Tää elä-mätä on tätä:

67914917_508409166580077_191931888769905

...elikkäs haaleilua, haahuilua, hamuamista, suuntaan jos toiseen, mitään sen kummemmin tavoittelemati, tavoittamati ja/tai mitään loppuin lopuksi sitten saamatikaan isselleen, sillä "eihän kukaan meistä" loppuin lopuksi täältä Tellukselta kapsäkin kera lähde, siirry iäisyyteen reppunsa pullollansa "matkaeväitä", vaan kaik me, mie ja siekin, täältä stallade ylitse Tuonelanjoen, astumme Tuonpuoleiseen, heitämme veivin... aivan tyhjin taskuin ammottavin. Se on se hengellinen, sielullinen "pääoma" korkeintaan, joka on meillä kupeellamme jos jotahin nyt olla pitää, kun tuon liikken itsekukin aikanaan teemme. Muttas se tästä, se tuosta - on vaine aikas ihku-ihanainen tääkin aterin-loora jonka Maailmalla matkatessain bongasin! Voi mitenkä joku Nero ja Patti onkaan oivaltanut ihanaisesti tään! "Haa", "vei", "lu"; haarukat, veitset ja lusikat. Haa-vei-lu. Juurikin sitä mitä näillä kyseisillä välineillä me kaik´ yritämme "henkivakuutuksemme uusimisen" lisäksi ain toteuttaa ja kokea kun istuudumme johkin paikkaan evästääksemme tovin, täyttääksemme kupumme kurnivaisen, ruokkiaksemme massua pikkuistamme, jotta sit taasen matkamme tuo, ja tää, eteen päin ehättäytyisi sankken tytyväisenä itseemme ja oloon sekä tilaamme. Jep, jep. Lähes yhtä tytyväisenä sitä silloin on kuin mitä mie olimma tuossa eilennä kun nuita perennapenkkini kukkasia kuvasin ja sit tänne teillekkin Armaat Lukijain, niitä nähdä laittelin. Tahi kun himpun myöhemmin käväisin heittää erään valokuvauskeikkasen ja sieltä sitten yhden sankken ihanaisen valokuvasen sain napattua. Sellainen "päivän paras" -kuvanen vaine... Isä lapsensa kera kahdestaan. Jep, jep. Tytyväisyyttä koin hetkellä tuolla kun kuvasen sen otimma ja hokasin silloin jotta nyt muuten "osui" ( ja sit viel lisää tytyväisyyttä kun sen viel valmihina näin )! Tahi vaikkas kun tänä pänä sain sittenkin yhden eilennä ostamani kaunihin lyhtysen laiteltua tuonne kattorajaani roikkumaan; kuin sille tästä Majastain Mahtavaisesta paikkasen löysin - sittenkin, vaik kuin epäilin mielessäin et tokkopa sille paikkaa enää täällä kattosen tuon alla onkaan olemasa....? Niin vaine "kotikolo" sillehin löytyvi kun vaine sain ensiksi "Miun koti ei ole täällä." -teoksein ensin aseteltua tuonne makkariniini sen paikalta tuolta... Paikka ja aika. Aika ja paikka? Niin, mitä onkaan aika ja paikka, paikka ja aika? Määreitä ne ovat - niin ovat. Ihan totta. Muttas kun itse täsä nyt ja näin heitän nämä määreet ilmahan niin vastaampas noine vain ettäs ne ovat aika; jälkeen kunne Työni loppuvi tältä kesältä ( A-PU-VA - sit pitis taasen jostahin töitä löytää! ) ja miulle "vapaus" koittavi. Silloin miusta tulee taasen Vapaaherratar! Jee! Paikka? Paikka on sitten tuolla josahin muualla kuin tääl Kulmakunnalla, Humisevallaharjulla, Majassain Mahtavaisessa. Olemma nimittäin suunnitellut... olemma varannut... siirtää paikkain aivan toisille leveleille sitten. Sitten se pikkain on muutamia satoja kilo-ja-metrejä pohjoimessa, se. Lähdemmä ainaskin tuolle yhdelle reissulle - se on nyt jo varma. Toista haahuilen.... "Haa-vei-len"... Haaveilen mie monesta muustahii muttas ei kaikkea "ääneen" nyt kuitenkaan lausuta, ei. Yssi haave miulla on jota raottaa voin ihan täsä, nyt, ja ,"meidän kahden kesken": haluaisin, voi kuin mie toivoisinkaan, sitä ettäs kaverini tuo voisi - äsh! En mie sittenkään kerro, sorgy. Olen pahoillani, en mie voi. Muuttas kuis olisi sensijaan: pienyrittäjyys? Olisiko siin haavetta kerraksensa? Sai nimittäin tuo Reissaaja-tyttärein viime käynnillänsä tykönäin miut ylitse puhuttua ja nytten mie omaan JO yrittäjätunnukset! Hain ja sain ne, jep, jep. Nytten pitis sitten vaine alkaa mainostamaan ittesää ja osaamisiani. Mie joka en osaa, enkää halua huudella "turuilla ja toreilla" jotta miehin jotahin osaan ja et täältä sitä niitä osaamisiani sitten saisi! Ei; "Pois se miusta!: sanoisin mie jos se miusta kiinni olisi. Muttas minkäs teet jos meinaisin vähääkään leipäin päälle muutahin laittaa saada kuin vaine ylähuultain. Se olisi vaine Mummeronkin tään "taivuttava" ja kumarrettava Mainosmaailmalle "ihanaiselle" ja alkaa opetella sellattiiskin "huutoja" puolelle jos toiselle. A-pu-va! Sen verta olen tuumaillut ( armoa antanut? ) isseksein jotta jos vaikkas... kuin... täsä pikku hiljaa? Eikös vaikkas? Ei kaikkea yhtä aikaa, äkki-ryssäyksellä vaan silleen "hempeesti", "pikku hiljaa hyvää tulee" -menttaliteetillä? Jookosta - joohan? Tosin... enttenkö haluaisi... sitä kiellä en jotta eikös vaine olisikin ihanata laitella pystyyn jonnehin pienelle paikkakunnalle sellainen piskuisen piskuinen puoti? "Kaffe&kuppi", tahi jotahii sellaista...? Kuka muistaa, kuka tietävi, sen yhden "Pieni Suklaapuoti." -elokuvan? Juurikin sellainen, sellainen piskuinen puoti josain kaukana tältä leveliltä, josain "Huisin Nevadassa", joka tekee kaiken alusta loppuun isse ja sit myypi niitä herkkuja ihania kaikille - halukkaille. Joopas, joo. Voi kun sellaisen joskus saisin issellein. Ah, ihanata. Muttas epäilempäs vaine ettäs tällä hetkellä, tällä iällä, ja vasiten tällä IÄLLÄ se vaine haa-hu-lua on moinen jutska kokonansa. Eihän se ole mahdollista, ei. En uso milläskänä moiseen unelmaan, en. Sen sijaan uson jotta huomenissa kunne menen Töillein taasen niin teempäs siellä sit ainaskin herkkua yhtä jos en kahta, kolmatta, neljättäkin. Ainaskin yhden tsipaleen Capuccino-Mutakakkua ja - sitten jotahin muutakin. Ai niin, omppu-pomppu-sellaista: pitääkin käväistä poimimassa tuolta Alla Omppu-Pomppu-puustain muutamat raikkahat, verekset, omppuset mukaani... Jep, jep. Joteska heissan NYT täl haavaa!