Mm. eilennä laittelein tulevaa Pesiäistä varten...

2020.3.2.%20P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4ist%C3%

...tuonne etuporstuallein tällaisen koristelun. Väkersin ja värkkäsin.
Putsi-putsitin ensin koko lyhdyn tää mennehen talven jäljiltä kun vaine olin lykkinyt poies talviset sypressit, kanervat ja muraatit tästä poies. Sitten hajin noi muna-koristeet varastostain ja "väkersin": pujottelin jokahiseen munaseen oman rihmansa, mittailin sopivaiseen pituuteensa ja sitten viel solmihhin ne rihmaset tuonne lyhtyin sisuksiin juurikin sitä varten sinne tekemiini metallisiin tankoihin kiinni.

2020.3.3.%20Normi%20Dallas-pullat..jpg

   Viime viikolla tein tyttärein perheelle sellaiset suussa sulavaiset Amerikan Suklaa-cookiet. Ihan ns. normaaleina Alli Hopa.  Valokuvaa en muistanut niitä ottaa...
Tänään tein heille sit tällattiin Dallasi-pullaset ns. normaaleina, kun olin luvannut pullat heille laitella. Maidottomat pullat muttas täytteessään sitten on kylläkin laktoosia... Ja noin edelliset tänne "postaamani" Mokka-pusutkin heille tänään tein.

88197306_197516298152394_772437387010637

   Ja se ettäs tällainen ihminen kuin mie, tällainen Mummeroinen Durasell-pupuinen, kun EI KOSKAAN tee mitään, EI KOSKAAN väkerrä ja värkkää. Aina vaine laikottelee, lonkkaa vetää, pitkin-poikin vätystelee niin sehän sitten koskautuu ajan oloon! Eiks vaine?
   Käväisin tänä pänä Arvaus-keksuksesta hakemasa issellein kyynärpäähän ja ranteeseen tuet. Jospaa kivut nuo alinomaiset hiven helpottaisivat. Ihan ihme olisi jos ne kokonansa saisin poies mutta jos nyt edes vähäsen...
Saa tiijä mitä tästä tulee? Mitä tällaisilla tu´illa voi tehhä? Mihkä kykenen? Tekemistä kun olisi...
Pitis pitää niin usein ja kauan kuin vaine voin muttas kun jatkuvaan tarvihhen käsiäin... Milloin ne lilluvat vejessä, milloin taikinoissa. Tahi  sitten vaikka seinämaalissa - pitis yssi seinä taasen vosekkia värillä uudella.
   Eikää täsä viel kaikki: nyt vuottelen tuolta Kalakukko-City go go:sta, sieltä "pääpaikasta", myöskin oikean käden ranteeseen vastaavaa, tahi ainaskin jotahin vastaavaa, härpäkettä!
Mihkäs mie sit oikein "rupian"?

   Muttas jotahin iloa kait tästäkin "pienessä" vastoinkäymisessä on kun...
   Menimmä tuonne Arvaus-keskukseen näitä tukia hakemaan ja siellä se fysioteraupeutti sitten katseli kättäin tätä ja totesi että näyttääpäs olevan turvoksissa kätesi. "Kysäisin että mitäh - häh? Turvoksissa?"
No, hänen siitä sit tyköin tultuaan ja kättäin tätä kipeää kopastessaan sekä tunnustellessaan, totesipas hän että eihän se olekkaan turvoksissa - siulla on LIHAKSIA tässä! "Miulla? Lihaksia! Wau!"
Eikää siin viel kaikki! Sit kun tukea sopivaista etsittiin niin hän tokaisi että kun siulla on nuin pienet käjet... Ei tahtonut nimittäin sopivan pientä tukea löytyäkkään sieltä heijän varastoistaan.
   Samahan se oli kun vein tuonne eräälle naapurini mummollekkin nuita Dallasia maistella muutamia tsipaleita niin hän sitä loinah lausumahan ettäs kun olet tuollainen olematon. Se meni myöskin miulle ihmetyksen puolelle; miekö - olematonko? Tällainen läntistä leveyttä ja varmasti myöskin itäistä pituuttakin ( leveys suunnassa sitäkin ) omaava Mummero-ko?
 
   On se vaine jänskä jutska - tästä olen varmahan ennenkin pakissut - ettäs ihmisetkö kuvittelevat, luulevat, ettäs ihminen kenkä näin Vapaaherrattarena ( tahi sit Vapaaherrana ) on ja elää niin ettäs hän sitten aina vain on vaine? Ei tee mitään. Tyyliin; makaa vaine punkan pohjalla ja aikaansa tapaa?
Niinkö muut vastaavat henkilöt, koissaan olevaiset, tekevät?
En mie ainaskana osaa olla vaine. Ja eihän tuota joudakkaan kun on/olisi aina jotahin puuhaamista, työn syrjää mihkä tarttua kiinni. Hyvä kun oikeestaan kaikkea kerkiäkään tehhä! Välleen tuntuu ettäs tarvihtes muutamia tunteroisia ain vuorokauteensa lisää jotta jotahin kerkeis edes aikaan saaha!
   Se ettäs on tuota "itäistä pituutta ja läntistä leveyttä" ollut vasta vähän aikaa sitten paljon enempi kuin mitä on nyt, se ettäs sitä on kroppain tää muuttunut ( kait ) hivenen ns. normisuuntaan siitäi mitä se aikoinaan oli, niin onhan se jännä kuulla ja kuunelle kun toiset puhuvat tuohon tyyliin miusta ja miun kropastain.
Muttas ei sitä vaine nuin vain "niele". Ei niitä sanasia usko ja "purasemati niele" omakseen, miuksi itseksein.
Tästä puhuvat kaikki noin "tietäväisetkin" ihmiset ja vastaavia muutoksia kokeneet ihmiset: on se vaine jänskä mitenkä sitä ihmisen minä-kuva, oma-kuva, ei muutu vuodessa, kahdessa, tahi useammassakaan näköjään, ihan tosta vaine toiseksi. Ei sitten millään. Pitää näköjään "työtä tehhä" täsäkin asiassa. Työstettävää riittää edelleen...
Ja sitten viel kaiken pohjimmaisena se ettäs hyväksyy itsensä sit loppuin lopuksi, kaiken muutoksen jäkeen, itsenään: tällainen mie nyt sit olen.
Ihan kuin jos ajattelee että ostat itsellesi uuden auton. Eri merkkisen tahi mallisen kuin mitä ennen siulla oli. Siun pitää opetella tunnistamaan ja tietämään sen autosi ÄÄRIVIIVAT että misä mikin nurkkaus huitelee kun ja jos sillä liikut. Vasiten ahtaammissa paikoissa ( kroppa=pukeutumisessa, vaatteissa ja myöskin liikkumisessa ja liikkeissään ). Samalla viisiin se on täsäkin; menee tovi kunne opit tiedostamaan omat "ääriviivasi" etkää enää "vanhasta musitista" kuvittele, AISTI, niitä entisiä ääriviivojasi. Niiden sijainteja, niiden vaatimaa tilaa, ja muotoja.

   Tahi johtuvatko nää kaik kivut ja säryt sittenkin vain vahuudestain eikä tehdyistä töistä...?