Ja joo, tiedän sankkevan hyvin et ihokas on ihan oikeesti viitan alla, ihoa vasten pidetty, alusvaate. Tiedän tään kyllä jotenka anteeksi nyt vaine heille Armaat Lukijain miun, jotka vaikkas vaine teistä hernehen klyyvariinsa tästä vetäsee kun mie tarkoitan nyt tällä sanalla vaine vain jotahin sinne suuntaan olevaista juttua. Tarkoitan nimittäin tällä sanasella, otsikossain olevaisella, nyt kaikkea mikä menee ihmisen iholle. ( Siis tavallaan on kyllä samalla tavalla kuin toi oikia ihokaskin, liki, kiini, iholla - alimmaisena ihmisen ihoa vasten. )

   Mietin täsä elämätä-mätä-tätä ja sitä et kuis sitä ihminen onkaan "ulkokultainen"? Ainaskin parisuhteissa, ja muutoinkin kyl muita ihmisiä kohtaan, kanssakulkijoitaan kohtaan, aina siihen asti kunne se ensihuuma, ensi tutustuminen, on ohitse mennyt ja arkinen ankeus paikalle tulee ja pysähtyy jämähtäin paikallensa. Ankeuttavi arjen, harmahalla kattaa tienoot ja elämän tään kaikkinensa.

   Olimma yksissä, kuljimma samaista suuntaa osaltamme yksissä, samaisten suuntain simmuin katsoin, sen yhden Georgen kera ja mietin et mitä sitä tunnettihin toisistamme kun ei arkista arkea kertakaan eletty, ei?
Nähtihin silloin ja tällöin, ja vasiten tällöin, sattumoisin silloin... Ei koskaan, ja joskus. Ei arkea, ei eloa yhteistä.
Kuin ventovierahat toisillemme, muttas siltikin osasen elämästämme toisillemme jakaen. Ne "rusinat pullasta", "sokerit sopasta". Suolat poissa olollansa loistivat. Ei tietoa kuin petaa elämänsä tään, saati sit sänkynsä esim. aamuisin? Ei tietoa onko kaffee kupposensa aina "puoliksi täysi, vahi tyhjä" - tosin taisin mie sen kyl sieltä riviensä välistä tuon lukia....

   Tietänyt et ( etkä tiedä edelleenkään ) et...
   Olen karjalaista sukua ja siksi papatan kuin papupatanen, pakisen alvariinsa kunne tutuksi, tutummiksi tullehet olemma. Vento vieraille olemma tuppisuu, suppusuu puhumaton. Enempi "kuunteluoppilas" kuin mikään keskipiste seurueen.
Siksi seurassasi en osannut hiljaa olla... tuttuhan tuota jo miulle olit. Monet jutskat yhdessä kokeneet....
Siksipä sitä sitten tätä sanastoa en hallitse kirjakielenkään; halu kova on pitää sukuni perintöa yllä mm. "viljellen" "mie" ja "sie" sanastoa sen minkä oppia saanut olemma...
   Öiseen aikaan pidämmä aina hammaskiskoja suussain tukena purentain kovan. Muksuin mukeloihin mukaan "mummon yöhampaat".
Näitä konsa käytössäin nähnyt et ole - kun vieraskoreuttain niitä tykönäis käydessäin ollut en ole kertaakaan pitänyt.
Tärkeät, sankkevan tärkiät ja samalla kertaa rumat, ei niin erottiset, kapistukset...
   Vaivaisenluuni leikattu on jo kertaaleen ( Lukijain Armaani miun - tekin tään jo tiedätte! Muttei hän! ) ja se todellakin vinossa jo taasen on!
Mitähän tuumannut olisi hän jos tään nähnyt olisi sill viisiin et sen tiedostanut olisi? "Tuollainen "puoli-luomainen" kuvatus!"?
   JOKAHINEN hele-kat-tinen viikko vosekin kaik kinttukarvain olevaiset poies, jottei ne olisi "tiellä" ja miehiset näyt, kun kenties joskus jalkojani katsonut olisit... Eipä tuosta tainut paljon pelkoa olla et joskus katsonut olisit...
Kaikkea sitä nainen tekeekin miesten tähden! Ajaa ihokarvansa poies, jotta olisi kauniimpi katsella, miehelle mieleen, sileämpi pintainen silitellä, hyväillä - jos toinen nyt sattuisi joskus nykäsemään....
   Olemma jo silloisessa ajassa sen verta vanha ihminen, NAIS´ihminen, ettäs lääkittävä oli/on limakalvoja olevaisia jos mieli mieltää vällyin välejä vilautella! Tienyt et et ihan jokahinen viikko, itseasiassa joka toinen ehtoo syvälle syvyyksiini tuikkahan sen tietyn tabun menemään, jotta ne noin pH-arvot, sun muut olevaiset "kriteerit", sopusuhtaisina pysyisivät sen paikkasen eliöyhteiskunnalle ja bakteerikannalle. Viel, jälkeen ehtoon, aamuisin sit perähän toisen "kosteuttaja-tabusen".
Näistäkään siulla ei mitään tietoa, ei "hajua". Paljoa tienyt et... et...
   Etkä sitäkään et kärsinyt olemma koko ikäin ulosteongelmista!  Jokahinen kerta pytylle mennessä "pelko persiissä" et onnaako istunto hyvin, tyhjeneekö suolisto oikein? Jääkö jotahin syvyyksiinsä joka sit heijastuu muutoin muuhun elämääni... ja muutoinkin elämäämme, esim. sänkyhommiinkin?
Saati sit, ettäs mitä olisit tuumannut jos istuntoin tuollainen olisi venähtänyt toooo-si pitkäksi? Mikä luulo mitä siellä oven takana puuhailen kun niin kauan "viivyttelen" siellä? Mitkä odotukset jos joskus josain yhdessä käydessä olis esim. matkamme teko venynyt sen takia pidemmäksi aikaa kun miun istuntoin sitä venyttänyt olisi ( tästä tällaisesta kun on kokemusta itselläin aikaisemmasta suhteesta; ei ollut kumppanilla silloisella tästä tietoa ja hän sen verta ymmärtämätön et ei voinut tajuta ensi alkuun et jollakin voi vessaistunto todellakin olla pitkän ajan prosessi!? )?
   Olemma voimaton ihminen fyysisesti.
Teen/tein kyllä kaikkea silloinkin. Touhuan, väkerän ja värkkään - kyllä, muttas siltikin käteni, jalkani, kroppain voimaton on. Sankkevan voimaton. En vaine vähällä, en hevy´llä enkä rock´llakaan myönnä äänehen, et nyt kuule loppuu puhti puhisijan tään. Sitä vaine menen ja pusken lävitse harmajan kiven, niin kauan kuin vaine mahdollista, kunne sit "delaan".
Ja silloin kyl sen sanon, sanon taatusti.
Silloin se vaine pitäisi toisen todesta ottaa, eikää vaatia enää lisää!? Uskottava olisi, ettäs nyt ollahan menty jo rajan tietyn ylitse - ei enää. Ei enää miulle vaatimuksia uusia, ja uusinnoista. Nyt ollahan loppusuoralla jo. Kiitos.
Muttas tätä sie tiennyt et, ja mie hullu, hurja, annoin mennä... kärsien sitten mm. käsissäin kaiken sen työmäärän jota vuoksesi tein.
   Pieni Suklaapuoti haaveenain ollut on... tai oli - taitaa elämän realiteetit nää sen kaataa sujuvan sukkelaan... muttas siihen tarvista olisi ollut "takapirusta", ihmisestä joka uskonut olisi minuun ja osaamiseeni - esim. sie.
Muttas kun ei, ni ei. Nyt jäljellä on vaine usko tekemisiini näihin ja siihen et kyl kait mie jotahin osaan... ei vaine omaa tule konsa.
   Osaan mie piirtää, kirjoittaa, sanoittaa ajatuksia. Osaan korjata vaatteita, piirtää kaavoja, kaavoittaa, ja ommella uuttakin kasaan. Osaan leipoa - sitä konsa myöntänyt et! Osaan kokata ruokiakin...
Siulla aivan täyttä hepreaa miun kohillain. "Enhän tee konsa mitään - aina vapaa."; näin uskon siun ajatelleen miusta.
   Jos yhtään sisuksiini nautiskelen gluteiinia, niin niistä vatsakivut sainen pikinmiten. Samaten soijasta. Maitoa kestän hivenen enempi. Sokerihumalat ja sitä myöten sit muut onkkelmat sokeri-sokerin nauttimisesta sainen.
Ja sie sit ihmettelit et kun josain käytiin ja Kaiketonta kyselin? "Eikö tuo ruoka kuin ruoka...?"
   Vaikkas omaan ISOt korvarenkahat kultaiset, niin jokahinen yö, yhteisetkin viettämämme yöt otin, otan ne poies korvistain ja aamusella laittelemma takaisin paikallensa. Miksikö - no, sitäpä sie tiedät et edelleenkään, sillä konsa ei puhetta ollut ole tästä kanssasi.
Siksi ettäs kun on sen verta isot ja hentoiset korvikset, niin nukkuissa ne voinevat sit painautua pääni painosta aivas väärään malliin. Sekä tietty painaa itse ihoain pahasti satuttain.
Elikkäs ISO ilo moisista kauneuksista, muttas samalla sit mikä työ ja välleen kärsimyskin, kun eivät satu heti korvasen reijälle oikein vaan saattavat mennä "väärin" sisuksiin korvan lehden tuon sekä täten aiheuttaa siihen sit tulehduksia... yksien kauneuksien ja hyvän ulkonäön aikaan saamiseksi - mielellään toisen silmäin katsottavain, koskapa enhän mie itse niitä näe vaan se on aina joku toinen joka niitä katsoo ulkopuoleltain
   Se on vain ja ainoastaan kultainen koru ( korviksetkin ) jonka miun ihoin on tähän asti kestänyt liki ollen!
Ethän tuota konsa ole yhen yhtä helyä ostanut, tahi meninannutkaan ostaa aikoinaan.
Mistäpä sit tietänyt olisit et se on ainua, ja kallis, materiaali, ainesosanen, joka miulle sopii ja passaa. Et tietänyt ole et muista ihoni reagoi, kesii, kutiaa, voi pahoin... Siksipä siis sit miulla on ollut vaine harvoja ja valittuja ( yksiä ja samoja ) koruja kupeillain olemasa.
   Yhä edelleenkin vuotan siuta tulevaiseksi, ylläri-pyllärinä Tupaani tuuliseen astuvan.

   Eli, SIEKÖ se miun ihokas nyt sitten oletkin, olitkin?