikoja; mitä niitä muistelemaan. Sen sijaan NYT, juuri nyt, aloitetaan alusta. Uusin tuulin, uusin suunitelmin, ja tähtäimin. Kaik on "uutta" ja uutukaista.
Sitten taasen uuden syksyn tullen tunnelmat ovat kuin kaikki laskettas alas. Kaiho jää kaipaamaan mennyttä kesää ja kevättä. Sitä "juuri" alkanutta uutta ihanaa. Värikästä, hehkuvaa, loistavaa, lämmintä, kasvavaa. Se kaikki katoaa, vanhaksi jää ja eteen astuu ankeus, synkkyys syksyinen, tulevainen talvi Tuittupäinen; kaiken peittävä, kaiken hautaavainen, kaiken taasen unhohon jättäväinen aikakausi.




    "Katson maalaismaisemaa..."



   "Läpivalaistu."
   "Paikassa joka".... jonka ohitse sen tsiljoona kerta olen ajellut ja ain taasen ajatellut et viel joskus mie tuohon pysähdyn ja kuvaan tuon ladon. Sitten kun Aurinko Armahan valo on juuri sopivainen siihen.
Nyt se oli, nyt pysähdyin. Ja sainen juuri kuvan sellaisen kuin havittelinkin. Olempas sankkevan tytyväinen.



   Heinälato välitilalla.
( Matkasin Sukumme mökille tuttuja teitä myöten, muttas paluumatkain tein aivan jotahin muuta kautta. Osaksi senkin takia nämä kuvain nyt ovat täsä aivan muussa järjestyksessä ko ajallisessa; ryhmittelin aihealuettain. )



    Meit-in aitta traktoritallinsa kera.
Traktoritallista on traktori muutaamut jo vuosia sitten muualle ja se ns. tyhjyyttään kolisee nyt. Joutas purkaa poies tuo jatke...
    Ja navettamme; etualalla karjakeittiö, sitten navetta sekä talli ja viimeisenä heinälato;






   Pyörähdin lapsuuteni mummolassa katselemassa et "kuis siellä voidaan" tätä nykyä?
   Voi jos olisin lottovoittaja, tällainen lottoamaton ihminen, niin mie ostaisin tämän paikan itsellein! Joko rustaisin vanhasta ehompaa tahi laittasin kaiken kelpaamattoman maan tasalle ja tekisin pienen tönön johkin tähän tontille...
   Tämän pihapiirin ikää en osaa tarkkaan sanoa.
Tiedän vain, ettäs sodan jälkeen mummoin tänne muutti evakkona miehensä ja lapsiensa kera. Ukki tuo menehtyi sotavammoihinsa liki heti ja mummomme sit hoisi, elätti, viljeli maat, itse lastensa kera, niin kauan kunne sit mummomme tuon tytär ( Sukumme Mummo ) meni naimisiin ja miehensä, meidän perheemme kera, viljelimme samaisia peltoja omiksi tarpeiksemme.
   Sen verta iso talo, ettäs kummassakin päässä taloa asusti kaksi erillistä perhettä.
   Iso oli navetta kivijalkainen. Olen nähnyt sen ja muistan sen ulkonäöstä viel jotahin. Navetta tää purettu jo vuosikymmeniä sitten; kivet vaine jäljellä enää ovat maan ja kasvillisuuden valtaamina.
   Pihapiiriin kuului myös yksi välikatoksillinen lato ( kaksi latoa päikseen siis ).
   Pystyssä ovat enää aitta tää keltainen kaksine aittatiloineen, sekä riihi liki neliönmuotoinen.
Yllä riihi ja tässä alla vilja- sekä tekstiiliaitta ettäs itse talo/talonpääty;









   Uudisraivaaja-henkä.
   Yksi muksuistain osti perheineen jo joitahin vuosia sitten itsellen tällaisen talon, torpan, mökin. He päättivät remontoida siitä itselleen mökin ja nyt ovat pääasiassa suorittaneet erinäisiä purkuhommia täällä. Talon yläpohja jo tyhjennetty kuttereista, yms., tuvan hirret otettu näkyville, tuvan lattian lankut poistettu.Uuden ulkohuussin ovat kyllä rakentaneet entistä korvaamaan.
   Jonkun aikoinaan, ehken 1950-luvulla rakentama piskuinen pihapiiri. Läntti peltomaata näkyy tään pihapiirin kupeessa; hivenen vesakoitunut aikain kuluessa.
   Puolet talosta tupana, toisella puolella yksi kammari ja sellainen ruokavarasto, ruokakomero sekä porstuassa sit tarvikevarasto itse kuistin lisäksi.
Yläkerta avoimena jossa oli ollut eristeenä sorakkoa, sahanpurua, yms..
Seinähirsien välissä sammalta. Lankkulattiat, yläpohja raakalautaa/parrua. Kammarissa yksi tapetoitu seinä.
Tiilinen matalahko leivinuuni.

Ulkovarasto/lato joka toimittanut ns. aitanvirkaa; täynä kaiken maailman tavaraa. Lähtien vaatteista, ja päättyin matkalaukkuihin, ulkotuoleihin, sanomalehtiin, yms. tarpeelliseen.

   Rentukat.



   Arteri, olisko.... ei kun Vuohenjuuri!



    Narsissi.



   Vuokko väriltänsä tällainen lilahko. Hämyvuokko-nimen löysin tälle, liekkö oikea nimi on?



    Vaahteran kukintaa ja lehtien alkuja.



    Ja sitten jo omassa-kotona joku koppiainen Kirjopikarililjan merkkikepissä.
    Kuvasin ko huomasin sen tuossa tikun varressa istuttaissain mökiltämme ottamain muutamat Esikon alut omaan perennapenkkiini.


    Mökillä touhuilin hivenen selkäin antamissa rajoissa. Kuulostelin mitä se meinaa, mitä se tahtoo ja mihkä sillä pystyisin jo?  Kaikki kumartelut - not; selkä suorana pidettävä. Kaikki ponnistukset - not; ponnistus pitää tehdä vain jaloilla. Kaikki aivastukset - kieletty; käy selkään. Jne..
   Kuuntelin kuin Käkönen, tahi Käköset, kukkuivat josain metsissä noissa. Kyyhkysetkin olivat äänessä. Pääskyset lentilivät ilmojen teillä. Ja naapurin pelloilla yksi Maan Ilmeilijä kolisutteli ko keräsi sellaisella kivienkeruukoneella kiviä vuokrapelloiltansa. Tuomet ovat jo isoilla silmuilla kukkinensa, paikon täydessä kukassa; niiden tuoksu "huumaa" kyllä ihan autonkin sisälle asti jos sellaisen paikan ohitse satun ajamaan....