...pistämmä nytten pitkästä aikaa mie. Sillä kaikkea piskuista ain mielehen pälkähtää, muttas ei sitten sen kummemmin kirjauta enemmälti. Tänä pänä aamuisena aikaisena mieleheni pätkähti, ettäs se on sitten muuten "taasen" isänpäivä olevainen. Oi aikoja, oi mennehiä, kun sitä viel puolisoin kera samoilla leveleillä oltihin ja asuttihin... Siitä aikaa jo on piskuinen ihmis´ikä, tai no, piskuisen ihmisen ikä ainaskin. Muistissa ovat isänpäivät nuo mennehet ja kuis niitä vietettiin silloin juhlistain. Ei, ei hän tosin itse, sanojensa mukaan ainakaan, liiemmälti isänpäivää arvostanut, muttas juhlittiinpa siltikin. Tulivat muoskamme kasaan ja silleensä. Tänä pänä kussa tään muiston mielein päälle saain nousemaan ja tuon naamasen taulun nettisfääreistä avasin, niin sieltähän tuli ensimmäiseksi vastahan puolisoin veljen tyttären isänpäivän toivotus kaikille isille kera Ilpo Kaikkosen laulun "Terveiset sinne taivaaseen." Ja mie kun tään kyseisen biisin jotahin aina olen mieltänyt nimenomaan puolisollein... hänen hautajaisissaan mm. soitettiin sitä. Niin se tää maailma vaine on piskuinen: vastahan tulee laidasta tahi toisesta samoja asioita, mentihin sitten minne vaine, tahi mistä päin vain kulkien. Kuten sekin ettäs Jokunen-kin tänä pänä juhlavana, on mielein päällä ollunna ( miten se tää tällainen juhlapäivä saakaan ihmisen lapsen muistelemaan näitä mennehiä? ). Tuossa väkersin jo kolmatta Piippari-taikinaista kolmannelle päivälle, ja siinä sitten mietiskelin häntä ja meitin taivaltamme. Sekä sitä, ettäs mitähän hänelle nyttemmin kuuluvi, kun ei ole satuttu vastatustenkaan nyt misään...? Ja edelleenkin muistain mm. sen hänen "lusikalla reijän tekemisen" -neuvontansa... Päätimmä pistäytyä tänään ulkona syömässä näin isänpäivän juhlan kunniaksi, vaikkei miulla mitään, ketään, isää juhlittavana enää olekkaan, muttas siltikin - läksimmä kylille "roikuilemaan". Käväisin kaupassa, kun kerta tuli lähdettyä liikenteeseen... ja sitten syömässä pitäjämme yhdessä mahdollisessa ruoka-paikassa. Ajatuksiin hiipiessä, ettäs jos sattus... "Ei, ei satu." "Muttas jos nyt kuitenkin..." No, ei muuten satu, sillä eihän tuota ole nytten piiiiiit-kään aikaan sattunut, niin miksikäs sitten nyt?" Menin, tilasin ja stallade paikallein. JA - siellähän se Jokunenkin uusimman perheensä kera istua nakotti! "Mihkäs simmuin pistäisin, mihkäs korvain laittaisin" - ja tunteeni asettaisin, kun vierekkäisiin pöytiin satuttiin. Mie ns. vakkari-paikkaani ja hän siihen vierelle. On se vaine yhä iellehen hivenen vaikia paikka, olla liki, nähdä ja kuulla. Sekä etenkin katsoa ja kuulla kuin hän on ja elää perheensä tään kera. Varmahan hivenen mustiksena seurailen, kun sehän voisin mie vaikkas siin olla... muttas kun en olekkaan. Toisaaltaan sitten taasen se onni ja autuus, että hän sen onnensa löytänyt on. Sen onnen josta hän miullehin jutteli silloin aikoinaan. Mitäs siitä nyt onkaan....? Sen... sen, kuutisen vuotta? Laskinko oikein? Laskia oikein ei ole oikeestaan oikea sanonta, muttas laskea nyt kuitenkin, kun heitimmä täsä "täkyä" nettisfääreihin, ettäs jos sitä itsekkin omaa onneain löytäisin joskus. Skriivasin siihen sitten, jotta "muoskain mukeloksi tahi muksuksein käyvää tahi toinen jalka jo haudassa olevaista - ei kiitos". Mietin täsä tällaista ikä-"problemaatiikkaa" taasen. Se oli tuollakin saitilla ihan ekaksi sellaisen jutska, ettäs "kaikkI" ne liian nuoret sieltä ekas´ teks´ esille itsensä toivat! Mikä siinä on ( tästä olen pakissut aikaisemminkin ), ettäs aina ne nuo PENNUT perään kyselee? Olenko niin "äidillinen" ja he "äitiä" etsivät? Vahi olenko muka niin nuorekkaan näköinen viellä-kin? Tätä en kyllä hevillä palastelemati nieleskele, en! Pitiskö kerran heittää ihan suoriltaan, ettäs kaikki he jotka ovat miuta kymmenen vuotta vanhempia? Onnaisko sitten sil viisiin, että ne nuo pennut poissaolollaan loistaisivat? Kuten Ystäväin tämä yssi poissa olollaan loistavi.... Voi, ettäs "maltaita maksaisin", "kymmenen hyvää lupaisin", jos vaine hän kuulla itsestänsä antaisi. Voi, ettäs ilossain oisin jos, vaikka, kuin, yssiin taasen tultaisin, samalla levelille päädyttäisiin. Muttas kun ei, ni ei. Ei "kukko käskiin laula", ei "ylkä yskää ymmärrä"... ( vahi mitenkä se nyt menikään? ) Niinpä niin, siksipä sitä täsä taasen yhden isäinpäivän sitten yssiksein viettelen, jälkehen puolisoin tuon edesmennehen. Päivän syssyisen - talvea tulevaista vuottain. Syssyisen joka muutes nytten näin poikkeuksellinen on. Marraskuuta menhään jo, muttas ilma ja tilan lämmä heiluvi, tälkin levelillä, +6-10´C välillä! Ei lunta puussa, ei lunta maassa, järvien seljät jäistä vapaina ovat. Niin monen monta vuotta mennyttä on, kun täälläkin jo tähän aikaan pakkanen pannut on parastansa, valkia, höntyväinen lumi peittänyt maat ja mannut. Nytten sitten Omppu-Pomppu-puissa lehdet viel roikuilevat oksistossansa paikallansa. Krookukset ilmoille iloksemme pyrkivät "jo", Helmiset Liljat uutta kasvua kasvattelevat kukkapenkeissämme....