...poistaa luita ja ytimiä myöten vieläkin vaikkas onhan tästä jo tovinen aikaa kussa kampesin Taivaanrannamaalarin pestistäin kotio. Ei vaine ne nää vanhan Mummeron luut, eikää ytimetkään, lämmä ynpärillensä tunnu saavan hevillä... ei rock´lla.... eikää piskuisella tahi pitemmälläkään ajalla.
Siis Klara Vappen vietetään, ja sää sekä tila on sitä myöten aivan tyypillinen Suomemme maan sää ja tila tällakin kertaa: Aurinko Armas kyllä näkyilee Taivahankannella, mut muutoin ky-ly-mä! Sankkevan kylymä. Pohjolan kylmät Tuitereiset Tuulet puhkuvat ja puhaltavat sen minkä vaine pullehilta poskiltansa voivat ja kykenevät. Tääl on kylymä. Sanoinko jo; sankkevan kylymä. Ei tuolla ulkoistaa viitti itteesä tieten tahtoin liian kauan aikaa.
   Tänä pänä olisi tietojeni mukaan teemapäivän nimikkeenä "alastonna puutarhassa/puutarhaa hoitamassa"! Ei, ei kyllä kiitos.
Tuonne kun issekkin aamupäivään urkenin ulos, niin laitoimma merinovillaisen kerraston ihan alimmaiseksi peitekerrokseksi vaikkas sen jo kertaalleen laittelin ns. kesäteloille, koko kerrastoin tuon. Siihen välivällyt välihin ja sitten oikein tuulta pitävät kuorikerroksen päälimmäiseksi pukeutumis-massaksi. Pipo - ehdoton. Hanskat - kyllä. Ja kahdet töppöset kumikenkäin sisuksiin et tarkenin tassutella!
Ettäs lämmä? ( Kipaisempas täsä vällehen ja laitamma yliset lämmä; nakuttelen kotvan, kapuan ylisille, laskeudun alas ja nakuttelen taasen - jep! )

   Olemma pitänyt "paitsiossa" entisiä kotikontuja täsä jo kotvasen - varmahan kohta jo... no - vuoden päivät?
En tuota ole oikein voinut sinne henkisen puoleni taatta mennä. Enkä edelleenkään voi, MUTTAS siitä huolimati kun tiedossain on, ettäs siellä on paikkoja jotka lumesta ja jäästä jo varmahan vapaina ovat ja täten vedet virtaavat siellä jo vuolaina, niin - mihkäs mieleni laittaisinkaan sitten?! Miten voine "vesi-ihminen" kieltää itseltään moisen ihanuuden? Miten voinen kiertää, kaartaa, liitää, laataa, siten etten "kutsua" tuota kuulisi?!
Tänään annoin periksi. Tänään myönnyin sisäiselle kutsullein - ja läksin lätkimähän, Hepo Hopiallain köryttelemähän. Kokkani kohti kuohuja nuita käänsin, Hepo Hopia mielekkäästi kun äänsi, ja näinpä sitten matkamme yksissä tuumin sujuvan sukkelahan taittuvi tovisen, meidät kotvasen kuluttua perille asti kuljettain.




   "Kotoa poissa."




   Tää on ihan puhdas sattuman laukaus, tää valokuvain täsä. En vaine hennonut laitella poies säilöstäin kun on näinkin hyvä vahinkoinen...




   "Räkä."
   Vaik´ eihän tää mikään kaunis nimi valokuvalle ole....




Samainen "räkä", muttas nytten sittten vaine "rekvisiittana" kun kosken tuon taustaisen valokuvasin kuohjensa pyöryvin.







   Näitä kuohujansa olisi voinut seurailla ja vasiten valokuvata, vaik kuinka jällevän - muttas ei varmahan katsella sen kummemmin näin masinalta tällaiselta, jotenka olkoon nyt vaine näin yhdellä tsipaleella ne edustettuna täsä.




   Huvimaja kosken kuohuin keskellä.
Siinä se iellehen nöpöttävi. Oli paikallansa; siitä kun on tovinen kussa viimotteeksi täällä olen kuljeskellut - oli kiva nähdä, ettäs jotahin täsä Maailmassamme Avaraisessa, elämäsä, täsä, mätä, pysyvi edes paikallansa...




   "Pullopostia."




   Korkeakoski hivenen eri kulmasta valokuvattuna kerrankin.




   Korkeakosken yläpuolinen patosuvanto, yllä ja alla.




   Itse Korkeakosken pato ja sen kuohuja eri kulmista:













   Käväisinpä, roikuilin, hivenen tuolla kuohujen katveessa, tsuumailemassa himpun lähemmin muutamia kohtia jotka sieltä pistivät simmuihini olemasa oloillansa:



   "Kutu."



   "Kruunupää."



   "Solmu - olotila."




   Ja ne "pakolliset" viimeiset silmäykset taakspäin poies lähteissä - yllä ja alla.







   Kosken raittia kaunista.

   En meinannut, muttas käväisin kuitenkin. Kaarsin ajokkini meneväisen kokan kohti entisiä tiemeitä. Kävin katsomassa mitä kuuluu puolisoin lapsuuden maisemiin "radan taakse"? Mitä on viel pystyssä siellä, mitä ei?



  "Vanhassa vara parempi?"



   Vähiin käy, ennenkuin loppuu.
   Jep, jep... Mitähän se puolisoin sanoisi jos näkisi tään talon kohtalon tänä päivänä? Muistissain on mitä hän kertoili tästä talosta miulle, mut mitä onkaan ne kaikki muistot, tapahtumat, sattumat, joita hän ei kerennyt kertoa? Mitä kaikkea tääkin talonen on mahtanut nähdä olemasa ollessansa? Mitkä ihmiset, tapahtumat, tempaukset, kulkijaiset?
Voih. Surku tulee tään(kin) talon kohtalosta.
   Lie elämänsä aikana monelle, monelle, asujalleen ja kävijälleen suojaa sekä lämpöä antanut maailman tuiskeissa, kuten viellä senkin jälkehen kun ei enää ollut ns. virallisesti asuttu vaan vaine autiona seistä töpötteli täsä raitin kupeella. Meinahan, notta uskossa-vahvassa ( ja kuulopuheen varassa puolisoin ) olemma et olis sen jälkeen viellä monen Kulkijan Kummajaisen, sekä pienempien ettäs isompien epämääräisten nuorisojoukkojen, suoja- je erinäinen pitojen pito -paikka.
   Kyllä isselläinkin tuli aina pistäydyttyä tään talosen sisällä silloin tällöin, kun se viel tolpillansa oli ja autiona olla öllötteli.
( Oli muuten ylisillä lämmä. Ja nyt on lämmä Mummerokin tää! )
Ihana oli katsella seiniä ja puitteita olleita, kuvitella aikoja menneitä, katsella sen aikaista "arkkitehtuuria" joka sinällänsä kiehtovaista on; mm. se kahden tulipesän yksipiippuisuus ja sen piipun porrastuksien rakenne! ( Näkyilevi täsä alla valokuvassain tuossa taa´inmaisten piippuin tynänä enää; )



Porstuansa viel pystyssä olevi...






   Vanhus.
Vanhus viereinen näyttää samaisen kohtalon kokevan kera kaveruksensa tuon talon viereisen.
Tämäkin parhaimpansa päivän nähnyt jo on, muttas yhä eillehen pystyssä pysyvi. Jääräpää.
Kyllä tämä viellä lehdet luopi ja kantavi jokahinen vuosi - ainkain tähän asti on näin tehnyt, ja toivossa, suuressa, väkevässä, olemma, nottas niin käyvi ainaskin viel tänäkin keväänä ja kesänä - käyhän...?
   Tienoolla tällä on myöskin muitahin jääräpäitä, vanhuksia mahtavaisia. Mitä mie olisin laskeskellut - jotahin neljä-viisi tään kyseisen Vanhuksen lisäksi?



Mahtavat ovat leveydet lehvästöjensä, mahtavat ympärykset runkojensa. Jykevät, ja itsepäiset. On kuin Maailmalle Mahtavaiselle toteaisivat et täsä seison; miuta eivät Tuulen Tuiteroiset kumoon kaada, kallellensa saa!
Mitä ne nääkin puu-vanhukset lienevät nähnehet ja kuullehet paikoillansa näillä?
   Nämä kun seisovat ja kasvavat ( ? ) iellehen paikassa josta on jo ammoisista ajoista alkain kulkenut eräs tämän kyläsen yksi ns. pääraiteista. Tie tämä on tuonut, niin omat kuin vierahta kävijät, suunasta "tuolta" ja vienyt sitten suuntahan "tuonne" tätä kautta.
Tästä ovat kulkeneet kauppiaat kaupoillansa, kyläläiset kaupoilla. Tästä ovat matkanneet Maailmalle Avaraiselle meneväiset, ja sieltä poies tulevaiset, rautaisella hevosella kulkevaiset ihmiset. Tästä ovat tassutelleet tassullansa elikot ( voinen sieluin simmuin nähdä et esim. aikoinaan evakot eläintensä kera ), kuin sittemmin myöskin piskuiset koulukkaat omillansa tassuillansa kouluun olevaiseen. Tästä ovat kulkeneet, ja kulkevat varmasti vielkin, erinäiset kävelijät ja lenkkeilijät luonon helmaan uretessaan happee haukkaa ja kuntoansa kohentamaan - tahi kuten mm. mie aikoina; vaine valokuvaamaan. Tästä ovat kulkeneet läheisen rautatien ja -tieaseman työläiset sekä maatilojen asukkaat, ettäs likellä olevaisen erään isomman navetan työntekijät. Talollisia ja mökkiläisiä mitenkään unohtamati. Ja sit vielä erinäiset riijaajatkin tämän hivenen syrjäisemmän sijaintinsa takia - heitä unohtamati ja etenkin heidät muistain! Mitkä ovatkaan puiden näiden muistot erilaisista riijausreissuista tään paikan tiemeellä ja tään paikkasen ohitse käydessä?!
   Vanhukset vaikenevat vaine ja seistä töpöttävät paikoillansa kunne aika poies korjaa, kunne elonsa päätökseensä tulevi. Snif.
Tahi sitten, ilma  tunteiluja, ilman sen kummitta kommerruksia, pitää nenga todeta kuten puolisoin olisi voinut todeta: "Kuka nyt menneitä muistelee; se on ollutta ja mennyttä. Se siitä."