( Tään Vuodatuksen blogi-alusta oli poiessa käytöstä, kaatuneena, täsä pitkän tovin jotenka "teknillisistä syistä" johtuen esim. tämä miun tekstini tulee tähän nyt myöhä siihen ajankohtaan nähden mitä olen itse tämän skriivannut: 1.3.2024. )

   Ihan vaine heitellen kamaa kasaan... Täsä lähestyy miun henk.koht. H-hetkeni pikku hiljaa. Kohta olemma ns. huomenne vuotta vanhempi kuin mitä tänä pänä. Ajatelkaas sitä Armaat Lukijain miun; miten on jännää, ettäs ihminen vanhenee tosta vaine yhden yönseudun aikana yhdellä kokonaisella vuodella? Se mitä olet tänään, sitä et ole huomenna. Se mitä olet tänään, sitä et ollut viellä eilennä. Tuossa tätä tapahtumaa jo hivenen etukäteen juhlistaaksein, leivoin täsä mennä viikolla yhden kakkusen pohojan. Tänään täyttelen sen mm. Chian-siemen-vadelma -hillokkeella sekä Unelma-täytteellä. Ja ihan äsken soittelin tuolle naapurini iäkkäämmälle mummolle, nottas jos vaine suinkin, niin älä juo huomenissa aamukaffeetasi koissas vaan jos käppäileisit tälle puolelle; juodaan ne sitten huomenna yksissä tuumin. "Tulet vain ja tupsahdat tupaani miun - ei tartte edes oveen kolkutella ko en mie sitä kuitenkaan kuule olleskana...."
No, tiedänhän mie, jotta miulla täällä tuolloin on väkeä muutahin kois olemassa, muttas kyllä meitin, miun ja muksuin sekä Pirpanoiden noiden, sekaan ain yksi piskuinen mummo mahtuu tuokioksi tuoksi. Niin, se on sitten taasen koulukkaiden loma-aika aluillaan nuiden entiseen seutujeni. Näimpä sit hekin sieltä matkaavat rautaisentien seljässä tyköni miun. Tulla tupsuttavat sillä tänne kauaksi Pohojolaan. Ihanaa ko saan heidät tänne piiit-kästä aikaa tyköni. Onhan tuosta jo sen.... mitäs tässä nyt onkaan.... tänään noin kolme ja puoli viikkoa ko viimeksi nähtiin. Se on piiit-kä aika siihen mitä ennen muinoin oltihin tekemisissä ko seuduilla nuilla asustin miekin. Seudut nuo tutut joilla mm. viime reissullain sainen viettää ihanaa aikaa yhden tuttuni miun. Nyt näyttäisi et kyseinen henkilö olisi taasen unhoittanut miut vaik kuin mie häntä kaipaisin niin. On se tää kaupaus täältä tuonne, ja sieltä tänne ( kuten esim. tää Reissaamisessa tapahtuva kaupaus kotiin ja kotoa Reissun päällekkin ) jänskä jutska. Mitenkä sitä aina ihminen kaipaakaan jotahin ja jonnehin. Onkohan ihmisen elon aikana mitään sellaista aikaa jolloin hän ei kaipaisi mitään, olisi niin kuin "fine" olonsa ja tilansa kera? Olisi tytyväinen siitä misä on, ja mitä itsellään on? Ihan vaikkas ajatellen niinkin yksinkertaista asiaa, ettäs miulla on nyt tuon syyhyn takia ollut evakkopatjanain sellainen ohut liuru tunto-petaripatja jo sen kaksi kuukautta. Miten ja miksi en ole siihen sankkevan tytyväinen? Olenhan osanut tuolla jo maata, pitkin pituuttain sille laitella tuon parin kuukauden ajan - miksi mie siihen tilallensa halajan jotahin muuta? Eikös tuo olisi ihan hyvä? On patja, tahi siis patjan korvike olemassa ja siin on ollut hyvä maata niin lattialla ko nyttemmin sit sängyssäni miun, niin miksei se riitäkkään? Miksi pitää haluta jotahin parempaa, paksumpaa seljän alustaa? ( Sellainen on huomenissa vihdoin miulle tänne tulemassa! ) Sitäkin funtsinut olemma, ettäs täsä olemma nyt täällä Pienellä-Punaisella pirttiselläin ollunna hivenen päälle puolisen vuotta; hyvä tääl on olla ja asua, muttas päätös näyttää kypsyvän täsä asustaissain, pikku hiljaa, nottas en mie tänne jää. En ainakaan tähän asuntoon vaik kuin täsä on hyvä olla. Miksikö? No, kun.... tää käy Matti Kukkaroisen päälle aikas rankasti. Ei ole vähä varaisella tällaiseen pitemmän päälle varaa, ei. Pitää nengan "maitojunaan" astua ja palata seuduille entisille. Joko Humisevalleharjulle tahi jonnehin muualle sinne, muttas palata joka tapauksessa. Ja tuolloinhan mie tiedän, ettäs sit automaattisesti tulee ja on ikävä, tänne! Tänne josa on juuri nyt lämpö ja tila sen +2´C verta ja tuo valkia höttönen jota oli tuossa viel muutama viikkonen paljon, on painunut todella kasaan niin, ettäs esim. puiden ympärykset jo pälveillä on. Asfalttiset tiet ja tienoon ilman lunta sekä jäätä ovat. Tinttimus Tintit keväistä virttänsä visertävät jo, Fasaanit alkavat kesäisiä kosintojaan viritellä, ja jos en nyt ihan väärin juurikin eilennä kuullut, ni´ Tilhitkin jo sirkuttelevat tienoilla näillä. On sellainen taitekohta talven ja kevättalven: kaik alkaa valmistautua varsinaiseen kevättalven heräämiseen. Luonto heräilee, lämpö ja tilat laskevat, pieniä heittoja ja poikkeuksia lukuunottamati tietenkin. En tiedä, en seurannut ole, mitä se tää aika muualla maassamme juurikin nyt on, muttas voine kuvitella, ettäs se olisi juuri samanlaista esim. tuolla seudullain entisellä joka on näyttänyt ain ilma ja tiloiltansa olevan samanmoista ko mitä tälläkin seudulla ain on ollut. Ja siitä sit etelämmäksi Suomemme maata mennessä tietenkin, viel ns. keväisempää sää ja tilaa. Sekä vastaavasti tuonne pohojoisemmaksi edetessä talvisempaa. Josko lie Pohojolan tuulet tuiskuaa ja tuivertavat täsä jo toista viikkoa nyt perätysten, ni näin aasinsiltana mennen, on se samanmoista tuulten tuiverrusta tuolla "miesrintamallakin". Täsä olen nyt "katsellut sillä simmulla" ( liekkö tulevalla keväällä jotahin merkitystä tähän? ) ynpärillein ja vasiten nuilla sinkkusaiteilla tarkempaan, et tokko tuota itsellein sieltä jostain jotak-kuta kullaksein, muttas häätyy sanoa et ei, ei löydy. Ei vain natsaa. En tiedä.... miksi? Mikä siin on, ettäs tuntuu et ne jotka ilmaisevat kiinostustaan tänne päin, niin he tuntuvat todellakin tyypeiltä "ei-kiitos". Sitten jotka itseäin kiinostaisivat, ni järeään he asuvat josahin kaukaisuudessa, äärillä maan, suhteessa juurkinin tähän seutuun - tahi sit heitä ei miun persoonani kiinnosta sit olleskana. Mikä siin on; mikä saa ihmisen toisestansa kiinostumaan? Milloin joku natsaa jolle-kulle, ja miksei ne kohtaa; kysyntä ja tarjonta? Kuten varmahan useampi ihminen, niin miekin voinen todeta, et enhän mie mikään ronkeli ole, en, muttas joku "häpy" sitä kuiteskin pitää nenga olla, naima-rintamallakin. Ei sitä vaine ketä vaine kelpuuta rinnallensa kulkemaan, samaiseen sunntaan katsomahan, ei. Katsomaan tekevi mielein miun muutenkin. Hirviä hinku valokuvaamaan, matakaamaan, Reissaamaan, päästä kulkemaan ja -kuvaamaan! Täsä on nyt ollut "pienen rahnan" aika sen verta pitkään ( sen n.2000e syyhyn piikkiin mennen ), ettäs todellakin vuotan aikaa sitä et "helpon henkäyksen" saisin ja pääsisin edes tääl lähiynpäristössäin matkaamaan, ja kuvaamaan. Edes tänne - jonnehin... Vasiten kussa se tuo kevät tästä etenevi, niin meren ääreen, rantamille kaunihille, ulapan äärille äärettömille.
Sitä täsä vuotellessa - heissan.