Asuimme Majassamme Matalassa sen melkein neljännes vuosisataa joista siellä kanssamme asusti tyttäreni miun vakituiseen 18 vuotta, ja tämän jälkeen käyden yökyläillen luonamme/luonani. Hän on ns. erilainen ihminen. Aikuinen jo iältänsä mutta toimii monessa kuin nuorempi, alla alakouluikäinen lapsi. Vartta hänellä on miun verran. Tarvittaessaan liikkuu hyvinkin sujakkaan, ja kun sit ei halua eväänsä liikauttaa niin sit taatusti ei liikuvi hän!

Näin kun asuimme tuossa Majassa Matalassamme nuinkin kauan ja oli aikaa laitella sitä ain kulloisenkin tilanteen ja etenkin kulloisenkin tyttäreni tilanteen vaatiman puitteen mukaiseksi niin loppuin lopuksi tulos siellä oli et ennen sieltä pois muuttoamme kaik oli kohillansa. Kaik oli mallikkaasti. Niin että hänen oli siel hyvä olla. Hän pystyi jopa olemaan pihanmaallamme pienen tovin jopa yksinänsä! ( Joka on hänet tuntiin todella SUURI saavutus! ) Kuitenkin periaatteella et parin sekunnin kuluttua sin piti tietää millä kulmalla tahi puolella neiti oleili. Sisälläkin kaik oli kunnossa. Kujeensa ja tekemisensä sielä tiedettiin niin että kaik oli ennekkoon "eliminoitu" tahi muuten hoidettu jotta tyttäreni pystyi, voi, olla siellä hyvin ja vapaasti.

  

   Nyt sitten kun muutto tuli, Maja Mahtavainen kutsui asujaansa uutta kera vierailevan tyttärensä... tilanne onkin ollut aivan toinen. Kaik piti/pitää aloittaa alusta. Voih! ja Huh!.

Noin yleensä sisällä ollessa, täällä sisäpuolella touhutessa, kaik olen laitellut ja sisustanut niin jotta tyttäreni miun voi hyvin olla ja touhuta täällä. ( Kaikki teräesineet, sakset ja muuta ovat visusti piilossa. Kaik nesteet, hammastahnat, pesuaineet, shampoot, saippuat, siivousaineet, maalit, purkit ja purnukat, ovat visusti piilossa. Kaik tussit, kynät yms. kuin myös piilosa. Kaik esteet, turhat kulmat ja lattioilla lojuvat "ömpästykset" poiessa. Jne.. )

  

   Ensimmäinen elinehto oli että saan niin etu- kuin takaovenkin sellaiseen lukkoon ettei niitä tyttäreni miun saa yksinänsä auki! Ja kun on kyse tälläisestä toimenpiteestä niin siihen tarvitsin ensin anoa luvan taloyhtiöltä/isännöitsiältä. Eli ensimmäinen toimen piteeni tänne muuttaissain oli ensimmäisen anomuksen teko. ( Enhän nuita ookkaa saanut elämänsä aikana "yhtään" rustailla!! ) Onneksi luvan sain perusteltuani kunnolla ja kerrottuani perin pohjin miksi moinen pitää tehdä, moinen PITÄÄ saada.

Luvan sain ja kun nyt hommaan tahi hommaan mitä täällä osakkeessani tehdään pitää ain olla sellainen alan ammattilainen jolla on luvat, alvit ja kaiken maailman yv-tunnukset niin miepä otimma siis ja marssin alan liikkeeseen sopien heijän ker jotta tällästä ja tällasta pitää saaha.

Tuli päivä muutama ja mies liikkeestänsä myös. Asensi hän miulle etuoveeni sisältäkin päin avaimella aukaistavan lukon. Takaoveen sitä ei nyt tarvinnutkaan ollenkaan tehä kun siinä olikin entuuvestaan vain sisäpuolella oleva ovenripa ja avainpesä!

2014.11.21.%20suihku%20ja%20sauna%20%281

Jännä juttu mitenkä sinne on aikoinaan päädytty tällaiseen ratkaisuun? Näin kun mie sitä funtsin niin siinä ovessa olisi taasen ittein puuhasteluja ja nuihin muoskiin muksuin kulkemisten taatta hyvä jos siin ois vähintäänkin ovenripa josko ei ihan avaimalla ulkoapäin avattava lukkosysteemi.... Mutta se siitä. Sain sen lukon ovaani miun ja "täten julistin" et tyttäreni miun saapi/voipi nyt vihdoinkin tulla luokseni yöksikin. Sillä ilman tätä lukkovarmuutta en voinut häntä ottaa yöksi tyköni. Hän olisi voinut lähteä keskellä yötä ulos tuvastani "juuri sillä hetkellä kun mie hänen valvomisensa uuvuttamana, väsyneenä, silmäni sikiästi ummistan...". Eli hänen henkensä pitimeksi tää lukkonen tänne laitettiin ( kuten oli Majassa Matalassammekin aikoinaan kaik ovet "ronkilla". Puhuimmekin että oltiin niin lapset kuin aikuisetkin "avainlapsia". )

Samoin tein juteltiin turvavitjasta tämän lukko-immeisen ker. Kertoili hän ettei sellaista nykyään suositella, eikä käytetä, ollenkaan.  `Kun eivät ne oikeestaan pie ketään oven ulkopuolella. Jos siitä ronskimpi sisään tulija riuhtasee voimalla ovea niin sisällehhän hää tulee....´  Tuumaili että vasite kun tuo ovi on tällaista levyä johka ei sitä vitjaa saa kunnolla kiinni - jos ei tuonne ylös oven äärikehikkoon sitä laittele kiinni...

Kerroin miehelle tälle että tään kaikenhan mie jo tiesinkin. Olin nimittäin siihen etuoveen jo itte tarjonnut ruuvia huomaten että "laho paskahan se on" ( ei siis oikeesti laho - vaan levyrakenteinen ). Ei saa ruuvia kiinni jos ei syötä sisällensä proppua ensin.  Näinhän mie teinkin ja nyt siin oven ulkopuolella komeilee nimikyltti ja ovikolkutinkin.... Mutta kerroin hälle myös että vaikka ne onkin "kielettyjä" nykyään niin mie tarviin nekin siihen oveeni miun. Varmuudeksi vaine. Jos sattuu että oven lukko onkin jostain syystä tyttärein ollessa tykönäin auki ( sieltä oven sivusta se pieni lukkonipsutin alhaalla päin ) niin varmuudella jos on laitettu ketju paikoillensa - pysyy likka talossa, kuten entisessäkin koissa toimittiin. Eli ei sen pääasiallinen toimi suinkaan ole pitää kutsumattomat poiessa koistain vaan pitää likka koissa! Vasite kun tähän tuvan akkunaan näkyy läheinen vesistö... puhumattakaan jos hän ulos pääsee ja hokasee sen. Silloin on leikki kaukana!

Näin sitten vitjat asennettiin niin etu- ku takaoveenkin. Saatesanoiksi niin tähän vitjaan kuin siihen avainlukkoonkin sain että ne on sitten miun vastuulla ( piti paperiinkin allekirjoittaa että näin sitten on; vastuu miulla, ei heillä asentajina ). Ja kaikkein viimoiseksi "ukaasi" jotta laita sisäpuolelle avain tuohon oven pieleen ja siihen sille merkki että avain löytyy TÄSTÄ! Taisimpa miehelle tälle sanella jotta katotaahan... Meinaan että jos mie sen teen niin pian tyttäreni miun oppii sen avaimen siitä ja jopa aukaisemaan ovetkin päästen näin sitten ulos. "Ja maailma on avara tutkimuksiaan varten...". Kerroin että se ken miun tyköin on yötsyömen niin tasan tarkkaan tietävi että avain on tässä ja tässä ( siin oven lähettyvillä ) - enkä mie sitä siihen mitenkään merkkii!

Näin pääsi tyttäreni miun tämän avainpesän vaihdon jälkeen eka kerran tyköni yöksi!

 

   Toinen suuri mutta tulikin sit yllättäin  tään jälkeen vastaan: Yöt oli täällä yhtä vaellusta tällä tyttärelläin miun. Ei sen Herran-siunaaman hetken rauhaa. Hyvä jos tunnin sai yhteensä yön aikaan unta kaaliin. Samaten tietysti tyttärkin. Mietin että miksi näin? Mitä nyt on "sfääreissä"? Paikka on muuttunut - kyllä. Huusholli on erilailla fyysisesti - kyllä. Tupa on pienempi - kyllä. Mutta nämä on faktoja joihin hänen on totuttava ja hyväksyttävä ne. En näihin taatta voi muuttaa takaisin Majaani Matalaan. Joten ajattelin että antaapa ajan kulua. Jos se siitä tasottuu. Jos ajan kanssa kotini tulee tutuksi ja hää asettuu sit maate - edes muutamaksi tunniksi...

Näin ei kuitenkaan käynnyt. Tuumasinkin hälle jo viimoisilla kerroillaan ihan suoraan että hei, jos sie et asetu niin miun pitää kieltää siulta tykönäin käynnit! `En mie jaksa vaikka olisikin kyse vain yöstä tahi kahesta kerrallansa. En vain jaksa. Unta tarviin mie-kin.´ Tästä "ongelmasta" juttelimme sitten yhdessä tulkin läsnäollessa ( tyttäreni miun kun ei puhu ääneen vaan komminikoi tuetusti - jos kiinnostaa lukiaani moinen, ole hyvä ja ota yhteyttä miuhun tahi kaivele netin kautta lisää tietoa tästä ) ja totuushan sieltä "lapsen" suusta tuli! "En voi nukkua kun ne kaikki tavarat houkuttavat minua öisin niin paljon. Ne kutsuvat touhuamaan."

Tämä on kyllä totta. Se vaine että Majassa Matalassamme se ei ollut hälle suurempi ongelma... nukuttiin siellä jopa muutama tunti ain öisin. Ei siis kaikkia yön tunteja, eihän toki... Mutta silloin siellä assuissa en sitä niin ongelmana piennä. Olisinko ollut silloin nuorempi ja jaksavampi...? Mut sit toisekseen; esim. hänen omassa koissaan tapana ain öiksi laittaa kaikki kirjat, lehdet, lelut, yms. tavarat lukon taakse kaappin. Pois siitä hollilta, suntin suulta. Ja vain yksi tahi kaksi tavaraa käsiinsä hänen. Yöt ovatkin siellä sitten näin ollen rauhallisia...

Mitäs sitten? Mites tää kotini miun, Majani Mahtava tähän vastaisi? Tässä kun ei ole oven ovea missään kaapissa jossa lukkoa olisi. Ja kun pitäisi olla useammassa kaapissa lukko jotta kaik nää tavarat niihin saisi mahtumaan öisiksi ajoiksi. Ei sit millään. Ei tuu onnaa! Ei mahdollista. Kuis sitten? "Mitä laitettas?" Mietin tuskissani ongelmaa tätä. Mietin että tyttären PITÄÄ saada käydä myös yökylässä, tavarat PITÄÄ saada jonnekkiin ronkille, jokin ratkaisu PITÄÄ keksiä. Mitä siis?

Välähti ajatus oiva, kehittelin keinon jänskän... onnistuiskohan? Siin on vahva ovi: jos vaikka tyttäreni miun suustuspäissään sitä riuhtoo auki saadakseen ja näin tavaroita havitteleisi... siin on tarpeeksi suuri tila jotta kaik mahtuis YHDEN oven taa... sitä ei tarvii kukaan öiseen aikaan... onnistuiskohan näin? Eli lukko tavan sisäoveen ja tavarat VAATEHUONEESEEN! Tässä Majassani Mahtavassa on nimittäin sellainenkin "hienous". Pien siellä vain liinavaatteita ( en vaatteita ) jotenka se joutais ihan hyvin lukkoon öiseen aikaan.

Asiaa tutkin ja hutkin. Otin yhteyttä isännöitsijään tiivustain että olisikohan tään asunnon väliovissa ollut alkujaan lukollisia jutskia? Saisin niistä helposti uudelleen oveeni lukkosen paikallensa. Itse asentain - kun tiesin että sisäoven lukon laittoon ei tarvii kutsua alan ammmattilaista ja sen saa näin ollen itte laittaa.... "Ei ole ollut, ei." "Kysele rautakaupasta." Sinneppä siis urani urkenevi. Vastaukseksi vaine sain jotta ei ole sellaisia lukkoja joihin saa avaimen mukaan - irtomyynnissä. "Jos oven ostat niin siinä tulee mukanan avaimellinen lukko." "Jaa-has, vai niin. Että ovi "kylkijäisiksi." "Ei kiitos." Vasiten kun ovet tässä kodissani ovat ihan kunnossa olevat ja siistit. Ei siis mitään syytä koko ovea vaihtaa.

Tässä vaiheessa: siksipä siis taasen soitto alan ammattilaiselle. Tähän samaiseen liikkeeseen kuin aiemminkin. ( Muistivat "tapauksemme" hyvin.  ) Tuli mies, asensi mies.

2014.11.21.%20vaatekomero%20%281%29.jpg

( Kuvat "ennen" ja "jälkeen". )

lukko%20004.jpg

Nyt on lukko ovessansa. Lukko tuo oiva. Aukiaa sisältä päin turvallisuus syistä tavan vääntövivulla mutta on täältä ulkoapäin avaimella toimiva. Sisällä vääntömomentti ( siis sellainen joka on yleensä mm. kaikissa vessoin ovissa sisäpuolellansa ) koska jos sattuisi et esim. tää tyttäreni miun leikkeissään vahingossa sattuisi jäämään sinne sisälle ( tahi etenkin muoskain muksiuni miun jotka leikkivät siellä usein mm. kotista ) niin eihän hän osaisi sitä avainta siihen lukkopesään laitella... ei käytellä vaikka avain sattuiskin olemaan siin pesässä valmiina. Ei ole viel oppinut avaimella mitään ovea aukaisemaan. Tietty kerta se on ensimmäinenkin... Saati että se avain roikkuisi siellä sisällä jossain varalta... ei osaisi hän sitä sieltä etsiskellä ja siten päästä pois pälkähästä. Ei-hei. Ei olleskana. Jotenka siksipä siis nuppi tää oivallinen. Ja ulkosalle se avain-sydeemi.

Yöksi roudaan kaik kamat sinne "turvaan".

   Nyt juuri oli tyttäreni miun kaksi yötä luonani. Alkujaan puheella että jos onnistuu niin kaksi yötä perätysten mut  jos eka yö on kulkemista enkä jakasa häntä toista yötä niin sitten hän palajaa kotiinsa jo yhden yön jälkeen.

Ehtoon saapuissa pakkasin kaik kimpsut ja kampsut pieniin ostoskasseihini. Niin pelit, kirjat kuin kaik leikkikalutkin eläimineen ja purnukoineen kaikkinensa. Ja siirsin pikkuhiljaa ennen maate laittoo sinne vaatehuoneen puolelle. Tyttäreni nähdessä kaiken tään. Jättäin kuitenkin hälle "turvalelut" käsiinsä. Yhden kirjan ja yhden ISON pikkueläimen. "Turvalelut" täytyy jättää ja olla kaikkialla hällä mukana. Ne rauhottavat häntä kummasti kun ovat käsillänsä saatavilla. Olkoon sit kyse automatkasta, näin kotioloista tahi sitten jossain käynnistä. Ain jotain käsissään - vähän kuten me muutkin, aikuisetkin. Jos ei muuta niin vaikka autonavaimet taskussa hypistäin.... Hällä vain myös kotioloissa pitää olla jotain.... No, niinhän se on meillä muillai. Ainhan mekin "värkätään" jotain käsillämme. Harvase on tuokio et miekään olisin mitään ilman käsilläin. Ain teen jotain.

Tässä pienessä Majassani Mahtavassa kun on pienet tilaset niin yökyläilyt on ratkaistu ain yöpyjien kesken niin että "pienet piipertäjät" ( joihin kuuluvat näköjään myös tämä tyttäreni miun kuin myös toisetkin isommat tyttäreni miun ) nukkuvat samassa huoneessa kuin miekin, tuolla kamarissa. Lattialle vaine peti selällensä ja patjat ammollensa. Tyyny päähänsä ja täkki yllensä. Siihempä vaine. Näin sitten nytkin. Kuulin kuin hän maate mennessämme puuhasi pienen tovin kirjallansa ja lelullansa ja sitten tapahtui se ihme suuri: hän asettui maate! Jee!  Noin nopsaan! Se oli eka kerta hänen elämässään että asetus kävi nopiaan. Ja viel suurampi ihme että seuraava johka havahduin oli aamun kajo ja aamun tuoma virkeys! Siis ihan totta! Tää oli ihme suuri! Ei ensimmäistäkään pyrkimystä ylös nousuun kesken yötä tyttäreltäin miun! Ei puhettakaan että olisi noussut puuhailemaan jotain! Ei "inahdustakaan"! Ihanaa! Eka yö yhteisessä elämässämme kun yömme nukuimme kokonaan! Eka yö ilman marssimisia, heräämisiä, komennusta takaisin vuoteeseen. Ilman touhuamista ja houkuttelua nukkumaan. Voi tätä ihanuutta! Tätä autuutta! On kuin olisit saanut lapsesi nukkumaan eka kerran kokonaisen yön yli kun rintaruokinnalta pois olet jättänyt hänet. Tai kun kollikkivauva nukkuu ekan kokonaisen yön. ( Kokemusta molemmista on miullai. ) Miulla, meillä, se nyt kesti "vain" 23 vuotta!

Näin sitten jatkoin hänen yöpymistään toisenkin yön seudun yli kokiessamme taasen tään samaisen autuuden.

Ny vaine sit pelkään pienoinen pelko persiissäin että onkohan tää pysyväistä laatua vahi vain pari onnenkantamoista tässä elämäni varrella? ( Iloitsen kuitenkin jo tästä "vähäisestä" suunnattomasti... )

   Mutta taasen se pointti tässä jutussa.  Se on se että tään kaiken teen mie, ja tään ns. erilaisen tyttäreni takia. ( Juuri itteeni nyt kuitenkaan tässä sen kummin jalustalla nostamati. ) Jos ja kun häntä ei olisi.... tai siis jos ja kun hän olisi näin ns. tavallinen kaduntallaaja eikä millään suhteella erilainen kuin me muut niin tälläsia ei tarviisi ajatella, suunnitella ja tehdä. Olla ja asua vaine. Luulen että tällaisia hommia ja ongelmia eivät he joilla ei ole vastaavaa taustaa, edes tajua että on olemassa. Että joku tekee oikein "työtä" tälläisten ongelmien kera. Tää on niin kuin arkipäivää meille erilaisten ihmisten omaisille. Ja vain sen takia että me halutaan, me tahdotaan, että maailma olisi helpompi heille, niin omaisillemme kuin joillekuille läheisillemme joihin kanssa olemme jostain syystä läheisesti tekemisissä. Että hekin saisivat elää täällä turvallisesti ja samanvertaisina kuin me muutkin. ( Enhän voi esim. kieltää tältä kyseiseltä tyttäreltäni miun tuloa tyköni - kun en sitä tee muillekkaaa muoskillein miun! ). Taistelemme ja teemme tään kaiken ( ja paljon muutakin ) rakkaudesta heihin! Piste!

  

   Ps. kevään korvalla. Sit kun aurinko taasen tillottaa taivaankaarella lämpimästi. Sitten kun aurinko lämmitttää ja sulattaa maat sekä haat. Sitten alkaa "sota"! ( Nyt kysellessäin suu-sanallisesti tätä asiaani-moista "viskaaleilta"; taloyhtiöltä, isännöitsiältä, kunnan väeltä, olen kuullut että en tulisi saamaan asiaani hyväksyntää... )

Omistan nimittäin tään Majani Mahtavan kylkiäisenä pienen palan maata tuolla takatontillain. Siin on kyl aitanen soma, ihan miun iki oma... mutta aivan liian hutera, matala, ja vain pätkänen - jotta tyttäreni miun voisi siinä ulkoilla täällä luonani ollessansa. Jotenka selkä köyryyn ja VASTATUULTA päin: taistoon mie käyn. Siihen täytyy saada aita oma. Aita joka on tarpeeksi korkia jotta pitää tyttäreni miun tonttiin tällä puolella. Ja rakenteeltaan sellainen että sitä pitkin ei pääse kiipiämään yli. Ja sitten vielä.... Jne. jne.. Mutta se on sitten kevään tullen vasta. Ei nyt kun on hyytävä talvi ja paukkuvat pakkaset = tyttäreni miun on Vilukissa eikä nokkaansa tieten tahtoin näytä ulos vaik mie hänet sinne pakottasin. ( Toinen juttu on sit jos hää karkaa iteksensä - vaikka yöpukusillaan ilman kenkiä.... )