Aamuni aikainen alkoi tänä pänä tuossa kolmen aikaan.
Aamutoimet ja leipomaan.



Eilennä aamulla tein itsellein Tsipanniekat Kaiketonna ja tänä aamuna sitten Joulutorttenat Kaiketonna:



Tsipanniekkoihin mm. puuro riisimaitoon jo toissapäivänä valmiiksi ja -torttuihin jo eilennä kuivatuista luumuista luumumassan - sokeritonna.
   Kipaisin kaupalla koska Ilma ja Tieteilijät lupailevat paukkupakkasia ensi viikolle, niin enpähän sitten tarvii silloin kiusata Hepo Hopiatain moisessa kelissä liikkeelle lähdöllä. Paree nyt näin piememmällä pakkasella käväistä ruokavarastoain täydentämässä.
    Ja sitten, näihin jälkehen, kun Taivahanranta lupaili kauppareissullain aikas mehevää keliä tulevaksi, otimma ja laittelimma itsellein kelin mukaisen vaatetuksen uumilleni, kappasin kamerain olallein killumaan sekä otimma lumiset tassuin mukaani - ei ku menoksi vaine; sanoi Annie Lenox.

   Sunikari.



   "Meille vai teille - kultasein."




   Kuun Kummajainen Taivahankannella "roikuili" samaan aikaan kuin Aurinko Armas nousi Taivaanrannan takaha esille.




   "Ilotulitus."
Jeeru tätä värien sinffoniaa!






   Sitten tuli pilvinen massa joka kaiken tuon kauneuden pyrki taaksensa peittämään. Näytti, ajattelin, ettäs se siitä. "Se kaikesta tuosta kauniista mitä se lupaili ja näytti." "Tässäkö oli sitten kaikki?" "Emmeköyhtään enempää, eikä pilvetöntä, aurinkoista, päivää saakkaan?"



    Luovutin ja pyörsin takaisin tulojäljillein. Mietiskelin, nottas häätyy olla iloinen sekä hyvillänsä, ettäs edes tuon verta näin ja koin. Värien iloa ja kauneutta Elämäin-Reppuun ammensin.

   Kunne jäljillein satama-alueelle yhyttäydyin ja katsastin taaksein Taivahanrantaan tähyten, hokasin, ettäs ei se siin ollukkaan! "Jeeru, sieltähän Aurinko Armas nousee!" "Tuolta Taivahanrannan takaa se alkaa kuikistamaan!"



   Tätä Aurinkoisen nousua katsellessain ja sen tapahtuman vuottamista alusta loppuhun asti, mietin aikoja entisiä. Tuli mielehein ajat kun täällä Luovolla matkasin ain jokahisena vuodenaikana, muttas vasiten näin talvisin.
Talvisesta ajasta tuli "jostahin kumman syystä" tuolla noin -17´C pakkasessa kärvistellessä, nousuaan vuottaissa, ne kerrat kun aamuisin tahi ehtoisin kuvasin Aurinkoista, vuotin sen nousua tahi laskua, pakkasen kipristellessä varppejain, nipistellessä sormiain ja puristellessa kupeittain. Kuin olikaan kylmää, kuin vinkka Tuuli Tuittupäinen viel sitä tunnetta tuolloin ain lisäsi. Palelsi, palelsi ihan kunnolla, aikaa mennessä kuvaussessiooni ain jotahin noin puolisentuntia vähintään. 






    "Aamumyssy."
   Seurasin, halusin seurata, kuin Aurinko Armas nousee hitaasti, muttas varmasti, ylitse Taivahanrannan, kuin se nousee tuon Taivahanrannalla olevaisen pilviviillon takaa esille;



   "Hattu."



   "Macarons."




    Talviset tassuin miun.
Ihanaa kun hankin parisen vuotta sitten tällaiset tassuset! Ihanaa kun esim. nyt muistin omistavani tällaiset ja täten nyt sit mukaani otin.
Helppo laitella tassuihini kun kädet ovat lämpimässä autossa istumisen jälkeen viel lämpimät ja käteni toimivat täten hyvin. Muttas jeeru et vaikiat poistaa, vaikkas eivät olekkaan mitkään monimutkaiset sydeemit, koskapa käteni eivät vaine toimi! Etenkin toi leikattu käteni on alkanut oireilla jotahin uutta juttuansa: sen rannenikama on kipiä ja täten otteensa kylmänä on sit viel kehenompi ko mitä siin heti leikkauksen jälkeen oli...







     Viimeinen kuikkaus noudevan Aurinkoisen suuntaan ja - good bye!
Kokka kohti kotio ja lämpimiin oloihin omaan koloon.