...joka on kulkenut aina ns. omia polkujaan pukeutumisessa.

   Muistan kuin miulla on ollut erilaisia pukeutumistyylejä aika ajoin.
   Muistan kuin aikojen alussa kuljettiin äitimme tekemissä vaatteissa. Ihan viel ala-asteajoillakin oli yllämme ( miulla ja siksoillani miun ) äitimme tekemät housut, takit, hameet, mekot, villapaidat, tms.. Hyvin kelpasivat yllemme. Ei ollut mutinoita kun ne olivat ihan hyvin sen aikaisten mallien mukaisia tamineita. Eikää siihen aikaan ollut koulukiusaamista tyyliin että kun olet epä-muodikas. Taisi kaikilla olla aikalailla "kotikutoista" yllään siihen aikaan.
Ylä-asteelle siirryttäissä sitten alkoi vastaan tulemaan muoti ja ostovaatteet. Mieleeni ovat jääneet äitini buutsit hänen nuoruudeataan jota mie sitten "vedin" talvipakkasilla jaloissani. Hivenen palelsi mutta mitäs siitä - olivathan ne muodin mukaiset kun fiftari-tyyliä tunnustin.
Tosin "tunnustin" siinäkin mielessä erilaisia muotia kun taisin olla ensimmäisiä koulukkaita joka piti tennareita jaloissaan siihen aikaan, ja talvisin Kuoma-kenkien lyhytvartisia talvikenkiä. Samaten reppu keikkui selässäni kun moni kulki vielä ns. kapulalaukut käsipuolessaan.
   Teininä kuljin samaten ns. äitiysmekkojen malliset mekot ylläni. Taisi äitini siitä marpattaa joskus mutta ei se miuta haitannut; häpesin sitä/tätä pömppömasuani jo siihen aikaan niin että katsoin viisaammaksi piilottaa sen ison mekon kätköihin.
Liekkö ollut silloin jo mielessä että vielä mie joskus sinne sisälleen saan ihan oikiaa kannettavaa... Kuten sitten sainkin kunne siihen aikaan tulin. Ja sitten todellakin kuljin vuosikausia ( ns. kymmenen vuotta raskaana ) mamma-mekot ylläni sillä sen aikaiset mamma-vaatteet olivatkin todella sellaisia isoja kauhtanoita joissa "ei kangasta säästelty". Nyt katselen kateellisena tämän päiväisiä mammoja jotka voivat kuljeksia ihan yleisilläkin paikoilla ihon myötäisissä vaatteissa ISOjen masujensa kera eikää niistä kukaan meteliä nosta. Siihen aikaan kun mie vuotin muoskiain olisi moinen näky herättänyt todella paljon huomiota ja olisi siitä varmaan saanut kuulla jotain huomioitakin peräänsä... Eihän siihen aikaan saanut "muotojansa" näytellä!
   Muistan kuin aikaan teinin oli käytössäni kaikelaista farkkukangasta ja -väriä ( jota en nyttemmin voisi suin surmin kuvitella laittavani ylleni! ). Sitten muistan ajan jotain 80-luvun kun oli suunilleen kaikki vaatteeni jonkin vihriän sävyisiä. Silloin ei kaapistani tainnut löytyä muuta kuin vihreää taminetta.
Tämän jälkeen tuli "musta-tuntuu" -kausi ja siihempä se onkin sitten jäänyt. En pääse siitä milläskään poies. Se on ns. lähtemättömästi "mie". Se käy ylleni hyvin niin moneen paikkaan mennessä kuin sitten erilaisiin tilaisuuksiinkin. Tietysti täytyy sanoa että pienin variaatioin. Joko ihan vaine mustan sävyjä muutellen tahi sitten vaatteiden mallia vaihtain. Tahi vaikkas pienellä "mausteella" muita värejä; esim. harmaalla.
Tai sitten kuten puolisoni aikaan opin että mustaa alakertaan ja valkiaa yläkertaan. Tosin se valkia oli aika harvoin ylläni kun en ole mikään "valkia"-ihminen, en. Muttas mitäpä sitä ei toisen mieliksi ei tekisi... kun "tumman" puoliso on...

   Samaten on käynyt helmojen pituuksien kera täsä elämäni varrella. ( Housuista en puhu sillä housuja olen käytellyt hyvin, hyvin vähän elämäni aikana jos ei oteta lukuun nytten näitä pari viimeistä vuotta... )
   Ensin ne olivat muoskana ja tyttöpäänä ns. normi pituuksisia. Sellaisia polvelle yltäviä heiluvaisia.
Sitten tuli mamma-aika ja helmani pitenivät kuin huomaamati aina nilkkoihin asti pysyen sillä pituudella sitten vankasti ja vakaasti aina puolisoni kuoleman jälkeiseen aikaan asti. Vasiten puolisoni aikana jolloin en voinut kuvitellakaan mitään miniä ylleni laittavani - aina vaine pitkää ja leviää.
  
   Mustasta, tummasta, pukeutumisesta olen saanut kuulla lähipiiriltäni aika ajoin ja nyttemmin ovat sitten tähän tyyliini kiinnittäneet huomionsa muoskani mukelot kun ovat itse tulleet ikään jossa vaatteet jo jotain merkitsevät. Ja se näyttää nykyään olevan alakoulun ensimmäiset luokat eikäs kuten tosiaan meidän lapsuutemme aikana ylä-asteelle mennessämme.
Olen saanut kuulla heiltä että miksi sinä mummo aina pukeudut mustaan tahi tummaan? "kokeilisit joskus jotain värikästä." "Pukeudu väriin."
   Olimma täsä kerran näiden mukeloihin kera kirpparilla ja siellä tuli vastaani tällainen mekko:



Kysäisin mukeloilta että olisiko tästä mummolla vaatetta? Olihan siitä kun he näkivät että tässä väriä olisi. Eihän siinä auttanut kuin hipsiä mekkosen tämän, sekä kolmen mukelon, kera sovituskopiin että mahtuuko moinen värikkyys edes mummeron tämän ylle ennen kuin moista väriläiskää pitämään rupiaisin?
Mahtuihan se - kuhan ensin ennen pitoa hivenen aukaisin helmaommelta ja pidensin muutaman sentin helman pituutta sekä pienensin rinnuksen napinläpeä jottei "imetys" olisi jatkuvassa käynissä; pysyisi nappi rintain kohdilta kiinni eikäs irvottaisi auki.
Näin sitten aloin tämän kesän "helteillä" opettelemaan tällaisen kirjavuuden pitoa ylläni niin vapaalla kuin Töissä. Hyvin olen onnistunut vaik itse sen sanonkin. Olisko se että tässä mekossa on mustaakin ihan hyvin välissä niin se tuntuu enempi "omaltani"?



   Tässä on toinen "kummallisuus" tämän Mummeron yllä: väriä PALJON! Tämäkin on vain ja ainuastaan Reissaja-tyttäreni ansiota.
Hän kun poisteli tässä talven syvämenä varastostaan tamineita itsekullekkin halukkaalle ja sille joka minkäkin vaatteen itselleen halusi niin miehän sieltä kappasin itselleni näin VÄRIKKÄÄN paidan! Vau! Kattokaatte kuin on Mummerolla väriä yllä ihan kystä kyllä!
Tosin "turvana" on hameen tumma väri tässäkin. Ilman sitä en osaisi kyllä pitää näin värikästä paitaa päälläni.

   Nytten olen huomannut että helmojeni pituudet ovat pikku hiljaa hiipineet polvia kohti kuten tämän kuvankin hameeni helma... kuin varkain. On tullut lyhyttä, lyhyempää ja jopa minipituutta. Samaten kuin myös helmojen leveydet ovat kaventuneet entisistä leveyksistään.
Samanmoista "ilmiötä" on tapahtunut yläosissakin. On tullut niukempaa puseroa, läpinäkyvää puseroa, pitsitä kangasta ja jopa ns. 80-luvun napapaitaa joka täsä käväisi myös taanoin uudelleen muodissa.
En olisi voinut milläskään kuvitella muutama vuosi sitten että näin voin olla, näin voisin pukeutua.
  
   Jospa sitä tästä vähitellen väriä tulisi tämän Mummeron elämään. Jospa oppisin opettelun kautta pukeutumaan värikkäästikin eikäs ainaiseen mustaan. "Ei väkisin, eikä väsyttämällä, vaan pikku hiljaa, pienellä pakolla."; kuten sanonta kuuluu.
Lisäisin väriläikän sinne tahi tänne. Hankkisin "kuin huomaamati" jotain uutta väriä kategoriaani ja ka kummaa - pianhan se yllänikin oisi?



   Tällaisen mekkosen hankin nytten viimotteeksi eilen kirpparilta. Ihastuin tämän ilmavuuteen ja kepeyteen. Eikäs väri ( tahi kuosikaan ) paha ole - muiden yllä... esim. yhden tyttärein miun. Voi että tämä passaisi hälle hyvin! Olisi passelin kokoinen ja juuri hänen pitämäänsä väriä. Mitäs jos antaisinkin tämän hälle....?
Ei, enkä anna vaan pidän itselläin ja yrittelen totutella tähän väriin pitämällä sitä ensin esillä kammarini kaapinovessa. Tiedä vaikka se siitä osaisi hypätä joku kaunis ( ja helteinen! ) päivä ylleni kun Töihin menen! Onhaan se lupaillut nyt tulevaksi helteitä kunne endille asti keretään. Tiedä vaikka vielä täsä.... Wau!