155502244_4074535639246478_2491228308371

   Tämä aamu alkanut, tämä viikko uutukainen, kuu alkavainen uusi, alkoi sitten tällaisellä ihanuudella.
Kakatus kukkii ensimmäistä kukkastaan täl haavaa. Se on kuin lentohon lähdössä olisi. Siipiensä nuiden kera valmiina liihottamaan Maailmalle Avaralle?
Ihanuus aina piristäväinen vaikkas muutoin mieli ja ala onkin kaikkea muuta...
   Ensimmäiseksi aamusella pälkähti mielein päälle Ilpo Kaikkosen biisi "Terveisiä sinne taivaaseen."; kera puolisoin sinne mennhen. "Voi ollappas sie nytten täällä ja täsä - rinnallain." Ajatuksissain tietenkin hän joka jälkeensä juurikin miut jätti....
Jeps, jep.
Ja se, ettäs kun tuolla ulkosalla liekuttelin nuita mattojain, niin olisipahan vaine kiva jos joku toinenkin siinä matossain saman aikaisesti kiini olisi pitelemässä moista liekuteltavaa. Se on nimittäin toi meikä flikan selkä taasen irti-poikki-katki. Täsä mennä päivänä vaivasinkin jo vävyäin lumihommien tiimoille ja 30kg paketin noutamiseen postista; selkäin ei olisi kestänyt, ei antanut periksi, moisia jutskia.
Sekin "vaivaa", se tuo tulevainen leikkaus: voidaanko sitä suorittaa vahi ei? Lekurille/sairaanhoitajalle kymysyksen jättelin tuosa aamun tunteina tästä jo. "Tulenko sinne suunitellusti, vahi enköö? Mitä teen?" ( Tuli vastaus; yritetään. )
Mietinkin täsä "jo", ettäs jospa mie koittaisin vaik´ lusikkain heittää johkin astiaan, niin onnaisinko siinäkään? Kilahtaisiko lusikkain astiaan tuohon asettuin vahi olisinko niinkin "onnekas", ettäs sekään ei miulta onnaisi ja lusikkain tuo heitettäväinen ohitsensa pyyhältäisi?

155187060_4074593512574024_6514408590220

   Tänä pänä heittelin onnevat sfäärien kautta kolmella naama-ystävällein.
Miun se on omain kohta tulemassa samanmoinen päivä - ja siellä naamalla sitten seisoo miulla sen 1906 vuosiluku. Tästä Teille jo pakisinkin Armaat Lukijain ja mietinkin taasen isseksein tuon imurini varressa kiini heiluissain, jottas mitähän ystäväiseni nuo tuumaavat siitä? Ja huomaako kukaan tuota "erhettäin" siellä?
   Siitä sitten ajatustenin juoksun mukana...
Liityin täsä erääseen ryhmään, tuolla sfäärissä nuin. Siellä juttu käy välleen kuumana, välleen viileenä. Nyt viimeisenä ajatuksia siitä, ettäs kuin suoraan "vongata", vahi eikö "vongat"?
Itse funtsin... Ei, ei miusta ole irtosuhteisiin. Ei todellakaan.
Muttas silleen puoli-vakavasti; voisin kyl oikeestaan etsin RAKASTAJAN itsellein. En suhdetta, en irto-sellaista, ei. Muttas vaki-pano, kiitos. Onnaisikohan? Ja ennen kaikkea osaisinko mie itse?
Oishan se - kerran keskiviikkoon, ja sit toinen kalppis mäkeen. Eiks vaine? Ei mitään huolta, ei huomisesta?
   Joku voisi ajatella ja sanoakkin ihan suoraan ääneen loineh lausuman, ettäs olenko joku addekti tahi läheisriippuvainen? Olen.
Olen siinä suhteessa addekti, ettäs yhä peitto heilahtaa jos vaine vaki-kumppani olisi. Olen edelleen "kehissä" ja "taistoissa" mukana vaikkas näin Mummero jo olenkin ja vaikkas aikas usein se tää kroppain tenän omansa tekeekin...
Läheisriippuvainen? Kyllä, sitäkin, sillä mikäs sen mukavempaa olisikaan kuin toisen kainaloisessa olla öllötellä. Höpötellä niitä-näitä ja asioita monenmoisia. Iskeä jutun juurta asiasta jos toisestakin. Asiasta tahi asiain vierestä. Kukapa ei sellattis tykkäis - tykkääthän siekin Armas Lukijain miun?
   Sen mie ainaskin tiedän, ettäs "tuleen ei jäädä makamaan" vaikkas kuin välleen mieli maita matelee ja tuntuvi ettei miusta ole mihkään. Tuntuu, jottas se tuo maailma naamalle lyö, ja jalkoihinsa polkee. Niin SILTIKIN eteenpäin menhään; sano Mummero lumessa...

2021.2.25.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%283%29
 
... kuten mie täsä taanoin teinkin umpihankea eestäin uretessain!
Hitto, eihän sitä täsä maailassa mitään saa jos ei mitään ITSE tee ja/tahi periksi antelee. Ei mitään anneta "kuin Manulle illallista" etehen itselles, ei. Jokahinen asia häätyy kyl itse siinä suhteessa aikaan saada.
   Ja jos taasen jutellaan siitä, ettäs lusikka ja astiaan, tahi nurkkaan, niin kun nyt ihminen on vaine luotu sellaiseksi olennoksi ( ja varmahan kaik´ muutkin elolliset tällä Telluksella? ), ettäs se ei anna hevy´llä eikää rock`llakaan periksi, niin niin miekin täällä stalladen yhä.
Ei kun, siis tarkoitin, jottas vaikkas kuin ihminen ( miekin ) valittaa kipujansa, kolotuksiansa, ja kaiken maailman onkkelmiansa, niin siltikin sitä elollinen olento mennä porskuttaa elämän syrjässä kiini, niin kauan kuin vaine mahdollista. Se vaine valitta, vaikeroi, ja potee kaiken maailman "kasvukipuja", fyysisiä kipuja, jopa henkisiäkin, muttas siltikin periksi ei anna. Ei niin kauan kuin vaine voinen olla ja eliä.
Sitten kun tilanne äityy sille rajalle, notta sisäinen tieto on ettei enää ole matkaa jäljellä olleskan, niin sitten tää elollinen olento voi antaa periksi. Puhutaan varmahan siitä, ettäs "raja tuli vastaan", "mitään ei enää voida", tms., mut tieto joka tapauksessa on ettei enää ole toivoa kivuttomasta olemasa olosta. Voinen siis delata.
Kuten miekin; valitan, vaikeroin nytten, muttas sisälläin viel elo itää. Ei ole viellä rajaa joka tulisi vastaan. Ei sitä viimeistä pistettä vaikka siltä tuntuukin monesti. Mutta se on vaine tätä sanaista helinää tää, ei onneksein totta totisinta - vielä.
   Niinpä - silläpä sillä, sitten ei kuin vaine viellä pökköä pesään! Uusi luuta lakaisemaan. Uutta matoa onkeen. Lottoa vetämään ( mie joka en lottoa... ).
Tiedä vaikka "nurkan takana", Hannu Hanhen onnevalla, jotahin uutta ja mielenkiintoista olisi. Kuten vanhassa mainoksessa todettiin: "Ei taida tyttö tietää, että nurkan takana patukkaa olisi tarjolla.". Ja onhan se, hyvänen aika sentäs, "surku rannalle jääviä laivoja"!